10-vuotias koiramme jouduttiin lopettamaan vähän aikaa sitten, koiran olisi voinut pelastaa leikkauksella, mutta koiran iän vuoksi emme leikkaukseen lähteneet. Vointi huononi ja lopulta varasin ajan lopetukseen, pari päivää ennen uuden pennun tuloa, joka oli jo suunnitteilla puoli vuotta tietämättäni vanhan koiran samanaikaisesta sairaudesta. Toivoin myös, että vanha koira saisi viettää aikaa pennun kanssa ja pentu oppisi hyviä ominaisuuksia vanhalta koiralta, "jatkaisia perintöjään" kun pentuja ei koskaan koiralla tehty. Vanha koira oli ja on paras ystäväni. Tuntuu etten pääse vanhan koiran kuolemasta yli ja se vaikuttaa suhteeseeni uuteen pentuun, itkeskelen paljon ja pentu ei enää seuraa minua. Se jää mielummin ulos yksin istumaan, eikä edes kaipaa perääni kun menen kauas tai suljen oven. Tiedän, että tämä on yksin minusta kiinni. Olisiko kellään koiran menettämisen kokeneelta neuvoja, miten päästä eteenpäin? :'(
Koiran menettäminen ja ikävä
Irjaim
564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni sama tilanne.pitkäaikaisen ystävän 10 v yhessä kerittiin kaikkea kivaa tekemään.niiden kauniiden muistojen kanssa kyllä pikkuhiljalleen alkaa suru helpottaa ikävä kyllä on kova mullakin onneksi sain koirani haudattua omaan pihaan pääsen joka päivä moikkaamaan ja muistelemaan yhteisiä ihania hetkiä.surua helpotta ainakin minulla se kun aattelen niitä viimeisiä hetkiä jotka sain olla ystäväni kanssa ja tieto siitä että koiralla ei ole enää kipuja ja tuskia.mutta kauniit muistot säilyy ikuisesti.jaksamisia sinulle toivon
Laadippas itsellesi ja uudelle pennullesi säännöllinen päiväohjelma, tarvitset ryhtiä päivään koska kasvatat pentua. Nyt laiminlyöt sitä ja mahdollisesti pilaat sen mahdollisuuden kehittyä mukavaksi koirakaveriksi. Ymmärrän kyllä että tilanteesi on vaikea, vanhan koiran kuolema osui pahimpaan mahdolliseen saumaan. Mutta sillä, miten toimit nyt, on kauaskantoiset seuraukset. Uusi pentu ei ole ansainnut sitä, että sen kasvatus laiminlyödään. Ole reippaana pennun kanssa vaikka väkisin, ilo pintaan vaik syän märkänis. Itket pennun päiväunien aikaan, pian huomaat että pentu myös on lohtuna sinulle.
Vasta itse olen kokenut saman, ja sanon että tuskaani helpotti se, ettei tarvinnut olla yksin vaan koiraelämä jatkui.
Itselläni menee näin:
- viikko pohjatonta/ epätoivoista surua (ryyppäystä)
- kahden viikon päästä merkkejä toipumisesta
- kuukauden päästä taas jotakuinkin tolpillaan, mutta menetys mielessä tämän tästä
- puolen vuoden päästä elämä rullaa ihan normaalisti, mutta kuollut käy mielessä useita kertoja päivässä
- vuoden kohdalla alkaa menetetty koira muuttumaan kauniiksi, mutta haikeaksi muistoksi
Oyo:lta hyvä neuvo. Elämän on jatkuttava sen uuden kaverin kanssa/ vuoksi. Ei hän säry siitä jos tämän tästä vollotatkin (kuten tulee tehdäkin). Menee oma aikansa, että ajattelet ettei sen edellisen veroista koskaan tule. Kyllä tulee. Juuri siitä nykyisestä pennusta. 1-2 vuotta ja se on ihan yhtä rakas kuin se edellinenkin.
Kiitos vastauksista ja lämpimistä sanoistanne. Yö jolloin kirjoitin oli vaikea, nukuin hyvin vähän ja itkeskelin ja pentu ei nukkunut tietenkään, kun aisti ahdistukseni. Pentu sai nukkua töissä ollessani ja itse töistä tullessani, vierekkäin nukuttiin päiväunet sohvalla. Olo helpotti kovasti. Tänään pentu on taas seurannut minua, tottelee hyvin ja huomaa että sillä on turvallinen olo. Olen myös tänään päättänyt olla säälittämättä itseäni, ollut jämäkkä koiran kasvattaja mutta kehunut pentua täysin rinnoin sen tehdessä oikein. Varasin myös työterveyteen ajan, jos saisi jotain rauhoittavaa/väsyttävää lääkettä öitä varten jolloin ahdistaa. Tsemppiä muillekkin menetykseen.
kaikki pahinta on aamut kun ei ole ketään sängyn vieressä ja kotiin tulot kun ei se hymyilevä naama ole vastassa,