Penni, pieni menninkäinen, kiipeili kivillä. Oli kaunis keväinen päivä. Aurinko paistoi lämpimästi. Penni hyppelehti kiveltä kivelle. Yhtäkkiä eräs kivi olikin pehmeä. Se antoi hieman periksi. Se oli aika vaalea, mutta keskellä oli tummanpunainen kumpare. Penni otti siitä kiinni ja se hieman jopa suureni. Jostain kuului huokaus. Penni ei ollutkaan kivellä. Se oli joutunut jättiläiskuningattaren päälle. Tämä otti aurinkoa.
Jättiläiskuningatar tunsi kutituksen rintansa päällä. Pikku askeleet painoivat pehmeästi ja hento kosketus tuntui hyvältä. Tuo pikku olento kiipesi kumpareen päälle, ponnisti ja laski liukuen rinnettä alas laaksoon. Kumpareella oli herkkä tunto. Suurenmoinen aistimus levisi jättiläiseen. Se halusi lisää. Jättiläinen ojensi sormensa, ja varoen pelottamasta Penniä tiehensä auttoi tätä kiipeämään uudelleen.
Parin liukulaskun jälkeen jättiläinen esti Penniä laskemasta alas asti. Jättiläinen halusi, että Penni leikkisi kumpareella. Ja teki siihen käsillään aitauksen. Kumpare olikin mielenkiintoinen paikka. Kun sen keskellä olevasta kohoumasta otti kiinni ja kiipesi kohouman päälle, kohouma suureni. Siinä oli mukava keinua ja pyöriä ympäri pitäen siitä kiinni. Se oli hassusti kova ja samalla pinnalta pehmeä.
Mitä enemmän Penni keinui ja pyöri, sitä enemmän jättiläinen huokaili. Myös laskumäki ja kumpare kohoilivat voimakkaammin. Jättiläinen nautti auringosta ja pikku olennon liikkeistä suunnattomasti.
Äkkiä jättiläisen mieleen pälkähti ajatus. Se järjestäisi Pennille liukkaan liukumäen. Varoen se nosti Pennin yli laakean ylängön rinteelle, jossa kasvoi tiheikkö. Tiheikön läpi kuljettuaan Penni liukastui ja laski vauhdilla liukasta uraa. Se päätyi päistikkaa uran pohjalle, eikä päässyt nousemaan ylös.
Jättiläinen ojensi sormensa ja auttoi Pennin ylös. Nosti sen tiheikön reunalle ja laittoi sormensa esteeksi, ettei Penni liukuisi ihan alas asti. Penni piti kiinni tiheikön kasvustosta ja kokeili liukuradan pintaa. Siinä oli ylhäällä pieni kohouma. Siitä alkoi liukas lasku-ura. Penni silitteli toisella kädellään yläosan kohoumaa. Jättiläinen huokaili kuuluvasti.
Pennin ote kasvustosta irtosi ja se luiskahti liukuun ja tupsahti jättiläisen sormen päälle. Jättiläisen sormella istuen se hetken ihaili kumpuilevaa maastoa. Se ryömi sormea pitkin. Siellä se huomasi, että liuku-ura ei ollutkaan pelkkä kouru, vaan siellä keskellä näytti olevan jokin aukko, josta tihkui uraan tosi liukasta kosteutta.
Penni kokeili käsillään aukon reunamia. Jättiläinen huokasi taas kuuluvasti. Äkkiä aukko antoikin periksi ja Penni upposi kaulaansa myöden kosteaan aukkoon. Se olisi varmasti uponnut syvemmällekin, mutta sai kuin saikin pidettyä päänsä ulkona. Mitä enemmän se rimpuili, sitä enemmän jättiläinen huokaili.
Sitten Penni keksi uuden leikin. Se alkoi sukellella tunneliin. Tunnelin reunoilla oli kielekkeet, josta sai sen verran kiinni, että pystyi ponnistamaan. Pää edellä pehmeään tunneliin meno tuntui jännittävältä, mutta siellä oli niin kosteaa, että pystyi käyttämään uintiliikkeitä. Sitten pyörähdys ja uinti takaisin suuaukolle ja uusi sukellus.
Kun se oli aikansa sukellellut, jättiläinen äännähti kuuluvasti. Yhtäkkiä tunnelin seinät alkoivat puristua kohti Penniä. Se luuli loppunsa tulleen. Puristus johdatti sitä kuitenkin kohti suuaukkoa. Ulkona jättiläisen sormi nosti Pennin takaisin kasvuston reunaan, ja Penni pääsi istahtamaan kohouman päälle. Siinä se ratsasti, kun jättiläinen huokaili ja liikehti. Näytti siltä, että jättiläinen nautti tästä ratsastamisesta, kun Penni piti lujasti kiinni kohoumasta. Penni katseli, kuinka tunnelin suuaukosta, purskahteli kuin vettä lähteestä.
Vähitellen jättiläisen liikehdintä ja ääntely rauhoittui. Pennillä oli jano. Se luiskautti itsensä tunnelin suuaukolle ja maistoi lähteen vettä. Se oli hyvää, hieman suolaista ja jotenkin makeaa samalla. Penni joi sydämensä kyllyydestä.
Penni huomasi olevansa itsekin aivan märkä sukellustensa jälkeen. Se kiipesi tasaiselle kohdalle aurinkoon ja antoi auringon kuivattaa itsensä. Jostain syystä se tunsi, kuinka jotakin pullotti sen jalkojen välissä ja ohitse lentävä keijukainen näytti niin perin somalta.
Jättiläiskuningatar tunsi kutituksen rintansa päällä. Pikku askeleet painoivat pehmeästi ja hento kosketus tuntui hyvältä. Tuo pikku olento kiipesi kumpareen päälle, ponnisti ja laski liukuen rinnettä alas laaksoon. Kumpareella oli herkkä tunto. Suurenmoinen aistimus levisi jättiläiseen. Se halusi lisää. Jättiläinen ojensi sormensa, ja varoen pelottamasta Penniä tiehensä auttoi tätä kiipeämään uudelleen.
Parin liukulaskun jälkeen jättiläinen esti Penniä laskemasta alas asti. Jättiläinen halusi, että Penni leikkisi kumpareella. Ja teki siihen käsillään aitauksen. Kumpare olikin mielenkiintoinen paikka. Kun sen keskellä olevasta kohoumasta otti kiinni ja kiipesi kohouman päälle, kohouma suureni. Siinä oli mukava keinua ja pyöriä ympäri pitäen siitä kiinni. Se oli hassusti kova ja samalla pinnalta pehmeä.
Mitä enemmän Penni keinui ja pyöri, sitä enemmän jättiläinen huokaili. Myös laskumäki ja kumpare kohoilivat voimakkaammin. Jättiläinen nautti auringosta ja pikku olennon liikkeistä suunnattomasti.
Äkkiä jättiläisen mieleen pälkähti ajatus. Se järjestäisi Pennille liukkaan liukumäen. Varoen se nosti Pennin yli laakean ylängön rinteelle, jossa kasvoi tiheikkö. Tiheikön läpi kuljettuaan Penni liukastui ja laski vauhdilla liukasta uraa. Se päätyi päistikkaa uran pohjalle, eikä päässyt nousemaan ylös.
Jättiläinen ojensi sormensa ja auttoi Pennin ylös. Nosti sen tiheikön reunalle ja laittoi sormensa esteeksi, ettei Penni liukuisi ihan alas asti. Penni piti kiinni tiheikön kasvustosta ja kokeili liukuradan pintaa. Siinä oli ylhäällä pieni kohouma. Siitä alkoi liukas lasku-ura. Penni silitteli toisella kädellään yläosan kohoumaa. Jättiläinen huokaili kuuluvasti.
Pennin ote kasvustosta irtosi ja se luiskahti liukuun ja tupsahti jättiläisen sormen päälle. Jättiläisen sormella istuen se hetken ihaili kumpuilevaa maastoa. Se ryömi sormea pitkin. Siellä se huomasi, että liuku-ura ei ollutkaan pelkkä kouru, vaan siellä keskellä näytti olevan jokin aukko, josta tihkui uraan tosi liukasta kosteutta.
Penni kokeili käsillään aukon reunamia. Jättiläinen huokasi taas kuuluvasti. Äkkiä aukko antoikin periksi ja Penni upposi kaulaansa myöden kosteaan aukkoon. Se olisi varmasti uponnut syvemmällekin, mutta sai kuin saikin pidettyä päänsä ulkona. Mitä enemmän se rimpuili, sitä enemmän jättiläinen huokaili.
Sitten Penni keksi uuden leikin. Se alkoi sukellella tunneliin. Tunnelin reunoilla oli kielekkeet, josta sai sen verran kiinni, että pystyi ponnistamaan. Pää edellä pehmeään tunneliin meno tuntui jännittävältä, mutta siellä oli niin kosteaa, että pystyi käyttämään uintiliikkeitä. Sitten pyörähdys ja uinti takaisin suuaukolle ja uusi sukellus.
Kun se oli aikansa sukellellut, jättiläinen äännähti kuuluvasti. Yhtäkkiä tunnelin seinät alkoivat puristua kohti Penniä. Se luuli loppunsa tulleen. Puristus johdatti sitä kuitenkin kohti suuaukkoa. Ulkona jättiläisen sormi nosti Pennin takaisin kasvuston reunaan, ja Penni pääsi istahtamaan kohouman päälle. Siinä se ratsasti, kun jättiläinen huokaili ja liikehti. Näytti siltä, että jättiläinen nautti tästä ratsastamisesta, kun Penni piti lujasti kiinni kohoumasta. Penni katseli, kuinka tunnelin suuaukosta, purskahteli kuin vettä lähteestä.
Vähitellen jättiläisen liikehdintä ja ääntely rauhoittui. Pennillä oli jano. Se luiskautti itsensä tunnelin suuaukolle ja maistoi lähteen vettä. Se oli hyvää, hieman suolaista ja jotenkin makeaa samalla. Penni joi sydämensä kyllyydestä.
Penni huomasi olevansa itsekin aivan märkä sukellustensa jälkeen. Se kiipesi tasaiselle kohdalle aurinkoon ja antoi auringon kuivattaa itsensä. Jostain syystä se tunsi, kuinka jotakin pullotti sen jalkojen välissä ja ohitse lentävä keijukainen näytti niin perin somalta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.