Haemme tiimiimme osaavaa ennustajaa tai selvänäkijää. Jos omaat jollain tavalla kyseisen taidon ja haluaisit lisätienestiä toisen työn oheen, opintojen rinnalle, tai päätoimisesti, niin kerro itsestäsi. Kysy lisää! [email protected].
Ennustaja/Selvänäkijä
Fortune2
3284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hakisin muuten, mutta näin ennalta etten saa ilmoittamaanne työpaikkaa. Kiitoksia kuitenkin.
Parhaiten toimin sähköpostitse vastaavana näkijänä. Kokemusta on jonkin verran ja hyvääkin palautetta olen saanut.
Puhelin työtä en ota, koska sairauteni aiheuttaa puheeseen ajoittaista kankeutta.
Pienen eläkkeeni lisäksi tarvitsisin kyllä lisätuloja. monipuolinen Elämänkokemukseni ja empaattisuuteni sekä intuitiivisuuteni vahvuuksiani.
Haitta ei liene sekään, että olen kirjoittanus runsaasti julkaistualyriikkaa ja proosaa. Osaan siis asettaa sanani hyvin.
Toivon teidän vastaavan, sitä eivät kaikki ao. työtä tekevät tee.
Jospa vastaisit vähän tarkemmin tähän ilmoitukseen.Tuntuu vähän epäilytävältä ilmoitukselta.Olen itse näkijä olen tehnnyt puhelinennustuksia jos tämä on totta olisin kiinostunnut,