Ensin ollaan olevinaan kiinnostuneita, näytetään ja jopa sanotaan se, sitten peräännytään ja vältellään.
Mitä ihmettä tehdä? Olen antanut olla rauhassa, mutta olen kyllä ihastunut häneen. Hän ei ole ennen ollut kiinnostunut muista naisista, alan epäillä että ei hyväksynytkään tunteitaan/ajatuksiaan, mutta en tiedä, koska emme ole nähneet vähään aikaan.
Vinkkejä miten oikeasti hurmata uudelleen? Vai antaako vaan aikaa ja odotella? Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut.
Mitä ihmettä tehdä? Olen antanut olla rauhassa, mutta olen kyllä ihastunut häneen. Hän ei ole ennen ollut kiinnostunut muista naisista, alan epäillä että ei hyväksynytkään tunteitaan/ajatuksiaan, mutta en tiedä, koska emme ole nähneet vähään aikaan.
Vinkkejä miten oikeasti hurmata uudelleen? Vai antaako vaan aikaa ja odotella? Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Jos on VAAN ollut kiinnostunut ystävänä, ei muuna?
No sanoi kyllä muuta eli ei ole vaan kuviteltua.
Mun kohdalla kolme kolmesta on samanlaisen käytöksen jälkeen perääntynyt lopullisesti. Pelataan ja härnätään heidän ehdoillaan, mutta kun kissan nostaa pöydälle, ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Johonkin pisteeseen asti tuollaista voi ymmärtää, mutta kypsän ihmisen käytöstä se ei ole.
Sun on varmaan hyvä miettiä, kuinka paljon olet valmis antamaan itsestäsi ilman vastakaikua tai tyytyen paljon vähempään kuin itse annat. Se on ihan tervettä itsesuojelua eikä mitään kylmää laskelmointia. Vaikka olisi kuinka ihastunut ja sydän tunteita tulvillaan, pitää oppia huolehtimaan omasta sydämestä. Sanoisin, että pidä sinäkin etäisyyttä ja anna hänen olla aloitteentekijä. Vaikka ihailu ja kiinnostuneisuus hivelee egoa, ei siihen pidä sokaistua. Tosirakkaus on ihan toisenlaista.
Kiitos hyvästä vastauksesta.
Olen ollut hämmentynyt. Ihastuin varmasti ensin, mutta hän oli se joka alkoi vihjailla kiinnostuksesta ja suhteesta ja tulevaisuudesta. Sen jälkeen lähennyimme, kunnes hänen kohdallaan tapahtui jotain, ja hän on ikään kuin perääntynyt. Sanoitta, vähentänyt yhteydenpitoa ja näkemistä.
Tämä on hänelle outoa ja uutta, jos leikkiin lähtee, minulle ei. Mutta kun kyse on aikuisesta yli nelikymppisestä ihmisestä, en enää jaksa tunteilla leikkimistä. Joko välitetään tai ei välitetä. Minä en vaadi mitään, jos ei toinen halua. Mutta pahalta toki tuntuu.
ap
Tuo on kyllä aidosti pulmallinen tilanne, kun tavallaan haluaisi antaa aikaa toisen kypsytellä ja ehkä kasvaa uuteen identiteettiin, mutta kun kuitenkaan ei ole mitään lupausta mistään. Riskinä on, että sun elämästä valuu kullanarvoista aikaa hukkaan.
Kuvauksesi perusteella vaikuttaa siltä, että tunteita on molemmin puolin, mutta kuten otsikkokin kertoo, ystäväsi ehkä epäröi, uskaltaako heittäytyä vai ei. Mietin, että voisitko sinä tehdä jotakin omalta puoleltasi, joka saattaisi helpottaa ystäväsi epäröintiä. Se olisi tietysti sulta iso ele, mutta mitäpä jos kuitenkin kertoisit hänelle, että sulla on ihan aidosti tunteita häntä kohtaan ja olet turvallinen laskeutumisalusta, jos hän haluaa heittäytyä tutkimaan, mitä elämällä voisi olla annettavana. Ainakin hän tietäisi ja voisi epäröidä tukevammalta pohjalta. Menettäisitkö mitään vai olisiko sulla ja ystävälläsi vain voitettavaa, kun avaisit uuden tason välillenne?
Minulla on ollut vuosikausia elämässäni ihminen (en voi sanoa ystävä, kun emme me ystäviäkään ole) joka on räikeästi flirtannut, kosketellut, "lyönyt" ja olemme välillä suudelleetkin, vaikkakin harvakseltaan, emmekä ikinä selvinpäin. Aina kun olen ollut häneen kuumimmillani, hän on jollain lailla perääntynyt tai osoittanut flirttiään selkeästi myös muille, tai ilmestynyt silmieni eteen jonkin toisen kohteen kanssa. Hän on satuttanut tunteitani lukemattomia kertoja ja olen hänelle ilmaissutkin, etten voi olla liian "lähellä" häntä, mutta aina hän on jotenkin hurmaavalla flirtillään ja teoillaan palannut tunteisiini taas takaisin. Joten...näitä tapahtuu. Vastausta minulla ei tosin ole auttaakseni :/
"Kiva" kuulla että muillakin samaa. Tuntuu vaan hurjan kurjalta, että tämä on tälläistä. En haluaisi enää aikuisen ihmisen leikkiä omilla tunteillaan. Epävarma saa olla, mutta toivoisin rehellisyyttä.
Tsemppiä sinulle kovasti. Eipä se vaadi kuin yhden katseen ja on ihan myyty.
ap
Onko tuossa ap:n kertomassa kyse heteronaisesta? Heille tyypillistä on tuo soutaminen ja huopaaminen, mistä ei kyllä kukaan ota selvää. Tai olisko kyse muuten epävarmasta identiteetistä?
Kyllä hetero, joka on nyt kuulemma ensi kertaa kiinnostunut naisista. Ehkä rajoilla, joten en painosta. Mutta kun sanoo niin, olettaisin, että jotain kiinnostusta on, mutta ehkäpä epävarma onko sittenkään..
ap
Jotkut heteronaiset käyttäytyy just noin. Olin itse aikanaan yli vuoden ajan tosi ihastunut hyvään ystävääni, joka flirttaili mulle tosi suoraan (ja monelle muullekin), mutta kun kerroin tunteistani, perääntyi välittömästi. Vaikka on toki senkin jälkeen yrittänyt, mutta kun en enää peilaa sitä takaisin ja anna hänelle positiivista huomiota, se on pitkälti loppunut. :D Ja hyvä niin, mun arvostus tätä ystävää kohtaan myös laski aika paljon kun ymmärsin tämän kuvion. Halpamaista oman itsetunnon pönkitystä ja muiden tunteilla leikkimistä.
Jos kyse on lesbosta, voi olla vaikeampaa. Mulla on toisen kaverin kanssa jonkunlainen fwb-kuvio, josta en ota mitään selvää enää itsekään. Pidän hänestä kovasti ja hänkin on myöntänyt että hänelläkin on tunteita mua kohtaan, mutta aina kun lähennytään, hän vetäytyy kauemmas. Kunnes taas lähennytään. Luulen et tässä mun tapauksessa on kyse jostain tosi kovasta sitoutumiskammosta, joka lienee aika yleistä.
Ilmeisesti aloittajan tapauksessa tämä ihminen on vasta tajunnut, että hänellä on tunteita naisia kohtaan? Eli on vielä kaapissa? Sekin voi olla aika merkittävästi asioita jarruttava tekijä, vaikka molemmilla halua ja tunteita olisikin, niin onko uskallusta suhteeseen? Toisaalta siitä pääsee kyllä eteenpäin, jos toinen osapuoli on halukas yrittämään.
Voi hyvänen aika. Voihan olla, että ystävä on muuten hyvällä tuulella, toiveikas, kenties epätoivoinen lesbo toiveajattelee ihan kaikenlaista.
Kannattais pysyä niistä ystävistä ihan kaukana ja pitää ystävät ystävinä. Useimmiten siitä seuraa vain sotkua, mustasukkaisuutta, riitoja jos menee ihastumaan omaan ystäväänsä, joka ei sitten haluakaan maata kanssanne. Katsos kun ei ne lesbotkaan makaa välttämättä (ainakaan kaikki) kaikkien lesbojen kanssa saati sitten kavereiden. No, ok, on varmasti lesboja, joille kelpaa seksiseuraksi ihan kuka vaan kaveri tai ylipäätänsä nainen, mutta joo, ei suinkaan kaikille.
Minulla on muutama ystävä ollut ihastunut minuun, mutta minä en heihin. Siitä ei seuraa kovin hyvää. Aina on taustalla siellä jossain jokin ihme mustasukkaisuus, kauna ja katkeruus, vaikka on tehnyt varsin selväksi, että ei halua kuin kaveruutta ja siihen kaveruuteen ei esim. kuulu seksi. Sama pätee heteromiesten kanssa. Monesti heteromiehet toiveajattelee jotain, vaikka on tehnyt varsin selväksi, että pildeä et tule saamaan. Sitten kun itse ryhdyn seurustelemaan jonkun toisen kanssa tai olen johonkin naiseen itse ihastunut, niin voi herran jestas mikä mustasukkaisuus.
En kertakaikkiaan ymmärrä, minulle moni lesbo ja bi on kertonut, että on ihastunut siihen ja siihen ystävään olkoon se ystävä hetero, bi tai lesbo. Itselleni ei tulisi mieleenkään ihastua saati muutenkaan viritellä jotain ihme kuviota ystävieni kanssa. Sitten ihmetellään kuinka se toinen ei haluakaan tai jos ei halua, niin se on hetero.
Se, että ei halua juuri teidän kanssa seurustella, ei suinkaan tarkoita, että olisi välttämättä kaapissa. Naismaku on vaan niin eri. Ajatusmaailma voi olla aivan eri. Luonteet voivat olla niin erilaisia. Toinen ihminen voi myös katsoa asioita paljon pidemmällä tähtäimellä kuin vaan päivän tai parin päähän. En minäkään ihastu ihan keneen tahansa naiseen, vaikka kuinka olen lesbo. Ei se tee minusta yhtään heteroa, että en makaa jokaisen vastaantulevan naisen kanssa tai en käy koko "piiriä" läpi.
Mitä taas oikeisiin heteronaisiin tulee, niin eivät he oikeasti flirttaile tai koskettele seksuaalisessa mielessä. Silloin ei oikeasti ole kyse enää heterosta vaan bissestä tai lesbosta, joka tosin ei välttämättä mainosta sitä kaikille ja miksi edes mainostaisi.
Soutaaminen ja huopaaminen on tyypillistä esim. kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle, jolla tunteet heittelee laidasta laitaan tai sitten elämässä, ihmisissä on muuten sellaista, mikä tekee varovaiseksi ja harkitsevaiseksi.
Vau, onnistuitpa olemaan joka kantilta jyrkkä ja tuomitseva, onnittelut hienosta suorituksesta "eikannatta"! Slut shaming check, toisten tunteiden ja kokemusten vähättely check, mielenterveysongelmaisten leimaaminen check! Haluatko mitalin?
Varmasti on niitä ihmisiä sekä homoissa että heteroissa, jotka lukevat pienenkin hyväntahtoisen eleen flirtiksi. Hienoa, jos et ole itse ikinä yksipuolisesti ihastunut ystävääsi, en itse nostaisi häntääni asemassasi, koska tunteiden heräämiselle ei voi mitään. Se on sitten eri asia, kuinka kukakin sen jälkeen toimii. Ymmärrän hyvin ap:n tilannetta, varsinkin jos tunteita on osoitettu molemmin puolin, on vaikeaa päästää irti ennen kuin on siihen valmis. Joko ihminen itse toteaa, että tilanne ei tule johtamaan mihinkään, tai kuten itse, olen taipuvainen kärsivällisesti odottamaan ja katsomaan mitä tapahtuu, muissakin asioissa kuin ihmissuhteissa. Jokaisen kohdalla se kypsymisprosessi on erilainen. Toisille on helpompaa lähteä, mutta kun tunteet on pelissä, se on vaikeaa. Ja kyllä sekin on mahdollista, että ap:lle käy tämän ihastuksensa kanssa hyvin. Mutta vaikea on saada suhdetta etenemään, jos ette pysty keskustelemaan asiasta suoraan.
Ja mitä tulee heteronaisiin, niin minulla on tietysti näistä tuntemistani tapauksista vain heidän oma sanansa heteroudestaan, mutta kyllä kaikki käytös puhuu ihan muuta. Mutta minä en ala ketään itsetuntoaan pönkittävää ihmistä repimään ulos kaapista, jos he eivät itse halua. Se ei ole minun asiani. Mutta siitä olen samaa mieltä, että kavereiden kanssa ei pidä alkaa turhan kevyesti säätämään enkä itse pääsääntöisesti säädäkään, mutta ainakin Helsingin ulkopuolella piirit on niin pienet, että kaikki tuntee homopiireissä kaikki. Ja jos sulla on vähänkään laajempi ystäväpiiri, jossa on useita homoja, niin itse en periaatteesta sulje pois ihmisiä joiden kanssa synkkaa. Loppuu deittailumahikset aika lyhyeen, ja kyllä ainakin itse toivon löytäväni joskus parisuhteen.
Siis, eiköhän ystävät ole ystäviä juuri sen takia, että molemminpuolista kiinnostusta ei ole. Jos olisi, niin se ei enää olisi pelkkä ystävyyssuhde.
Miten ajattelit ystävyytesi säilyvän, jos osoittautuu, että ystäväsi ei ole kiinnostunut, mutta sinä olet? Säilyykö ystävyys, osaatko olla pelkkä ystävä ilman katkeruutta, mustasukkaisuutta ja kostotoimenpiteitä? Osaatko katsella nöyrästi vierestä kun ystäväsi on onnellinen jonkun toisen kanssa? Tuntuuko se kivalta sinusta kun ystäväsi halailee, suutelee jotain toista, kenties jotain toista naista? Miltä luulet ystävästäsi tuntuvan, jos sinä tunnet ystävääsi vetoa, mutta hän ei tunne sinuun vetoa laisinkaan?
Jos taas puhutaan homopiireistä niin enpä nyt niin usko, että loppujen lopuksi kaikki ovat keskenään niin syvällisesti ystäviä. Lähinnä hyvän päivän tuttuja, baari/nettituttuja tai kavereita korkeintaan.
En siis tarkoittanut, että lähtökohtaisesti etsisin seuraa ystäväpiiristäni, vaan sitä, että jos joku ystävyyssuhde muuttaa luonnettaan, en sulje sitä mahdollisuutta pois mikäli kiinnostusta on molemmilla. Tämä ei ole mulle mitenkään niin arkinen tilanne, johon olisin joutunut monen ihmisen kanssa. Tämä nykyinen suhde on alkujaankin olemassa ystäväni aloitteesta, ja myös se on todettu ihan suoraan, että tunteita on molemmilla, se ei ole mikään salaisuus kummallekaan. En alkaisi kenessäkään roikkumaan, jos lisi selvää, että tunteet on yksipuolisia, ja että hänellä ei ole minua kohtaan tunteita laisinkaan, mikä ei tässä tilanteessa päde. Jotain itsekunnioitusta pitää olla.
Niin, sitä en tiedä, mihin tämä suhde kääntyy. Kyllä mä mielelläni katsoisin, kuinka oikea parisuhde toimisi, mutta en mä ala sitä pakottamaan jos toinen ei sitä toivo. Siinä kohtaa on varmasti pakko jatkaa kaveripohjalta. En usko sen olevan kivutonta, mutta se on elämää. Kyllä sen kanssa oppii olemaan ajan kanssa. Ja sitten aikanaan, jos hänellä tai minulla on toinen nainen, niin varmasti se tuntuu ikävältä. Mutta aika auttaa kaikkeen. Tapanani ei ole ollut kostaa tai kantaa kaunaa. En sitten tiedä kuinka yleistä se on, mutta ajatuskin huvittaa.
Kai tässä häntä pelottaa, että jos suhde karahtaakin kiville, niin miten käy ystävyyden, tai kun hänellä on aika huonoja kokemuksia aiemmista suhteistaan, että jos tuleekin jätetyksi. Ei mulla ole kiire, rauha on ihan hyväkin asia. Mutta kuten sanoin, niin tässä kohtaa kun molemmilla on tunteitakin, pitää päättää mihin suuntaan jatketaan, millä säännöillä, ettei tule pettymyksiä.
Kiitos vastauksista.
Tosiaan, meidän ystävyytemme vaan yhtäkkiä "ajautui" tähän pisteeseen, ei ollut mitenkään "tarkoitus". En keksi mitään syytä miksi hetero lähtisi rikkomaan hyvää ystävyyttä sanomalla suoraan haluavansa suhteen minun kanssa ym. vihjeillä, joita tuli aika rutkasti ennen. Minä olen aina ollut bi, mutta sekään ei ollut hänelle itsestään selvää. Eli tässä on ollut molemmilla omat jännitteensä.
Kyse on siis nyt vaan siitä, etten todellakaan tiedä, mitä hän oikeasti tuntee. Ehkä voisinkin tehdä jotain, olen kyllä rohkea, mutta olen antanut tilaisuuden perääntyä, jos on tullut toisiin ajatuksiin ja antanut tilaa ystävyyden säilymiselle.
En vaan tiedä mitä voisin tehdä toisin. Olen ihan hukassa.
ap
Niin ja hänellä ei ole koskaan, ikinä, milloinkaan, ollut mitään suhdetta tai tunnetta naiseen ennen. Eli sikäli en ihmettele jos perääntyy ja on epävarma. Ihan taatusti niitä jonkinlaisia tuntemuksia oli, mutta surettaa jos ne katosivat, kun itsellä vaan voimistui. Annan kuitenkin olla.
ap
Ja siis toki mielensä saa muuttaa, ja tunteet voi hävitä, jne. Mutta minulla on tunne, että mua vietiin ihan 100-0, sitten kun annoin luvan itselleni todella ihastua, niin toinen pakenee... Nyt olo on tosi kurja.
Olisiko mahdollista kysyä häneltä suoraan, missä mennään? Tai kertoa hänelle, miltä sinusta tuntuu. Ei tietysti ole helppoa. Entä jos ottaisit häneen selvää etäisyyttä vähäksi aikaa, katsoisit, miten hän reagoi? Oma tapaukseni on tosiaan aina palannut takaisin kokeilemaan jäätä jossain vaiheessa, kun olen yrittänyt unohtaa hänet. Ja meidänkin tapauksessamme kyse on aikuisista naisista, ei mistään parikymppisistä.
Olen ottanut etäisyyttä, olemme etäisempiä, odotan vain sitä päivää, jolloin kahden näemme, ennen näimme jatkuvasti, nyt emme ole nähneet, olemme yhteydessä todella vähän...ensin ajattelin kysyä suoraan, nyt olen ajatellut että antaa olla, pallo on nyt hänellä, en jaksa vaikka on koko ajan kova ikävä ja antaisin mitä vaan jotta saisin olla hänen lähellään.
Voimia sinullekin. Mikä tilanne on nyt?
ap
Meilläkin on nyt tuo etäisyystilanne taas. Olen myös monesti ajatellut kertoa suoraan tunteistani, mutta olen päätynyt ajattelemaan sitten myös, että antaa olla toistaiseksi. Varmaa on kuitenkin, että hänen puoleltaan on turhaa minun odottaa mitään suoraa "tunnustusta" tai konkreettista muutosta. Aikoinaan hän myönsi tunteensa, mutta ei voinut toimia niiden mukaan useammista syistä johtuen, nykyisin hän kuitenkin näyttää kykenevän toimimaan muiden kanssa kuitenkin. Palaten epäsäännöllisen säännöllisesti taas lähestymään minua...
Onpa ikävä tilanne! Ymmärtäisi, jos kyse nuoresta naisesta, mutta noinkin vanhasta jo! Ei luultavasti kannata elätellä liikaa toivoa parisuhteesta hänen kanssaan, kyllä aikuisen naisen pitäisi uskaltaa tehdä, mitä oikeasti haluaa. Heterot/Kaappibit on mullekin flirtanneet ja tarkoittaneet leikkiä, mutta sinun tapauksessa ei kyse kevyestä flirtistä enää. Kuulostaa siltä, ettei ole valmis oikeaan suhteeseen. Kannatan puhumista.
Ehkäpä ystäväsi on itsekin säikähtänyt ja hyvin hämmentynyt tilanteesta ja omista tunteistaan sinua kohtaan ja voi olla nyt niin, että haluaa unohtaa ja kieltää kaiken. Ei ole helppoa myöntää olevansa kenties ihastunut ja jopa enemmänkin naisena naiseen. Kun vielä ikääkin on tällä ystävälläsi, ei silloin ole helppoa ja mutkatonta heittäytyä elämän vietäväksi. Yhdyn edelliseen kirjoittajaan, keskustelkaa ja puhukaa asiat selviksi, muuten sinulla itselläsi on vaikea mennä eteenpäin.
Juuri tältä minustakin tuntuu. Että jotain oli, mutta uskallus ja tahto ei sitten ollutkaan riittävä. Pystyn elämään sen kanssa, mutta on surullista, jos myös ystävinä etäännymme. Tai niinhän on käynyt jo.
Ei ole ollut mahdollisuutta keskustella enkä tiedä onko siitä hyötyäkään, jos asia on edelläkuvatun kaltainen. Kai se on itselleenkin annettava mahdollisuus jatkaa elämää, vaikka älyttömän pahalta tuntuu. Jos ystävyys jatkuu, ehkä nämäkin asiat selviää.
Mutta, olkoonkin ei-mutkatonta, pelottavaa tai ahdistavaakin, olisi edes kertonut...siitä olen eniten pahoillani :(
ap
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Rakastuin elämäni ensimmäistä kertaa naiseen, ja todella palavasti. Hän tietää jo tunteeni, odotan hänen puoleltaan seuraavaa siirtoa. Toivoisin, että hän tulisi luokseni ja suutelisi, näyttäisi ja kertoisi, että haluaa minut. Sitä odotan, sitten annan mennä satasella, vietän kanssaan vaikka loppuelämäni.
Suosittelen siis rohkeasti menemään oitis hänen luokseen, painamaan seinää vasten sanoitta, kietomaan kätesi hänen ympärilleen, suutelemaan ja sitten kertomaan tunteesi. Et menetä siinä mitään, mutta voit saada kaiken mistä haaveilet.
Kiitos vastauksestasi ja neuvoistasi. Voisin tuon kyllä tehdä, mutta pelkään menettäväni ystävän. Ihan varmalla hän kaikesta tietää, että tykkään kovin just hänestä. Mutta olen kuitenkin hänen todellisista tunteistaan niin epävarma, koska käytös on ollut todella ristiriitaista, etten kuitenkaan ole uskaltanut mennä noin pitkälle.
ap
Etkä menetä. Jos hän torjuu sinut niin jatkatte sitten ystävinä. Voithan tehdä niinkin, että kysyt häneltä, että saatko suudella häntä. Ensin vaikka normaalisti halaat tai hierot hartioita. Mieluummin suosittelisin kuitenkin tuota spontaania suutelua, koska jos minulta kysyttäisiin, en tietäisi mitä vastata, toivoisin vain hänen suutelevan.
Itse olen ainakin niin epävarma, että vaikka tiedän toisen tunteista niin mieli vähättelee sanoja. Tyyliin, että: " Ei se kuitenkaan sillain sitä tarkoittanut... Tai, hän sanoo noin kaikille ystävilleen... Ehkä hän pitää vain miehistä... Ehkä pönkittää heikkoa itsetuntoaan... Ehkä ei tarkoittanut flirtata... Ehkä en ole hänen arvoinen..."
Itse niin kovasti arvostaisin suoraa lähestymistä, kosketusta.
Kiitos. Niin minäkin. Eikö ole hassua, että sitä odottaa toiselta jotain mitä ei kuitenkaan itse pysty tekemään? Itse olen kyllä rohkeampi, eli saattaisin uskaltaakin, mutta jotenkin haluaisin olla varma ensin siitä toisesta...
ap
Niinpä, helppo olla rohkea jos on ensin varma siitä toisesta...
Mutta olepa nyt oikeasti rohkea. Se tarkoittaa että toimit vaikka pelottaa ja tunnet epävarmuutta etkä tiedä mitä tuleman pitää. Ei siinä ole mitään rohkeaa että toimit kun olet ensin toisesta varma.
Jos siis haluat selvyyttä tilanteeseen. Vaikka eihän se välttämättä siltikään selkene. Mut oletpa tehnyt voitavasi. Sen jälkeen on helpompi unohtaa.
Mä niin kovasti toivoisin, että menisit rohkeasti jo tänään ja suutelisit. Liian usein pelko voittaa.
No en mene tänään :D
Mikset sinä mene? :)
Ehkä jonain päivänä jos saan vähän enemmän varmuutta toisesta suunnasta.
ap
Mä olen kerran tehnytkin taannoin noin yhden ihastukseni kanssa ja kerran yksi ihana nainen teki baarissa mulle vähän samaan tyyliin. Vaan tämä mun ihminen johon oikeasti rakastuin (ja olen kertonut sen hänelle) ei tunne ilmeisesti samanlailla mua kohtaan. Ja toisekseen, hänellä on mies, ei halua loukata tätä. Ja vaikka hän tuntisi kuinka vahvasti mua kohtaan, en voi uskoa, että lähtisi turvatusta pesästään.
Ja olen muuten kertonut hänelle, että haluaisin suudella, mutta hän uhkasi minua "karatetaidoillaan" naureskellen. Sanoinkin, että en tekisi niin vaikka haluaisinkin.
Drama queen.
Olen mielenkiinnolla lukenut tätä viestiketjua, enkä varmaan ihan kaikkea ole huomannut, mutta onko kovinkin yleistä tuo etäisyyden otto ihastuneilla/rakastuneilla?
Itselläni juuri samanlainen tilanne. Ollaan tunnustettu toisillemme, että rakastetaan toiiamme, ollaan suudeltu ja pussailtu useampaan kertaan, ei muuta. Onpa hän kerran "leimannut" kaulaanikin, Nyt yht äkkiä ennen joulua, ei ole kuulunut oikein mitään ja olenkin ajatellut, onko hän löytänyt jonkun muun. Toivoisin jonkinlaista selitystä, sillä aiemmin olimme tekemisissä lähes päivittäin.
Minulla on häntä kova ikävä, mutta jos laitan hänelle viestiä, niin hän kyllä vastaa, mutta vastaukset ovat lyhyitä, eikä hän itse laita lainkaan viestiä.
En osaa sanoa, me emme tosin ikinä päässeet noin pitkälle. Eräänä päivänä tässä luin hänen vanhoja viestejään, niistä aikaa 2-3 kk ja ne oli niiiiiiiiiiiiin ihania ja suloisia, ja nyt: vastaa jos kysyn jotain, mutta oma-aloitteisesti ei ota yhteyttä, mitään hömppäyhteydenpitoa ei enää juuri harrasta. Kerran tässä näimme ja olihan hän ihana, mitään sen kummoisempaa en hänessä huomannut, pari kertaa katsoi pitkään silmiin sanomatta mitään. Muuten juttelimme kuin ystävykset yleensä ja hauskaa oli. Mutta thats it.
Minullakin on kova ikävä, mutta olen sitten alkanut ajatella, että ehkä hän ei olekaan varma tykkääkö naisista oikeasti tai jos tykkää niin sitten ehkä ei minusta, tai sitten vaan jotain muuta, en minä tiedä. En kuitenkaan jaksa loputtomiin olla aktiivinen osapuoli, jos ei sitä vastakaikua heru. Mun puolesta saa olla epävarma itsestään ja kaikesta, mutta jos ei ole kiinnostusta kuulla, nähdä tai tehdä juuri mitään, se kiinnostus ei ole tarpeeksi paljon MINULLE.
Eli lukuisista kehotuksista huolimatta en ole se aloitteentekijä noin passiiviselle ihmiselle. Haluan vastakaikua ja jos en sitä saa, niin sitten on vaan pakko koeka tämä tuskallinen tunne ja jatkaa eteenpäin. Ikävä on todella kova edelleen, mutta...
Tsemppiä!
ap
Kokemuksesta voin sanoa, että jos on koko elämänsä viettänyt miesten kanssa ja nauttinut kaikista siihen liityvksyä sosiaalisista eduista, hyppy "naisten maailmaan" siirtymiseksi voi olla VALTAVA. En siis tarkoita että jotenkin kylmästi tekisi tunnepäätökset jotta vain olisi helpompi elämä, vaan että se muutos voi tuntua aivan valtavalta. Minä uskalsin sen hypyn tehdä, mutta ymmärrän hyvin, että todella moni ei uskalla, vaikka olisi miten paljon tunteita pelissä. Älkää siis ottako liian henkilökohtaisesti jos noin käy (helppo sanoa, tiedän) - it's not you, it's them :)
No kyllä nyt vakuuttaa olevansa ihan toisin suuntautunut, ihmettelen vaan mistä sen sitten tietäisi jos ei ole ihastunut kehenkään???? Sen nimittäin tiedän ettei kehenkään muuhun ainakaan ole.
ap
Täällä myös sen loikan tehnyt eli heteroäitiys takana ja nyt vihdoin ja viimein elän omaa elämääni, yli nelikymppisenä naisena naissuhteessa. Toki äitinä olen lapsilleni edelleen ja he ovat tärkeintä elämässäni. Tuo irtaantuminen ns. edellisestä elämästäni on ollut rankkaa ja vieläkin ajoittain tulee mieleeni oliko ratkaisu oikea, lähteä avioliitosta ja ruveta tavallaan uudestaan kokoamaan elämäänsä. Nämä sellaiset mietiskelyt ovat kuitenkin ihan turhia, sillä tiedän etten enää päivääkään olisi voinut jatkaa heteronaisena avioliitossani, ahdistukseni oli niin todellista ja valtavaa. Tällä hetkellä tunnen oloni vapaaksi ja mieleni ehjäksi ja kokonaiseksi ja tämän ihanan ja ymmärtäväisen naiseni kanssa otamme päivän kerrallaan toistamme tukien ja rakastaen.
Hei lumilyhtytär, ihan pakko kommentoida, sanasi ja ajatuksesi ovat kuin minun kädestäni kirjoitetut. Erotuksena se, ettei minun naissuhteeni ole kovinkaan ymmärtäväinen ja tiedän, että se ei tule kestämään, mutta vihdoinkin saa elää elämää mikä on sua ominta itseäsi.
Vähän päivitystä. Kaikkea ikävää sattunut, ja haasteita on jos minkälaisia, eikä niistä täällä sen enempää, mutta ne ikävyydet on myös selventäneet asian: tunteita on ja molemminpuolisesti. Se ei ole enää epäselvää :). Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Läheisyyttä ei kyllä puutu, aika ihanaa.
ap
Ikävyyksiin tsemppiä. Mutta kivaa että jollain toivottu ihmissuhde onnistuu. Toivottavasti elämä tuo teille hyvää tullessaan.
Hauskinta kun löysin tämän vanhan ketjun. Päästiin oikein halailuun ja pussailuun saakka, joka jatkui näihin päiviin. Nyt hän on sanonut mulle ettei olekaan lesbo, kaikkien päinvastaisten kertomustensa jälkeen. Että sillä lailla.
Miksei voi vaan tunnustaa olevansa bi, jos ei lesboksi uskalla itseään tunnustaa?
Niin tai olis nyt hemmetti myöntänyt edes tunteneensa jotain... Nyt tuntuu kuin kaikki olis ollut täyttä kusetusta.