ollahyvävaan

Annelismikasna on uuden edellä, saas nähä osaako kaikki pelata korttinsa oikein?
950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meneekö Jukka Lahden murhan tutkinta KRP:n tutkijan pöydälle seuraavaksi?
Se on sitten hänen työnsä selvittää, kuka murhasi Jukka Lahden.
Ensimmäinen kuulusteltavaksi kutsuttava on Anneli Auer, joka on julkisuudessa väittänyt tietävänsä murhaajan 99 %:n varmuudella. Huom! tietävänsä!
Toinen on tytär, joka on nähnyt omin silmin sen murhaajan.
Onhan siinä viel paljon muutakin selvitettävää.

Äänestä
  • Onko meidän suomalaisten oikeus- ja poliisiviranomaiset menneet näin lällyköiksi nykyään. Ovat kuin velliä pussissa vaikeiden asioiden edellä.
    Nostetaan kädet pystyyn silloin, kun työt pitäisi aloittaa.
    Tällä menolla olisi aikanaan sodatkin hävitty ja maa olisi menettänyt itsenäisyytensä.
    Nythän tuo tilanne vasta mielenkiintoiseksi menee murhatutkimuksen kannalta. Eiköhän tuossa ole työtä vaikka kuinka paljon, jos työ vain kelpaa.
    Pitääkö tästä tapauksesta kansalaisten tehdä erikseen eduskunnalle lakialoite, että tekevät erikseen lain, jossa määrätään. että Jukka Lahden törkeääkin törkeämpi henkirikos selvitetään perusteellisesti.

    Äänestä

  • rinatamakarkuruuttako kirjoitti:

    Onko meidän suomalaisten oikeus- ja poliisiviranomaiset menneet näin lällyköiksi nykyään. Ovat kuin velliä pussissa vaikeiden asioiden edellä.
    Nostetaan kädet pystyyn silloin, kun työt pitäisi aloittaa.
    Tällä menolla olisi aikanaan sodatkin hävitty ja maa olisi menettänyt itsenäisyytensä.
    Nythän tuo tilanne vasta mielenkiintoiseksi menee murhatutkimuksen kannalta. Eiköhän tuossa ole työtä vaikka kuinka paljon, jos työ vain kelpaa.
    Pitääkö tästä tapauksesta kansalaisten tehdä erikseen eduskunnalle lakialoite, että tekevät erikseen lain, jossa määrätään. että Jukka Lahden törkeääkin törkeämpi henkirikos selvitetään perusteellisesti.

    Ensin pitäisi oikeuslaitos ja koko yhteiskunta puhdistaa femakoista. Islamistista valtiota odotellessa, siihenhän tämä rappeutunut läntinen maailma pakostakin menee.

    Äänestä

  • helpomminsanottu kirjoitti:

    Ensin pitäisi oikeuslaitos ja koko yhteiskunta puhdistaa femakoista. Islamistista valtiota odotellessa, siihenhän tämä rappeutunut läntinen maailma pakostakin menee.

    Tässä taitaa olla avainsana Kokoomus.

    Äänestä

  • Henkirikos täytyy selvittää.
    Jutulle uusi tutkija . Kutsukoon aivan ensin todistajina kuultaviksi tämä Auer, hänen tyttärensä ja Juha Joutsenlahti.
    Jälkimmäisen taustat ja verkostot tarkistettava.
    Todistajien on puhuttava totta.

    Äänestä

  • Kun Auer on kehuskellut että tietää murhaajan 99% varmuudella, niin luulisi olevan helppoa ottaa puhutteluun ja sanoo vaan nimen poliisille. Miksi hänellä olisi oikeus pihdata tietoaan?

    Äänestä

  • ensintutkittava kirjoitti:

    Kun Auer on kehuskellut että tietää murhaajan 99% varmuudella, niin luulisi olevan helppoa ottaa puhutteluun ja sanoo vaan nimen poliisille. Miksi hänellä olisi oikeus pihdata tietoaan?

    Tuskin on pihdannut tietoa. Arvattavasti poliisi on kuullut nimen ja todennut että ei tutkita.

    Äänestä

  • pöytäpuhtaaksi kirjoitti:

    Tässä taitaa olla avainsana Kokoomus.

    eekäku kommarit, patriootit, putinin ihailijat, koraanin kannattajat, israelin ystävät.
    Jännä muuten, Annelin omalle kelpaa 99% varmuus itselle vaati 110% todisteet.

    Äänestä

  • ensintutkittava kirjoitti:

    Kun Auer on kehuskellut että tietää murhaajan 99% varmuudella, niin luulisi olevan helppoa ottaa puhutteluun ja sanoo vaan nimen poliisille. Miksi hänellä olisi oikeus pihdata tietoaan?

    Eihän itseään vastaan tarvitse todistaa eikä tunnustaa, pääsi unohtumaan mutta ahnepaska manner neuvoi perumaan tunnustuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhahaheijjjjaaaa kirjoitti:

Annelismikasna on uuden edellä, saas nähä osaako kaikki pelata korttinsa oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu