Tunkeutujia

Oli juuri tullut suihkusta, kun ovelle ilmaantui kolme miestä, halusivat tulla sisään, mutta seisoin pyyhe ympärillä oviaukossa ja käsi oven karmilla yksi kyllä yritti siitä huolimatta nojata käteen ja tulla sisään, mutta en siirtynyt ovelta.
Tuntomerkit innokkain sisälle pyrkijä oli korkeintaan 170cm hammaskalustossa oli ruskeita viiruja, toinen oli noin 180cm ja leveä kasvoiltaan ja huuliltaan, kolmas oli myös noin 180cm hän oli sen verran sivussa etten muuta muista.
Siinä se sitten lyhyin kaveri kierteli pihaa ja potki pensaita ja kiroili.
Olivat ilmeisesti jostakin Baltian maista koska eivät olleet tummia ja puhuivat murtaen suomea.

Muuta en muista koska heräsin vaimon kuorsaukseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hälykset-päälle kirjoitti:

Oli juuri tullut suihkusta, kun ovelle ilmaantui kolme miestä, halusivat tulla sisään, mutta seisoin pyyhe ympärillä oviaukossa ja käsi oven karmilla yksi kyllä yritti siitä huolimatta nojata käteen ja tulla sisään, mutta en siirtynyt ovelta.
Tuntomerkit innokkain sisälle pyrkijä oli korkeintaan 170cm hammaskalustossa oli ruskeita viiruja, toinen oli noin 180cm ja leveä kasvoiltaan ja huuliltaan, kolmas oli myös noin 180cm hän oli sen verran sivussa etten muuta muista.
Siinä se sitten lyhyin kaveri kierteli pihaa ja potki pensaita ja kiroili.
Olivat ilmeisesti jostakin Baltian maista koska eivät olleet tummia ja puhuivat murtaen suomea.

Muuta en muista koska heräsin vaimon kuorsaukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu