Ei rintaperillisiä

Omaisuuden arvo noi 800000 euroa, minulla ei ole lapsia eikä vanhempia eikä sisaruksia. Tässä jo hetken miettinyt minne tai kenelle Antaisi perinnöksi kaiken. . Ehdotuksia?
17132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin eikä aviopuolisio eikä avopuolisoa eikä edes ystäviä.
T:aloittaja

Äänestä
  • Monet ehdottavat erilaisia yleishyödyllisiä yhteisöjä tms. perillisiksesi. Mikäs siinä, mutta ehkä suvustakin löytyy joku, jonka tavalla tai toisella tunnet läheiseksi. Ehkä tuttavapiirissäsi tai vaikka kollegoissa on joitakuita, jotka ovat ns. hyviä ihmisiä ja/tai taistelevat taloudellisten vaikeuksien kanssa.

    Sanot, ettei sinulla ole ystäviä. Ehkä menneisyydessäsi on joku, joka on ollut ystäväsi, mutta yhteydenpito on syystä tai toisesta katkennut.

    Omaan tuttavapiiriini kuului perheetön mies, jolla oli omakotitalo isolla tontilla, mökki, uusi Bemari ja jonkin verran rahaa sekä osakkeita. Myös koti-irtaimisto oli poikkeuksellisen arvokas. Hän testamenttasi omaisuuttaan omalle suvulleen, edesmenneen vaimonsa suvulle, hyväntekeväisyysjärjestöille, nuorten kulttuuriharrastustoimintaan, muutamalle entiselle työkaverille, tutulle kahden peruskouluikäisen lapsen isälle, joka oli vastikään jäänyt leskeksi - ja mökkipaikkakunnan kyläkaupalle! Summat eivät luonnollisestikaan mitään miljoonia olleet, niin kenenkään ei tarvinnut olla kateellinen tai riidellä. Perinnön saajille niillä kuitenkin oli suuri merkitys sekä ihan taloudellisesti että merkkinä hänen arvostuksestaan.

    Äänestä

Paras kohde on käyttää omaisuus itseesi.

Ei ole mitään syytä kerätä tolkutonta omaisuutta vain jättääksesi se muille. Kyllä kärkkyjiä aina riittää, kun on fyrkasta kyse. Näiden motiivikin voi olla mitä tahansa.

Mutta jos välttämättä haluat jättää omaisuutesi muille niin testamenttaa itseäsi lähellä olevaan hyväntekeväisyyteen, ja mahdollista että ulkopuolinen voi tarkistaa että testamenttaamasi varat käytetään tahtomaasi kohteeseen.

Äänestä

- anna nallelle tai perusta kilpailu- rahasto , tuohan tuottaa vuodessa jopa 100000 /v

Äänestä

Jätä mulle,oon köyhä ja sairas 2 lapsen isä.

Äänestä

Rolli!!!!!!!!!....................Kukaan muu ei edes kyselis.

Äänestä
  • Minäkin ehdotan jotakin järjestöä, mikä sinun omasta mielestä on sopiva. Sille 750000 ja mulle 50000 duunia vastaan.

    Äänestä

Osta peltipoliiseja ja lahjoita ne maan suurimmille kunnille.
Autat kuntien taloutta vuosiksi.
Jos mikä niin laki ja järjestys tulevaisuudessakin tarvitsevat tukea ja varallisuutta.
Peltipoliisi maksaa n. 30 000 € ja asennettuna se vain tuottaa.

Äänestä

Hyväntekeväisyyteen, katso itse kohteita netistä. Tietenkin joku luotettava taho, älä hörhöille laita rahojasi:). Mikä on sydäntäsi lähellä? Ja hajauta usealle järjestölle/taholle.

Äänestä

Hajauttamaan minäkin neuvoisin, tai ehkä vielä viisaampaa olisi maksaa itselleen paikka jostain vähän paremmasta vanhainkodista.

Äänestä

Muuta vuokralle ja palkkaa itsellesi siivoojat, hoitajat sun muut palvelut. Kulutat itseesi ja omaan mukavaan elämään. Älä kuitenkaan heti tuhlaa kaikkia. Elinpäiviä voi olla vielä paljon eikä voi tietää missä kunnossa olet viimeiset vuodet, jolloin voit tarvita isotkin summat hoitoosi ja palveluisi. Mukavia vanhuudenpäiviä vaan sinulle toivottelen.

Äänestä
  • Vuokralle???

    En uskonut että olisi vielä noinkin tyhmiä ihmisiä olemassa.

    Äänestä

Minulla on sama ongelma sillä erolla, että omaisuuteni arvo on neljä miljoonaa. Joten minä en ainakaan perintöäsi halua.

Äänestä

Anna minulle. Terveelle nuorelle miehelle. Laitan rahat kiertämään varmasti, niin ne rattaat pyörivät. Siinä saa hyvää moni ihminen.

Äänestä

Testamenttaa lastenkodissa eläville lapsille ja määrää testamentissa pari valvojaa, jotka valvovat että rahat käytetään todella lapsien hyvinvointiin.

Minä pelkään erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, koska on tullut ilmi, että lahjoitetutuista rahoista vain minimaalinen osa käytetään tarkoitukseen johon rahat on kerätty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhaaltti kirjoitti:

Omaisuuden arvo noi 800000 euroa, minulla ei ole lapsia eikä vanhempia eikä sisaruksia. Tässä jo hetken miettinyt minne tai kenelle Antaisi perinnöksi kaiken. . Ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu