Aaahhh...lapsuuteni ikimuistoiset satukertomukset.

Olin yli 3 vuotta mutta reilusti alle kouluiän joskus 1940-luvun lopulla. Meillä oli kaksi alakoululaista, Salme ja Hilkka, koulukortteerissa kun heidän oma kotinsa oli kaukana metsässä keskellä ei mitään. Meiltä koululle alle puoli kilometriä. Toinen joskus luki jonkun (= yhden) sadun, en muista minkä. Oli siinä ihmettelemistä ja kyselemistä, että onko tuo totta vai valetta. Sanottiin, että se on satua. Ei selvinnyt oliko totta vai valetta.
Olivat kortteerissa vain yhden luokan ajan, koska aina kotonaan käydessään toivat tullessaan kirppuja ja täitä, joita äiti sitten sai siivota pois. Muistan minä vielä, mitä ne näyttivät ja opettelin tappamaan kirput kynsien välissä.
Tämä oli ensimmäinen satuni ja ainut, minkä kukaan koskaan minulle on lukenut. Itse olen saanut satuni lukea sen jälkeen kun alle kouluikäisenä opin sanomalehdestä lukemaan.

Jaa-a, miksi niitä kääntökielellä kerrot, olisihan asia normaalistikin ihan mukava.
Noh, muistan aina ja iankaikkisesti sellaisen kirjasen.

Sen nimi oli Lentävä lohikäärme. Se kiehtoi minua paljon enemmän, kuin prinsessa Ruusunen.
Hyllyssäni on noitä C.H. Andenssenin satukirjoja, luin niitä lapsena ja joskus aikuisenakin olen katsonut. Nyt en vuosiin.

Tuhannen ja yhden yön sadut ja piplia.

=DW=

Äitini luki minulle satuja melkein päivittäin siihen asti, kunnes opin itse lukemaan. Kirjahyllyssämme oli myös monenlaisia satukirjoja ja mm. Topeliuksen koottu satukirjasarja, H.C. Anderssenin ja Grimmin sadut sekä muutamat muut lasten ja nuorten kirjat ovat jatkaneet jälkikasvun mukana matkaansa uusiin hyllyhin.

Grimmin satuja en ole itse lukenut lapsille, koska minusta kammottavat tarinat sopivat paremmin aikuisille. Tuhannen ja yhden yön tarinoita luin nuorena isoäitini luona - vanhempieni tietämättä.

Itse en pitänyt saduista koskaan. Eikä meillä niitä liioin ollutkaan.
Lempilukemistoani ja miehien lukemistoa ylipäätään olivat Wix Tellerit ja Hobin Roodit ja Cat Kirssonit ja Corro Jettynit ja Bicos Pellit ja mitä niitä olikin. Lukemaan opin jo ekalla, syyslukukaudella eli nippa nappa 7 ikäisenä.

Meillä luettiin Tammen kultaista kirjastoa, pieniä laihoja kirjoja, joiden avulla opin lukemaankin, Kolme karhua, Matti majava, Hiawatha, Lumikko ja seitsemän kääpiötä, monia Aku Ankan juttujakin niissä oli.
Suurimman vaikutuksen teki Kaunotar ja Kulkuri.
Olin lastentarhassa niin siellä olevista kirjoista pidin ihan eniten Anna Beskovin Tätikirjoista, Täti vihreä, ruskea ja sinipunainen, niistä on erityisesti jäänyt mieleen kuvitus ja hienot helmat.

Karvapaikanhakijat ovat vallanneet meidän maan!

Minä opin lukemaan viisivuotiaana ja sen jälkeen olin kirjaston kirjojen ahkera kuluttaja. Muista lähes kaikki nuo aloittajan mainitsemat. Nykyisin kaipaisin enenmmäm esimerkiksi teatteriesityksiä noista vanhoista saduista lapsille. Esimerkiksi Peter Pan tai Aladinin taikalamppu olisi lavasteineen aikuisellekin ihana :).

Satujen maailmaan pääsee mukavasti, kun lapsenlapselle lukee :)

Minä olin varsinainen satutäti lapsena. Luin kaikki satukirjat jota käsiini sain, kerroin ne sitten pikkusiskoille nukkuma-aitan hämyssä.
Onkohan kukaan lukenut lapselleen niin paljon kun minä olen lukenut,
tytär oli vielä lukiossakin paras kirjoittaja ja esitelmän pitäjä.
Niin se kuulema kehittää kun lukee lapselleen. Saattaa se olla perinnöllinenkin taipumus, minun isäni oli siinäkin lahjakas.
Minä myös mielelläni kirjoitan, ei meinaa aika riittää kaikkeen kirjuuttamiseen, tännekin kun tulee jotain näpyteltyä. Tämän voisi lopettaa, tästä ei ole mitään hyötyä, aika menee ihan hukkaan.
No toivotaan että jotain mikrotason hyötyä olisi, ettei ihan nolla apinaa.

Satutätien ja -setien kokoontumisajot?
Mahdottoman fiksuja äitejä ja lapsia, minäkin osaan lukea ja kirjoittaa. Auttavasti tosin.
Mutta tytär se fiksu likka on, oppi puhumaankin jo 8 kk. ikäisenä ja siitä lähtien on saatu satuja kuunnella.
Keneen lie hänestä tullutkin noin puhelias ihminen.

Mun suosikkisatu on ollut TaoTao.

Hiiri Hipsuvarpaan ihmeellisiä seikkailuja
milloin missäkin - silleen syväpuhdasta karun ja karseankin arjen keskellä
- mielikuvitus vapaa. Hamelnin pillipiiparia - joka rottien vallattua koko maan,
pystyi taikapillillään suunnattoman lauman ohjaamaan jonnekin hhuitsinevadaan ja ihmiset sai elää rauhassa.

Suosikki Satutäti oli kahvilassa ja 50 palstalla, hurjia tarinoita mm. merirosvoista

Ikimuistoinen ja ikimuistoinen.
Ikimuistoinen muisto, mutta ei välttämättä kovin hauska muisto.
Minulla oli kirja, jonka nimi oli "Hanhiemon satuaarre".
Siskoni, joka on minua 10 vuotta vanhempi otti kirjan kouraan ja lupasi lukea minulle satuja. Minä kiiruusti sanomaan, että "Et ainakaan lue Ruma ankanpoikanen".
Tämä satu oli minun mielestäni NIIN Valtavan surullinen, että en tahtonut sitä kuulla.
Sisko oli eri mieltä ja AINA aloitti juuri tästä sadusta.
Minä yritin olla kuuntelematta. Tiesin, että satu loppuu hyvin, mutta kun sisko hyvin eläytyneesti luki miten Kurjaa pienellä ankanpojalla oli, kun KAIKKI kiusasivat ja nauroivat ja ivasivat.
Olin päättänyt, että en itke, mutta siskoni jatkoi jatkamistaan surullisella äänellään (lisäten tietysti lisälauseita ankanpojan kohtalosta), että huuleni alkoivat väpättämään.
Siskoni oli tyytyväinen, kun minä olin suruisuuden ympäröimänä.
Onkohan kenelläkään muulla yhtä ihanaista siskoa:)

Aloittajalle, noiden lisäksi: missä Anni Swan kirjoineen, missä Jänis Vemmelsäären seikkailut, jotka opettivat minut lukemaan alle kouluikäisenä, "Suomen lasten rakastaman satukuningattaren eläinsadut ovat ilmestymisestään lähtien olleet jokaiselle nousevalle polvelle uusi löytö ja uusi elämys. Anni Swanin kertomissa Jänis Vemmelsäären seikkailuissa on kujetta, vauhtia ja hyvää tuulta."
Eri tyyppisiä , myös usein mukaansa ottavia olivat La Fontainen faabelit.
Jean La Fontainen faabeleiden yhteiskunta on eläinten hovi, sen kautta hovielämä esitetään satiirisessa valossa.

Kylttyyriä ja täiteetä
- joistakin saduista ja tarinoista
- kammottavuudesta ja traagisuudesta
- ihan kuin tosielämässäkin
- yli voimien ja kesto- ja käsityskyvyn kirkkaast ylimeneviä
- ihan kuin aikuisetkin, jotka väittävät, että kyllä lapset kestää mitä
mitä tahansa. Humpuukia, petosta, raakaa väkivaltaa, väärää vallan-
käyttöä, kiristyst, uhkailua, lahjontaa, riistoa, sortoa, hyväksikäyttöä,
- kun ei kestä oikein hyvin aikuisetkaan - ihan kaikkea myrtsiä
menoa.

Kyllä miule jäi parraiten mieleen kun iskä tul markkinoilta. Ol viettänä yön putkassa. Seuraavana päivänä tul rapulaisena ja vanhale viinale haisevana kottiin. Ol sentään muistanu ainuule pojalleen tuuva karkkipussin. Äiskäle se kerto sitte semmosen sadun että en suanu selevee kumpoo äiskä teki.itkikö vai nauro.
Joka tappauksessa se ol varmaan hyvä satu,kun äiskä ei piässy iäneen kokonaisee viikkoon.

Hölmöläistarinoita en ollut lapsilleni lukenut,

mutta kun poikani tuli 7-vuotiaana koulusta, ja kysyin, millaista siellä oli,

niin hän kertoi minulle opettajansa lukeman yhden: "Kun aika tulee".

Siinä hölmöläistyttö jäi yksin kotiin, äiti sanoi lähtiessään, että uunissa on

pikku pino hyviä lettuja, syö ne sitten kun aika tulee!

Kulkumies oli ollut ulkona ikkunan pielessä ja kuullut sen. Äidin lähdettyä

hän tuli sisään ja sanoi: "Hyvää päivää. Nimeni on Aika."

Tyttö otti heti letut uunista ja ne syötiin yhdessä loppuun.

Pikkupoikaamme juttu nauratti.

Luin lapsena paljon, opin lukemaan ennen kouluun menoa. Olin noin kymmenvuotias kun luin "sadun" Totuus unissasaarnaajista. Se oli kaikkea muuta kuin lapsille sopiva kirja. Pelkäsin niin että valvoin monta yötä. Nyt otin ihan uteliaisuuttani kirjastosta samasta aiheesta kirjan, ei vaikuta enää pelottavalta.
Oikeista saduista muistan ihmetelleeni kuinka susi söi Punahilkan mummon elävältä, mummo tuli mahasta metsästäjän avulla.

" se joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään " nyt on nyt eletään tässä ja nyt,

--
Kuka kuuskymppinen jaksaa jo muistella vain menneitä, ettekö te huomaa, me olemme tässä ja nyt, katsokaa ympärillenne mitä elämä vielä tuo tullessaan,

lisää lisää!