Tuhopoltto

Olisitko valmis polttamaan pakolaisten vastaanottokeskuksen ihmiseen päivineen, tätä nämä pyromaanit miettivät, mitä tällä saadaan aikaan, sillä voi olla päinvastainen vaikutus.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sitä pitää miettiä, ettei pakolaisiin kohdistuvan muukalaisvihan täyttävät puhevuorot valtaisi heittoina, leppoisaa keskustelupalstaa.

Sosiaalinen media levittää sanoman luettavaksi laajoille piireille.

Niitä joutuvat lukemaan vastuuntuntoisetkin, mutta tavoittaa myös yksinkertaiset johdettavissa olevat, pakolaisten hädästä tietämättömät, mutta myöskin mieleltään vinksahtaneet.
Kaheleita, jotka toteuttavat rasistista vihaansa polttamalla turvapaikkakeskuksiksi aiottuja, tai jo olevia rakennuksia!

Siksi on viestintävastuunkin ymmärtäminen tärkeää.

Äänestä

Minusta aivan järjetön teko uhata ketään ihmistä tai rakennusta. Toki olen ns. maahanmuuttokriittinen, mutta täydellä järjellä varustettu yksilö. Hyväksyn pakolaisuuden ja maahanmuuton, mutta en sitä, että tullaan pakolaisuuden varjolla etsimään parempaa elintasoa. Toki saa tulla myös hakemaan parempaa elämää, mutta silloin tullaan siirtolaispapereilla. Minusta nyt hallitus on oikeilla jäljillä ja tekee parempaa maahanmuuttojärjestelyjä. Onko se perussuomalaisten ansioita tai ei. Sitä en tiedä. En ole koskaan äänestänyt persuja, mutta annan tunnustusta kelle vaan, jos tekee jotain järkevää. On ikävää, että maahanmuuttajat tekevät raiskauksia, mutta kyllä osa kantasuomalaisistakin siihen syyllistyy.

Äänestä

Odottaakaa vaan! Kohta mamuhuligaanit lähtee ryöstelee ja polttaa autoja!

Äänestä

En olisi. Mutta nämä loiset mielihyvin polttaisin. Valitettavasti siinä vain menisi käyttökelpoinen rakennus ja turha sammutustyö hukkaan, mikä on kansantaloudellista tappiota. Muuten pelkkää voittoa. Vieraslajit kuuluukin hävittää, mieluiten polttamalla, kuuluu usein toistettu ohje. Ja hyvä niin.

Äänestä

Kuka teitä kieltää, siitä sitten polttelemaan mikä semmonen uhooja joka istuu sohvalla ja uhkailee hyh pelkureita olette. Jos ette niin lopettakaa joutava hihulointi pikkasen naurattaa ei teistä ole mihinkään korkeintaan kissan silittelijäksi.

Äänestä

Minä olen tehnyt omat siirtoni, osoittanut mitä mieltä olen, en häpeä
päätöksiäni koska sisimmässäni olen sitä mieltä.
Olen äänestänyt EU:ta vastaan ja ollut "Rajat kiinni" mielenosoituksessa.
Muuten, mitä varten rajat on aikanaan tehty?

Äänestä

Pannaanpa taas tyrkylle niin saa sensuuri taas poistaa:
En olisi. Mutta nämä loiset mielihyvin polttaisin. Valitettavasti siinä vain menisi käyttökelpoinen rakennus ja turha sammutustyö hukkaan, mikä on kansantaloudellista tappiota. Muuten pelkkää voittoa. Vieraslajit kuuluukin hävittää, mieluiten polttamalla, kuuluu usein toistettu ohje. Ja hyvä niin.

Äänestä
  • Sårry. Tuli lukivirhe. Ei sitä oltukaan sensuroitu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arveluttaa kirjoitti:

Olisitko valmis polttamaan pakolaisten vastaanottokeskuksen ihmiseen päivineen, tätä nämä pyromaanit miettivät, mitä tällä saadaan aikaan, sillä voi olla päinvastainen vaikutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu