Varoitus vaan kaikille, älkää missään nimessä laittako rahoja sinne..
Aloitin tekemään sukupuuta ensin ilmaiseksi, sitten huomasin että maksamalla Premium Plus palvelun (120e/vuosi) saisin paljon tietoa sukulaisista. Muuten sivusto on ihan turha kun et näe muiden laittamia tietoja. Maksettuani palvelun en löytänyt mitään erikoista, vaikka sukulaisiani löytyi useista sukupuista ja huomasin että en edes näe kaikkia tietoja. Välittömästi tilauksen tehtyäni ulkomailta soitettiin ja kysyttiin haluanko lisäpalvelun (80e), jotta näkisin puuttuvat tiedot sukulaisista. Kieltäydyin ja huomasin että sivusto on huijausta. Onneksi sivustolla luvattiin 30 päivän tyytyväisyys takuu ja kaikki rahat takaisin.
Nyt kohta kaksi viikkoa mennyt eikä mitään vastausta.
MyHeritage HUIJAUSTA!!!
210
56192
Vastaukset
- Elämänikäinen.harrastus
Sukututkimus on asiakirjojen tutkimista ja tietojen keräämistä. En pidä mitenkään järkevänä poimia muiden tutkimuksista tietoja, joita ei sitten kuitenkaan voi mistään tarkistaa. Jotkut yrittävät tehdä sukututkimuksensa oikopolkuja pitkin, ja voi vain kysyä, mihin sillä oikein pyritään.
Suomessa ei sukunimi ole ollut tarpeellinen vuosisatoihin, vaan "liikanimenä" on ollut talon tai torpan nimi, jossa perhe on asunut. Länsi-Suomessa vielä 1800-luvullakin sukunimi saattoi muuttua moneen kertaan ihmisiän aikana. Miten joku ulkomailla toimiva tai pelkästään His-Kistä tietonsa ammentava "sukututkija" voi ikinä tietää, onko Paavo Matin poika juuri se oikea, vai yksi sadoista kaimoistaan?
Olen tarkka oman sukuni sukupuun sisällöstä, niin että pöyristyisin, jos joku ulkopuolinen lisäisi sinne tietoja, joita en itse ole löytänyt dokumenteista. Jos viitetiedot olisivat oikein, olisin tietysti kiitollinen uusista tiedoista, mutta tarkistaisin viitetiedot kyllä itse huolellisesti.
Sukututkimus on muutakin kuin nimiä ja päivämääriä. On tarkistettava pitäjänkirjoja, tuomiokirjoja, historiikkeja ja matrikkeleita, että saa tietoja esipolvien elämästä ja olosuhteista. Sukututkimuksen tarkoitus on kertoa menneistä ajoista ja kertoa suvun vaiheista tähän päivään asti.- Anonyymi
Sukunimilaki on annettu 1920 jonka jälkeen se oli pakollinen ja periytyvä
- Anonyymi
Käytän lisäksi DNA testiä josta saa myös varmennuksia että on oikein tai sitten väärin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukunimilaki on annettu 1920 jonka jälkeen se oli pakollinen ja periytyvä
Ei voi olla koska 1935.oli Vuosi, jolloin sukunimiä innolla suomennettiin.
- Anonyymi
Hyvä kommentti
- Anonyymi
oon oottanut puolivuotta vastauksia eipä kuulu rahat meni huijareita
- läskäpaja
Kaupanpäälle saat sähköpostiin tuutin täydeltä PASKAA. Itse jouduin "unohtamaan" yhden sp-osoitteeni, kun viikottain tuli mitä ihmeellisimmistä paikoista ykskaks sontaa laatikon täydeltä. No, kuulin, että heritakeen liittyneet ja sieltä "eronneet" on joutuneet saman sontakasan uhriksi. Heritake kun on usean mainostajan suojeluksessa ja antamaasi sp-osoitetta heritake "ei saa" levittää kolmansille osapuolille. No ei levitäkään, ehkä, mutta heritakessa mainostavat tahot ei kuulu ruksittamasi eston alaisuuteen. Kaikki muut tahot lykkää paskaa postilaatikkoon, kun kielto ei koske heitä. Tosin, sana kielto nettimaailmassa on samaa kuin kieltäs haastemiestä käymästä.
- Anonyymi
Muistakaa muutenkin laittaa tilillenne nosto ja veloitus rajoitukset.
- xikdlsna
Voisikko joku kertoa miten myheritage laskutus toimii,itse saan tiedon muutama päivä sivustosopimuksen umpeuduttua että veloitus epäonnistui,jolloin jouduin menemään linkistä uudelleen maksamaan ja aloittamaan sukupuun rakentamisen taas alusta,eikö ole automaattista veloitusta tai ennakkotietoa lähestyvästä eräpäivästä,miten teidän muiden kohdalla.
- ei_ihme
Kannattaa pitää luottokortti voimassa ja tilillä katetta.
- xikdlsna
ei_ihme kirjoitti:
Kannattaa pitää luottokortti voimassa ja tilillä katetta.
eivät syynä ole nuo mainitut seikat,olisikko siinä vaiheessa kun tein ensimmäisen sopimuksen pitänyt sopia jostakin jatkuvasta veloituksesta,en muista miten suoritus tehtiin silloin kun aloitin, olisikko siinä ollut sellainen seikka
- ei_ihme
Kun luottokortti menee vanhaksi, pitäisi muistaa päivittää uuden kortin tiedot niihin palveluihin missä on automaattinen veloitus.
- xikdlsna
ei_ihme kirjoitti:
Kun luottokortti menee vanhaksi, pitäisi muistaa päivittää uuden kortin tiedot niihin palveluihin missä on automaattinen veloitus.
Nyt kala saattoi tarttua onkeen.oliko se niin että piti olla playpay en todellakaan ole vastaillut playn yhteydenottoihin se saattoi vanhentua.
- Anonyymi
ei_ihme kirjoitti:
Kun luottokortti menee vanhaksi, pitäisi muistaa päivittää uuden kortin tiedot niihin palveluihin missä on automaattinen veloitus.
Automaatinen veloitus ei onneksi enää toimi
- Setinsu
Minulla ohjelma on toiminut hienosti, veloitukset myös. Uusia osumia tulee jatkuvasti, ja monen sukulaisen jäljille olen päässyt sitä kautta. Kaikkia osumia en vahvista. Tarkistan aina alkuperäislähteestä ehdotetun henkilön. Mielestäni on typerää olla käyttämättä tällaista apukeinoa, joka nykyaika tarjoaa!
- Piip
Vaihdoin salasanan ja siinä yhteydessä kirjauduin omaan myheritageen uudelleen. Menetin reilu tuhat tietoa puustani. Minäkö möhläsin vai tapahtuuko näin jokaisen salasanan vaihdon yhteydessä.
- hölömökö
Piip kirjoitti:
Vaihdoin salasanan ja siinä yhteydessä kirjauduin omaan myheritageen uudelleen. Menetin reilu tuhat tietoa puustani. Minäkö möhläsin vai tapahtuuko näin jokaisen salasanan vaihdon yhteydessä.
Vaikea on enää pahemmin hölmöillä :D
- Anonyymi
Piip kirjoitti:
Vaihdoin salasanan ja siinä yhteydessä kirjauduin omaan myheritageen uudelleen. Menetin reilu tuhat tietoa puustani. Minäkö möhläsin vai tapahtuuko näin jokaisen salasanan vaihdon yhteydessä.
Näin toimii se joka ei tiedä mitään tietotekniikasta.
Jos käytät MyHeritage kannattaa otta MyHeritage Family Tree Builderin käyttöön.
Sitteen synkkaat tiedot netistä omalle tietokoneelle ja otat varmuuskopion
sukupuusta, jonka sitten siirrät tiedoston vaikkapa Google-draiviin.
Tästä tiedososta voit palauttaa koko puusi niin kuin se oli ennen jos jotain tapahtuu.
On olemassa kahta tyypia tietokonekäyttäjiä, ne jolle tiedot ovat läheteneet taivaan tuleen ja niile jolle se tulee tapahtumaan. Minä otan varmuuskopion aina kuin
jotain on muuttunut sukupuussa.
t. Eläkkeellä oleva huippu ITC-asiantuntija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin toimii se joka ei tiedä mitään tietotekniikasta.
Jos käytät MyHeritage kannattaa otta MyHeritage Family Tree Builderin käyttöön.
Sitteen synkkaat tiedot netistä omalle tietokoneelle ja otat varmuuskopion
sukupuusta, jonka sitten siirrät tiedoston vaikkapa Google-draiviin.
Tästä tiedososta voit palauttaa koko puusi niin kuin se oli ennen jos jotain tapahtuu.
On olemassa kahta tyypia tietokonekäyttäjiä, ne jolle tiedot ovat läheteneet taivaan tuleen ja niile jolle se tulee tapahtumaan. Minä otan varmuuskopion aina kuin
jotain on muuttunut sukupuussa.
t. Eläkkeellä oleva huippu ITC-asiantuntija.No neuvoppa sitte miten osoite vaihdetaan muuten kuin heritagen ohjeilla koska aina vaan tapahtuu "virhe". Toivoopi joku joka ei oo itc huippu.
- Anonyymi
Piip kirjoitti:
Vaihdoin salasanan ja siinä yhteydessä kirjauduin omaan myheritageen uudelleen. Menetin reilu tuhat tietoa puustani. Minäkö möhläsin vai tapahtuuko näin jokaisen salasanan vaihdon yhteydessä.
Minulla oli muutaman vuoden maksullinen versio, mutta kyllästyin suureen määrään virheitä joita kukaan ei korjannut? Siirsin puun omalle koneelle ja poistin sen MyHeritagelta.
Siirryin tekemään yhteistä suurta puuta Geniin, joka ei ole maksullinen ja hyvin toimii? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli muutaman vuoden maksullinen versio, mutta kyllästyin suureen määrään virheitä joita kukaan ei korjannut? Siirsin puun omalle koneelle ja poistin sen MyHeritagelta.
Siirryin tekemään yhteistä suurta puuta Geniin, joka ei ole maksullinen ja hyvin toimii?Kun jokainen tekee omia puitaan, jotkut voi tehdä virheitä ja ne kertautuu jos pelkästään kopioidaan eikä tarkastetaan. Sinun puusi on sinun puusi ja sinä päätät mitä siellä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli muutaman vuoden maksullinen versio, mutta kyllästyin suureen määrään virheitä joita kukaan ei korjannut? Siirsin puun omalle koneelle ja poistin sen MyHeritagelta.
Siirryin tekemään yhteistä suurta puuta Geniin, joka ei ole maksullinen ja hyvin toimii?Mites saan siirrettyä koneelleni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun jokainen tekee omia puitaan, jotkut voi tehdä virheitä ja ne kertautuu jos pelkästään kopioidaan eikä tarkastetaan. Sinun puusi on sinun puusi ja sinä päätät mitä siellä on.
No, hei!
Tulin ajatelleeksi ja huomasinkin, että MH lisää kaiken itse sukupuuhun lisäämäni sellaisenaan.
Jos kirjoitan väärän tiedon vahingossa, se menee puuhun sellaisenaan ja tällaista voi käydä koko ajan ja kaikille.
Yksi, mistä ihmetys nousi, oli isoäidille tai isoisoäidille sangen vanhana muka syntynyt uusi lapsi/uusi suvussa. Käytännössä tuskin mahdollinen tapaus.
Suku on Lähinnä Suomi/USA/Ruotsi-linjainen ja joka maassa ihmiset päivittävät puita mikä mitenkin. Lopulta päällekkäisyyksiä ja "ihmeitä" löytyy tuon tuostakin.
Harrastuksena varmaan kiva, mutta totuuden etsijälle , joka vaikka aitoja sisaruuksia etsii, ei näy olevan hyöyllinen.
Pettynyt. Isätön ja täysin orpo MH:n mukaan, ,vaikka iso sisarusparvi varmalta äidiltä ja kaksi isää elämässä ollut.
- Äly_hoi
Taitaa keskustelu tällä palstalla olla lähinnä huijausta, toisin kuin MyHeritage.
- ei_hullunpaa
Tätä se on kun hullujenhuoneita lakkautetaan ja potilaat on vapalla jalalla...
- Anonyymi
Niin sano Lenneki!
- MyHeritage_on_hyvä
Keskustelua seuranneena. Täytyy todeta, että aika alhaalla täällä mennään. MyHeritage, Geni yms. ovat hyvin toimivia sukututkimuksen aputyökaluja. En tosin usko että kukaan sukututkimusta harrastuksenaan tekevä oikeasti tämän palstan, hmm... hieman erikoisten, keskustelujen avulla muodostaakaan käsitystään näistä palveluista.
- Ripe656
Multa velotettiin joulukuussa 2106 kaksi kertaa. Otin sen kalliimman version PremiumPlus vuodeksi. Eilen huomasin, että on veloitettu 231 euroa luotolta lisää.
En ymmärrä miksi. - Anonyymi
Genissä on paljon virheitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Genissä on paljon virheitä
Niitä voit korjata. Muista kuitenkin aina laittaa linkkejä ja mahdollisesti profiilin ylläpitäjälle viesti että korjasit ja miksi teit niin.
- Poistoon
Aika ihme juttuja täällä
- otetaastakasin
Meinasin langeta tähän ja tulin tänne kysyäkseni vähän neuvoja, mutta ehkäpä ei kannata.
Lienee vanhassa vara parempi, eli maistraatista vaan virkatodistuksia metsästämään.- Anonyymi
Onhamn SSHY ei tarvitse mennä maisraatiin paitsi uudemmat
- Anonyymi
On olemassa kirkonkirjat ja dikiarkistot ja monia muita, En ole koskaan käynyt maisraatissa näissä asioissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa kirkonkirjat ja dikiarkistot ja monia muita, En ole koskaan käynyt maisraatissa näissä asioissa
Jos sukututkimuksissa tarvitsee mennä maistraattiin tai seurakuntaan, se katsotaan jo kyttäämiseksi tai vakoiluksi.
- helpoimmin
Miten Myheritagessa tyhjentään Hylätyt roskakori
- Voi_itku
Miten saan sopimuksen päätettyä? Tarkoituksenani ei ollut kuin kokeilla palvelua, mutta unohdin asian ja nyt tililtäni on veloitettu vuosimaksu. Joudunko sulkemaan luottokorttini, jotta pääsen eroon palvelusta? Olen jo vähän epätoivoinen, kun en tiedä mitä tehdä.
- Kokemuksesta
Vähimmällä vaivalla (ja ennen kaikkea rahalla) pääset kun suljet sen kortin heti.
Ennen kuin työntää kätensä paskaan, kannattaa muistaa että saippuakin maksaa.. - Anonyymi
Sano sopimus irti, se on yksinkertainebn vastaus, Olen sanonut irti ja aloittanut uudestaa ja taas sanonut irti. On toiminut
- Aatelinen8
Höpöhöpö. Täysin pätevä palvelu. Mitään ylimääräisiä maksuja ei ole laskutettu, saati puhelun puhelua tullut. Itse olen saanut palvelusta kullanarvoista vastinetta rahalleni.
- Anonyymi
Vai niin...ompa...ompa. Mitähän se maksaa!
- Oksuku
Tämä yritys välittää meidän antamia tietoja toisillemme, siis yrityksellä ei ole mitään tekemista SUKUTUTKIJANA. Eli jokainen tieto minkä saat on syytä varmistaa, sillä yksi syötetty väärä tieto leviää nopeasti . Olen sen huomannut itselleni tarjotuissa tiedoissa. Tänään esim. minulle tuli ilmoitus että voin lisätä sukupuutani 12 henkilöllä.
Pääsin niin pitkälle että kysymyksessä oli vaimoni tädin langon serkkun käly , hän ei todellakaan ole sukulaiseni. Mitähän ajattelevat ne henkilöt jotka ovat saaneet yli 100000 henkilöä sukuunsa, varmasti ovat tiedot tarkistaneet?
Vielä tästä yrityksestä joka tuo tuo yrittäjille rahaa kun he tietävät olevansa syyte suojauksessa Israelissa. En jatkanut enään media sopimusta mutta firma päätti toisin.
Koska olin edellisen vuoden maksanut luotolliselta tililtäni, heillä oli tilitiedot joita käyttivät hyväkseen eli sain heiltä ilmoituksen että sopimustani on onnistuneesti jatkettu ja luotolliselta tililtäni on ko. summa veloitettu. (tämän käsittely jatkuu)
Kokemuksesta viisastuneena suosittelen jättämään yrityksen käytön siihen ilmaiseen 150 henkilöön. Suomen sukututkimus seuraan kannattaa liittyä, mormoonien kirkon tiedot ovat dokumentaarisia. Varmimmat tiedot voi itse käydä läpi seurakuntien arkistoista.
Ei muuta kun suku ruttai tutaa kaikille. - Juures
Minulta otettiin visa-tililtä luvatta n.130 € ja siis siitä vaan jotain data-maksua. Jätin reklamaation pankin hoidettavaksi, mutta luottoyhtiöllä on kuulemma kovasti ruuhkaa ja ratkaisu viipyy. Mitä pitäisi tehdä. En ole onnistunut löytämään mitään yhteystietoja ko. firmaan, puhelinnumeroakaan ei ole.
- Anonyymi
Sama täällä, olen maksanut vuosimaksua 229 €/v. Nyt lähti tammikuussa tililtäni 137,40 € ja yllätys, 14.3.2023 lähti sitten vuosimaksu 229 €. En ymmärrä, mikä maksu tuo 137,40 € on
- 745747457
vahvasti huijaukselta haiskahtaa. Joku on kaapannut esivanhempanikin sinne, ja levittää puutteellisia tietoja hänestä siellä rahaa vastaan. Muka vain 1 avioliitto ja vain 3 lasta! Pah! Onneksi itse olen jo ajat sitten tutkinut! Yritin hakea tätä henkilöä joka ylläpitää esivanhempani puutteellisia tietoja siellä, ei löydy ollenkaan, on joku aivan keksitty tyyppi varmasti.
- vainoharhaisuutta
Paljonko luulet tämän kollegasi, toisen sukututkijan saavan palkkiota, kun pitää sukupuutaan esillä?
- Hertage
Ai kauheaa! En luota enää pankkeihin, otan kaikki rahat pois tililtä ja sijoitin ne alkkomaholiin, voi MyHeritage minkä teit!
- blomsterpettynyt
minä olen myös hyvin pettynyt Heritageen En antanut tilitieyojani heille vaan maksoin heidäntililleen suoraan . Sinne menivät rahat kuin kankkulan kaivoon. Täyttä huijausta koko Heritage. Jos olet kiinnostunut lisätiedoista ja heidän menettelyistään olen valmis kommentoimaan asiaa tarkemminkin [email protected]
- ymmärryshoi
Mitä sitten luulit saavasi?
- Svidu2
Minä olen myös saanut kovan opetuksen kyseisestä firmasta, täysiä huijareita. Veloitettu ilman lupaa aiheettomasti. Reklamaationi on saanut kylmän vastauksen pankin taholta: he eivät tehdä asialle mitään, vaan minun olisi soviteltava asia suoraan MyH:n kanssa. ! Eikä tässä kaikki. Olin kerännyt näyttävän sukupuun ja vaikeuksien ilmetessä, siis luvaton tililläni käynti, koko jäsennyyteni nollattiin enkä ehtinyt tulostaa tuloksiani paperille. Mutte eipä mitään hätää, minullahan on kaikki jutut ulkoisella kovalevyllä varmennettuna. Siellä oli jälleen näkyvissä po. firman täydellinen valmistautuminen tähänkin asiakkaan vastatoimeen ja teksti: tätä tiedostoa ei voi tallentaa.
"Visa on turvallisin tapa maksaa" Niin kai sitten.- Anonyymi
Eihän tuo firman vika vaan pankkien vika kun järjestelmässä oli tällainen aukko, Tein valituksen ja tuskin se toimii enää minkään pankin kautta
- Järkyttynyt
Minäkin erehdyin menemään ilmaiselle My Heritage sivulle. Tarkoitus ei ole ryhtyä maksamaan tästä huijaussivusta. En anna mitään pankkitietoja. Nyt etsiin ulos pääsyä tästä huijaussivusta.
- Sukutukijoille
MyHeritage on tietääkseni vapaa maksuista 250 henkilöön saakka mikä ei luonnollisesti riitä pitkällekään. Samalla tiedoksi että Geni ja MeHeritage on lyöty yhteen, siis saman katon alle ja maksava käyttäjä saa käyttää molempia avukseen (ainakin jos käyttäjät itse eivät ole sulkeneet omaa tutkimustaan sivullisilta) .
- Sukutukijoille
Itse olen erittäin tyytyväinen MyHeritage ohjelmaan ja muihin (maksullisiin) siihen liittyviin hakuohjelmiin jotka tuovat esimerkiksi kirkonkirjoja suoraan koneeseen. (no jos ei nyt ihan ensimmäisenä päivänä niin ainakin kun on päässyt hyvään alkuun tutkimisessaan). Mikä ei kuitenkaan tarkoita että vastuu ei olisi tutkijan harteilla . Varjopuolena voi luonnollisesti tuoda esiin sen, että se maksaa jonkun verran .
Joku kirjoitti tuosta nimi asiasta ja siitä voisi sanoa pari sanaa.
Olen pannut merkille kuinka monet ovat menneet harhapoluille tutkimuksessaan koska eivät oikein ymmärrä kuinka kansa sukunimensä eri aikoina ja eri paikoissa itselleen sai. Suomessa oli periaatteessa kaksi tapaa saada sukunimi (jos ei lasketa mukaan esimerkiksi sotilasnimiä). Jos jakaa Suomen (maan) suunnilleen kahteen puoliskoon sen pituus suunnassa, niin itä puolella oli ihmisillä usein vanhempiensa sukunimi kun taas länsipuoliskolla sukunimen sai isän etunimen mukaan. Esimerkiksi Mattsson on sellainen sukunimi, saatu koska isän nimi oli Matts (mikä muuten usein käännetään mielestäni virheellisesti "Matti" nimeksi - mikä luonnollisesti myös vaikeuttaa tutkintaa). Usein annetaan esi-isille sukunimi jopa enemmän tai vähemmän omasta päästä - se saattaa olla oma nykyinen sukunimi tai esimerkiksi sen talon nimi jossa esivanhemmat ovat asuneet. Jos talon nimi (vain esimerkkinä) olisi vaikkapa "Kantola" ja siellä asuisi Anders Mattsson (koska kirkonkirjoissa isän etunimi on Matts ja pojan nimi Anders) saatttaa moni nimetä miehen Antti Matinpojaksi - kun taas joku toinen saattaa antaa nimen "Matti Kantola". Mikä tietenkin on omiaan vaikeuttamaan sukututkimusta. Sukututkijalle on kirkonkirjat historiaa ja sellaisena erittäin tärkeitä ja siksi niistä ei kannata poiketa piiruakaan (mielestäni). Parhaassa tapauksessa pääsee kirkonkirjoilla tuonne 1600 luvun puoliväliin saakka asti siis noin 1kymmentä supolvea - eli 1024:jää esivanhempaa suorassa linjassa.- Mustalaiskuningas
MyHeritage on jehovan todistajien rahankeruu. Samat tiedot saa ilmaiseksi täältä. Huijuksen huijari, alkoi jo periä 600 euroa vuodessa ilman sääntöjään, lupaani, ja jopa EU:n vastaisesi. Lopetus on tehty vaikeaksi, jos sitä saa päättymäänkään. Poliisille vaan ylilaskutus. Sapettaa, että otin sen, luulin sen olevan ns .ilmainen, kuten he ilmoittivat, mutta sitten tuli laskua laskun perään, ja aina laskutuspäivänä, joten ei ehtinyt reklamoimaan.
- Täyttävaletta
Mustalaiskuningas kirjoitti:
MyHeritage on jehovan todistajien rahankeruu. Samat tiedot saa ilmaiseksi täältä. Huijuksen huijari, alkoi jo periä 600 euroa vuodessa ilman sääntöjään, lupaani, ja jopa EU:n vastaisesi. Lopetus on tehty vaikeaksi, jos sitä saa päättymäänkään. Poliisille vaan ylilaskutus. Sapettaa, että otin sen, luulin sen olevan ns .ilmainen, kuten he ilmoittivat, mutta sitten tuli laskua laskun perään, ja aina laskutuspäivänä, joten ei ehtinyt reklamoimaan.
Ei varmasti ole Jehovan todistajien firma. Muutenkin taidat puhua palturia.
- Anonyymi
Mustalaiskuningas kirjoitti:
MyHeritage on jehovan todistajien rahankeruu. Samat tiedot saa ilmaiseksi täältä. Huijuksen huijari, alkoi jo periä 600 euroa vuodessa ilman sääntöjään, lupaani, ja jopa EU:n vastaisesi. Lopetus on tehty vaikeaksi, jos sitä saa päättymäänkään. Poliisille vaan ylilaskutus. Sapettaa, että otin sen, luulin sen olevan ns .ilmainen, kuten he ilmoittivat, mutta sitten tuli laskua laskun perään, ja aina laskutuspäivänä, joten ei ehtinyt reklamoimaan.
MyHeritage on israelilainen sukututkimusalusta. Pääkonttori Bnei Atarot, Israel. Sisaryhtiö nykyään myös Geni.com. Ei mitään tekemistä Jehovantodistajien kanssa.
Ja tiliä ei veloiteta jos muistaa ajoissa oman sukupuusivun asetuksista perua, (kuten minä tein tänään.) Asetukset: omat ostokseni kohdassa näkyy paljonko sopimuskautta jäjellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MyHeritage on israelilainen sukututkimusalusta. Pääkonttori Bnei Atarot, Israel. Sisaryhtiö nykyään myös Geni.com. Ei mitään tekemistä Jehovantodistajien kanssa.
Ja tiliä ei veloiteta jos muistaa ajoissa oman sukupuusivun asetuksista perua, (kuten minä tein tänään.) Asetukset: omat ostokseni kohdassa näkyy paljonko sopimuskautta jäjellä.MyHeritage on Genin tavoin mormonien ylläpitämä. Googlaa "mormoonit kastavat kuolleita". Siinä motiivi näiden sivujen ylläpitoon.
- AWJohansson
Myheritagesta löytyy googlaamalla tietoja esivanhemmistani ja jopa esiäitini valokuva. En ole kyseiseen palveluun liittynyt, mutta minua häiritsee oikeiden tietojen ja tuon valokuvan esillä olo. Onko Myheritageen linkittynyt tietoja muista lähteistä vai onko kyseisen sukuhaaran tiedot pitänyt jonkun syöttää ko. palveluun? Alkuperäinen valokuva kiinnostaisi, koska se on luultavasti ainut mitä kyseisestä henkilöstä on olemassa ja itselläni on vain huonolaatuinen osittain turmeltunut daguerrotypia, josta tehdystä parempilaatuisesta kopiosta tuo potretin rajauskin on tehty. Lähinnä siis haluaisin selvittää keneltä voisin tuota kuvaa tiedustella.
- ei_vaikeaa
Jos on valokuva olemassa, ei esiäitikään kovin varhainen voi olla. Joten sulaisetkin ovat vielä tiedossa, kysymällä heiltä kuvan alkuperä selviää helpoiten. Täytyy liittyä palveluun vähintään ilmaisjäsenenä, että näkee sukupuiden hallinnoijat.
- AWjohansson
ei_vaikeaa kirjoitti:
Jos on valokuva olemassa, ei esiäitikään kovin varhainen voi olla. Joten sulaisetkin ovat vielä tiedossa, kysymällä heiltä kuvan alkuperä selviää helpoiten. Täytyy liittyä palveluun vähintään ilmaisjäsenenä, että näkee sukupuiden hallinnoijat.
No itse olen sukulainen ja kyseessä on 1840-luvulla syntynyt henkilö. Vastauksesiko oli siis, että materiaali on Myheritagessa siksi, että joku on sinne sukupuun pätkää rakentanut eikä siksi, että dataa on palvelun toimesta kaivettu julkisista lähteistä?
- ei_vaikeaa
AWjohansson kirjoitti:
No itse olen sukulainen ja kyseessä on 1840-luvulla syntynyt henkilö. Vastauksesiko oli siis, että materiaali on Myheritagessa siksi, että joku on sinne sukupuun pätkää rakentanut eikä siksi, että dataa on palvelun toimesta kaivettu julkisista lähteistä?
Kaikki mitä sieltä löytyy sukupuun muodossa, on jonkun käyttäjän sinne rakentamaa.
Myheritage ei rakentele sukupuita "viran puolesta". Jakelee tosin linkkejä käyttäjille muihin kohteisiin tai rekistereihin, joissa käyttäjän sukupuun henkilö on mahdollisesti esiintyy. - Anonyymi
Kyllähän siellä näkyy kuk pitää sitä yllä ja siella on sähköposti linkkikin
- Esivanhempia
MyHeritagesta löytyy esivanhempiani myös, 1700-luvun alusta. En ole myöntänyt lupaa laittaa heitä sinne. Tiedot ovat henkilökohtauslain vastaisia. Niissä on syntymäaja ja vieläpä paikkakunnat mainittuina.
- Anonyymi
Yli 100 vuotta vanhat tiedot on julkisia, ei niitä sinula tarvitse kysyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli 100 vuotta vanhat tiedot on julkisia, ei niitä sinula tarvitse kysyä
Kyllä näin on!!!
- Älytöstät
Älytöntä! Kyllä lisäämiseen täytyy kysyä lupa kaikilta jälkeläisiä. Edesvastuutonta. Ja tietoa ei saa levittää muutenkaan Euroopan ulkopuolelle. Euroopasta Amerikkaan tiedon siirto on kielletty Euroopan uuden tietoturvasäännöksen nojalla.
- Anonyymi
Ei yli 100 v. vanhojen tietojen keräämiseen tarvitse lupaa kysyä. Virhemahdollisuus on tietenkin aina olemassa. Jos on monta tietojen täydentäjää (monta lusikkaa sopassa) on aina virhemahdollisuus, jos ei lähteitä tarkisteta.
- JärkiÄläJätä
Älkää nyt saatana antako tietojanne dna:ta myöden vieraiden ihmisten käyttöön.
Järjen pitäisisi sanoa, että nämä on tiedon keruu firmoja.- Anonyymi
Taidat olla hieman lämmin. Ota nyt se fooliohattu päästäs.
- tauti
Minäkin sain rankan opetuksen MyHeritagesta, samoin Genistä. Pidän nyt näitä huijausfirmoina. Aivan pimeää touhua.
Tulipa vaan mieleen sekin että ovatkohan nämä oikeasti vain tiedonkeruufoorumeita, joiden sievä peitenimi on MyHeritage ja Geni.
Ihmiset, olkaa varovaisia.- tervejärkinen
Kuitenkin pahin tauti ovat nuo sinun mielenterveysongelmat.
Laki koskee elossa olevien ihmisten henkilötietoja, niitä ei saa ilman heidän kirjallista lupaansa (esim. sähköpostilla saatuna) kirjata mihinkään henkilörekisteriin, oli se sitten nettiversio tai ei. Valokuvatkin ovat henkilötietoja. Mutta kuolleet kaukaiset esivanhemmat, joitten tiedot löytyvät julkista lähteistä (netissä on 100 vuoden raja), eivät ole kenenkään jälkeläisen "omistuksessa", niitä saa kerätä sukututkimustarkoitukseen. Rekisteriseloste pitäisi olla (pohjan saa Suomen Sukututkimusseuran sivulta). Kuolinsyitä tai tietoja rangaistuksista on syytä välttää kirjaamasta nettisukututkimusohjelmiin tai julkaista muuten netissä tai julkaisuina, ellei kyse ole todella vanhoista tiedoista; näistä voi jokin jälkeläinen pahoittaa mielensä.
- Anonyymi
Kiinnostaa mikä on tuo rankka kokemus????
- kuikka
Hei tietääkö joku millä tavalla voi irtisanoa 14 päivän ilmaisen MyHeritage kokeilun. Käyttöehdoissa mainitulla tavalla se ei toimi. Innostuin typerällä tavalla MyHeritagesta kun kokeilin ennen ilmaiskokeilua saada tuloksia sukulaisestani ja tottahan haun jälkeen sanottiin, että 18 osumaa. Tietysti otin ilmaiskokeilun ja etsin näitä 18 osumaa, vaan eihän osumia ollutkaan. Kokeilin tarkennetulla haulla eikä hakemaani henkilöä todellakaan ollut, joten hankala juttu.
- Anonyymi
Onko niin, ettei tuota 2 viikon kokeiluakaan voi ottaa, ellei anna luottokortin numeroa ja tunnuslukua? Silloin ei auta muuta kuin käydä pankissa kuolettamassa kortti, etteivät voi ottaa enää maksua. Puhelimella tuonne ei pääse (vain englanninkielinen nauhoite) eikö sähköposteihin vastata.
- Uskomatonta
Sori kirjoitusvirheet.
- Turha-elvisstellä
Tämä on vakava asia. Kaikenlaisia kirjoituksia täällä onkin. Joudutte vielä lukkojen taaksi kaikki
- varoitus
Ei kannata mennä tuonne sivustolle koska on maksullinen ja et näe mitään viikon tai parin päästä.
Varoitan antamasta mitään korttitietoja tai paypal maksuja !
Jos kirjaudut niin keksi nimi tyyliin sjfhus jidjisjdie ja keksitty syntymäaika.
ja joku tarpeeton sähköposti.
miksi keksitty nimi koska muuten virallinen nimesi jää tietokantaan ulkomaille vaikka sulkisit tilisi !
Tuonne menevät sukupuut ja täytöt menevät aivan hukkaan - Anonyymi
Kaikki netin sukupalstat ovat bisnestä. Ilmaista lounasta ei ole, Ilmaisellä käytöllä on vain tavoite sitouttaa uusia käyttäjiä. Harmittaahan se, kun on takonut 250 nimeä ja sitten tulee maksumuuri. Jos 1/10 alkaa maksamaan, on se firmalle hyvä tulos. Sitten kun maksaa ja haluaa jotain ulos, maksaa lisää jne jne. Harkitkaa oikeasti, voitteko harrastaa jotain muuta samoilla rahoilla. Esim hankkia Sukujutut tms omalle koneelle ja nettuä hyödyntäen koota oman sukutaulun.
- Anonyymi
Minä käytän juuti tuota dsukujutut joka on minun om ohjelma, Näitä käytän vai tietolahteenä jotka tietysti varmennan muualyta
- Anonyymi
Tämä on vakava asia. MyHeritagella ei ole DGPR-sopimusta Suomen kanssa ja siksi sinne ei saa laittaa esivanhempia. Poliisi pidättää jos laitat.
- Anonyymi
Sulla taitaa olla muitakin vaikeuksia kuin pidätysvaikeuksia?
- Anonyymi
MH on israelilainen. Huomaa se. Sen takia tärkeää
- Anonyymi
Kuolleilla henkilöillä eli esivanhempiesi henkilötiedoilla ei ole tietosuojaa. Niitä tietoja ei kukaan omista ja niitä saa viedä minne rekisteriin tahansa. Nämä nettisukupuufirmat eivät (enää) onneksi julkaise elossa olevien henkilöitten tietoja netissä. Kun laitat omat tietosi tai dna-datasi johonkin ulkolaiseen firmaan, niin annat samalla suostumuksen tietojesi käyttöön. Mutta jos viet näihin järjestelmiin elossa olevien sukulaistesi henkilötietoja, niin heiltä pitää pyytää siihen lupa (esim. sähköpostilla). Suomen Sukututkimusseuram sivuilta löytyy käytännesäännöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MH on israelilainen. Huomaa se. Sen takia tärkeää
Niin on Genikin. Ancestry, FTDNA yms amerikkalaisia. Rauhoituhan nyt.
- Anonyymi
Kyllä taitaa täyttä huijausta olla?
- Anonyymi
Netissä julkaisemin tarkoittaa myös sitä, että tiedot on, mutta piilotettuna suurelta yleisöltä. Siis kaikkien elossa olevien henkilötietojen vienti missä tahansa muodossa internetiin tarvitsee luvan. Lupa niin että henkilö tietää mihin lupautuu. Sähköposti on hyvä, jos siinä näkyy myös kysymys. Oikeudessa häviää, jos ei ole selittänyt asian taustaa. On kerrottava myös oikeus myöhemmin tulla unohdetuksi.
Eikä koske vain sukulaisia vaan aivan kaikkia.
PHannele jankuttaa 100 vuoden rajasta, jota ei ole olemassakaan.
SSS on amatöörien käsissä. Yhden kokouksen kerran kävin ja se riitti. Ihan pääkköä touhua pakkomielteisiltä.- Anonyymi
Kyllä on 100 vuotta lakiin perustuva tieto, Ilman lupaa ei saa julkaista
100 v nuorempia kirkon- tai henkikirjoja ei julkaista netissä, koska ne ovat viranomaisen henkilörekistereitä. Niiden haltijalla on vastuu, ettei tietoja käytetä väärin. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisesti salassapidettävät asiat ja niiden salassapitoaika. Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta mainitsee tietyt tiedot (terveys-, sosiaali- ym.) salassa pidettäviksi. Salassapitoaika on 50 v ao henkilön kuolemasta, tai, jos kuolemasta ei ole tietoa, niin silloin asiakirjan salassapitoaika on 100 v. Salassapidettäviä ovat mm. kuolinsyyt. Kansallisarkisto on julkaissut netissä Kelan hakemistokortistoja, v. 1939–1958 kuolleiden kortit ja v. 1850–1883 syntyneiden kortit. Myös joiden seurakuntien kuolleitten luetteloita 1900-luvun alkupuolelta on nyt netissä.
- Anonyymi
Minulta veloitettiin 358,36 Euroa. En ole saanut vastausta mitä olen heiltä tilanut eli mistä summa muodostuu. Piti lopettaa luottokortti sitten vasta sain bank norwegian:lta laskukopion .jossa saajaksi oli Myheritage.
- Anonyymi
PHannele esiintyy asiantuntijana mutu-pihalta. 100-vuoden määräaika ei tule tuosta. Laissa on sata vuotta viimeisestä merkinnästä. Jos henkilöstä on merkintöjä syntymän jälkeen, alkaa 100 vuoden määräaika uudelleen. Iso osa viranomaisten hallussa olevia tietoja on määrätty PYSYVÄSTI salaisiksi ja iso osa niitä hävitetään määräajan jälkeen.
Tästä pitäisi järjestää rautalankamalli ja kinkerit, jossa asia saadaan henkilöille selväksi.
Tietojen haltijalla ei ole vastuu tietojen väärinkäyttämisestä, Kyllä se on tiedon väärin käyttäjällä. Viranomaisella on vastuu luovuttaa tietoja vain todelliseen tarpeeseen. Sukututkimus outojen henkilöiden osalta ei ole sellainen. Laki on kiristymässä koko ajan, kiitos siitä pääosin kuuluu omavaltaisesti tietoja tulkitseville ja levitteleville.
- Anonyymi
MyHeritagesta on sukututkimuksessa joskus hyötyä, toisinaan taas ei.
Itselle sieltä just tuli tieto eräästä henkilöstä, joka "on kolmas serkku", ainut vain, jotta arvio perustui "tutkijoihin", joiden ainut tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon sukupuuhun ihmisiä, kopioimalla muiden vääriä tietoja.
Nyt minun sukulaisuus liitettiin väärään sukuun. Ei olenkaan ihmeellistä, sillä osa tuolla olevasta porukasta tekee sukupuutaan vain kopioimalla muiden tietoja.
Jos olet jäsen katso aina sukupuun koko, tiedän ainosataan yhden 25 tuhatta nimeä sisältävän puun johon voin luottaa ( 99,99%) ja se ei ole MyHeritagen sivuilla.
Aina ei ees puun koko kerro totuutta.
Aluksi koetin MyHeritagessa ja Genissä korjata vääriä tietoja, mutta nyt olen luovuttanut, loputon suo.
MyHeritagen maksuista (lopetus), kannattaa muistaakseni mennä "sivustoasetukset, omat ostokseni, tarkastele yksityiskohtia, pysäytä uudistus", saatto mennä näin, ehkä huomenna toisin, ku muuttavat.- Anonyymi
Uskokaa nyt että myheritage käyttö on poliisiasia. Loukattu israelin ja Suomen välistä tiedonvaihtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskokaa nyt että myheritage käyttö on poliisiasia. Loukattu israelin ja Suomen välistä tiedonvaihtoa.
Kokeleppa sitä poliisia. Ohjelmahan on laillinen ja et voi syöttää uusi tietoja nimelläsi, Nimesi näkyy vain sinun tietissasi, muille näkyy " yksityinen"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskokaa nyt että myheritage käyttö on poliisiasia. Loukattu israelin ja Suomen välistä tiedonvaihtoa.
No HUH HUH. Ei taida sulla olla kaikki muumit laaksossa!
- Anonyymi
..."Genissä korjata vääriä tietoja".... sama kokemus. Moderaattori vänkäsi isoisoäitini nimestä joka oli hänen toimestaan väärä. Minulla oli esittää dokumentit hänen virheestään. Ei voinut myöntää mokaa. Tuhosin ja sabotoin omat tietoni ja lopetin tilin. Maku meni.
- Anonyymi
Genissä oli väärä tieto. Ja myös HyMeritagetssa
- Anonyymi
Huijausta nuo ovat.
- Anonyymi
En minä ainakaan ole mitään huijausta löytänyt ainoastaan oli tuo luvaton sopimuksen velottaminen, mutta nythän vaaditaan suorituksen hyväksyminen, Asiahan oli pankkien "ohjelmavirhe"
- Anonyymi
Katsokaapa vaikka Firefoxin avulla onko sähköpostiosoitteenne ollut MyHeritagen vuotolistalla. Sieltä oli massiivinen tietovuoto , sähköpostiosoitteet ja salasanat vuotivat maailmalle.
- Anonyymi
Olen käyttänyt monta vuotta eikä siinä mitään huijausta ole havainnut, Se on ohjelma eikä mikään ohjelma toimi jos ei osaa käyttää
- Anonyymi
Ihan samoin kuin lehtitilaustenn kanssa, tilaus pitää lopettaa, ei riitä että vaihtaa luottokorttin tms. Lasku on edelleen ulosottokelpoinen ja maksettava, Tuota 2 viikon ilmaista kokeiluaikaa ei kannata ottaa, koska sen lopettaminen on tehty vaikeaksi. Puhelinnumeroa ei kannata antaa (jos pakko, niin jokin väärä), koska My Heritagella on agressiivinen provisiopalkkainen myyntiosasto; soittelevat jatkuvasti useasta eri ulkomaan numerosta, usein varhain aamulla, ja yrittävät myydä datasopimusta ja sukupuuohjelmiaan...
Toiset kopiovat puustasi tietoja jotka saat sitten osumina vahvistettaviksesi. Kun osumissa on virheitä ja laitat niistä korjauksia lähdemerkinöin, korjauksia ei tehdä eikä viesteihin vastata. Ne onkin usein kopioitu Genistä ja sinne ei saa korjauksia eikä lähteitä näe, ellei ole rekisteteröitynyt Genin käyttäjäksi.- Anonyymi
Miten onnistuitkin noin pitkän vuodatuksen kirjoittamaan niin että kaikki väittämät ovat vääriä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten onnistuitkin noin pitkän vuodatuksen kirjoittamaan niin että kaikki väittämät ovat vääriä?
Hörhöilyä. Asiaa tuo edellinen kirjoitti.
- Anonyymi
MyHeritage käyttö on poliisiasia. Israelilla ei ole tietojen avunantisopumusta Suomen kansa.
- Anonyymi
Löydöksiä, jäljet johtaa israeliin
https://www.myheritage.fi/FP/Company/popup-terms-conditions.php
https://fi.wikipedia.org/wiki/MyHeritage - Anonyymi
Käsittämätön leikkikouluikäisten juupas-eipäs -kiistely, jossa ei ole totuuden siementäkään.
- Anonyymi
Kyllä. Hämmentävää, jos tämä on aikuisten kirjoittelua. Asioista ei oteta selvää, ei tutustuta palveluiden ideaan, ei käyttöehtosopimuksiin, ei maksusopimuksiin, eikä edes palvelun tarkoitukseen (kaikilla netin sukupuupalveluilla on erilainen lähtökohta). Ja tämä on seuraus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Hämmentävää, jos tämä on aikuisten kirjoittelua. Asioista ei oteta selvää, ei tutustuta palveluiden ideaan, ei käyttöehtosopimuksiin, ei maksusopimuksiin, eikä edes palvelun tarkoitukseen (kaikilla netin sukupuupalveluilla on erilainen lähtökohta). Ja tämä on seuraus.
Kysymys: Miksi MH ei tee mahdolliseksi palvelun käytön maksamista kv pankkisiirtona? Voisivat vuosittain lähettää laskun, jonka maksamalla palvelu jatkuu. Mitään ei tulisi veloitetuksi, mitä asiakas ei halua veloitettavan. Tiedän kaksi ihmistä, jotka varmaankin tilaisivat, jos maksu onnistuisi näin. Ainakaan toisella heistä ei edes ole luottokorttia, jonka numeron voisi antaa. Jos tästä mahdollisuudesta seuraa MH:lle lisäkuluja, hinta voi olla hieman korkeampi.
- Anonyymi
olin my heritage jutun kanssa sen verran tekemisissä ,että äitini oli kuollut kolme kertaa ja laitoin oikeat tiedot ,sieltä tuli tieto että lapsen antama tieto on toisenkäden tietoa hah hah ja pitkät p...at koko firmalle rahastusta koko juttu
- Anonyymi
Suomalaiset ovat SINISILMÄISIÄ. Ulkomailla nauretaan meille, kun maksetaan tällaisesta ihan innoissaan ja autetaan firmoja keräämään rahaa. Niin kai se on että köyhät aina tekevät rikkaille, mutta tässä vielä ihan vapaaehtoisesti! Älkää nyt hulluja olko!
- Anonyymi
Kumma kun ylläpito ei poista asiattomia ja rasistisia "vastauksia", vaikka niistä ilmoitetaan
- Anonyymi
Todella huono, ei asiakaspalvelua ei apua, miten paasen pois koko jutusta. Kiukkuinen
- Anonyymi
Itse laitoin sähköpostia My Heritagen sivuilta löytämääni osoitteeseen, kun testijakson jälkeen minulta veloitettiin Complete-sopimuksesta. Sieltä otettiin jonkin ajan jälkeen yhteyttä ja sen jälkeen koko summa palautettiin.
Automaattiveloitukset voi estää ottamalla luottokortin nettimaksun pois käytöstä nettipankin asetuksissa.
- Anonyymi
Eiköhän tämänkin firman liiketoiminta liikku harmaalla alueella ketkuja ovat tililtä veloitetaan lupaa kysymättä on jotenkin saatu luvaton tililtä otto luvalliseksi
- Anonyymi
Ovelaa luoda tällainen yritys, joka saa ihmiset lähettämään oman ainutlaatuisen biologisen koodinsa täysin tuntemattomalle taholle ja vielä maksaa siitä. Aivan hullujen hommaa.Jos haluaa perimätietoa, meillä on THLja siellä omat asiantuntijat. Miksi kukaan ei mieti sitä, mihin loppupeleissä se dna koodi päätyy? Kuka takaa että et avusta tietämättäsi esim biologisen aseen valmistelijoita? Miksi jokin israelilainen taho olisi kiinnostunut ihmisten dna:sta? Juuri sinun, jonkun Napapiirin rajalla elävä uppo oudon ihmisen perimästä?Kuka on niin tyhmä, että luottaa kaikkein tärkeimmän tiedon itsestään tällaisen firman käsiin? Joka kuljetuttaa sen arvokkaan tiedon tavallisena postin kirjeenä???!! Mitä jos joku varastaa juuri tämän paketin ja käyttää testipuikkoasi esim. henkirikoksen lavastamiseen? Mitä jos ovellasi kuukauden päästä on joku vaatimassa perintöosuuksia tai pilaamassa vuosikymmenen avioliiton tai kokonaisen suvun mätseillään?Tällaistakin tapahtuu oikeasti! Kyllä tällaiset lafkat ja niiden toiminta Suomessa pitäisi kieltää. Jos dna:ta voidaan käyttää tieteellisesti esim biologisen aseen luomiseen, luulisi kellojen kilkattavan viranomaistenkin päässä.
Joku roti tähän touhuun. - Anonyymi
Joku rotu tähän touhuun
- Anonyymi
Minulle tarjottiin 5 vuoden sopimusta. Hinta olisi ollut 175 euroa per vuosi. Muutoin 279. Mistä helkkarista minä 62 vuotiaana tiedän, oleko edes silloin elossa. Otin vuodeksi. Toisekseen poikani on Inspector. se on criminal comissioner, joka on joitakin petosvyyhtejä selvittänyt. Päällystökurssinsa priimus. Ainoa perillisen. Toivoakseni valvoo etujani. Oma ammattinikin on vaativa. Heille totesin, Minua ei pissitä silmään kuin kerran.Pojalle ei sitäkään.
. - Anonyymi
Hei. Voisiko joku Kertoa, miten oikaisen aivan vääriä tietoja suvusta. Kerran soitin. Minulla on ollut Englannista vahva laudatur ja olen jo pienestä harrastanut Englantia kielenä. Kun en kunnon tolkkua Saanut, Kysyin mistä päästä USA olet. GUATEMALASTA. No, onhan se kiva kuulla vieraasta kulttuurista. Mutta itse asiasta en tullut hullua hurskaammaksi.
- Anonyymi
Minäkin sai kerran soitettua, naishenkilö Israelista vastasi hoonolla suomella. Oli kuulemma sukulaisia Espoossa. Lupasi hoitaa asian kuntoon. Mitään ei ole nyt kolmeen vuotta kuulunut. Ilmeisesti vuosimaksuista ei pääse eroon mitenkään ja tänä vuonna tammikuussa otettiin tililtä 134 € ja sain käsityksen, että sain alennusta vuosisopimukseeni, kunnes tililtä lähti 224 € maaliskuussa. Eli kyseessä olikin joku huonosti jos ollenkaan perusteltu lisämaksu tammikuussa.
- Anonyymi
Joku rotu tähän touhuun
- Anonyymi
Tiedetään
- Anonyymi
370€ yritettiin eilen veloittaa vuosimaksua tililtäni, onneksi maarajoitus päällä. Vuosi sitten maksu oli 78,38€ alv 17,37€ ( 75%alennus) uutena asiakkaana, vaikka olen ollut jo monta vuotta. Ensi viikolla alkaa puhelin soida.
- Anonyymi
Eiköhän Myheritage veloita ihan sopimuksen mukaan. Kannattaa lukea sopimukset mihin nimet olette laittaneet. Sama sopimuksen mukaan veloittaminen pitää paikkaansa mille tahansa yritykselle.
- Anonyymi
4 kk eikä tuloksia kahdesta dns:sta kuulu, vaikuttaa huijaukselta...
- Anonyymi
MyHeritage huijasi 350 euroa, en olisi halunnut ostaa jatkoa
- Anonyymi
Mä soitin tänään jonnekin, jenkkeihin, tai mihin se puhelutnyt meni. Jätin soittopyynnön ja ne soitti 30 min kuluttua mulle! Selitin tilanteen ja he päättivät puhelimessa tilauksen ja palauttavat rahat luottoyhtiölle. Mä kuoletin luottokortin varmuudeksi. Veloittivat minultakin uuden maksun lupaa kysymättä. Kerroin et olen ollut yhteydessä luottoyhtiöön ja poliisi on seuraava. Yllättävän helposti kävi. Nyt kortti vielä uusiksi, enkä ikinä enää mene tuollaiseen..
- Anonyymi
Järkyttävää lukea miten tuo huijaus organisaatio saa jatkaa toimintaansa. Rehellisten ihmisten rahat viedään. Eikö poliisi saa kiinni huijareita?
- Anonyymi
Tämä on selvästi poliisiasia. Ottakaa yhteyttä nettipoliisiin. Myheritage täytyy saada koukkuun ja kiinni rysän päältä. On hirveä määrä rahaa kun he ovat huijanneet rehellisiltä ihmisiltä. Se sukututkimusseuran hemmo mukana.
- Anonyymi
Muistakaa, että kaikki mitä laitatte nettiin, on siellä maailman loppun asti. Eli siihen saakka kun meteoriitti maapallon murskaa tai ihminen itse sen posauttaa (toivottavati pian). Tulevat sukupolvet saavat ostaa sieltä aivan kaiken tiedon. Kokoamalla tietoa nyt noihin konserneihin, teette heille ilmaista työtä.
- Anonyymi
Just niin, ja hirveää huijausta rahat pois ottavat
- Anonyymi
Ottakaa yhteyttä rikos poliisi
- Anonyymi
Huijaus ottavat kaiken
- Anonyymi
Rikos poliisi
- Anonyymi
Ystäväni yritti päästä k.o firmaan asiakkaaksi. Maksuksi ei kelvannut visa-eletron. Tuli teksti että voit myös menettää k.o summan. Ystäväni ei ole koskaan omistanut luottokortteja vaikka esteitä sille ei ole. Sitten alkoi tulla solkenaan puheluita joissa puhuttiin ainoastaan englantia. Ystäväni on vanha eikä enää osaa kieliä. Sitten alkoi sähköposti häirintä joka jatkuu yhä vaikka tilanteesta on jo 5 v. Emme voi suositella.
- Anonyymi
Vakava häirintä rikos poliisi
- Anonyymi
Meikä voi kertoa että hänelle on kerrottu et ihmiskunta alkoi aatamist ja eevast . Joten me olemme sukua kaik toisillemme .
- Anonyymi
Pätevä rikos ilmoitus kannattaa tehdä. Rikos poliisi.
- Anonyymi
Ottakaa jo yhteys rikos poliisi
- Anonyymi
Pelkästään synt.pv ilmoitettiin ja perittiin 307€. Se oli huijausta.
- Anonyymi
Harmi kun en huomannut tätä aikaisemmin. Kortilta veloitettu rahat. Onko joku saanut rahat joskus takaisin? Ei voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun eikä plistaa kortin tietoja (ei löydy tätä mistään). Ainoa on kai laittaa kortti kiinni.
- Anonyymi
Rikos poliisi
- Anonyymi
Tätä ei saa lopetettua mitenkään.
- Anonyymi
Rikos poliisi
- Anonyymi
Ottakaa jo yhteys rikos poliisiin. Tämä ei muuten lopu, koko ajan jatkuu muuten. Kannattaa lopettaa, rikos poliisi laittaa lapun luukulle heti
- Anonyymi
Menipä höpöhöpöksi taas tämä 24
- Anonyymi
Just näin sunnuntaina soittivat myheritagesta miehelle ja ehdottivat sukupuun laajennusta,vaikka hän ei ikinä ole ollut rakentamassa sukupuuta siellä. Nämä on huijaussoittoja joilla yritetään kerätä rahaa. Mulle on tullut huomautuksia että sukupuussani on liikaa väkeä vaikka erosin varmaan viisi vuotta sitten sieltä. Kortin tiedot pois netistä vaan,niin tyhjästä on paha nyhjästä. En ole sukupuuta lisännyt sinne enkä ole siitä vastuussa jos joku muu niin tekee.
- Anonyymi
Tutustuin Heritageen ja totesin että sen arkistosta saa tietoa sitä mukaa kuin jotkut muut asiakkaat ovat sitä koonneet ja osaltaan vahvistaneet.
Siis asiakkaiden keskinäisen tiedon jaon arkisto jonka aineistoa kertyy asiakkaiden oman toiminnan kautta. Muillekin luottamus riippuu siis myös omasta toiminnastasi. - Anonyymi
Perinteiset suomalaisten sukunimien periaatteet "isän suvun mukaan" ovat olleet varsin järkeviä ja loogisia aikaisemmin ja aikoinaan ja järjestelmäkin looginen.
Siten sukututkimusta on ollut helppo tehdä aiemmista sukupolvista.
Tulevaisuus ja nykyisyyskin osaltaan tulee olemaan toisin kun lainsäätäjätkin sallivat perinteitä terrorisoitavan ajattalematta lainkaan mihin se johtaa. Hekin ovat altistuneet ymmärtämättömyyttään provokaattoreiden, manipulaattoreiden, idealistien,fanaattisten ideologioiden ja "trollien" näennäisesti modernin kehittämisen" nimissä tai varjolla tapahtuvaan yhteiskunnan ja kulttuuriperinnön rapauttamiseen.
Nyt lait sallivat etunimien ja sukunimien, jopa sukupuolisuuden, villin vaihtamisen ja yllättävien uusien keksimisen vuosittain mielialan mukaan, katkeaa monen suvun perinteinen yhteys aiempiin sukupolviin ja useat perinteiset suvut sammuvat kokonaan tai siirtyvät uuteen nyt ehkä naisen nimen perusteella tulevaan sukuun jolla ei ole aiempaa historiaa.
Samalla tulevaisuuden sukututkimus vaikeutuu tai muodostuu mahdottomaksi ja ihminen juurettomaksi "kertakäyttö hyödykkeeksi" ja nykyaikaisen kierrätyksen arvottomaksi tuotteeksi.
Ne joille suku, suvun, maan, valtakunnankin tai historia ylipäätään on arvokasta ja arvostettavaa perintöä jätettäväksi tuleville sukupolville, tehkää se nyt. Tuo kerätty tieto tulee olemaan ainut perintö ja juuret tulevien sukupolvien itsensä arvottomiksi tunteville jälkeläisillemme.
Luottamus nykypoliitikkoihimme, lainsäätäjiimme ja heidän ymmärrykseensä on aivan nyt toinen kuin niihin aiempien vuosikymmenten ja vuosisatojen järjestelmien luojiin ja kehittäjiin. - Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
Kyllä, huijausta. Edes tilattua ja maksettua dna-tutkimusta ei tullut.
Lisäksi sinne on mahdotonta saada yhteyttä, ja tulevat tilille joka vuosi, vaikka olen eri kanavien kautta yrittänyt sanoa irti koko tilauksen.
Varmaan tehtävä rikosilmoitus.- Anonyymi
Pyydä pankkia vaihtamaan korttisi, sitten eivät enää pysty veloittamaan
- Anonyymi
Miten voi olla toiminnassa
- Anonyymi
En usko että on juoksusta onko tämä joku haukkumapausta
- Anonyymi
Juoksusta?
- Anonyymi
Myheritage on ihan asiallinen sukututkimusohjelma. Aika erikoista mollata sitä mitä ihmeellisimpiin seikkoihin vedoten. Kyllä he myös toimivat ihan sopimusehtojen mukaan, eikä keltään laskuteta ehtoja vastaan mitään. Muistakaa tutustua ehtoihin.
- Anonyymi
Äläpä ala kehumaan J.
T. Lehmänkello - Anonyymi
Lehmänkello kalkattaa
- Anonyymi
Myheritagen käyttö on turhaa, kannattaa laitaa omalle konnelle
- Anonyymi
Onko myherpitake israelilainen
- Anonyymi
Taasko se israelilaisjuttu alkaa?
- Anonyymi
En laita rahoja
- Anonyymi
Hei!
Olen todella tyytyväinen MyHeritageen.
Suhtaudun rauhallisesti yo. keskusteluihin.
Omalla kohdalla olen saanut paljon vahvistusta ja uutta tietoa ko. ohjelmasta ja suvuistani.
Pieni tarkkaavaisuus ja tietojen tarkastelu, sukulaisten haastattelut ym tiedot on syytä pitää rinnalla kaiken aikaa ja olla "tuntosarvet" valppaana.
Sen lisäksi kaiken /monen muun asiaan liittyvän tiedon hankkiminen lukemalla ja kaikella mahdollisella tavalla ei ole pahitteeksi.
Isättömänä elänyt 76 v isoäiti, joka on löytänyt tätä kautta puolikkaan itsestään ja on eheytynyt näin ollen lähes ellei kokonaiseksi, niin paljon kuitenkin.
Ottakaa kaikki hyvä vastaan, jota tätä kautta voi saada, tsemppiä tutkijoille, vapaa- ajasta ei ole pulaa , kun tähän innostuu. - Anonyymi
Minulla suureni hinta jo yilausvaiheessa moninkertaiseksi. Ja mikään salasana ei aluksi kelvannut. Ja puhuttelevat minua Kirsti Varikseksi vaikka olen Arja K. Ei herätä luottamusta. Sitten ilmoittivat että tilini on voinut vaarantua. Että lähetä vielä korjaustarkoituksessa se ja se tieto. Siirsin vähät kopeekkani toiselle tilille "turvaan".
- Anonyymi
Myhertihs on mormonien ohjelma
- Anonyymi
Yritin mutta ei ollut merkintää
- Anonyymi
Jotenkin MyHeritage onnistui veloittamaan luottokortiltani 359 euroa, vaikka en mitään ole tilannut, enkä mitään maksua nettipankissani hyväksynyt. Reklamoin, mutta vastausta ei tunnu tulevan.
- Anonyymi
Myaheritage on israelilainen ohjelma, ja juutalaisethan tunnetusti ovat rahan perään
- Anonyymi
Varokaa ! Sain MyHeritagelta kaikkien tilien lopetuksesta ja tietojeni poistamisesta vahvistuksen sähköpostilla. Tililtäni oli MyHeritage veloitti sen jälkeen 179,50 €. Olen lähettänyt lukuisia sähköposteja maksun saamisesta takaisin, mutta ei yhtään vastausta ole tullut. Samoin olen ilmoittanut, etten halua firman palveluja, koska niistä ei ole mitään hyötyä. Kuukauden ruokarahat menivät, samoin luottamus. Rehellisyys on kaukana tällaisesta liiketoiminnasta.
- Anonyymi
Olen ollut mukanaa vuosikaudet tässä My Heritage puussa ja hinta nousee koko ajan.
Sain huhtikuussa viestin, että saan 60% alennuksn Complete sopimuksesta, kun se seuraavan kerran menee umpeen 13.6.2023. Nyt on mennyt umpeen ja kun menen jatkamaan sopimusta yrittävät velottaa täyden hinnan 359 euroa. Enpä jatka sopimusta, onneksi minun sopimus ei uusiudu automaattisesti, joten Good By kaikki juutalaishuijarit. - Anonyymi
MyHeritage on israelilainen
- Anonyymi
Juutalaiset huijasivat minuakin. Se on heillä toimintatapa.
- Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
Myheritage on israelilainen
- Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
Pakko sanoo et suomalaiset on kyllä nii vitun uskovaisii,älyttömän uskovaosii miks laittaisit rahanne tommosii?? Koko Myheritage on täyttä huijausta..
- Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
Myheritaqe on israelialistaen
- Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
Onko kukaan ollut yhteydessä KKV:oon (Kilpailu-ja kuluttajavirasto)? Olisikohan heillä jotain viisaita neuvoja näihin MyHertagen sopimusrikkomuksiin? Mielestän ovat lainvastaisia. Itseltäni Hertage veloittanut yllättäen luottokortilta yli 351 e, enkä ole mitään näin kallista sopimusta tehnyt. Olen pyytänyt yhtiöltä nähdä sopimukseni, mutta vastausta ei kuulu. Raivostuttaa!
- Anonyymi
Ilmeisesti olet ostanut tarjouksen miinus 70 %, joka jatkuu normaalihinnalla vuoden päästä. Eli on kestotilaus. Sama systeemi suomen lehtikauppiailla. Kannattaa lukea, mihin sitoutuu. Ei voi firmaa syyttää.
- Anonyymi
MyHeritage on israelilainrn
- Anonyymi
nyt on ilmeisesti my heritagea ruettu käyttämään huijauskirjeissä joita tuli isämme kotiin.
siinä on luettelo sukulaisista 1800 luvulta tähänpäivään elävät ja kuolleet sekä asuinpaikat.
lupaavat perinnön sveitsistä jossa kuulema sukulaisemme asunut ja 99 prosenttisesti dna testillä varmistettu ja testamentin saajaa ei ole saatu kiinni ja sukupuumme nimet on lyöty paperille.
165 000 00 sveitsin rahaa on kuulema tulossa sukulaiselta.
näyttää kuin my heritagen sivusto olisi kopioitu josta saatu suvun syntymä ajat ja paikat sekä tarkat kuolinpäivätkin. muutama tuttu nimi puuttuu heritagesta kuten tästäkin kirjeestä.
kukaan törmännyt tälläiseen?
sveitsistä zurihista tuli hieno paksu kirje. - Anonyymi
My heritage on Israelilainen
- Anonyymi
En malta olla kommentoimatta näitä sukututkimuksia. DNA tutkimus on kyllä asiallista mutta vain isälinjassa.
Jokainen meistä tietää mistä reijästä olemme tulleet tähän maailmaan mutta kuka on laittanut pullan uuniin on selvityksen arvoista. Siksi isälinja tarpeen.
Tavalliseta sukututkimuksesta saa tuon syntyneitten tiedot ilman dnata.
Nyt pitää ottaa sitten huomioon, että meidän nykyinen moraalilinja ei aina ole ollut vallitseva. Sotaaikana mökin äiti odotti miestä rintamalta, muutaman lapsen kanssa ja joka viikko tuli sankarivainajia arkussa rintamalta.
Kotirintamalla kulki voikilon kanssa joitakin miehiä katsomassa äitiä, nälkäisten lasten ympäröimänä???
Sitten toinen alue oli rakastuneet ihmiset ja ympäristö, suvun ja yleisen moraalikäsitysten aiheuttamien paineiden antamat rajoitukset. Niitä harva nainen tai mies pystyi torjumaan mutta salaa tavattiin aina tilaisuuden tullessa.
Niistä syntyi rakkauden hedelmiä.
Nyt nämä hedelmät paljastuvat DNA isälinjan tutkimuksissa, mutta onneksi suuri osa on jo lähtenyt mannan majoille. - Anonyymi
Myheritage on israelilainen
- Anonyymi
Amerikkalaisilla on myös näitä tutkimuksia mutta laprat jotka näitä tekevät on vain muutamia. Suomalaiset käyttää saksalaisia mutta en tiedä miten paljon. Jopa poliisin tutkinta on ruuhkassa.
- Anonyymi
Minusta tässä firmassa on nyt jotain mätää.-Minulta perittiin vuosimaksu tililtä viime toukokuussa.Ajattelin,että päätän ennen toukokuuta jatkanko enää tilaustani.-Nyt huomasin, että uusi vuosimaksu, huomattavasti korotettuna ollaan jo perimässä tämän tammikuun lopussa.-Päätin heti sanoa irti sopimukseni ko.firman kanssa ja se onnistui.,-Kuitenkin ilmoitettiin, että sopimukseni kestää vielä vuoden.-Ko.firma laskuttaa minulta jo tortta po.tortta tammi-toukokuun ajalta ja lisäksi en pääse irtautumaan tästä sopimuksesta heti, kun he minulta kysymättä ovat aikaistaneet vuosimaksua!?
- Anonyymi
Pitäähän noiden myheritagen ja genin agenttien jostakin saada palkkionsa! Urakkapalkalla yrittävät saada suomalaisia pauloihinsa ja ovat allekirjoittaneet lapun, joka sitoo sanomaan vain määrättyjä asioita. Eivät saa esimerkiksi mainita muita firmoja vaihtoehtoina, mutta haukkua niitä voi.
- Anonyymi
Aloitin, mutta en suorittanut loppuun kirjautumista. Onko antamani tiedot turvassa
- Anonyymi
Miksi houkutella. Lopulta maksaakin maltaita. Väärää mainontaa.. Ilmaiseksi.. Mitä??? Toivottavasti ei oo tietojen kalastelua
- Anonyymi
Totta, pelkkää rahastusta koko juttu
- Anonyymi
Täällä oli linkkejä kuumiin typyköijob miten löydän nr
- Anonyymi
Voi jeesus, ootteko saaneet rahoja takaisin jos on automaattisesti veloitettu yli 350 euroa? Mä oon kuvitellut liittyväni siihen ilmaisversioon enkä tajunnut, että mua laskutetaan ja vielä noin helvetisti. En tee tällä ohjelmalla yhtään mitään.
- Anonyymi
Sehän meni kivuttomasti nimittäin sain koko summan takaisin. Huh.
- Anonyymi
Myheritage on israelilainen. Ovat ahnaita, juutalainen ottaa rahan. Lisäksi käyttävät myheritagea aseena kansansurmassa.
- Anonyymi
Rahoja ei saa takasin juutalainen ottaa
- Anonyymi
Juu näino
- Anonyymi
Suomi on täysin sekaisin
Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. - Anonyymi
Kikkeli
- Anonyymi
joo ei kannata laittaa ara sinne laittavat kansanumer
- Anonyymi
Asiallinen kommentti, ensinnäkin tämä ohjelma rikkoo tietokoneen, ja aloittaa sähköpostin lähetämisen eivät nuku vain.
Akuutin osaston sanat, matkalaukun kanssa.
Näyttävät päätyvän samaan Kristiina Niskanen postilaatikko virheeseen.
Rikos.
Vai meinasit saada Deodorantin, markkinoinnin tuleva tohtori Haapajärvi tehdään naurun alhaiseksi HH kassa Haapajärvi yhtäaikaa kassa. - Anonyymi
Ei ollut atakoy
- Anonyymi
Myheritake rikkoo tietokoneen täysin ja siinä saattaa olla myös israelilaisten laittamia räjähteitä. Hehän räjäyttivät hispollahin ihnisiä
Ketjusta on poistettu 95 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915