Mä olen ihan kai tavallinen poika 17 v. Mä en käytä alkoholia mitä nyt jossasin juhlissa jotain viiniä lasillinen mulla ei vaan oo haluja mihinkään humalahakuseen juomiseen. Enkä polta tupakkaa. Mulla on paljon kavereita muutama sellanenkin kenelle voi puha melkein mistä vaan, ei monta ehkä pari. Mulla on ehjä perhe, hyvät vanhemmat, tasapainoinen elämäntilanne... kaikki pitäis olla niin että ei pitäis olla mitään valittamista. Kaikki on ihan hyvin mutta yks todella tärkeä asia mun elämästä puuttuu ja on aina puuttunu se on rakkaus. Mä olen ihminen joka haluais rinnalleen ihmisen jota sais rakastaa täysillä. Mä en eti mitään lyhyitä parin päivän juttuja vaan sellasta pitkää ja hyvää tavallista ja turvallista parisuhdetta. Tosin ei mulla oo koskaan ollu mahdollisuutta mihinkään lyhyempäänkään. Mä olen aina ollut niin yksin että.
Mä oon muutaman kerran tuntenu että mä oon nyt rakastunu ja löytäny sillon ihmisen jolle haluais vaan antaa ihan kaiken ja vielä enmmän. Yleensä se on aina menny niin että mä olen vaan odottanu ja sitten joku kaunis päivä se mun ihastuksen/rakkauden kohde on kävelly jonku kanssa tai sillä on ollu kaula syötynä tai jotain muuta mikä on ollu mulle selvä merkki siitä että se on varattu. Omaa kiinnostustani mä en ollu koskaan osottanu kenellekkään. En kenellekkään paitsi viimeksi. Kun olin lukion toisella ja syksyllä uudet ensimmäisen vuosiluokan opiskelijat tulivat kouluun. Niiden joukossa oli yksi juuri sellainen nuori nainen mikä sai minut kiinnostumaan. Siisti kaikin puolin asiallinen ja fiksun oloinen nuori nainen. Minä ajattelin silloin että nyt ei enää mietitä nyt pitää tehdä jotain. Yritin katsoa silmiin ja hymyillä ja hakeutua lähistölle avata ovea ym. En ole ujo muuta kun silloin kun on kysymys siitä kun kiinnostun vastakkaisesta sukupuolesta. Se on asia joka kanssa olen vaikeana. Kun näin tämän ihastuksen kohteen koulussa jalat menivät veteläksi ja pulssi nousi yli 120. Sitten mietin että lähetän hänelle kukkia. Sain rohkaisua suunnitelmiini eräältä naispuoliselta ystävältä joka antoi minulle sanoinkuvaamattoman suurta tukea. Siitä en voi häntä kylliksi kiittää. No hän sai minut menemään kukkakauppaan hiukan ennen joulua. Menin kukkakauppaan ja ostin punaisia ruusuja korttiin laitoin nimen ja puhelin numeron. Pyysin toimittaa kukat 23.12 tytön ositteeseen. Koko päivän olin aivan hermostunut sitten iltapäivällä tuli tekstiviesti. Hän ei varmaankaan tuntenut minua ja sanoi että hänellä on joku toinen mielessä. Minä kunnioitan ihmisten mielipiteitä. Toivotin hänelle hyvää joulua ja pahoittelin mahdollisia harmeja joita olin aiheuttanut. Se tapaus on ohi ja käsitelty enkä enää juurikaan mieti sitä. Minulla on onneksi kyky unohtaa jos rakastun ja jään yksin. Sitä oppii lopulta olemaan kylmä itselleen kun tarpeeksi kauan on yksin. Onneksi on ystävät jotka ovat tärkeitä ja yksi ystävistäkin erityisen tärkeä. Mutta ei pelkät ystävät riitä ei ystäville voi antaa sitä minkä voisi antaa omalle rakkaalle.
Enimmäkseen iltaisin on paha olo. Paha olo johtuu siitä kun elämästä puuttuu rakkaus kaikki on jotenkin niin yhjää. Olen miettinyt missä vika on kun en kenellekkään kelpaa. Lopputulos johon olen päätynyt on se että minussa on jotain vikaa. En ole koskaan ollut suosittu. Olen tavallinen en laiha enkä lihava, ruumiinrakenteeltaan normaali. Urheilua tulee lähinnä kesäällä harrastettua. Olen arvoiltani perinteinen Perhe Uskonto Isänmaa. Eikä uskonto tarkoita tässätapauksessa mitään hihhulia vaan perus Ev.Lut kaksi kertaa vuodessa kirkossa. Isänmaan puolustaminen on kunnia tehtävä ja siihen osallistun heti jos kutsu käy. Ei kuitenkaan ennen kun joku tänne ase ojossa pyrkii. Ulkomaalaiset ovat hyvin tervetulleita se on kulttuuriamme rikastuttava tekijä. Pukeutumis tyyli voi olla yksi syy. Minua löysäily lähinnä inhottaa. Oma vaatetukseni on yleensä tummat puuvillahousut ja joku neule. Siististä pukeutumisesta saa kulla mutta en minä ala vaihtamaan tyyliäni sen takia.
Ei ole kauan kun taas mietin yksinäisyyttäni. Se on kuin joku kirous. Sitä miettii että mitä niin pahaa on tehnyt että on sen rangaistuksen anasinnut. Mietin että millä minut saisi onnelliseksi. Siihen riittäisi se kun joku ottaisi kädestä kiini ja sanoisi että olen tärkeä. Se riittäisi. En vaadi paljoa sensijaan haluaisin antaa paljon.
Olisin maailman onnellisin ihminen jos löytäisin rinnalleni ihmisen joka ajattelee samoin kuin minä ja vielä huolisi minut. Minulle parisuhde ei ole pelkkää seksiä se on osa sitä mutta ei sillä kiire olisi. Joskus olis ihanaa vaikka vain istua lähekkäin. Tai ottaa toinen syliin ja antaa toisen nukahtaa siihen.
Mutta minun elämäni on kuvitelmaa. Alkaa pikkuhiljaa mennä usko siihen että yleensä koskaan saan ketään rakstaa kaksisuuntaisesti. Voisi olla helpompaa vain unohtaa ja elää yksin tyhjässä. Tuntuu turhalta edes rakastua kun lopputulos on tiedossa. Lopputulos on se että yksin olet ja yksin tulet olemaan. Se on minun rangaistukseni. Se on vain suuri kipu joka sattuu kun ajattelee elämää yksin. Ei sitä kestäisi mutta toisaalta ei jaksa uskoa siihen että kenellekkään koskaan kelpaisi ja kenellekkään koskaan saisi osoittaa hellyyttä ja rakkautta. Elää tavallisesti. Se on niin että vaikka ei olisi mitään muuta mutta jos olisi joku rakas jonka kanssa elää niin muuta ei juuri tarvitsisi. Sitä jopa pelkää rakastumista koska tietää että taas satuu kun jää lopulta yksin tavalla tai toisella. Mutta siihen tottuu, siihen kipuun sen kanssa oppii elämään.
Nykyään on niin ett ei oikeen jaksa innostua mistään. Ennen jaksoi lähteä esimerkiksi vanhempien mukana ulkomaille tai kaverieden kanssa jonnekkin. Yleensä sitten on ihan mukava kun lähtee. Mutta ei jaksa innostua kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa mukavat hetket. Elämä on niin tyhjää ja väritöntä yksin. Se on joka aamu samanlaista yksin ja kylmässä. Se on joka ilta samanlaista taas yksin ja kylmässä. Samaa tyhjää kylmää yksinäisyyttä päivästä toiseen. Kun vaan joku sytyttäisi sen liekin sydämmessä joka poistaisi samalla kaiken tuskan. Kylmyyden yksinäisyyden ja sen kivun.
Saatan olla väärässä mutta tuntuu että maailmassa on äärimmäisen vähän naispuolisia ihmisiä jotka olisivat ns. tavallisia ja asiallisia mutta ei silti mitään nynnyjä. Sellaisia tavallisia ihmisiä ei mitään malli/missi tyyppejä vaan tavallisia tyttöjä jotka haluaisivat joskus vain olla rauhassa oman rakkaan kanssa käydä uusissa paikoissa kävelyllä tai vaan olla rauhassa lähekkäin. Tälläisiä niinkuin minä mutta toista sukupuolta. Mutta taitaa olla toiveajattelua että siitäkin jo itsessään niin vähäisestä määrästä jonkinlainen minulle löytyisi. Yleensä mistään määrästä. Yksinäisyys on vaan hyväksyttävä sen kanssa on opittava elämään kyllä minä sen pikkuhiljaa alankin hyväksyä. Aina saa toivoa ja odottaa sitä onnen päivää että se kipu lähtee ja en enää ole yksin. Mutta ei sitä ikuisest jaksa toivoa. Silloin laitan sydämmeni lopullisesti jäihin, ja jäädytän sen niin syvään jäähän että sitä ei enää mikään sulata. Alan olla kylmä ja tunteeton jota nyt en ehkä omaksi epäonnekseni osaa olla. Epäonneksi sen takia että elämä voisi olla paljon helpompaa jos ei haluaisi rakastaa. Tiedän että olen vielä melko nuori ja että aikaa kyllä on. Mutta jos ei kukaan koskaan ole edes vilkaissut niin ei ole paljon itseluottamusta ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykyaikana ei tee mitään hyvällä käytöksellä ja puhtailla arvoilla. Välillä tuntuu että pitää alkaa ryyppäämään ja käyttäytymään asiattomasti että edes olisi mahdollisuutta johonkin. Tosin minun mahdollisuudet olisivat silti aika pojalla. No mitään ei saa helpolla eikä kaikkea saa mitä toivoo. Vielä minä jaksan odottaa mutta kauanko sitä en tiedä?...
Jos on jotain sanottavaa tai jotain ihan mitä vaan ni sähköpostiakin sopii laittaa
[email protected]
Mä oon muutaman kerran tuntenu että mä oon nyt rakastunu ja löytäny sillon ihmisen jolle haluais vaan antaa ihan kaiken ja vielä enmmän. Yleensä se on aina menny niin että mä olen vaan odottanu ja sitten joku kaunis päivä se mun ihastuksen/rakkauden kohde on kävelly jonku kanssa tai sillä on ollu kaula syötynä tai jotain muuta mikä on ollu mulle selvä merkki siitä että se on varattu. Omaa kiinnostustani mä en ollu koskaan osottanu kenellekkään. En kenellekkään paitsi viimeksi. Kun olin lukion toisella ja syksyllä uudet ensimmäisen vuosiluokan opiskelijat tulivat kouluun. Niiden joukossa oli yksi juuri sellainen nuori nainen mikä sai minut kiinnostumaan. Siisti kaikin puolin asiallinen ja fiksun oloinen nuori nainen. Minä ajattelin silloin että nyt ei enää mietitä nyt pitää tehdä jotain. Yritin katsoa silmiin ja hymyillä ja hakeutua lähistölle avata ovea ym. En ole ujo muuta kun silloin kun on kysymys siitä kun kiinnostun vastakkaisesta sukupuolesta. Se on asia joka kanssa olen vaikeana. Kun näin tämän ihastuksen kohteen koulussa jalat menivät veteläksi ja pulssi nousi yli 120. Sitten mietin että lähetän hänelle kukkia. Sain rohkaisua suunnitelmiini eräältä naispuoliselta ystävältä joka antoi minulle sanoinkuvaamattoman suurta tukea. Siitä en voi häntä kylliksi kiittää. No hän sai minut menemään kukkakauppaan hiukan ennen joulua. Menin kukkakauppaan ja ostin punaisia ruusuja korttiin laitoin nimen ja puhelin numeron. Pyysin toimittaa kukat 23.12 tytön ositteeseen. Koko päivän olin aivan hermostunut sitten iltapäivällä tuli tekstiviesti. Hän ei varmaankaan tuntenut minua ja sanoi että hänellä on joku toinen mielessä. Minä kunnioitan ihmisten mielipiteitä. Toivotin hänelle hyvää joulua ja pahoittelin mahdollisia harmeja joita olin aiheuttanut. Se tapaus on ohi ja käsitelty enkä enää juurikaan mieti sitä. Minulla on onneksi kyky unohtaa jos rakastun ja jään yksin. Sitä oppii lopulta olemaan kylmä itselleen kun tarpeeksi kauan on yksin. Onneksi on ystävät jotka ovat tärkeitä ja yksi ystävistäkin erityisen tärkeä. Mutta ei pelkät ystävät riitä ei ystäville voi antaa sitä minkä voisi antaa omalle rakkaalle.
Enimmäkseen iltaisin on paha olo. Paha olo johtuu siitä kun elämästä puuttuu rakkaus kaikki on jotenkin niin yhjää. Olen miettinyt missä vika on kun en kenellekkään kelpaa. Lopputulos johon olen päätynyt on se että minussa on jotain vikaa. En ole koskaan ollut suosittu. Olen tavallinen en laiha enkä lihava, ruumiinrakenteeltaan normaali. Urheilua tulee lähinnä kesäällä harrastettua. Olen arvoiltani perinteinen Perhe Uskonto Isänmaa. Eikä uskonto tarkoita tässätapauksessa mitään hihhulia vaan perus Ev.Lut kaksi kertaa vuodessa kirkossa. Isänmaan puolustaminen on kunnia tehtävä ja siihen osallistun heti jos kutsu käy. Ei kuitenkaan ennen kun joku tänne ase ojossa pyrkii. Ulkomaalaiset ovat hyvin tervetulleita se on kulttuuriamme rikastuttava tekijä. Pukeutumis tyyli voi olla yksi syy. Minua löysäily lähinnä inhottaa. Oma vaatetukseni on yleensä tummat puuvillahousut ja joku neule. Siististä pukeutumisesta saa kulla mutta en minä ala vaihtamaan tyyliäni sen takia.
Ei ole kauan kun taas mietin yksinäisyyttäni. Se on kuin joku kirous. Sitä miettii että mitä niin pahaa on tehnyt että on sen rangaistuksen anasinnut. Mietin että millä minut saisi onnelliseksi. Siihen riittäisi se kun joku ottaisi kädestä kiini ja sanoisi että olen tärkeä. Se riittäisi. En vaadi paljoa sensijaan haluaisin antaa paljon.
Olisin maailman onnellisin ihminen jos löytäisin rinnalleni ihmisen joka ajattelee samoin kuin minä ja vielä huolisi minut. Minulle parisuhde ei ole pelkkää seksiä se on osa sitä mutta ei sillä kiire olisi. Joskus olis ihanaa vaikka vain istua lähekkäin. Tai ottaa toinen syliin ja antaa toisen nukahtaa siihen.
Mutta minun elämäni on kuvitelmaa. Alkaa pikkuhiljaa mennä usko siihen että yleensä koskaan saan ketään rakstaa kaksisuuntaisesti. Voisi olla helpompaa vain unohtaa ja elää yksin tyhjässä. Tuntuu turhalta edes rakastua kun lopputulos on tiedossa. Lopputulos on se että yksin olet ja yksin tulet olemaan. Se on minun rangaistukseni. Se on vain suuri kipu joka sattuu kun ajattelee elämää yksin. Ei sitä kestäisi mutta toisaalta ei jaksa uskoa siihen että kenellekkään koskaan kelpaisi ja kenellekkään koskaan saisi osoittaa hellyyttä ja rakkautta. Elää tavallisesti. Se on niin että vaikka ei olisi mitään muuta mutta jos olisi joku rakas jonka kanssa elää niin muuta ei juuri tarvitsisi. Sitä jopa pelkää rakastumista koska tietää että taas satuu kun jää lopulta yksin tavalla tai toisella. Mutta siihen tottuu, siihen kipuun sen kanssa oppii elämään.
Nykyään on niin ett ei oikeen jaksa innostua mistään. Ennen jaksoi lähteä esimerkiksi vanhempien mukana ulkomaille tai kaverieden kanssa jonnekkin. Yleensä sitten on ihan mukava kun lähtee. Mutta ei jaksa innostua kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa mukavat hetket. Elämä on niin tyhjää ja väritöntä yksin. Se on joka aamu samanlaista yksin ja kylmässä. Se on joka ilta samanlaista taas yksin ja kylmässä. Samaa tyhjää kylmää yksinäisyyttä päivästä toiseen. Kun vaan joku sytyttäisi sen liekin sydämmessä joka poistaisi samalla kaiken tuskan. Kylmyyden yksinäisyyden ja sen kivun.
Saatan olla väärässä mutta tuntuu että maailmassa on äärimmäisen vähän naispuolisia ihmisiä jotka olisivat ns. tavallisia ja asiallisia mutta ei silti mitään nynnyjä. Sellaisia tavallisia ihmisiä ei mitään malli/missi tyyppejä vaan tavallisia tyttöjä jotka haluaisivat joskus vain olla rauhassa oman rakkaan kanssa käydä uusissa paikoissa kävelyllä tai vaan olla rauhassa lähekkäin. Tälläisiä niinkuin minä mutta toista sukupuolta. Mutta taitaa olla toiveajattelua että siitäkin jo itsessään niin vähäisestä määrästä jonkinlainen minulle löytyisi. Yleensä mistään määrästä. Yksinäisyys on vaan hyväksyttävä sen kanssa on opittava elämään kyllä minä sen pikkuhiljaa alankin hyväksyä. Aina saa toivoa ja odottaa sitä onnen päivää että se kipu lähtee ja en enää ole yksin. Mutta ei sitä ikuisest jaksa toivoa. Silloin laitan sydämmeni lopullisesti jäihin, ja jäädytän sen niin syvään jäähän että sitä ei enää mikään sulata. Alan olla kylmä ja tunteeton jota nyt en ehkä omaksi epäonnekseni osaa olla. Epäonneksi sen takia että elämä voisi olla paljon helpompaa jos ei haluaisi rakastaa. Tiedän että olen vielä melko nuori ja että aikaa kyllä on. Mutta jos ei kukaan koskaan ole edes vilkaissut niin ei ole paljon itseluottamusta ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykyaikana ei tee mitään hyvällä käytöksellä ja puhtailla arvoilla. Välillä tuntuu että pitää alkaa ryyppäämään ja käyttäytymään asiattomasti että edes olisi mahdollisuutta johonkin. Tosin minun mahdollisuudet olisivat silti aika pojalla. No mitään ei saa helpolla eikä kaikkea saa mitä toivoo. Vielä minä jaksan odottaa mutta kauanko sitä en tiedä?...
Jos on jotain sanottavaa tai jotain ihan mitä vaan ni sähköpostiakin sopii laittaa
[email protected]
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä lässytä
Olisit voinut jättää kirjoittamatta typerän kommenttisi. Tuo poika on viisaampi kuin sinä "muija" tulet koskaan olemaan.
...kyseessä olisin ollut minä eikä "yksinäin(..." niin olisin jo kauan sitten selvittänyt olinpaikkasi ja hakunnut sut sairaalakuntoon. Kunnioitusta hyvä ihminen, kunnioitusta! Toisilla menee muutenkin huonosti mutta sä vaan pahennat asiaa "lässyn, lässyn", älä ite lässytä senkin tyhmä. Tollasta lässytystä... toisilla ihmisillä ei ole tunteita, ja pah. Pyydä heti anteeksi, tai muuten!
Se on hienos että ihminen osaa kirjoitaa tunteistaan ja tuskistaan. Sinulle "muija" voi olla ehkä hankalaa lukea tuollaista tekstiä. Ehket ole itse koskaan kokenut rakastumisen tunnetta? Tai ehkä olet vielä niin nuori ettet osaa ajatella "järkevästi". Tsemmiä kaikille.
Olen vanhempi kuin sinä ja muistan itse tuon tunteen. Vaikka se nyt tuntuu vaikealta ja sanani kuulostaa fraaseilta, niin silti sanon että kyllä sinä sen rakkaasi löydät. Ja sitten se onkin kestävämpää ja oikeampaa kuin "huimana" koetut pikku ihastukset. Sinulla on aikaa ja käytä aikasi hyvin, opiskele elämää varten ja silloin kun vähiten odotat, astuu elämääsi rakkaus. Vannon että näin käy, ja muista pysyä vaan omana itsenäsi, silloin löydät sen oikean joka välittää juuri sinusta. Tsemppiä, olet fiksu tyyppi.
Kyllä se elämä sullekin hymyilee, sitten... Kun elämä ei jaksa hymyillä sinulle hymyile sinä elämälle, se on mun motto (nykyään kyllä käytän enemmän "mee kotiis" mut se ei ole tähän tilanteeseen sopiva, luulisiin...). Mulla on itseasiassa sama ongelma tai ei sillee mut sillee, heh heh. Oon kylläkin sua muutaman vuoden nuorempi mut silti... Elämä on tottapuhuen aika ihmeellistä ei, ei se on taijanomaista... Mitäköhän mä taas oon mahtanu täkirjottaa, ei nyt tää taaskan auttanu. Mut ihan totta, toivotan sulle hyvää jatkoo ja pysy omana ittenäs. Mä vaadin, pysy oman ittenäs tai sit pilaat kaiken. Sit jos sulla on vielä hyvä huumorintaju niin mahikset nousee taivaaseen saakka, ihan totta, luulisin. Ei vaan kannata istuu kotona kaiken päivää vaan mee jonnekin. Tai ehkä sä et istu kotona vaan oot jossain, mut eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä sä sittenkin istut koton etkä oo missään, tai sit toisinpäin. Tämä on elämää melkein kaikki on mahdollista, heh heh. Kunhan jaksat hymyillä ja ottaa vastaan hymyillen kaikki aamut (mikä ei voi olla mahdollista) tai ainakin jotkut aamut, niin sit elämä oikein loistaa. Tai ei sitä koskaan tiedä, ehkä ei, mut mulla ainakin. Parasta lopettaa...
Kyllä se elämä sullekin hymyilee, sitten... Kun elämä ei jaksa hymyillä sinulle hymyile sinä elämälle, se on mun motto (nykyään kyllä käytän enemmän "mee kotiis" mut se ei ole tähän tilanteeseen sopiva, luulisiin...). Mulla on itseasiassa sama ongelma tai ei sillee mut sillee, heh heh. Oon kylläkin sua muutaman vuoden nuorempi mut silti... Elämä on tottapuhuen aika ihmeellistä ei, ei se on taijanomaista... Mitäköhän mä taas oon mahtanu tähän kirjottaa, ei nyt tää taaskan auttanu. Mut ihan totta, toivotan sulle hyvää jatkoo ja pysy omana ittenäs. Mä vaadin, pysy oman ittenäs tai sit pilaat kaiken. Sit jos sulla on vielä hyvä huumorintaju niin mahikset nousee taivaaseen saakka, ihan totta, luulisin. Ei vaan kannata istuu kotona kaiken päivää vaan mee jonnekin. Tai ehkä sä et istu kotona vaan oot jossain, mut eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä sä sittenkin istut koton etkä oo missään, tai sit toisinpäin. Tämä on elämää melkein kaikki on mahdollista, heh heh. Kunhan jaksat hymyillä ja ottaa vastaan hymyillen kaikki aamut (mikä ei voi olla mahdollista) tai ainakin jotkut aamut, niin sit elämä oikein loistaa. Tai ei sitä koskaan tiedä, ehkä ei, mut mulla ainakin. Parasta lopettaa... Hymy sulle=)
kirjoittaisin samanlailla jos osaisin kirjottaa yhtä hyvin... pelottavaa että joku jätkäkin noin osaa ajatella... okei ihmisiähän tekin ootte mutta silti... yleisen käsityksen mukaan olen ilmeisesti elänyt... ja toivonut että joku noinkin ajattelisi... yksin olen ollut aina ja tulen varmasti olemaankin mutta sille ei voi mitään ja olen jo siihen tottunutkin... melkein... vieläkin tyhjä olo valtaa iltaisin ja välillä vaikka ympärillä olisi kymmenittäin kavereita.... unelmoin omasta rakkaasta jonka kanssa kävellä puistossa tai koiran kanssa ulkona muuten vaan kun ei muutakaan keksi... sellaisen ihmisen kanssa olisi kiva istua sohvalla ja vain kuunnella musiikkia tai katsoa tv:tä ilman mitään syytä.... sellainen ihminen saisi mut nauramaan ja hyvälle mielelle halaamalla kun olisi ihan pienikin mitätön aihe josta olisin pahalla päällä... sellainen joka ei riehuisi joka viikonloppu kapella ja haisisi röökille... voi olla liian paljon pyydetty mutta sitä toivon... joten näin lopuksi sanoisin että älä menetä toivoas tai kylmetä itteäs... jaksa odottaa vielä hetki... kyllä se sielunystävä jostakin ilmestyy...
En mä omasta sukupuolestani tiedä minkälaisia sen muut edustajat yleensä ovata mutta minä ajattelen noin. Mutta tuollainen sinun kuvailmeasi olisi unelmien täyttymys. Juuri nuo asiat, nuo pienet asiat ihan arkisetkin olisvat niitä joita haluaisi jakaa. Iltakävelyt puistossa ja yhteiset hetket lähekkäin. Ei sitä elämältä paljoa muuta toivoisi. Kertoisitko siitä tyhjästä olosta miten koet sen ja miten se ilmenee?
Kun vain jaksaisi odottaa mutta toivo alkaa loppua. Mutta kiitos Sofia ja Heidi ja tyttö_85 ja muutkin jotka mahdollisesti vastaavat myöhemmin. Muijalle sen verran että tuo on juuri sitä epäasiallista käytöstä mitä iso osa naisista harrastaa. Mutta ei siinä mitään mielipide saa olla sinullakin.
olisihan se unelmien täyttymys.... ja tuosta tyhjästä olosta....hmm... miten sen sanoisi.... ei sitä osaa kertoa... se on sellainen tavallaan ikävä jotain mitä ei ole tai yksinkertaisesti vain olo jolloin ei tunne mitään... on vaan ja miettii asioita joita voisi olla joskus... sanoit että voisin myös mailata mutta en usko että mailaan koska en luota ihmisiin netissä... voit tosin käydä kotareillani viestiä pistämässä ja voin siihen vastata mutta luottamus pitää ensin ansaita ja sitten voin mailata... mutta kovin moni ei sitäkään jaksa tehdä... mutta jos kiinnostaa jatkaa juttelua niin käy osoitteessa www.nonnus.cjb.net laita vaikka viekussa privana... mutta kyllä mä täälläkin käyn....
...se on. Elämä haisee...
tää nyt menee vähän vaikeeks... mut jos haluut mailata niin siitä vaan...;p
[email protected]
täälhän suomi24:ssaki näkyy olevan jotain puolituttuja=)
...toi sun juttu oli hyvä..!On varmasti tyttöjä jotka kaipaa just tollasia ihmisiä kun sä oot!sä oot varmasti rakastettava ja ihana ihminen!!!älä heitä sitä sun sydäntäs viel minnekkään...joku voi tosissaan tarvita sitä vielä!tsemii sulle ja toivotaan et löydettäs kaikki ihmiset ne omat ja ihanat ihmiset joitten kaa ois oikein kivaa...pidän peukkuja sulle!
