Mies valehtelee

Tarvitsisin apua. Ongelmani on miehen valehtelu, meillä on 3-vuotias lapsi ja lapsen isä (mieheni) salailee asioita ja valehtelee.

Mies käy baarissa lähes joka viikonloppu ja joskus viikollakin. Ikinä en tiedä tästä koska mies valehtelee menevänsä tekemään jotain muuta. Saan kuitenkin aina selville jotain kautta, esim. kuulen hänen kaveriltaan vahingossa tai näen hänen facebookistaan (on jättänyt vahingossa auki). Usein kun olen kuullut tästä niin mies siltikin valehtelee ettei ole ollut baarissa.
Hän tulee kotiin kaatokännissä kuitenkin melko harvoin (noin kerran kolmessa kuukaudessa), joten tämän takia ei ole aina niin helppo päätellä onko hän ollut juomassa ja usein nukun jo silloin, kun hän tulee takaisin. Joskun hän tulee takaisin vasta aamulla ja sanoo että jäi kaverilleen yöksi (paras ystävä ja työkaveri).. Lisäksi lähes kaikki hänen kaverinsa ovat sinkkuja ja aina etsimässä itselleen seuraa..

En oikein tiedä mitä tekisin, tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan.
Ikinä en ole kuitenkaan häntä saanut kiinni pettämisestä tai uskottomuudesta millään tavalla.

Olen vain niin väsynyt tähän ja kun saan selville että hän on taas ollut baarissa en jaksa edes nalkuttaa vaan annan asian olla. käyttäytyvätkö muut isät näin?
Tämä masentaa minua ja vie kaikki voimani. Alkoholiongelmaa hänellä ei ole, kun tulee usein kotiin niin etten edes huomaa että hän on ollut juomassa. Hän ei kuitenkaan näytä muuttuvan ja en tiedä miksi hän sinne baariin niin kauheasti haluaa joka välissä. En myöskään pysty luottamaan häneen enää ollenkaan tämän takia. HELP!!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jätä se mies mahdollisimman pian.Jos hän ei viihdy sinun ja poikanne seurassa,vaan täytyy jatkuvasti hakea seuraa muualta,niin pitäisi sinun jo herätä huomaamaan,ettei kannata jatkaa tollaista suhdetta.Muita naisiakin ilmeisesti on kuvioissa mukana,sinä et vaan näytä ymmärtävän ,missä mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitämäteen kirjoitti:

Tarvitsisin apua. Ongelmani on miehen valehtelu, meillä on 3-vuotias lapsi ja lapsen isä (mieheni) salailee asioita ja valehtelee.

Mies käy baarissa lähes joka viikonloppu ja joskus viikollakin. Ikinä en tiedä tästä koska mies valehtelee menevänsä tekemään jotain muuta. Saan kuitenkin aina selville jotain kautta, esim. kuulen hänen kaveriltaan vahingossa tai näen hänen facebookistaan (on jättänyt vahingossa auki). Usein kun olen kuullut tästä niin mies siltikin valehtelee ettei ole ollut baarissa.
Hän tulee kotiin kaatokännissä kuitenkin melko harvoin (noin kerran kolmessa kuukaudessa), joten tämän takia ei ole aina niin helppo päätellä onko hän ollut juomassa ja usein nukun jo silloin, kun hän tulee takaisin. Joskun hän tulee takaisin vasta aamulla ja sanoo että jäi kaverilleen yöksi (paras ystävä ja työkaveri).. Lisäksi lähes kaikki hänen kaverinsa ovat sinkkuja ja aina etsimässä itselleen seuraa..

En oikein tiedä mitä tekisin, tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan.
Ikinä en ole kuitenkaan häntä saanut kiinni pettämisestä tai uskottomuudesta millään tavalla.

Olen vain niin väsynyt tähän ja kun saan selville että hän on taas ollut baarissa en jaksa edes nalkuttaa vaan annan asian olla. käyttäytyvätkö muut isät näin?
Tämä masentaa minua ja vie kaikki voimani. Alkoholiongelmaa hänellä ei ole, kun tulee usein kotiin niin etten edes huomaa että hän on ollut juomassa. Hän ei kuitenkaan näytä muuttuvan ja en tiedä miksi hän sinne baariin niin kauheasti haluaa joka välissä. En myöskään pysty luottamaan häneen enää ollenkaan tämän takia. HELP!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu