Yleensä odottelen kaikkine vaivoineni hyvän tovin ennenkuin alan apua hakemaan, mutta nyt kyllä tuntuu niin pahalta..
Neljä päivää sitten kärsin melkein koko päivän kamalista ovulaatiokivuista. Tai niin ainakin luulin, kierto oli puolivälissä ja yleensä tunnen oviksen kipuna. Seuraavana päivänä ei ollut enää kipuja, mutta sitä seuravana taas oli ja entistä voimakkaampia! Nyt on kolme päivää kipuillut (tosin tänään hiukan lievempänä) ympäri alavatsaa ja viiltävä kipu tuntuu eniten paikallistuvan peräaukon/-suolen seutuville.
Kävellessä tavallaan se kävelyn tärinä koskee, istuessa koskee, istumasta noustessa koskee. Kipu on pääasiassa sellaista viiltävää, välillä tuntuu kummaa painon tunnetta alavatsassa. Ei kai voi olla endoa? Olen ymmärtänyt, että endo oireilee lähinnä kuukautisten aikaan?
Onkohan kellään mitään ideaa, mitä tämä voisi olla? Muutaman kerran on sattunut niin kovasti, että on joutunut ääneen älähtämään..
Menen viikon päästä gynelle muusta syystä ja toki otan tämänkin asian esille siellä, jos se vielä silloin vaivaa. Siksi en siis lähde nyt heti ryntäämään lääkäriin.
Kiitän etukäteen avusta!
Neljä päivää sitten kärsin melkein koko päivän kamalista ovulaatiokivuista. Tai niin ainakin luulin, kierto oli puolivälissä ja yleensä tunnen oviksen kipuna. Seuraavana päivänä ei ollut enää kipuja, mutta sitä seuravana taas oli ja entistä voimakkaampia! Nyt on kolme päivää kipuillut (tosin tänään hiukan lievempänä) ympäri alavatsaa ja viiltävä kipu tuntuu eniten paikallistuvan peräaukon/-suolen seutuville.
Kävellessä tavallaan se kävelyn tärinä koskee, istuessa koskee, istumasta noustessa koskee. Kipu on pääasiassa sellaista viiltävää, välillä tuntuu kummaa painon tunnetta alavatsassa. Ei kai voi olla endoa? Olen ymmärtänyt, että endo oireilee lähinnä kuukautisten aikaan?
Onkohan kellään mitään ideaa, mitä tämä voisi olla? Muutaman kerran on sattunut niin kovasti, että on joutunut ääneen älähtämään..
Menen viikon päästä gynelle muusta syystä ja toki otan tämänkin asian esille siellä, jos se vielä silloin vaivaa. Siksi en siis lähde nyt heti ryntäämään lääkäriin.
Kiitän etukäteen avusta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luin viestisi ja vähän helpotuinkin toisaalta,että jollakin toisellakin saman kaltaisia kokemuksia.Eihän sitä kuitenkaan kellekään toivo mitään kipuja jne.
Käy lukemassa minun kokemukset osoitteesta www.nicehouse.fi/terveys/keskustelu/nayta.php?...
Aika pitkä osoite.
Viestini löydät sieltä muiden seasta klikkaa Yhdyntäkivut(jonka kirjoittaja on nimimerkki Katri) Siellä on vastauksia ja kommentteja.
Ota sieltä Endometrioosi nimimerkki Epätietoinen.
Toivon että kommentoisit vielä jotain ja mitä sinulle sanotaan siellä lääkärissä? vaikka tällä palstalla. Itsellänikin on tarkoitus käydä Tammi tai Helmikuussa.
Lukaisin kokemuksistasi ja kyllähän se hiukka tutulta vaikutti! Itselläni yksi raskaus takana v.-97 ja toisesta haaveilen. Jo senkin takia toivon, että tämä ei ainakaan endoa olisi lapsettomuusriskin vuoksi. Tietty vielä vähemmän toivon, että tämä olisi jotain vakavampaa..
Tänään on ollut melko helppo päivä kipujen suhteen, ihan vain joitain satunnaisia on ollut. Jospa tämä nyt jäisikin tähän. Aikaisemminkin minulla on ollut vastaavanlaisia kovia alavatsa- ja -selkä/peräsuolikipuja, mutta eivät ne tällä tavalla montaa päivää peräkkäin ole kestäneet.
Ilmoitellaanhan itsestämme, jos tilanne muuttuu tai tulee uutta tietoa tai ihan muuten vain. Voimia Sinulle!
Hei,kävin tänään gynekologilla.Olen lukenut netistä,että tarkimmin näkis emättimen kautta tehtävän ultran 10 päivän sisällä kuukautisten alkamisesta.En kyllä kysynyt pitääkö se paikkaansa todella.
Tietenkin niin,että vuotoa ei enään tullut.
Minulta katsottiin ultralla munasarjat ja otettiin papa.Mitään poikkeavaa ei löytynyt.Folliikkelikystia oli pieniä muutamia ja niitä on näkynyt ennenkin ja sanovat että niitä yleensä olis kaikilla.
Kipuilu on loppunut ja vähän hirvittää odottaa seuraavaa ovaria jos kipuilu taas alkaa.Mulla se nivuskipu oli alavatsa kivun lisäksi tosi voimakas ja toivottavasti sekin loppuis,vähän joskus nivunen oireilee vieläkin lievästi.
Onko sulla minkäänlaista jalan nivuskipua?
Onko sulla ollu papa kokeissa puhtausaste 2 vaikka luokka oliski 1.Mulla ollu 2v ja saa nähdä miten nyt.Se ei kuulemma haittaa mitään.Lääkäri sanoi vaan että olet tullu naiseksi.
Lääkäri on kyllä kokenut ja luotan aika paljon häneen n.60 v.Piettää myös luentoja alan ihmisille.
Tahdoin antaa lähetteen verikokeeseen kun olen netistä lukenut että,verestä voidaan katsoa munasarjasyöpää kun se on todella salakavala.
Ei oikein meinannut millään kirjoittaa ja sanoi että turhaan mietin semmoisia ja ressaan kun kaikki on kunnossa.Kirjoitti kuitenkin.Vielä en ole käynyt otattaan sitä.
Ei se kyllä normaalia ole että ovulaatiossa on niin kipee.Jostakinhan sen on johduttava.
Endometrioosin se tyrmäsi täysin.En kyllä tiedä miksi kun senhän voi diagnosoida vain laproskopiassa.
Jos kipuilu edelleen jatkuu niin pakko kai sit on tahtoa lähete tähystykseen vaikka välttelisin sitä itsekin mieluusti.
Ilmoittele tilanteestasi.Onko sulla ollu turvotusta kuukautisten aikana mahassa? Mulla ei pahemmin ehkä joskus vähäsen mutta tuntee kyllä muuten paksuksi olon.
Lääkäri sanoi että endo kivut olis enempi kuukautisten ja ennen niitä,että eivät liity ovulaatioon.
Tuleeko sulla yleensä pelko syövästä jos on vaivoja mille ei löydy selitystä? Mulla tahtoo olla sitä vikaa ja se ei ole yhtään mukavaa ja siitä se lääkärikin sanoi että sellanen hömppä pitää jättää pois.
Itsekin kävin gynellä samana päivänä kuin sinä, mutta ihan muusta syystä, enkä puhunut tästä kipuilusta, kun se kerran loppui. Pelkän sisätutkimuksen perusteella kaikki vaikutti olevan kunnossa enkä sitten tarkempaa tutkimusta käynyt vaatimaan. Kassellaan ja kuulostellaan seuraavaan ovulaatioon, tuleeko kivut takas.
Mulla todellakin on ollut oikean jalan puolella nivuskipua! Silloin tällöin se on jopa häiritsevän voimakasta, niinkuin viimeksi muutama kuukausi sitten oviksen aikoihin. Missään asennossa ei ollut hyvä olla, se oli sellainen ärsyttävä kipu. Aina sitä ei kuitenkaan ole tai siihen ei niin kiinnitä huomiota.
Papa mulla oli pahimmillaan kohdunkaulansyövän seulontatutkimuksissa kolme vuotta sitten luokkaa 3, puhtaus 1. Silloin jouduin jäädytys- (cryo) hoitoon. Sen jälkeen ollut ihan puhdas.
Lekurit kuulemma mielellään tyrmää potilaan oman endo-epäilyn. Sehän on vähän sama juttu monien muidenkin sairauksien kohdalla. Ei kai ne lekurit tykkää, että potilaat rupeaa itse diagnosoimaan. Ymmärtäähän sen toisaalta, mutta itsehän se potilas kuitenkin omat vaivansa tuntee. Toisaalta taas, näin koitetaan karsia luulotautiset, joita niitäkin varmasti on paljon.
Ei mulla kuukautisten aikaan turvotusta ole. Kyllä se laskee heti, kun ne alkaa. Oviksesta kaksi viikkoa eteenpäin kyllä turvottaa ja muutenkin olen onnistunut haalimaan lähes kaikki klassiset PMS-oireet, niistä pahimpana mielialaoireet. PMS:n takiakin olen gynen juttusilla käynyt, mutta se halusi määrätä vain mielialalääkettä. Sehän taas ei auttaisi muuhun kuin kahden viikon kestoiseen alakuloisuuteen..
Mutta hei, tsemppiä ja jakseluja Sinulle! Palataan viimeistään seuraavan oviksen aikaan =)
Hei,tuli heti kysymyksen tynkää tuosta jäädytyshoidosta.
Minulta on jäädytetty n.4v sitten haavauma joka oli n.markan kokoisen kolikon kokoinen,lääkäri silloin kuvaili.Papa oli silloin luokka 2 ja puhtausaste 2.Tiesin sen olemassaolon 8v ja sille ei kuulemma tarvinnut ennen tehdä mittän,
välttämättä jos ei ole haittaa ja unohdin sen jo.Sitten se jäädytettiin ja luokka on ollut sen jälkeen 1.
Oliko sinun tapauksessa haavauman jäädytys vai jonkin muun aiheuttama muutos?
Sillä jäädytyksellä yritettiin päästä eroon papillooma-viruksesta ja ilmeisesti onnistui, kun nyt on tosiaan ollut puhtaat papat. =)
Enkä ihan mielellään menisi siihen hoitoon uudestaan, oli se sen verran epämiellyttävää. Onneksi oli ihana hoitaja koko ajan vierellä pitämässä polvesta kiinni. Sellaisia hoitajia kaipaisi enemmänkin!