Mikset pyri karaisemaan itseäsi ollaksesi miesten mies joka kestää mitä tahansa ilman moderneja mukavuuksia? Ja tekemään raskasta työtä syöden lihaa tullaksesi vitun isoksi ja voimakkaaksi?
Itse kylven jääkylmässä vedessä (koska neanderthaleilla ei ollut lämmintä vettä talvisin), nukun viikonloppuisin metsässä ilman makuupusseja tai telttaa (etsin hyvän paikan vaan), harjottelen selviytymistä, keihäänheittoa, jousiammuntaa (puisella jousella enkä millään paskalla nykyaikaisella) ja kesäisin kalastan keihäällä (lähellä olevalle järvelle tulee isotkin kalat niin lähelle rantaa että ne saa melkein käsin napattua). Teen kaiken työn käsin ilman hanskoja ja vaellan metsässä alasti ilman kenkiä jotta jalkani tottuvat rosoiseen pintaan. Ja tosiaan jos ihmisiä tulee vastaan niin menen yleensä piiloon tai kiipeän puuhun tarkkailemaan niitä (kuvittelen eläväni kivikaudella ja pitää selvittää onko ihmiset vihollisheimosta vai ystävällisiä). Olen mestari piiloutumaan eikä minua olla havaittu kuin ainoastaan kerran jolloin joku perheenäiti soitti poliisitkin. Poliisit ei tosin löytäneet minua.
Harhailen myös muutenkin täysin säkkipimeässä metsässä öisin ilman valaistusta totutellakseni pimeässä kulkemiseen. Nostelen paljon vapaita painoja ja harrastan kunnon erämiäs liikuntaa eli karhukävelyä metsässä, puihin kiipeämistä ja painavien puiden ja kivien heittelyä / nostelua.
En ole myöskään leikannut kynsiäni enkä karvoitustani 7 vuoteen joten meno vitun luolamies. Kynnet tosin kuluvat itsestään työtä tehdessä. Seuraavaksi listalla olisi raakaan lihaan totuttautuminen.
Kunhan pääsisi veroista ja laskuista eroon niin voisin elää ilman rahaa kun mitään mukavuuksia ei tarvi ja kasvatan paljon kasveja itse. Tulevaisuudessa rupean irtolais-neanderthaliksi ja julistan itseni eläimeksi jotta minua ei voi syyttää mistään eikä minulta voi periä mitään laskuja. Hienoa vapaata elämää elää metsässä ilman mitään paineita tai velvollisuuksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen jo nähnyt Työttömän,en ole pelästynyt.Laissa ei näytä olevan mainintaa onko tämä Neanderthalilainen rauhoitettu.Täyttyy varmaankin kysyä Metsästysoikeudenomistajalta lupa.