Asiani liittyy katsomusvapauden ja uskonnonvapauden toteuttamisen muotoihin päiväkodeissa. Kirjoitan nimenomaan uskonnottomien, uskontokuntiin kuulumattomien näkökulmasta. Maahanmuuttajien lisääntymisen johdosta muiden uskontojen (kuin evankelisluterilaisen kirkon) näkökulmiin onkin käsittääkseni jo alettu kiinnittämään huomiota varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet lukenut aivan liikaa kirjoja. Uskonto on tänäpäivänä niitä harvoja lohtua tuovia asioita pienelle lapselle. Kyllä tänne pahuutta mahtuu ihan tarpeeksi jo. Enkä tarkoita että lasten tarvitsisi olla uskovaisia oikeasti, vaan että raamatun kertomukset ovat yleissivistäviä ja opetuksiltaan monesti edelleen ajantasalla nykyiseenkin elämänmenoon. Kertomukset kiinnostavat lapsia ja ovat oiva tapa opettaa pyyteetöntä ja puhdasta moraalia. Asia, joka tänäpäivänä uupuu niin monessa.
Sinun suuri työsi on mennyt kyllä aivan hukkaan. Pitikö lukea maisteriksi asti että pääsit kuulemaan sen?
Tuolla toisaalla jo "vaahtosin" tämän saman asian puolesta. Uskontokasvatus kuuluu kotiin, ei päiväkotiin, sillä jokaisella pitää olla uskonnonvapaus, eikä se toteudu, jos on pakko osallistua kirkko ym menoihin huolimatta onko uskova vai ei. Vaihtoehtotoimintaa ei viitsitä järjestää tunnustuksettomille, pitää mennä massan mukana. Uskontoasiat kotiin, yleissivistävää uskontojennohjausta ilman uskomista ja pakkoa saa koulussa aikanaan(toivottavasti).
Lohduttaako lapsia, että joitakin ihmisiä enkeli viitsi pelastaa tuhoaallon kourista, mutta sataatuhatta ei viitsinyt? Kiitos kaikesta, ja näkemiin!?
Kiitos selkeästä kirjoituksestasi. Minusta oli mukava lukea se, koska mukana oli niin paljon omaa pohdintaa ja ratkaisuehdotuksia. Eikä vain sitä kiihkoilevaa panettelua, jota tälläkin palstalla ikävä kyllä näkee.
Uskon, että monissa muissakin päiväkodeissa, omani lisäksi, asiaa on pohdittu paljon. Valitettavasti ratkaisua kuvaamaasi tilanteisiin tuskin on saatu monessakaan päiväkodissa.
Laki edellyttää päiväkoteja uskonnolliseen kasvatustyöhön, sen muodot vaihtelevat hyvinkin paljon jopa samassa kaupungissa. Useimmissa päiväkodeissa uskontokasvatus on lähinnä vain kirkkovuoden huomioimista (joulun- ja pääsiäisenaika vahvimmin, myös kevätkirkko kuuluu monen päiväkodin ohjelmaan), toisissa voi olla pyhäkoulu tai papin pitämä hartaushetki, josta mainitsit.
Pääasiassa perheet ovat kuitenkin ev.lut. kirkonjäseniä. Ja toki joukkoamme rikastuttavat muidenkin kulttuuritaustan omaavat lapset ja heidän uskontonsa. Mutta myös oman maamme kirkkoonkuulumattomat. Ikävä kyllä tämä yhtälö on hankala ottaen huomioon päivähoitohenkilöstön resurssit. Voi olla, että 21 lapsen ryhmässä on yksi lapsi, joka ei saa osallistua esim. joulukirkkoon. On aivan mahdotonta, että ryhmän yksi aikuinen kolmesta jäisi pois kirkkomatkasta, sillä silloin vaarantaisimme muiden lasten turvallisuuden.
Mutta siinä olet aivan oikeassa, että uskonnonvapaus ei päiväkodeissa toteudu. Mutta en ymmärrä närkästystäsi siitä, että henkilökunta varmistaa vanhemmilta (esim. hoito-ja kasvatuskeskustelussa) saako lapsi osallistua uskonnollisiin tapahtumiin. Sillä kysymyksellä tahdotaan varmistaa, ettei ketään lasta viedä ilman vanhempien suostumusta uskontokasvatuksen piiriin. Toisaalta työvuosieni aikana on vastaani tullut myös perheitä, jotka eivät kuulu kirkkoon tai kuuluvat johonkin muuhun uskontokuntaan, mutta jotka toivovat lapsensa osallistuvan uskontokasvatukseen.
Niissä päiväkodeissa, joihin olen työurani aikana tutustunut, en ole törmännyt pakkorukoiluun tms. Enkä myöskään koe, että kirkossa käyminen olisi varsinaista retkiohjelmaa, toivon sen olevan pohjimmiltaan jotain ihan muuta. Sen takia en näe järkevänä ajatuksena sitä, että ne lapset, jotka eivät saa osallistua usk.kasvatukseemme, vietäisiin johonkin retkelle-retkeily, vain huvin vuoksi ja "lohdutuspalkintona" on kyllä mielestäni ennen kaikkea vanhempien tehtävä, ei päiväkodin!
Mutta ehkäpä ainoa keino puuttua asiaan onkin juuri mainitsemasi lainmuuttaminen. Mutta tällä hetkellä sitä ei ole tiedossani, mutta uskon, että vielä jonakin päivänä kun uskonnot sekoittuvat enemmän kotimaassamme, on käytännönsyistä jätettävä koko uskontokasvatus pois päivähoidosta.
Kiitos hyvästä ja asiallisesta vastauksesi.
Jatkan keskutelua parilla kommentilla:
Kirjoitit: "Mutta en ymmärrä närkästystäsi siitä, että henkilökunta varmistaa vanhemmilta (esim. hoito-ja kasvatuskeskustelussa) saako lapsi osallistua uskonnollisiin tapahtumiin. Sillä kysymyksellä tahdotaan varmistaa, ettei ketään lasta viedä ilman vanhempien suostumusta uskontokasvatuksen piiriin."
Niin, ehkä vuosittaisessa kasvatuskeskustelussa, tosin ensimmäisen keskustelun jälkeen lähinnä "jatketaanko samaan tapaan" -tyyliin, mutta ei useampaan kertaan yhden vuoden aikana aina jonkun seremonian lähestyessä. Sinä pääpointti. Mutta pidän edelleen selkeänä tuota mahdollisuutta kirjalliseen ilmoitukseen, jos haluaa seremonioita, mutta ei niin päin että pitää ilmoittaa että ei osallistus. Olennaista on lähtökohtaisuus!
Toinen: "Enkä myöskään koe, että kirkossa käyminen olisi varsinaista retkiohjelmaa, toivon sen olevan pohjimmiltaan jotain ihan muuta. Sen takia en näe järkevänä ajatuksena sitä, että ne lapset, jotka eivät saa osallistua usk.kasvatukseemme, vietäisiin johonkin retkelle-retkeily, vain huvin vuoksi ja "lohdutuspalkintona" on kyllä mielestäni ennen kaikkea vanhempien tehtävä, ei päiväkodin!"
Päiväkodin tehtävänä on tarjota retkiä - mieluiten kaikille. Kirkkoon menon pitäisi olla kodin asia.
Esa
uskonnottomasta näkökulmasta meno kirkkoon rinnastuu retkeen ja on luonteeltan elämyksellistä ohjelmaa
niille, jotka eivät siis osallistu tunnustukselliseen uskonnolliseen seremoniaan ja kirkkokäyntiin, pitäisi yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla tarjota jotain vastaavaa, elämyksellistä käyntiä jossain muussa paikassa..
sama koskee koulujen et-oppilaita.. eräänä vuonna torpparinmäen koulun et-oppilaat kävivät oopperassa tutustumisäynnillä samaan aikaan kun muut olivat kirkossa. se oli ihan oikein!
- et taida olla oopperan ystävä...
perheeni kuuluu kirkkoon ja lapsemme käyvät päiväkodin kanssa kirkossa keväällä ja jouluna.
Mikäli kirkkoretken (kuten täällä jotkut sitä huvina ja retkeilynä pitää)rinnalle tarjottaisiin toinen retki lapsille,jotka eivät käy kirkossa, tulisi siitä varmasti retkikilpailu-alettaisiin jättää kirkkoretkiä väliin ja haluttaisiin mieluummin esim. oopperaretkelle myös ne lapset jotka muuten kevät- ja joulukirkoissa kävisikin.
Kuten jokainen tiedämme, kirkko ei ole paikkana "mediaseksikäs" ja näin ollen ev.lut. lasten kirkossa käynti vähenisi. Joten mietin vain, että kenen uskonnonvapautta silloin loukattaisiin????
Koulujen osalta on niin, että kirkkoon kuuluvat eivät pääse elämänkatsomustietoon, vaan heille on pakkouskontoa. Valinnanvapaus on vain uskontokuntiin kuulumttomilla:-)
Ei vaiskaan, kyllä kirkkoon kuuluvat vanhemmat tai lukiolainen itsekin voivat ilmoittaa, että eivät halua osallistua jumalanpalvelusmenoihin (vaikka uskonnossa joutuvatkinolemaan).
Silloin he kai voisivat liittyä et-oppilaiden joukkoon, tosin vain kyseisenä aikana.
Näin ollen kysymys on siitä, pitääkö myös et-oppilaiden - samoin kuin noiden "tilapäisten" - nyhjöttää hikisessä luokassa samaan aikaan kun toiset ovat periaatteessa elämyksellisellä kirkkoretkellä. Mielestäni heillä on oikeus elämykselliseen ohjelmaan ja koulun velvollisuus on semmoista järjestää.
Tarhalasten osalta kirkkoon kuuluvilla vanhemmilla on tosiaan oikeus ilmoittaa, että lapsi ei osallistu uskonnolliseen seremoniaan. Miksi seremonioista pidättyviä lapsukaisia pitäisi jotenkin rangaista niin että heille ei tarjota jotain periaatteessa elämyksellistä ohjelmaa tarhan ulkopuolella?
Miten kenenkään vapautta silloin loukataan, jos ihmiset saavat toteuttaa valinnan vapauttaan?
niin, oopperataloon suuntautunutta tutustumiskäyntiä et-oppilaat pitivät silloin oikein hyvänä! mutta ko. koulu ei ole vastaavia käyntejä enää joka vuosi viitsinyt järjestää, vaan on katsottu videoita hikisessä luokassa
itse käyn kyllä ihan oopperoissakin,
ja olipa ruusuritania kanssani tänä syksynä katsomassa yksi ko. oppilaistakin.