Humppa Einarille tiedoksi: Äläpä turhaan höpötä.

Palsta on hiljainen kuin kylätie. Seniili Humppa Einari se siellä näkee pimppejä joka nurkassa ja jankuttaa innokkaan trollin kanssa ikivanhoista jutusta.

Nykyään minut tunnistaa pätevästi sinisestä nikistäni ja tekstistä ”Perseentervaaja”. On hulluutta huudella muuta, kun näin pätevät tuntomerkit ovat käytössänne. ;)))

22

2439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toropaiska

      Ole piilottaessasi tosi huolellinen, sillä ne anopinperkeleet vainuavat vara-avainten kätköpaikat yleensä sekunnissa.

      Hautaa vaikka puutarhaan sinne minne Tessu-koira tapaa viedä luunsa.
      Muista taputella paljon multaa päälle. Mutta älä hämmästy vaikka tämänkin huolellisen piilottamisen jälkeen tupaan palatessasi se saatana on jo sisällä ja keittänyt ittelleen kaffeet.

      • Sinä Toropaiska lähestyt vaikeaa ongelmaa väärästä suunnasta. Sinun pitää lähteä siitä, että anopilla on joka tapauksessa avain ja hän tulee sisälle.

        Ryhdy muuten aktiiviseen vastarintaan. Ensinnäkin ota aamusella suodatinpaperit mukaasi tai ne piilota autotalliin. Tämä hidastaa merkittävästi anoppiasi. Toiseksi, paikanna se sulake, jonka takana kahvinkeittimen sähkö on ja kierrä sulake löysälle. Tämä saa anopin jo epätoivon partaalle. Anoppi ei mitenkään keksi, mistä sähköt saisi päälle.

        Varmista vielä, että huushollissasi ei mistään löydy vanhanaikaista kaffipannua. Tämä on se ratkaiseva tyrmäysisku asiassa.

        Taisteluterveisin


    • Sinut_On_Nähty

      Sinä olet jo käyttänyt kaikenlaisia mahdollisia nikkejä vaikka olit alunperin kova sinisen nikin kannattaja, ja muut olivat pelkkää saastaa.

      Olet kirjoittanut juuri sillä nikillä, millä olet itse halunnut ml. Pimpula, Brynolf Vahvareisi, Brynolf Kalapuikkoviiksi, Brynolf Ruokalaji, Meeittuus jne. jne. Sininen väri tahi ei. Luottosi on yhtä lyhyt kuin jättämäsi varjo, sillä sinut on nähty.

      • Anonyymi

        Lisäksi erilaiset Aavikon. ja Vuoriston. etuliitevanhukset ym. MaailmanMatti ja sadat muut irtonikit saivat ValuuttakauppiasMG: n aivopierut palstalle näkyviin. Nyt Valkku epätoivoisesti hoitaa puolitoistametrisellä varrellaan tuhnutellen maahanmuuttoasioita jokseenkin sekavana.


      • Anonyymi

        Aivan. Ja Moktar se aktiivisin hölynpölyn levittäjähahmoistaan nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi erilaiset Aavikon. ja Vuoriston. etuliitevanhukset ym. MaailmanMatti ja sadat muut irtonikit saivat ValuuttakauppiasMG: n aivopierut palstalle näkyviin. Nyt Valkku epätoivoisesti hoitaa puolitoistametrisellä varrellaan tuhnutellen maahanmuuttoasioita jokseenkin sekavana.

        Surullista mutta totta.


    • Lauermanto

      Mitäs se Pimpula täällä huutelee? Kenelle oikein olet avauksesi kirjoittanut, kun minä en ainakaan muista nähneeni tuon nimistä kirjoittajaa palstalla koskaan? Tulikohan tämä nyt väärään paikkaan, kun ei näytä talousrikoksiinkaan mitenkään viestisi liittyvän?

      Muistathan, että itse osallistuit Pimpula-nikin valintaan sinulle, joten kyllä sinun pitää se hyväksyä rinnakkaisnikiksesi. Ehkä siinä ei ole tarpeeksi vahvojen reisien sävyä sinun makuusi, mutta sillä sinun nyt vain on Pimpula pärjättävä.

      • Persut haukkuu ja karavaani kulkee. ;)))


      • Lauermanto
        Perseentervaaja kirjoitti:

        Persut haukkuu ja karavaani kulkee. ;)))

        Pimpula! Moro!


      • Anonyymi
        Lauermanto kirjoitti:

        Pimpula! Moro!

        Tunnistit Gubtan?


      • Anonyymi
        Perseentervaaja kirjoitti:

        Persut haukkuu ja karavaani kulkee. ;)))

        Miksi MoktarValkkuPerseentervaaja olet piilottanut profiilisi?


      • Anonyymi
        Perseentervaaja kirjoitti:

        Persut haukkuu ja karavaani kulkee. ;)))

        Persut kulkee vaikka karavaani haukkuu, näin se menee!!!


    • Anonyymi

      Miksi kirjoitus on esillä kun profiili Perseentervaaja on poistettu???

      • Anonyymi

        "Pelkuri piilottaa profiilinsa, sellainen se MoktarValkku on."

        MG itse sanoi, että hän on suomalaisista fiksuin, kaunein ja vahvin. Kaikki muut ominaisuudet ovat seurausta edellisestä. Itse en tietenkään usko sanaakaan noista saduista, tuskin kukaan muukaan imeväis-ikäisiä lukuun ottamatta.

        Se on harvinaisen ärsyttävä heppu, sellainen mätä ja haiseva jauhomakkara.


    • Anonyymi

      Älä itse käytä liikaa hymiöitä saatat itse muuttua hymiöksi -hehe-

    • Anonyymi

      Mgvalkkuperseentervaaja kävi niksuttelemassa hädissään 3 kommenttia pois.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mutta sinisisellä nikillä, MGValkku, ainoastaan sinisellä lupasit...
        "en ole käytyt täällä"
        No, ainahan sinut tunnistaa...


      • Anonyymi

        Moktar, sinut on tunnistettu.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe