hätää kärsimässä

Olen mieheni kanssa hätää kärsimässä koska teinityttömme on muuttunut hetkessä omituiseksi. Herää epäilys mistä on kyse. Mitään ei paljasta, jos kysytään.

Mies on laittanut tässä kuussa koneen "ihan alusta", siis meinaa että windows jne. ovat uusia. Onko kuitenkaan mitään mahdollisuuksia päästä katsomaan esim. tyttäremme vanhoja maileja, keskusteluita? Tuntuu olevan kohta viimeinen keino tämä urkkiminen, kun muuten ei selvyyttä näytä syntyvän.
8815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olevan muita ongelmia.täällähän aiheena on tietotekniikka.suomessahan on kirjesalaisuus joka koskee myös sähköistä vistintää esim.sähköposti

Äänestä
  • Olet oikeassa. Olisipa epäilys vain jostain pojankoltiaisesta.

    Tiedän kyllä kirjesalaisuuden olemassa olon. Tuntuu vain siltä, että lakipykälistä huolimatta jotain on tehtävä, sillä pahempi rikos minusta olisi olla tekemättä mitään.

    Taltioituuko esimerkiksi chat- keskusteluista mitään, vai onko kaikki kadonneet tuon tyhjennyksen myötä?

    Äänestä

on formatoitu ja asennettu uudestaan, niin hieman hankalaa. Mutta jos just vanhojen tiedostojen päälle ei ole ehditty kirjoittamaan uutta, niin onnistuu. Alla muutama nettisivu, josta löytyy palautusohjelmia...
http://www.active-undelete.com/
http://www.quetek.com/
http://www.bitmart.net/

Oliko isillä huono omatunto, kun asensi kaiken uudestaan. Jos näin oli, eikun poliisin puoleen ja kovalevy tutkittavaksi poliisille, jos epäilet esim. insestiä...

Äänestä
  • ei formatointia ole tehty huonon omantunnon takia, vaan kone vain yksinkertaisesti oikkuili liikaa.

    Tyttöä epäilen huumausaineisiin sekaantumisesta, ikävä kyllä. Kai tässä pitää ottaa yhteys poliisiin ja sairaalaan. Ei tästä muuten taida tulla lasta eikä p....

    Äänestä

Aika iso "rikos" pitäisi olla kyseessö että kirjesalaisuutta voidaan rikkoa. EN kerro vaikka tietäidinkin. ;P

Äänestä
  • olet hackerina jos et tiedä miten omalle koneelle mennään.

    Äänestä

kun osaa. Kone auki. Manuaali käteen. Nollataan jumpperilla BIOS. Ha Haa, Salasanoja ei ole.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Olen mieheni kanssa hätää kärsimässä koska teinityttömme on muuttunut hetkessä omituiseksi. Herää epäilys mistä on kyse. Mitään ei paljasta, jos kysytään.

Mies on laittanut tässä kuussa koneen "ihan alusta", siis meinaa että windows jne. ovat uusia. Onko kuitenkaan mitään mahdollisuuksia päästä katsomaan esim. tyttäremme vanhoja maileja, keskusteluita? Tuntuu olevan kohta viimeinen keino tämä urkkiminen, kun muuten ei selvyyttä näytä syntyvän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu