Oikeusturva nolla

Kun ihminen tapetaan raa'asti kuten J.S. Laine Ulvilassa, eikä tekijää varmuudella saada selville niin pitää olla mahdollisuus myös KKO:n käsittelyyn. Jos asiassa on tarvetta. Kuten Auerin tapauksessa.

Koko juttu jäi aivan levälleen. Siitä huolimatta että tutkinta meni ihan perseelleen alussa ja käsittely kaikkiaan on kestänyt ehkä juuri sen takia näin kauan, mutta kun asiaa ei ole selvitetty joka kantilta.

Nämä viimeiset nauhuriviritelmät olisi kuulunut myös ottaa käsittelyyn. Henkirikosta ei saa torpata vain siksi että se on "vienyt aikaa, tullut kalliiksi". Se ON JO tullut kalliiksi ja mitä ilmeisimmin TURHAAN. KKO:n käsittely ei olisi kustannuksia enää heilauttanut yhtään mihinkään suuntaan.

Vaikak jonkin asian tutkinta veisikin kauan KOSKA on ollut poikkeuksellinen ja ainutkertainen - HALOO hei, poliisilla EI ollut urutiinia tälläisen jutun tutkintaan. Kaikenlaisia puukkohippasia ja ammuskeluita on ollkut ja ne on aika pitkälle samojen mallien mukaisia. Tämä ei ollut minkään mallin mukainen. SIKSI se olisi kuulut katsoa loppuun saakka.

Hävetköön suomalainen yhteiskunta että suo tappajille ja psykopaateille mahdollisuuden päästä kuin koira veräjästä ja että jotkut meistä pääsee hengestään eikä sillä tunnu olevan peeaskankaan väliä? Oliko herra Laine niin vähäpätöinen henkilö että sieti tulla tapetuksi eikä tekijää selvitetä? Saako kaikki jatkossa saman käsittelyn? Että EI KKO:n käsittelyyn kenenkään murhaa, missään tapauksessa. Jos ei heti tappaja seiso tekoase kädessä kun poliisi saapuu paikalle niin annetaan olla. Turhaa yhteiskunnan varojen - VERONMAKSAJIEN rahojen - haastakausta. Rosvot ja muut sosiaalipummit pitäköön turpansa kiinni. Te vaan elätte loisina ja tuette tätä asian kesken jättämistä. Jotkut sentään kantaa kortensa kekoon mutta mitä siitä seuraa: saa tappaa eikä tuomioistuinta tai valtakunnansyyttäjääkään kiinnosta pätkän vertaa.

Jokainen meistä tuomitsee Auerin omalla tavallaan. Sekö on niiden lastenkin etu? Ja ettei isän murhaaja joudu vastuuseen. Äitikään ei yhden jaetun tuomion perusteella oikein äidiksi sovi. Näille lapsille vaan toivon, että saisivat ympärilleen tasapainoisia aikuisia, joihin voi aina turvata ja luottaa, ja että heistä kaikesta huolimatta kasvaa vahvoja ja terveitä, tasapainoisia ihmisiä.
31122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kaikki syy on lelupoliisien toiminnassa, tai kun toiminta oli lähes nolla, asian vakavuuden nähden. Miksi yhteiskunnan vaikuttaja piti tappaa? Jukan työpanosta yhteiskunnan hyväksi olisi vielä tarvittu. Tälläisiä miehiä ei joka paikassa kasva.

Äänestä

Siitähän se johtuu, ihan kuten auerska sanoi, ei yhden miehen murhaa tarvitse selvittää vaan pitää tehdä kaikkensa ettei murhaaja-akkaa tuomittaisi. Jos osat olisivat olleet toisin päin, Jukka olisi tuomittu heti eikä kukaan olisi edes valittanut. Miehet myös tunnustaa lähes poikkeuksetta sen mitä tekee, naiset hyvin harvoin.

Äänestä

Väliäkö hällä tai millään. Suomen poliisia ei muu kiinnosta, kuin korkeintaan vuosittaisten virkavirhekiintiöidensä täyttäminen.

Äänestä

MikävitunJSLaine? Ota lääkkeesi, tollo!

Äänestä
  • Tarkoitat lampuri-pekka, tollo.

    Äänestä

Suomessa ihminen tuomitaan syylliseksi vasta, kun syyllisyys on saatu kunnolla todistettua. Onhan siinä ongelmansa, mutta jos tämä systeemi ei miellytä, niin voi muuttaa vaikka Jenkkeihin, missä kuolemantuomoitakin jaetaan vaikka tapauksissa on jotain epäselvää.

Äänestä
  • Auerin tapaus oli kyllä aivan selvä.
    Ketään muuta ei ollut paikalla todistettavasti, kuin lapset.

    Äänestä

  • Niin! Auerin tapaus on selvä

    Ääninauhalla kuuluu selvästi kaukaa taustalta kuinka Jukka Lahti anoo vaimoaan apuun, samaan aikaan kun AA hädissään yrittää saada hätäkeskuksesta nopeasti apua paikalle.

    Ääninauha osoittaa Auerin syyttömyyden.

    Äänestä

  • jokinraja kirjoitti:

    Niin! Auerin tapaus on selvä

    Ääninauhalla kuuluu selvästi kaukaa taustalta kuinka Jukka Lahti anoo vaimoaan apuun, samaan aikaan kun AA hädissään yrittää saada hätäkeskuksesta nopeasti apua paikalle.

    Ääninauha osoittaa Auerin syyttömyyden.

    Ketäs muuta se sitten olisi pytänyt apuun, ei varmaan edes tiennyt kuka puukotti ja lopussa tuskin kykeni ajattelemaan enää mitään selkeästi. Todistaa vain ettei siellä ollut ketään muuta, ei ulkopuolinen murhaaja olisi antanut auerskan soittaa häkeen ja Jukan olisi hiljentänyt hetkessä, ei se tuntia ja 70 veitsen tökkäystä olisi vaatinut.

    Äänestä

  • Joku puukotti myös Annelia.
    Annelin puukottaja oli myös mitä ilmeisimmin taloon tunkeutunut ulkopuolinen.
    Annelin puukottaja ei voinut olla jukka , sillä tuskin kenenkään kannatta anoa apua ihmiseltä jota olisi itse juuri vahingoittanut.

    Miettikää asiaa

    Äänestä

  • jokinraja kirjoitti:

    Joku puukotti myös Annelia.
    Annelin puukottaja oli myös mitä ilmeisimmin taloon tunkeutunut ulkopuolinen.
    Annelin puukottaja ei voinut olla jukka , sillä tuskin kenenkään kannatta anoa apua ihmiseltä jota olisi itse juuri vahingoittanut.

    Miettikää asiaa

    Jukan murhaaja puukotti auerskaa tai siis tökkäsi kevyesti kuten suurin osa Jukankin haavoista, auerska itsehän se puukotti juuri ennen häkesoittoa. Ei kukaan ulkopuolinen noin toimisi ja tässä tapauksessa mahdotonkin.

    Äänestä

  • Juuri tohon se viritetty alibi perustuukin, eli aika heikoilla on.
    Pääsi paakoon vain olemattoman- surkean tutkinnan avustamana ja suomen lainsäädännöllä, Manner tiesi aukon mistä mennä, sen tiesi myös asiaan perehtyneen annelistit.

    Äänestä

  • naisentekemä kirjoitti:

    Juuri tohon se viritetty alibi perustuukin, eli aika heikoilla on.
    Pääsi paakoon vain olemattoman- surkean tutkinnan avustamana ja suomen lainsäädännöllä, Manner tiesi aukon mistä mennä, sen tiesi myös asiaan perehtyneen annelistit.

    Jaa, oliko oikein porsaiden mentävä aukko?

    Äänestä

  • ketunhännän mentävä aukko?

    Äänestä

Tää keissi räjähti silmille toukokuussa 2012, kun saatananpalvonta otettiin mukaan syytöksiin. Realismi katosi syytöksistä ja netti täyttyi amatööreista jotka alkoivat omaa hämmennystään purkamaan.

Saatananpalvonta= noitavaino. Eikös sellaiset loppuneet jo 300 vuotta sitten?

Äänestä
  • "Noita-akkoja" riittää ja lisääntyy vaan, on päiden kassissa kantelijoita ja jos jonkinlaisia kiduttajia, yksi pahimpia auerska joka tunnin ajan tökki miestään veitsellä ympäri kehoa ja lopulta murskasi kallon. Samoin riittää eläinten rääkkääjiä, en ihmettelisi vaikka tuo pedomurhaaja olisi syyllistynyt siihenkin. Jostain saatanapalvonnastahan se oli itse puhunut.

    Äänestä

  • saatananpalvonnasta oli merkkejä jo perhekerhon aikana.

    Äänestä

  • OIkeusviranomaisten toimesta asia jätettiin levälleen. Laiskoja ovat.

    Ei tuota voi parhaalla tahdollakaan sanoa reilusti loppuun käsitellyksi.

    Mistä me veronmaksajat heille palkkaa maksetaan?

    Äänestä

  • Hyvä kysymys. Elätämme leegioita tyyppejä, joilta onnistuu näköjään pelkästään rattijuopuneiden kiinniotto ja pidättäminen. Oikeuslaitos on miehitetty tyypeillä, jotka ovat kuin autaan uunoja. Totisesti toivon, että ei tarvitse itselleen oikeutta anoa rikoksen uhrina. Luultavasti asia käännettäisiin niin päin, että oma vika, kun annoit ryöstää itsesi.

    Äänestä

  • Teukka-56 kirjoitti:

    Hyvä kysymys. Elätämme leegioita tyyppejä, joilta onnistuu näköjään pelkästään rattijuopuneiden kiinniotto ja pidättäminen. Oikeuslaitos on miehitetty tyypeillä, jotka ovat kuin autaan uunoja. Totisesti toivon, että ei tarvitse itselleen oikeutta anoa rikoksen uhrina. Luultavasti asia käännettäisiin niin päin, että oma vika, kun annoit ryöstää itsesi.

    Kuules , Teukka-56.
    Meillä on nyt uudet ongelmat. Mitä tapahtui eilen Karjaalla, Kirkkonummella, Salon Halikossa?
    Vanhuksien koteihin tunkeudutaan, vanhus ryöstetään, vanhusta mukiloidaan, paetaan vanhuksen autolla.
    Ulvilassa vain yksi mies tapettiin. Paha juttu mutta kohtaako se paha juttu sinun isoisääsi tai -äitiäsi?

    Äänestä

Omat vanhukset ovat onneksi jo mullan alla.

Mutta jos pedofiili käy lapsenlapseni kimppuun se on viimeinen tekonsa.

Pahoinvointivaltiomme tila on sellainen, että vanhuksista ei tunnu ihmisinä välittävän kukaan. Kiinnostuneita ollaan vain heidän rahoistaan. Ne joko ryöstetään tai viedään laskuttamalla olemattomista tai kehnoista palveluista.

Sana oikeusturva on vitsi. Turvaa on niillä, joilla on varaa maksaa siitä.

Pahoja juttuja tapahtuu, mutta eipä nyt taida olla tarkoitus listata tänne kaikkia viikon rikosuutisia. Yksikään henkirikos ei pitäisi jäädä selvittämättä vain sen takia, että asialla ovat ammattitaidottomat tutkijat. Ilman mitään poliisikoulutusta olisin osannut ottaa ne surkeat valokuvat ja tilsiä paikat tutkintakelvottomiksi.

Äänestä

Onhan tuo KKO melkoinen norsunluutorni. Kallispalkkaiset tuomitsijat eivät vaivautuneet edes perustelemaan päätöstään jättää ottamatta tapaus Auer käsittelyyn. Jos kerran tämä nainen on syytön, niin missä luuraa murhaaja? Henkirikos ei vanhene koskaan, mutta jatketaanko murhaajan etsimistä nyt sitten lainkaan? Alkaako tutkintalinjojen uudesti vetäminen nyt, kun Auer on vapautettu?

Äänestä
  • Tämä leskirouva on tunnistanut jo aikaan yhden miehen murhaajaksi ja nyt sellaiseksi väitetään ruumiinrakenteeltaan ja kasvoiltaan täysin erilaista tyyppiä. Kyseisen miehen jalkaterät pitäisi puolittaa, jotta ne mahtuisivat numeron 42-43 kenkiin.

    Hovioikeuden tuomiosta kyllä joutuu tekemään sen johtopäätöksen, että huonosti hoidettu esitutkinta on syy syytteet hylkäävään tuomioon. KKO ei puolestaan ole lausunut syyllisyyskysymyksestä yhtään mitään.

    Äänestä

Naisystävänsä hukuttamisesta eli taposta tuomittun poliisin jutussa kko.vapautti ja nimenomaan syyllisyys seikkojen perusteella. ja kukaan ei ollut valmis mestaamaan, miksi sitten Auerin kohdalla nimitellään?

Äänestä
  • Lehdistö avasi Auerin kaikkien raadeltavaksi. Samassa asemassa olevaa poliisia lehdistö suojelee vaikenemalla. Miksi?

    Äänestä

  • surkealla tasolla, että se voi rauhassa jättää tutkimatta sellaisen rikoksen jossa tuomio on 2-12 vuotta vankeutta, Jos yhteiskunnallinen etu vaatii, niin tuollainen rikos voidaan painaa villaisella.

    Siinä sitä oikeus-Suomea

    Äänestä

  • Veteen hukkumisessa on täysin mahdollista että on vahinko, joskin hukuttaminen todennäköisempi, mutta Jukka ei todellakaan ole kiduttanut itseään tuntia 70 veitsen iskulla ja lopuksi murskannut kallonsa, eikä siellä voinut olla ketään sivullistakaan.

    Äänestä

Käräjäoikeuden päätökset ovat oikeita. Hovissa on liikaa saivartelijoita jotka nauttiva omasta äänestään ja varsinkin siitä että osaavat sanankääntein perustella miten syyllisestä saadaan tehtyä syytön. Pilkunnussioita koko hovi täynnä. Syylliset vievät jutu aina automaattisest hovin käsittelyyn koska suurin osa niistä päätöksistä on tuomitun kannalta hyväksi. Hovioikeus on enemmän lain ohittaja kuin mikään oikea lain tulkitsija. Suomessa on hyvä rikoslainsäähäntö mutta kukaan hovissa ei osaa sitä käyttää vaaditulla tavalla. Ulvila ei ole ainoa tapaus missä oikeutta pilkataan.

Äänestä
  • Turun hovioikeus taisi vetää narrimaisuudessaan pohjat?

    Äänestä

  • hahhhohhehheohhhaaah kirjoitti:

    Turun hovioikeus taisi vetää narrimaisuudessaan pohjat?

    Taitaapi olla tämä uusin hovioikeuden päätös kaksinkertaistaa kolmen nuoren miehen pedotuomiot myös juuri Turun hovioikeuden lainohitussaivartelupäätös.

    Asiasta kolmanteen, Aarnio ja Aapio-paini jatkuu VKSV:ssa sillä Aapion ohjeista Aarniokäräjien poliisitodistajille on tehty rikosilmoitus.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Miesten/poikien tuomiot kovenee, vaikka akka olisi tehnyt perättömän syytöksen, akat vapautetaan vaikka olisi murhannut miehen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Herrahkon_haltuun kirjoitti:

Kun ihminen tapetaan raa'asti kuten J.S. Laine Ulvilassa, eikä tekijää varmuudella saada selville niin pitää olla mahdollisuus myös KKO:n käsittelyyn. Jos asiassa on tarvetta. Kuten Auerin tapauksessa.

Koko juttu jäi aivan levälleen. Siitä huolimatta että tutkinta meni ihan perseelleen alussa ja käsittely kaikkiaan on kestänyt ehkä juuri sen takia näin kauan, mutta kun asiaa ei ole selvitetty joka kantilta.

Nämä viimeiset nauhuriviritelmät olisi kuulunut myös ottaa käsittelyyn. Henkirikosta ei saa torpata vain siksi että se on "vienyt aikaa, tullut kalliiksi". Se ON JO tullut kalliiksi ja mitä ilmeisimmin TURHAAN. KKO:n käsittely ei olisi kustannuksia enää heilauttanut yhtään mihinkään suuntaan.

Vaikak jonkin asian tutkinta veisikin kauan KOSKA on ollut poikkeuksellinen ja ainutkertainen - HALOO hei, poliisilla EI ollut urutiinia tälläisen jutun tutkintaan. Kaikenlaisia puukkohippasia ja ammuskeluita on ollkut ja ne on aika pitkälle samojen mallien mukaisia. Tämä ei ollut minkään mallin mukainen. SIKSI se olisi kuulut katsoa loppuun saakka.

Hävetköön suomalainen yhteiskunta että suo tappajille ja psykopaateille mahdollisuuden päästä kuin koira veräjästä ja että jotkut meistä pääsee hengestään eikä sillä tunnu olevan peeaskankaan väliä? Oliko herra Laine niin vähäpätöinen henkilö että sieti tulla tapetuksi eikä tekijää selvitetä? Saako kaikki jatkossa saman käsittelyn? Että EI KKO:n käsittelyyn kenenkään murhaa, missään tapauksessa. Jos ei heti tappaja seiso tekoase kädessä kun poliisi saapuu paikalle niin annetaan olla. Turhaa yhteiskunnan varojen - VERONMAKSAJIEN rahojen - haastakausta. Rosvot ja muut sosiaalipummit pitäköön turpansa kiinni. Te vaan elätte loisina ja tuette tätä asian kesken jättämistä. Jotkut sentään kantaa kortensa kekoon mutta mitä siitä seuraa: saa tappaa eikä tuomioistuinta tai valtakunnansyyttäjääkään kiinnosta pätkän vertaa.

Jokainen meistä tuomitsee Auerin omalla tavallaan. Sekö on niiden lastenkin etu? Ja ettei isän murhaaja joudu vastuuseen. Äitikään ei yhden jaetun tuomion perusteella oikein äidiksi sovi. Näille lapsille vaan toivon, että saisivat ympärilleen tasapainoisia aikuisia, joihin voi aina turvata ja luottaa, ja että heistä kaikesta huolimatta kasvaa vahvoja ja terveitä, tasapainoisia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu