Onko joku just käynyt Levillä? Millaisia oli ladut, noin luisteluhiihdon kannalta. Kertokaa hyvistä reiteistä ja myös huonoista, jos sattui kohdalle. Mikä siellä oli hiihtäjän kannalta hyvää ja mikä huonoa? Olen kiitollinen kaikista vastauksista.
Kiitos ja hyvää talven jatkoa.
Levi
6
3280
Vastaukset 6
- urheiluhullu
Itse olen käynyt Levillä kahtena edellisenä talvena. Omat kokemukseni ovat pääosin hyviä. Kaikkia latuja en ole vielä kolunnut läpi.
Levillä on latuja jokaisen makuun. Tasaista baanaa on tosin yllinkyllin, mutta toisaalta Levi-, Kätkä-ja Pyhätunturin kierroksissa riittää haastetta koko päivän laturetkille. Aivan Levin keskustassa on mukavat valaistut ladut vaikkapa iltalenkkiä varten! Nämä ladut ovat olleet hyvässä kunnossa! Latukahviloita ja taukopaikkoja, samoin kuin opasteitakin on hyvin.
Muutama huono puolikin löytyy.. Levin kilpalatua en ole kertaakaan kiertänyt, sinne ei ole ajettu latua!! Ja toisaalta Levi on kasvanut niin suureksi keskukseksi, että toisinaan laduilla on tunkua, tai ladut ovat kuluneet huonoon kuntoon.
Aivan Levikeskuksessa hiihtäjä joutuu ylittelemään teitä, jopa kantamaan suksia ja väistelemään muuta liikennettä, mutta muualla teiden alitukset/ylitykset ovat kunnossa. Moottorikelkkareitit kulkevat monesti latujen yli.
Mitähän muuta.. Hyviä hiihtokelejä odotellessa.. - Janne
Levi on ihan ok hiihtopaikka. Siellä löytyy kyllä viikon tarpeisiin vaihtelevat luistelu-urat. Pyhä- kätkänkierrokset ovat mukavia lenkkejä. Samoin Levinkierros ja muutkin reitit. Kävin viime talvena myös Ylläksellä. Siellä reitistö on toki vielä aivan eri luokkaa kuin Levillä. Ehkä Levin jonkinmoinen ongelma on reittien kapeus. Varsinkin kehittyneemmillä luisteluhiihtäjillä, joiden liuku on pitkä, sukset voivat välillä käydä latu-uran puolella. Ruuhkista minusta ei ole kovinkaan suurta ongelmaa vaan ladulle kyllä mahtuu.
- Ekitalo
Itse kyllä tykkään hiihdellä Vuokatissa,käyn siellä joka talvi parin viikon ajan on tosi hyvin
hoidetut paanat ja tasoja löytyy moneen makuun
jopa MMcup on ollut siellä ja mikä parasta et
ole sään armoilla putken ansiosta. Menkää
Katinkultaan asumaan se on Pohjoismaiden moni puolisin
liikunta keskus ja kylpylä. Ennenkaikkea
Saunamaailma on loistava . - on ykkönen
Levin sijasta valitsisin ennemmin Ylläksen, jos pelkästään hiihtobaanat houkuttelee...
..mutta... Leviltäkin löytyy hyviä reittejä, helpompia ja vaikeampia. Yksi aika perusreitti on Kätkän lenkki, kiva ja leppoinen pätkä.
Kevään auringonpaisteessa myös Könkään lenkki on hyvä, siis jos ensisijainen tarkoitus on nautiskella auringosta. Tasatyöntöä järvenjäällä.
Jos intoa riittää, niin kannattaa tsekata myös levinkierto, joka lähtee aluksi nousemaan laskettelurinteiden reunustaa pitkin ylöspäin... Eka nousu on aika kova, mut mäen päälle pääsy palkitsee :) - Anonyymi00005
Haetaan naista juhannukseksi 2026 . Ikä noin 28-70v LEVILLE hotelli on!
- Anonyymi00006
Vaadin juoksusta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561