Voimaa on ollut

Iltalehdestä kopsattu:

Järistys kuin miljoona atomipommia

Indonesian sunnuntainen maanjäristys oli niin voimakas, että jotkut tiedemiehet arvioivat sen vastanneen jopa miljoonan atomipommin räjäytystä. Varovaisempien arvioiden mukaan 8,9 richterin järistyksessä vapautunut liike-energia vastasi 10 000 atomipommia.

Jo yli 60 000 ihmistä surmannut järistys saattoi jopa vaikuttaa maapallon kiertorataan.

- Se sai planeetan vaappumaan hiukan, mutta se ei käännä maata ylösalaisin, sanoo geologi Karry Sieh.

Geologi Ken Hudnutin mukaan järistys saattoi siirtää Sumatran lounaisosan saaria parisenkymmentä metriä ja Sumatran luoteiskärkeä jopa 36 metriä. Saaret ovat saattaneet myös kohota Intian mannerlaatan liukuessa Burman laatan alle.

Maanjäristykset ovat Sumatralla todennäköisiä, koska se sijaitsee usean mannerlaatan liittymäkohdassa. Laattojen liike synnyttää vuosikymmenien tai -satojen aikana valtavan paineen, joka purkautuu yhtäkkiä.

Esimakua sunnuntain tapahtumista saatiin jo vuonna 2000, kun kahdeksan richterin maanjäristys surmasi 103 ihmistä. Voimakkaita järistyksiä alueella koettiin myös vuosina 1797, 1833 ja 1861.

Sunnuntainen järistys oli noin 2000 kertaa voimakkaampi kuin katastrofi, joka tuhosi iranilaisen Bamin kaupungin tasan vuotta aikaisemmin. Bamissa sai surmansa yli 30 000 ihmistä.
1599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hui kamala! Tulee ihan maailmanloppumainen olo. Entäs sitten tämä San Andreas? Se kun mossahtaa, niin taitaa kalveta tämäkin tsunami. Pelottaa! Hui!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas kirjoitti:

Iltalehdestä kopsattu:

Järistys kuin miljoona atomipommia

Indonesian sunnuntainen maanjäristys oli niin voimakas, että jotkut tiedemiehet arvioivat sen vastanneen jopa miljoonan atomipommin räjäytystä. Varovaisempien arvioiden mukaan 8,9 richterin järistyksessä vapautunut liike-energia vastasi 10 000 atomipommia.

Jo yli 60 000 ihmistä surmannut järistys saattoi jopa vaikuttaa maapallon kiertorataan.

- Se sai planeetan vaappumaan hiukan, mutta se ei käännä maata ylösalaisin, sanoo geologi Karry Sieh.

Geologi Ken Hudnutin mukaan järistys saattoi siirtää Sumatran lounaisosan saaria parisenkymmentä metriä ja Sumatran luoteiskärkeä jopa 36 metriä. Saaret ovat saattaneet myös kohota Intian mannerlaatan liukuessa Burman laatan alle.

Maanjäristykset ovat Sumatralla todennäköisiä, koska se sijaitsee usean mannerlaatan liittymäkohdassa. Laattojen liike synnyttää vuosikymmenien tai -satojen aikana valtavan paineen, joka purkautuu yhtäkkiä.

Esimakua sunnuntain tapahtumista saatiin jo vuonna 2000, kun kahdeksan richterin maanjäristys surmasi 103 ihmistä. Voimakkaita järistyksiä alueella koettiin myös vuosina 1797, 1833 ja 1861.

Sunnuntainen järistys oli noin 2000 kertaa voimakkaampi kuin katastrofi, joka tuhosi iranilaisen Bamin kaupungin tasan vuotta aikaisemmin. Bamissa sai surmansa yli 30 000 ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu