TEKOPYHÄÄ!!!

Voi itku ja hammasten kiristys. Kyllä me suomalaiset ollaan niin hemmetin itserakasta kansaa, että oikein hävettää! Onhan se tietty oikeastikin surullista, että arviolta yksitoista suomalaista on kuollut Thaimaassa. Mutta kun katotaan kuin paljon on yhteensä kuollut, ni voi taivas.!! Surraan surraan surraan vaan. Onko väliä, kuin paljon on muita kuollut. Olen itse Suomessa syntynyt ja rakastan kotimaatani, mutta eikö kukaan huomaa mitään muuta kuin meidät?!
Sama homma mikä laitto mut vihaamaan meitä suomalaisia oli se kun televisiossa oli joskus kauan sitten se koirajuttu, kun joku oli ampunut koiran ja se näytettiin kolmosella...??! voi taivas, mikä järkky häly siitäkin nousi. Se oli koira! Maikkarilla näytetään joka päivä (?) sotakuvia, missä on kuolleita ihmisiä ja kuolevia ihmisiä. Mutta kun eihän ne tapahdu täällä niin mitä väliä. Onko teillä aivoja? onko teillä sydäntä??
81064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ettäkö te hyvät ihmiset näe, mitä ympärillä tapahtuu? Vaikka se ei tapahtuisikaan täälllä.
Ihmiset tappaa toisiaan. Ei meistä jää mitään jälelle koko ihmisrodusta.
heippa.

Äänestä
  • Mitä sinä olet tehnyt muiden ihmisten hyväksi? Vai odotatko suu auki almuja.

    Äänestä

  • miten on kirjoitti:

    Mitä sinä olet tehnyt muiden ihmisten hyväksi? Vai odotatko suu auki almuja.

    olevani, yhtään sen parempi kuin sinä tai kukaan muukaan. En ole tehnyt varmasti kovinkaan paljoa tuntemattomien ihmisten hyväksi. Mutta eihän se siitä ollutkaan kyse. Vaan siitä, että tajutaanko me edes kuin paljon asioita on päin persettä maailmalla, ja kuinka hyvin meilllä täällä asiat on?! Sitä mä yritin sanoa. Meillä on kaikenmaailman sossut ja kelat mistä me saadaan edes vähän turvaa.
    Ja kun mainitsin näistä uutisista, niin eikö olekin niin ettei ne enään hätkähdytä. ei tippaakaan. Ei enää edes minua. Mutta kun kaikki alkaa höpöttään että voi kuinka ja kuinka on suomalaisia kuollut ja blaa blaa, niin sitä ajattelee että entä ne muut.. Entä ne satatuhatta muuta? Olen tosi pahoillani heidän puolesta kenen omaisiaan on täällä Thaimaassa kuollut ja otan osaa ja toivon jaksamista heidän perheilleen. Ottaa vain päähän ettei kukaan enää huomaa muuta, kuin sen mitä täällä tapahtuu.
    Eihän tietenkään meillä Suomessakaan ole asiat loistavasti, on kodittomia ja on köyhiä. Ja se on todella surullista. Mutta menkää hyvät ihmiset joskus käymään vaikka Intiassa, slummialueilla, niin tiedätte. Ja ymmärrätte.
    En koe olevani korkeammalla kuin te muut. Enkä kirjoita siitä syystä että vähättelisin teidän ajatuksianne, mutta koittakaa hyvät ihmiset muistaa, että on täällä muutkin kuin me.
    Rakastakaa toisianne.

    Äänestä

Suomalaisia kuolleita max. 100 ja Assialaisia n. 100 000. Paljonko nämä luvut on prosentteina maitten väkiluvusta. Jos oikeen tosi puhutaan niin tuo 100 000 Aasialaisista on pisara valtamerestä.

Äänestä
  • Jokainen ihminen on laulun arvoinen, oli sitten mistä päin maailmaa tahansa. Täällä matkailupalstoilla surraan kun pitäs helmikuussa mennä vaikka phukettiin niin tietääkö kukaan onko hotelli se ja se kunnossa .Voi luoja tätä ihmisten omahyväisyyttä!Kyllä nyt pitäis hieman ajatella muitakin kuin sitä omaa itseään.Herätys!!

    Äänestä

  • lilli kirjoitti:

    Jokainen ihminen on laulun arvoinen, oli sitten mistä päin maailmaa tahansa. Täällä matkailupalstoilla surraan kun pitäs helmikuussa mennä vaikka phukettiin niin tietääkö kukaan onko hotelli se ja se kunnossa .Voi luoja tätä ihmisten omahyväisyyttä!Kyllä nyt pitäis hieman ajatella muitakin kuin sitä omaa itseään.Herätys!!

    Tuleekoha kova marjasato ensi syksynä?

    Äänestä

Etpä ole juuri seurannut uutisia eikä itseäsi taida liikauttaa oman maan kansalaisten kohtalo. Tuo päälle kymmen virallista vahvistettua suomalasiuhria on vasta ikävä kyllä alkua. Todella paljon ihmisiä on kateissa ja juuri tuli uutisissa, että heidän kohtalostaan ei ehkä koskaan saada tietoa. Lapsellista ja epäinhimmillistä tekstiä sinulta. Valtaosa suomalaisista on todella järkyttynyt ja sen jo osoittaa katastrofirahastolle parissa päivässä kerätyt 1.000.000 euroa aasiassa hätää kärsiville. Aika monella on joku tuttu tai sukulainen, joka on paikan päällä. Äitinä itseäni järkyttää niiden satojen suomalaislasten kohtalo, jotka menettivät vanhempansa ja niiden perheiden, jotka menettivät lapsensa, perheensä. Eräästä perheestä, jota äsken haastateltiin, oli mukana 17 sukulaista. 3 säilyi hengissä. Siispä tuo kuolleiden suomalaisten määrä tulee olemaan todella mittava, kunhan enemmän tietoa saadaan. Kuolleita on tällä hetkellä 80.000, joten kyllä se ihmisiä koskettaa aidosti, ja on turhaa täällä irvailla kellekään tekopyhyydestä. T: eräs äiti

Äänestä
  • Niin on totta, että jokainen ihminen on tärkeä kansalaisuudesta ja rodusta välittämättä. Ja tietenkin kotimaata koskettavat asiat nousevat aina tietyllä tavalla tärkeämmiksi...
    Mutta kritiikkiä voisi esittää medialle. Miksi joidenkin medioiden täytyy aina ruveta tietyllä tavalla "ylidramatisoimaan" tai tietyllä tavalla "herkuttelemaan" (huono sana) joillakin tapahtumien yksityiskohdilla. Veikkaisin, että uutisointi olisi aivan toisenlaista, jos katastrofi koskisi vain pelkkiä aasialaisia tai ns. köyhiä maita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jansu kirjoitti:

Voi itku ja hammasten kiristys. Kyllä me suomalaiset ollaan niin hemmetin itserakasta kansaa, että oikein hävettää! Onhan se tietty oikeastikin surullista, että arviolta yksitoista suomalaista on kuollut Thaimaassa. Mutta kun katotaan kuin paljon on yhteensä kuollut, ni voi taivas.!! Surraan surraan surraan vaan. Onko väliä, kuin paljon on muita kuollut. Olen itse Suomessa syntynyt ja rakastan kotimaatani, mutta eikö kukaan huomaa mitään muuta kuin meidät?!
Sama homma mikä laitto mut vihaamaan meitä suomalaisia oli se kun televisiossa oli joskus kauan sitten se koirajuttu, kun joku oli ampunut koiran ja se näytettiin kolmosella...??! voi taivas, mikä järkky häly siitäkin nousi. Se oli koira! Maikkarilla näytetään joka päivä (?) sotakuvia, missä on kuolleita ihmisiä ja kuolevia ihmisiä. Mutta kun eihän ne tapahdu täällä niin mitä väliä. Onko teillä aivoja? onko teillä sydäntä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu