Junassa

Junailija

Viimekesän kauan odotettu lomareissu alkoi hyvissä merkeissä. Päivä oli aurinkoinen ja todella kuuma, kävely matkalla juna-asemalle pääni kääntyily jatkuvasti katseen harhaillessa vähissä ja tiukoissa vaatteissa. Mielialani oli todella korkealla, edes ajatus monen tunnin istumisesta kuumassa junassa ei saanut mieltäni mustumaa.

Junassa oli todella kuuma, jo pienen matkan jälkeen tunsin kuinka kainaloni alkoivat kastua. Matkan aikana pakenin tylsyyttä katselemalla junassa kulkevia naisia ja kuvittelin millaisiinhan alusvaatteisin he olivat pukeutuneet näin lähkähdyttävällä kelillä.

Parin tunnin matkan teon jälkeen heräsin horroksestani miellyttävällä tavalla, "anteeksi mutta siinä taitaa olla minun paikkani" kuulin naisäänen sanovan. Olin mielestäni oikealla paikalla ja kerroin naiselle siitä, hän katsoi lippuaan tarkemmin ja huomasi että hänelle kuului ikkunapaikka vierestäni.

Herrasmiehenä nousin ylös, nostin hänen kassit hyllylle ja päästin istumaan ennenkuin itse palasin istuimelleni. katsoin naista tarkemmin tämän katsellessa ikkunasta. Noin 30 vuotias vaalea kaunotar jonka silmälasit korostivat söpöjä kasvonpiirteitä ja kauniita silmiä. Hän oli pukeutunut tiukkaan valkoiseen toppiin ja beigen väriseen melko lyhyeen hameeseen.

Tiukka toppi korosti kauniisti melko pieniä mutta pyöreitä ja kiinteän näköisiä rintoja, hame peitti reittä tuskallisen pitkälle mutta se mitä näkyi oli sitäkin kauniimpaa.

Juttelimme aikamme niitä näitä, kunnes jossain vaiheesa puhe kääntyi hieman intiimimpään suuntaan, Anneksi esittäytynyt nainen sanoi ettei näin kuumalla pysty ajattelemaan oikeen kuin yhtä asiaa. Tokaisin siihen että tämmösillä ilmoilla ajatukset kyllä meinaa pysyä vain tuhmissa asioissa. Anne kysäisi että mitä jos mentäs junan vessaan ja oltas oikeen kunnolla tuhmia, viitaten siihen että hänellä oli mies ja lapsi ja minäkin olin kihloissa. Vaikka kuinka kovasti yritin estellä niin myöntävä vastaus vain tipahti suustani. Anne nousi heti ylös, meni editseni käytävälle ja lähti kävelemään vessaa kohti. Kaluni oli havainnut tilanteen ja pullotti farkuissani jo aivan kovana, joten nousin ylös ja seurasin kiireesti Annea kohti vessaa.

Kun pääsin vessaan lukitsin oven ja aloin avaamaan farkkujani, Anne nosti hameensa helman ylös lanteilleen ja huomasin ettei hänellä ollut lainkaan alushousuja. Hameen alta paljastui kauniiksi trimmattu karvakolmio. Anne nojasi seinää vasten, painauduin häneen kiinni, suutelimme. Anne nosti toisen jalkansa lanteelleni, tartuin siittä kiinni Annen ohjatessa kaluani pilluunsa.

Anne oli niin kiimassa ja pillu kosteana että kaluni upposi heti pohjaan asti tiukan oloiseen reikään. Tartuin Annea pepusta kiinni ja nostin hänet syliini, hän kiersi jalkansa ympärilleni. Suutelimme intohimoisesti samalla kun nussein häntä rajusti, Annen perse paukkui seinää vasten isoon ääneen työntöjen tahdissa.

Melkein heti alettuamme, tunsin saavani ja Anne sanoi myös saavansa. Parin työnnön jälkeen laukesin Annen pilluun, kaluni roiski kuumaa spermaa hänen tiukkaan pilluunsa. Anne oli sylissäni ja kaluni oli vielä hänen sisällä, vaihdoimme suudelmia jonkin aikaa ennenkuin Anne laski jalkansa lattialle ja vedin kaluni ulos pillusta.

Vedin farkut takas jalkana, Anne pyyhki pilluaan paperiin ja laski hameensa takas alas. Vanha pariskunta katseli meitä kummissan tullessamme yhtäaikaa vessasta.

Saavuimme seuraavaksi Annen asemalle ja hän poistui junasta, katsoin ikkunasta kun häntä vastaan tulleet mies ja tytär halasivat häntä. Heidän kävellessään autolle päin Anne kääntyi katsomaan minua ja lähetti lentosuukon.

0

8336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        120
        2512
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1762
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        696
        1167
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        108
        1032
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        992
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        946
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        895
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        86
        819
      9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        97
        806
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        33
        756
      Aihe