Väsynyt lukija

Luetko paljon? Istun nojatuolissa kirja sylissä. Havaitsen sivun alareunassa pienen repeämän. Onko repsottava kauluspaita ottanut siihen kiinni vatsan kohdalta? Lähden kehittämään ratkaisua. Löydän sattumalta ohuen, mutta tukevan aaltopahvilevyn kooltaan 37 x 26 cm. Asetan kirjan levylle aukeama esillä, jolloin ympärille jää muutaman sentin tyhjä marginaali. Minulla on tiliotteista kaksi tyhjää kirjekuorta. Pujotan kirjan kannet niiden sisälle. Kuoriin jää pohjaan tyhjää. Kiinnitän yhden pyykkipojan kumpaankin pahvin lyhyeen reunaan. Kirja on nyt kiinni melko joustavasti alustassa.

Tästä on päivä pari aikaa. Minulla on ollut kuivan silmän ongelmaa ja päiväväsymystä. Kirja-alusta on vasta prototyyppivaiheessa. Näin lyhyestä ajasta ei vielä ole varmaa tietoa. Voisiko se auttaa oireisiin? Kuvittelen, että pelkkä kirja sylissä silmä joutuu koko ajan asemoimaan, mikä aiheuttaa väsymystä. Mikään ei olennaisesti muutu kirja-alustan avulla, mutta kirja pysyy paremmin paikoillaan, enkä itse vaihda tiuhaan asentoa. Nukuin aamulla kaksi tuntia pidempään kuin tavallisesti ja päivällä olen pirteämpi.

Tietysti markkinoilla on lukutelineitä. Prototyypissäni on tarkkailtava, että kirjaston kirja ei turmellu. Tarvitaan jatkokehittelyä. Huomautan vielä, että pyykkipojat eivät ulotu kirjan kansiin. Tiiliskiviromaaneihin ratkaisu ei sovellu. Hygieniasyistä alusta on aika ajoin vaihdettava tai päällystettävä voipaperilla maalarinteippikiinnityksellä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ideoijalukija kirjoitti:

Luetko paljon? Istun nojatuolissa kirja sylissä. Havaitsen sivun alareunassa pienen repeämän. Onko repsottava kauluspaita ottanut siihen kiinni vatsan kohdalta? Lähden kehittämään ratkaisua. Löydän sattumalta ohuen, mutta tukevan aaltopahvilevyn kooltaan 37 x 26 cm. Asetan kirjan levylle aukeama esillä, jolloin ympärille jää muutaman sentin tyhjä marginaali. Minulla on tiliotteista kaksi tyhjää kirjekuorta. Pujotan kirjan kannet niiden sisälle. Kuoriin jää pohjaan tyhjää. Kiinnitän yhden pyykkipojan kumpaankin pahvin lyhyeen reunaan. Kirja on nyt kiinni melko joustavasti alustassa.

Tästä on päivä pari aikaa. Minulla on ollut kuivan silmän ongelmaa ja päiväväsymystä. Kirja-alusta on vasta prototyyppivaiheessa. Näin lyhyestä ajasta ei vielä ole varmaa tietoa. Voisiko se auttaa oireisiin? Kuvittelen, että pelkkä kirja sylissä silmä joutuu koko ajan asemoimaan, mikä aiheuttaa väsymystä. Mikään ei olennaisesti muutu kirja-alustan avulla, mutta kirja pysyy paremmin paikoillaan, enkä itse vaihda tiuhaan asentoa. Nukuin aamulla kaksi tuntia pidempään kuin tavallisesti ja päivällä olen pirteämpi.

Tietysti markkinoilla on lukutelineitä. Prototyypissäni on tarkkailtava, että kirjaston kirja ei turmellu. Tarvitaan jatkokehittelyä. Huomautan vielä, että pyykkipojat eivät ulotu kirjan kansiin. Tiiliskiviromaaneihin ratkaisu ei sovellu. Hygieniasyistä alusta on aika ajoin vaihdettava tai päällystettävä voipaperilla maalarinteippikiinnityksellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu