Olin aikomassa alustaa koneen ja asentaa siihen Windows 7 uudelleen. Painoin Windows 7 asennusohjelmassa että alustaa kiintolevyn, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Painoin uudestaan, ja sitten kursori muuttui muutamaksi sekunniksi rinkulaksi, ja kiintolevyllä oleva vapaan tilan määrä muuttui ikkunan tekstin mukaan lähes samaksi kuin mikä on koko levyn tila. En uskonut että alustuksessa menisi niin vähän aikaa. Kokeilin painaa "Seuraava", josta lähti Windows 7 asennus käyntiin. Peruin sen.
Sitten kun buuttasi kiintolevyn, niin tulee englanninkielinen viesti, jossa lukee että Windowsin käynnistäminen ei onnistunut, ja neuvotaan klikkaamaan asennuslevyltä tietokoneen korjausta. ilmoituksessa on myös statuskoodi 0xc000000f, ja: The boot selection failed because a required device is inaccessible.
Olen kokeillut asennuslevyllä olevaa käynnistyksen korjausta, josta ei ollut apua.
Olen "alustanut" asennusohjelmalla kiintolevyn senkin jälkeen sitten, ja yhäkin kun kiintolevyn buuttaa, tulee tuo sama viesti.
Miten saan kiintolevyn alustettua oikein Windows 7 asennusta varten?
Sitten kun buuttasi kiintolevyn, niin tulee englanninkielinen viesti, jossa lukee että Windowsin käynnistäminen ei onnistunut, ja neuvotaan klikkaamaan asennuslevyltä tietokoneen korjausta. ilmoituksessa on myös statuskoodi 0xc000000f, ja: The boot selection failed because a required device is inaccessible.
Olen kokeillut asennuslevyllä olevaa käynnistyksen korjausta, josta ei ollut apua.
Olen "alustanut" asennusohjelmalla kiintolevyn senkin jälkeen sitten, ja yhäkin kun kiintolevyn buuttaa, tulee tuo sama viesti.
Miten saan kiintolevyn alustettua oikein Windows 7 asennusta varten?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kyllähän se tuon verran kestää sillä Windows tekee nykyään huonomman pika alustuksen.
Laita asennus käyntiin alustuksen jälkeen niin eiköhän ongelma lähde.
Mutta ei vaikuta minusta alustetulta kun tulee tuollainen viesti kiintolevyä buutatessa. Ja Windows 7 asennuslevyn tietokoneenkorjausjutunkin mukaan löytyy Windows 7 kiintolevyltä.
Sitten mediassa on vikaa.
Mitä sähläät?. Alustat nyt sen ja asennat seiskan.
Millä alustaa?
Jätä alustamiset tekemättä ja poista kokonaan ne vanhat levyosiot Windows 7:n asennuslevyllä. Sitten teet uuden ja asennat.
Et pysty alustamaan järjestelmäosiota järjestelmän ollessa käynnissä, vitun mölö. Käynnistä kone siltä asennusmedialta ja käytä asennusohjelman työkalua levyn alustamiseen, saatana.
Niin teinkin.
Mikset sitten jatkanut sillä loogisella kaavalla, että olisit asentanut sen vitun käyttiksen sinne?
Totta kai se antaa herjaa Windowsin käynnistämisestä, jos sitä on lähdetty asentamaan, buuttitiedot ym on kirjoitettu ja sitten jätetty kesken.
Käynnistä uudelleen asennusmedialta ja asenna.
"Mikset sitten jatkanut sillä loogisella kaavalla, että olisit asentanut sen vitun käyttiksen sinne?"
Mitä minä vitun käyttiksellä tekisin?
"Totta kai se antaa herjaa Windowsin käynnistämisestä, jos sitä on lähdetty asentamaan, buuttitiedot ym on kirjoitettu ja sitten jätetty kesken."
Mutta alustuksen jälkeenhän näin ei kuuluisi käydä?
Korvaan edellisen viestini viimeisen lauseen tällä:
Olen "alustanut" asennusohjelmalla keskeneräiseksi jääneen alustuksen jälkeenkin sitten, ja yhäkin kun kiintolevyn buuttaa, tulee tuo sama viesti. Eihän niin kuuluisi käydä jos alustus on mennyt oikein?
Trolli. Ei kai se lähde jos levyllä ei ole käyttistä.
Mikä ei lähde?
"Olin aikomassa alustaa koneen ja asentaa siihen Windows 7 uudelleen."
Konetta ei alusteta vaan kiintolevy.
Alustaminen ja käyttöjärjestelmän asentaminen ovat kaksi eri asiaa. Alustus tyhjentää levyn ja sen jälkeen asennetaan käyttöjärjestelmä.
Kyllä minä sen tiesin. Tuli vain kielivirhe.
Jos sulla on noin paljon ongelmia, niin parempi kun viet sen koneen ser kierrätys laatikkoon.
Millä koneella muuten täällä kirjoittelet ;)
Onko pakko vastata jos se tekee noin kipeää!
Kyllä levy pitää alustaa ennen kuin mitään voi asentaa. Ei pitäisi viisaana vastailla kysymyksiin joista ei tiedä mitään!
Käynnistä kone windows asennuslevyltä, Uudet windowsit ei käynnisty c:ltä vaan pieneltä piilotetulta buuttiosiolta, siksi saat noita ilmoituksia, alustit c:n
Koneeseen ja uudellennkäynnistä, ja kun alkaa näyttää käynnistymisen merkkejä paina vaikka F3 tai F1 tai F2 millä sinne biosiin pääset. Sitten kun olet biosissa niin siirtelet sen käynnistyksen nuoli näppäimillä ylös tai alas että osuu DVD kohdalle ja sitten painat enteriä ja ehkä vielä uudelleenkäynnistys ja nyt enteriä kun alkaa heräämään kone
Sitten kun tulee ne asennusvaihtoehdot niin siitä mukautettu ja alustat sillä ne osiot tai teet uusia tai jaat, mitä haluatkin
Asennuslevyltä buutaten olen koittanut alustaa.
"Asennuslevyltä buutaten olen koittanut alustaa."
Kun sitä ei ensin alusteta ja sitten asenneta, vaan käynnistetään se asennus ja sitten alustetaan osana asennusta. Asennuksessa tulee kohta, jolloin voi päättää mille osiolle käyttöjärjestelmä asennetaan. Siinä yhteydessä voi myös määritellä levyn osiot ja mikä niistä asetetaan aktiiviseksi. Sitten ohjelma alustaa, levyn johon uusi asennus tehdään. Tuossa vaan pitää varoa, ettei asenna käyttöjärjestelmää toista kertaa ja tee dualboottia, joten poista vaikka kaikki osiot mitä levyllä on ja jatka siitä sitten.
Kyllä tehdään niin että ensin alustetaan ja sitten asennetaan..
Sen voi tehdä niinkin jos haluaa tehdä kaiken useaan kertaan kuten eräs vapunen neuvoo myös windows 10 asentamaan moneen kertaan.
Järkevä asentaa Windowsin uudestaan boottaamalla kone asennuslevykkeellä ja sitten poistaa jokaisen osion mitä on, nyt asentaa puhtaaseen osioon windowsin joka muodostuis itsestään.
Juuri näinhän se kuuluu tehdä.
Kukaan järkevä tai osaava ei tee sitä noin, mutta sinä ilmeisesti teet.
Miksi se ensin pitäisi alustaa ja sulkea kone ja sitten alustaa , alustatko vielä lisäksi toisen kerran ja asennat pari kertaa lisää kuten windows 10 teer?
Selitin kyllä tuossa viestissäni myös miten sen muut tekee kerralla ja lopputulos on ihan yhtä puhdas asennus kuin sinun tyylillä.
Ei pidä noin tehdä. Tässä väitetään ettei tarvitse ollenkaan alustaa asennusvaiheessa vaikka kyllä pitää..
Kuka sellaista on väittänyt, lainaisitko kohdan jossa näin on sanottu?
Eihän sitä tosiaan pakko ole alustaa mutta puhtaassa asennuksessa tietysti kannattaa.
Tuolta ylhäältä voi kaikki lukea.. Kyllä täällä on nykyään pellejä täynnä..
Asennuslevy koneeseen ja asennus käynnistyy
Asennuksen yhteydessä mahdollisuus poistaa osiot tai alustaa ne
Muuta ei tarvita. Olisit vaan jatkanut alunperinkin sen mukaan, mitä kone ehdottaa, niin kaikki olisi mennyt hyvin. Ei ole mitään erityistä syytä formatoida perinteiseen tapaan koko kovalevyä, ellei ole syytä olettaa että siinä on jotain ongelmia.
Live Linuxilla alustamalla lähtee kaikki, muuten ei. Kokeiltu on.
"Live Linuxilla alustamalla lähtee kaikki, muuten ei. Kokeiltu on."
Tuo viesti on siis huijaukseksi kirjoitettu trolli...
Tottahan se puhuu.
"muuten ei" ei pidä paikkaansa, ei siinä muuta puppua varmaan ole.
"Live Linuxilla alustamalla lähtee kaikki" tarkoittaa varmaan Geparted-ohjelmaa joka medialle asennettuna on kätevä kovon tyhjennys/muokkaus ohjelma.
Se on GParted, ei Geparted, hemmetin tunkkipää.
Kokeilitko alustusta asennuslevyltä manuaalisesti ?? Eli, kun asennusohjelma käynnistyy, valitsee ensin maa, ja kieliasetukset, ja se jälkeen valitsee "korjaa tietokone", palautustyökalut, sieltä valitsee komentokehotteen, jossa syöttää videolla näkyvät käskyt.
Komento (format c: /fs:ntfs) tekee täydellisen alustuksen.
https://www.youtube.com/watch?v=dpfNS5Th_rc
Ei tuo auta sen enempää kun sama alustushomma on kun menee asennuksessa eteenpäin..
Laita.asennuslevy
Koneeseen ja uudellennkäynnistä, ja kun alkaa näyttää käynnistymisen merkkejä paina vaikka F3 tai F1 tai F2 millä sinne biosiin pääset. Sitten kun olet biosissa niin siirtelet sen käynnistyksen nuoli näppäimillä ylös tai alas että osuu DVD kohdalle ja sitten painat enteriä ja ehkä vielä uudelleenkäynnistys ja nyt enteriä kun alkaa heräämään kone
Sitten kun tulee ne asennusvaihtoehdot niin siitä mukautettu ja alustat sillä ne osiot tai teet uusia tai jaat, mitä haluatkin
Kuten tuossa nimim."Noin.se.menee" mainitsi, niin alustuksen ja asennuksen pitäisi onnistua asennuslevyltä, jos koneen biossissa, (tai uusissa emolevyissä UEFI:ssa) valittu koneen käynnistys cd/dvd asemalta.
Jos tiedät minkä merkkinen/malllinen emolevy koneessa on ?, pitäisi sen manuaalista löytyä tieto, onko siinä perinteinen bios vai uefi:
http://muropaketti.com/talta-nayttaa-asuksen-biosin-korvaaja-uefi