Jo ensilauseesi sai mulle tulemaan paljon asioita ja muistoja mieleen menneen elämäni varrelta. Ei mulla varsinaisesti oo ollu sellaista true friend-kaverina. Harrastan urheilua joten kaverit tulee ja menee riippumatta haluaako vaiko ei. Yksi kaveri on pysynyt samana, mutta näemme ehkä vain kerran pari kuussa . Se ei tunnu mukavalta. Onhan niitä muitakin kavereita, mutta siinä vaiheessa kun he alkavat kertoilla omia tarinoitaan: mitä tehtiin viime viikonloppuna, kenen kanssa oltiin yms. alkaa ällöttää. Lukioon mennessäni ihastuin totaalisesti yhteen poikaan. Vika oli vain siinä, että olin häntä kolme vuotta vanhempi. En tiennyt sitä kuin vasta ensimmäisen kerran puhuimme. Siinä vaiheessa unohdin hänet. Mutta se on todella vaikeata, sillä näen hänet 5-6 kertaa viikossa yhteisen harrastuksen kanssa. Vaihdamme ehkä kaksi kolme lausetta päivässä- kaveripohjalla. Oikein tuskallista pitää naama peruslukemilla ilman että antaa hänen nähdä mitä tunnen kyseistä henkilöä kohtaan. Viimeksi toissapäivänä. Puhuimme ihan tärkeästä asiasta, ja välttelin katsomasta häntä silmiin.
Vielä viime päiviin asti elättelin toivoa häneen, mutta sitten sain kuulla sellaista tekstiä , joka masensi mut täysin. Osittain juttu koski mua , osittain yhtä toista. Se pitää mua edelleenkin kaverina, mutta nyt on yhden omanikäisensä kanssa.
No, elämä jatkuu.
Jostain syystä juuri omanikäiset, luokkatoverit ei oikein jaksa kiinnostaa. Pitää olla kaukaa, jotta pystyisin ihastumaan ilman että tuntisin kaikkia pahimpia luonnevikoja kyseisestä henkilöstä.
Tästä tekstistä varmasti huomaa, etten ole koskaan seurustellut. Kaverit vitsailevat siitä, mutta ei se ole naurun asia, ei ollenkaan. Ehkä erotun massasta liikaa. En juo kamalan usein, en polta enkä käytä huumeita. Pukeudun niinkuin "normaali" lukiolainen. Kaikki pitäisi olla hyvin , mutta ei oo.
Yksin oon ja varmasti tulen olemaankin.
Joka aamu kun herään, iskee toivonkipinä että tänään tapahtuisi jotain mukavaa. Mutta ei.
Mut on tuomittu elämään sinkkuna ja yksin.
Sori, kun vuodatin oman elämäntarinani, mutta nyt oli pakko päästää tää ulos.
Kaikkea hyvää sulle!
Tuntuu vaan että mitään mitä minulla on ei nykyään arvosteta. Jos et ryyppää ja örvellä ja käyttäydyt asiallisesi saa olla yksin kaoko ajan. En tiedä pitäneekö paikkaansa mutta siltä se tuntuu vaan. Pitää vaan jaksaa uskoa.
Jokainen meistä tuntee jossain elämänsä vaiheessa yksinäisyyttä, mutta ehkä siihen pitäisi yrittää suhtautua voimavarana. Yksinäisyys opettaa paljon!
Olen ollut myös itsekin samankaltaisessa tilanteessa ja jälkeen päin ajatellen olen ylpeä siitä, miten kestin sen kaiken ja olen nyt paljon vahvempi ihminen. Hyvää kannattaa todellakin odottaa.
Toivottavasti muuten mailasit sille kasifemma-tytölle ;) Kokemuksen syvällä rintaäänelle voin vannoa, että ystävyys on loppujen lopuksi paljon arvokkampaa ja kestävämpää. Ihmisellä on kuitenkin suuri lisääntymisvietti ja halu ja tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi.