oksentelu

onko mahdollista että noi riisi/tattari/ohra puurot ei sovi koiran vatsalle ? Ruokailun jälkeen menee 4-9 tuntia ja ruoka tulee sulamattomana ylös :(
12556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

omalleni ei käy makarooni tai sitten jos liikaa saa vehnästä.

Äänestä

Mun koiran vatsa ei kestä riisiä eikä ohraa.Olen kuullut monen tuttavani koiralla olevan sama juttu riisin suhteen.

Äänestä

Hyvä huomio. Puurot eivät ole koiran ruokaa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset keittelevät koirille puuroja. Ehkä he tuntevat olonsa hyväksi, kun saavat nähdä vaivaa lemmikkinsä vuoksi. Samoin vihannekset eivät ole koiran ruuan sulatukselle sopivia.

Lemmikit voivat parhaiten kun saavat eläinkaupasta laadukasta koiranmuonaa. Se sisältää kaikki koiran tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet.

Jokaisen lemmikin omistajan olisi syytä lukea koiran ruokinnasta ja ruuansulatuksesta kirja, vaikkapa lainata kirjastosta. Sen jälkeen pystyt syöttämään ja valmistamaan itsekin koirallesi terveyden kannalta sopivaa ruokaa. Mutta se ei todellakaan ole puuroa.

Äänestä
  • "Lemmikit voivat parhaiten kun saavat eläinkaupasta laadukasta koiranmuonaa. Se sisältää kaikki koiran tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet."

    Tuo riippuu vähän siitä mitä kirjaa opiskelija on lukenut. Teollisesti valmistettu, kuumennettu koiranruoka ei todellakaan ole koiralle kaikkein parasta. Siinä kun tahtoo ravintoarvot heiketä ja muutenkin on käytetty synteettisiä vitamiineja, joiden imeytyminen ei aina ole niin sanottua. Ei sen puoleen, että puuroja puolustaisin. Kyllä koiran pääasiallinen ruoka on raaka liha, sisäelimet ja luut. Tämä on myös koirakirjoista luettua tietoa. Eli riippuu kaiketi mistä lukee ja mitä oppeja noudattaa.

    Sanoisin, että niin tässä kuin missä tahansa muussakin asiassa kannattaa käyttää maalaisjärkeä, seurata mikä omalle koiralle on parasta, ja ei ainakaan alkaa liian fanaattiseksi.

    Äänestä

  • Puurossa on tiedoks vaa kaikki mitä koira tarttee jos siihen lisätään Raakaa lihaa ja kasviksia.

    Ps. Koira kirjat ois sulle iha hyväks.
    Pps. Tunnen oloni todella hyväksi vaivan näön jälkeen, koska tiedän koirani saavan oikeeta ravintoo.
    Ppps. Kun susi metsästää hirven, se syö ensimmäisenä sen vatsalaukun, jossa on hirven syömiä viljoja ja kasviksia.

    Äänestä

  • Puurossa on tiedoks vaa kaikki mitä koira tarttee jos siihen lisätään Raakaa lihaa ja kasviksia.

    Ps. Koira kirjat ois sulle iha hyväks.
    Pps. Tunnen oloni todella hyväksi vaivan näön jälkeen, koska tiedän koirani saavan oikeeta ravintoo.
    Ppps. Kun susi metsästää hirven, se syö ensimmäisenä sen vatsalaukun, jossa on hirven syömiä viljoja ja kasviksia.

    Äänestä

Koira totutetaan pikkuhiljaa laittamalla aluksi vain vähän puuroa entisen ruoan sekaan.

Ps. Muistathan aina laittaa lisukkeita puuron kanssa esim. raakaa lihaa ja soossattuja vihanneksia. Koira ei elä pelkällä puurolla.

Äänestä

Kommentiksi vielä keskusteluun teollisen koiranruoan ominaisuuksista. Pussin kyljestä näkee mikä prosentti koiranruoasta on vehnää, riisiä tms. Eli ei sekään mitään pelkkää lihaa ole niinkuin ei koiranruoka kuulu ollakaan. Vihanneksia koiran ruoansulatus kykenee sulattamaan myös hyvin.
Samoista aineista (kala, liha, muna, kasvikset) on teollisetkin ruoat tehty, joten jos keittelet ne itse niine ei koirasi huonompaa ruokaa saa, kunhan lisäät vitamiineja ja kalkkia.

Kun puhutaan esim Yrjölän puuron antamisesta se tarkoittaa, että puuroa annetaan raa'an lihan kanssa. Lihan ja puuron suhde riippuu koiran aktiivisuudesta, iästä ja proteiinitarpeesta.
Kokeile puuroa ilman riisiä ja katso tuleeko ylös. Sama ohralle ja tattarille. Jos mikään vilja ei sovi niin ole antamatta puuroa ja korvaa se vaikka vihannesmössöllä. Niitä oppii barffaajilta, tosin itse en ole kokeillut. Yksilöllistä tämä on, toisiet tykkää, toiset ei.

Äänestä

Jos noudatat sitä ohjetta, että annetaan koiralle tietty määrä ruokaa, tiettyinä aikoina, ja kuppi pois, on toki mahdollista että koirasi hotkii ruuan liian nopeasti?

En suosittele sinäänsä koiralle puuroa, vaan ehdottomasti eläinkaupan kuivamuonaa.

Puolustukseksi niille, jotka väittävät että koiran kuuluu syödä raakaa lihaa jne; koirat eivät ole susia. Koira ei ole aikoihin ollut vapaana ja luonnossa. Koira on elänyt jo vuosikymmeniä totuttautuen ihmisten elämään, jolloin koira on saanut nuotiolta jne kypsennettyjä aterioita.

KOIRA EI OLE SUSI.

Se on lähtökohta.

En toki soimaa niitä jotka antavat puuroja, ja raakaa lihaa. Mutta selittäkää sitten että miksi kypsennätte puuron, muttette lihaa? :P

Mutta siis niin. Paras mahdollinen ratkaisu sinulle, mamitsu, on varmaan se, että siirryt puuroista johonkin herkkävatsaisen koiran kuivamuonaan, siihen eläinkaupan juttuun, eikä missään nimessä markettiruokaan :) (paitsi siinä tilanteessa että kyse on jostain muusta, kun ruuan sopimattomuudesta, esim siitä että sen 4-9 tunnin kuluessa teette jotain mikä oksettaa koiraa, lisäät puuroon kenties suolaa tms. )

Äänestä
  • on se, että koira on lihansyöjä. Evoluution myötä se asia ei nähtävästi ole muuttunut mihinkään. Koira kuitenkin pärjää varmasti hyvinkin pitkälle vaikka minkälaisilla pöperöillä, mutta miten se sitten vaikuttaa terveyteen pitemmällä ajalla jääkin nähtäväksi. Jotain osviittaa antaa tieto, että teollisen ruoan myötä koirien sairaudet ovat lisääntyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana merkittävästi.

    Raa'an lihan sisältämät koiralle tärkeät entsyymit tuhoutuvat kuumentaessa, siksi liha on hyvä antaa aina raakana. Viljoissa ei käsittääkseni mitään tälläistä tapahdu, muutenkin puurot sulanevat paremmin kypsennettynä.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    on se, että koira on lihansyöjä. Evoluution myötä se asia ei nähtävästi ole muuttunut mihinkään. Koira kuitenkin pärjää varmasti hyvinkin pitkälle vaikka minkälaisilla pöperöillä, mutta miten se sitten vaikuttaa terveyteen pitemmällä ajalla jääkin nähtäväksi. Jotain osviittaa antaa tieto, että teollisen ruoan myötä koirien sairaudet ovat lisääntyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana merkittävästi.

    Raa'an lihan sisältämät koiralle tärkeät entsyymit tuhoutuvat kuumentaessa, siksi liha on hyvä antaa aina raakana. Viljoissa ei käsittääkseni mitään tälläistä tapahdu, muutenkin puurot sulanevat paremmin kypsennettynä.

    Salmonellat ja ties mitkä.. En tiedä, kuinka helposti koirat saavat hullunlehmän tauteja ja ties mitä muita tartuntoja, joten pidän varmempana antaa koirilleni ruuat vain kypsänä.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Salmonellat ja ties mitkä.. En tiedä, kuinka helposti koirat saavat hullunlehmän tauteja ja ties mitä muita tartuntoja, joten pidän varmempana antaa koirilleni ruuat vain kypsänä.

    Todennäköisesti ongelmana oli yksinkertaisesti ruuan sopimattomuus....
    Oltiin ensin viikon päivät pelkällä perunalla, pysyi hyvin sisällä, nyt ollaan oltu viikonpäivät eliminaatio dietillä, allergia ruoka pysyy sisällä, maistuu hyvin jne.
    On ollut koko ajan ruokinta ongelmia; karvan lähtöä, ihottumaa, löysävatsaisuutta jne nyt näyttä aikas hyvältä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamitsu kirjoitti:

onko mahdollista että noi riisi/tattari/ohra puurot ei sovi koiran vatsalle ? Ruokailun jälkeen menee 4-9 tuntia ja ruoka tulee sulamattomana ylös :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu