Psykologilla käynti luovutussoluhoidoissa

lahjasolu

Jos käyttää luovutettuja siittiöitä/munasoluja/alkioita, pitää käydä psykologilla. Käykö pari tuolloin yhdessä psykologilla vai yksittäin? Ja jos käytetään vaikka lahjoitettuja siittiöitä, mutta munasolu on oma, käyvätkö molemmat silti siellä? Mitä psykologi kyselee?

1

487

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IhmettäJaKummaa

      Yhdessä käyvät. Psykologi saa kysellä ihan mitä päähän pälkähtää, sitä ei valvo kukaan. Lain mukaan lahjasoluja saavalle pariskunnalle on varattava mahdollisuus keskustella asiantuntijan kanssa lahjasolujen käytön vaikutuksista perheeseen ja parisuhteeseen, eli se on lainsäätäjän ajattelema lahjasoluneuvonnan tarkoitus. Lisäksi kaikille lahjasoluja saaville on annettava tiedot lahjasoluja koskevasta lainsäädännöstä. Ja lääkärin on kiellettyä antaa hoitoja kenellekään, jos on ilmeistä, että syntyvän lapsen tasapainoista kehitystä ei pystytä takaamaan - tämä koskee yhtä lailla kaikkea lapsettomuushoitoa, ei vain lahjasoluja.

      Lahjasoluneuvonnan pakollisuus, se että sen antaa nimenomaan psykologi ja se, että sinne laitetaan myös sinkut on täysin klinikoiden omaa keksintöä. Samoin klinikoiden oma idea on se, että lahjasoluja saavien ja erityisesti sinkkujen kykyjä vanhemmaksi arvioidaan pakollisella psykologin haastattelulla, mutta omilla soluilla hoidettavien pariskuntien ei.

      Minulta psykologi kysyi mm, että olenko erilainen vai samanlainen kuin omat vanhempani (aika laaja kysymys). Hän myös halusi, että piirrän sisäkkäisiä pompuloita, joista sisimmässä on ihmiset joita näen päivittäin, seuraavassa pompulassa ne joita näen viikoittain, seuraavassa ne joita näen kerran kuussa jne. jne. jne. (Ilmeisesti hän itse eli hyvin säännöllistä elämää ja oli kovinkin läheinen vaikka bussikuskin kanssa.) Hän myös laittoi minut selittämään puoli tuntia omista lapsuuden päivähoitojärjestelyistäni (onneksi muistan lapsuuteni aika hyvin). Itse hän pääasiassa istui hiljaa piirrellen ruutulehtiöön ja toisteli välillä "Kerro lisää lapsuudestasi. Kerro vielä lisää lapsuudestasi". Voin sanoa, että puolen tunnin esitelmän pitäminen omasta lapsuudesta täysin ilman ennakkovalmistautumista ei ole kovinkaan helppoa. Psyko myös valitti, että en ole tarpeeksi puhelias (osuikohan vähän omaan nilkkaan?). En ole tiennyt, että vain puheliaat saavat hankkia lapsia, enkä minä edes ole hiljaisimmasta päästä; jaksoin kuitenkin puhua tunnin lähes yksin toisen keskittyessä lehtiöönsä. Omituinen ihminen ja kummallinen tilanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe