Katselin juuri Ruotsin TV:n ulkomaanreporttereiden tekemää ohjelmaa rasistisista kauneusihanteista ja kauneusleikkauksista etenkin Kauko-Idässä (Etelä-Korea ja Thaimaa) jossa nuoret, nätit naiset leikkelevät itseään mielin määrin jäljittäessään länsimaalaista kauneusihannetta (E-Koreassa joka viides nainen tietyssä ikäluokassa on ainakin kertaalleen ollut kauneusleikkauksessa: silmiä suoristettu, kasvoja kavennettu , nenää korjattu jne. Thaimaassa valkaistaan ihoa ja operoidaan silmiä, Etelä-Afrikassa valkaistaan etupäässä ihoa (aineilla jotka vahingoittavat pitkään käytettynä ja polttavat ihon rupiseksi).
Ideana on että rikkaat ja menestyvät ihmiset kehitysmaissa ovat vaaleaihoista eliittiä ja että kauneusihanteet ovat rasistinen perintö kolonialismin ajoilta. Se yhdistettynä amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen median ja elokuvateollisuuden ylläpitämään kauneusihanteeseen saa naiset uhraamaan suuria summia rahaa ja vaivannäköä ulkomuotonsa muokkaamiseen ja itsetuntonsa vahvistamiseen.
***
Eloveena on kaunis ja heleä, mutta onko hänkin propagandistinen stereotyyppi joka on katoamassa historian hämäryyteen?
Elovenan vaalea kauneus rasismia?
75
405
Vastaukset
- Sasseniille
Jos joku toimii noin tyhmästi, niin se on ihan hänen omaa tyhmyyttään. Ei siitä saa eikä voi kauneusihanteita eikä ketään muita syyllistää.
Sano typeryksille:
"Embrace your uniqueness. Time is much too short to be living someone else's life."Joo, sitä just. Mutta ei ne kuitenkaan minua kuuntelisi. Kysymys on nuorista naisista jotka ovat tunnetusti kuolemattomia.
- en.nyt-muista-milloin
Onhan siitä ollut juttua ja laskelmia milloin me vaaleahiuksiset sinisilmäiset olemme kuolleet sukupuuttoon myös täältä pohjolasta, tosin aikataulua tarvinnee rukata oletettua aikaisemmaksi.
Tuo rasismikortti oli nyt tässä tapauksessa aika turha.- kesivä
Minä muistelen, että olisi ollut 2005- 2006, kun oli tutkimuksia tehty, että sadassa vuodessa blondius katoaisi. Muistan kun puhuttiin aamukahvilla töissä asiasta.
Ja tosiaan aikataulu taitaa nopeutua. - sehän.tässä
Huolestuttaa. Sitten kai katoavat blondi-vitsitkin.
- ent.siivoojaparka
En varmaan taas ymmärtänyt, mihin aloittaja tähtäsi.
Ainahan ihmisillä on ollut (etenkin turhamaisilla naisilla) taipumus haluta olla eri näköinen ja värinen kuin on.
Miksi monet luonnostaan vaaleahiuksiset värjäävät hiuksiaan tummanruskeiksi, punaisiksi, mustiksi...?
Miksi vaaleaihoiset paksuntavat huuliaan samanlaisiksi kuin afrikkalaisilla on?
Miksi vaaleaihoiset ottavat aurinkoa saadakseen hyvän rusketuksen? Auringon puuttuessa jopa ottavat ihoa tummentavia suihkuja.
Miksi monet sinisilmäiset hankkivat ruskeat piilolinssit.
Miksi monet suorahiuksiset haluavat kiharat hiukset niinkuin afrikkalaisilla?Minä en oikeastaan "tähdännyt" mihinkään: kommentoin vain ajatuksia joita ohjelma minussa herätti. Toimittajat itse puhuivat rasistisesta perinteestä. Naiset joita haastateltiin sanoivat että kaikki pyrkivät näyttämään länsimaalaisemmilta ja vaaleammilta iholtaan, koska se auttaa urakeihityksessä, puolison löytämisessä, jne; eräs nainen sanoi että aikaisemmin kukaan ei eds nähnyt häntä huoneessa jossa oli iholtaan vaaleampia naisia, hänestä oli tullut näkymätön tumman ihonsa takia.
Kysymys ei siis ole ihmisen (naisen) luonnollisesta turhamaisuudesta ja muuntelunhalusta, vaan jostain joka tulee syvemmältä. Siirtomaa-ajan perinnöstä? Patriarkaatin asettamista ehdoista naisen ulkonäolle? Median manipuloinnista ja ulkonäköön liittyvän teollisuuden tuotemarkkinoinnista (olet sen arvoinen!)
USA:ssa yksi kahdestakymmenestä naisesta leikkauttaa parantaakseen ulkonäköään. Etelä-Koreassa (kauneusleikkauksien mekka) yksi viidestä, Thaimaassa yksi seitsemästä. Intiassa, Kauko-Idässä, Afrikassa, Etelä-Amerikassa naiset valkaisevat vaarallisia kemikaaleja sisältävillä voiteilla ihoaan.
Vaaleus ja suurisilmäisyys on tavoitteena.
Minulla on luonnostaan kiharainen tukka, ei afrikkalaista verta. Tietääkseni Hehe.- ent.siivoojaparka
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä en oikeastaan "tähdännyt" mihinkään: kommentoin vain ajatuksia joita ohjelma minussa herätti. Toimittajat itse puhuivat rasistisesta perinteestä. Naiset joita haastateltiin sanoivat että kaikki pyrkivät näyttämään länsimaalaisemmilta ja vaaleammilta iholtaan, koska se auttaa urakeihityksessä, puolison löytämisessä, jne; eräs nainen sanoi että aikaisemmin kukaan ei eds nähnyt häntä huoneessa jossa oli iholtaan vaaleampia naisia, hänestä oli tullut näkymätön tumman ihonsa takia.
Kysymys ei siis ole ihmisen (naisen) luonnollisesta turhamaisuudesta ja muuntelunhalusta, vaan jostain joka tulee syvemmältä. Siirtomaa-ajan perinnöstä? Patriarkaatin asettamista ehdoista naisen ulkonäolle? Median manipuloinnista ja ulkonäköön liittyvän teollisuuden tuotemarkkinoinnista (olet sen arvoinen!)
USA:ssa yksi kahdestakymmenestä naisesta leikkauttaa parantaakseen ulkonäköään. Etelä-Koreassa (kauneusleikkauksien mekka) yksi viidestä, Thaimaassa yksi seitsemästä. Intiassa, Kauko-Idässä, Afrikassa, Etelä-Amerikassa naiset valkaisevat vaarallisia kemikaaleja sisältävillä voiteilla ihoaan.
Vaaleus ja suurisilmäisyys on tavoitteena.
Minulla on luonnostaan kiharainen tukka, ei afrikkalaista verta. Tietääkseni Hehe.Sinulla on sitten perukki tuossa nuoruuskuvassasi?
Ne toimittajat ovat nähtävästi olleet niitä, jotka etsivät rasismia lakupapereista, laastareista, piparkakuista, Peppi Pitkätossu tapeteista...
Minä laitan tänä vuonna vaaleaa siirappia piparkakkutaikinaan. Olenkohan rasisti? ent.siivoojaparka kirjoitti:
Sinulla on sitten perukki tuossa nuoruuskuvassasi?
Ne toimittajat ovat nähtävästi olleet niitä, jotka etsivät rasismia lakupapereista, laastareista, piparkakuista, Peppi Pitkätossu tapeteista...
Minä laitan tänä vuonna vaaleaa siirappia piparkakkutaikinaan. Olenkohan rasisti?"Nuoruuskuvani" on aplikaatio johon sovitetaan kasvokuva erillaisiin päähineisiin ja peruukkeihin. Kasvokuvani on vuodelta 2003. En minä mitenkään niin kauheen nuori silloin ollut enää ;)
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä en oikeastaan "tähdännyt" mihinkään: kommentoin vain ajatuksia joita ohjelma minussa herätti. Toimittajat itse puhuivat rasistisesta perinteestä. Naiset joita haastateltiin sanoivat että kaikki pyrkivät näyttämään länsimaalaisemmilta ja vaaleammilta iholtaan, koska se auttaa urakeihityksessä, puolison löytämisessä, jne; eräs nainen sanoi että aikaisemmin kukaan ei eds nähnyt häntä huoneessa jossa oli iholtaan vaaleampia naisia, hänestä oli tullut näkymätön tumman ihonsa takia.
Kysymys ei siis ole ihmisen (naisen) luonnollisesta turhamaisuudesta ja muuntelunhalusta, vaan jostain joka tulee syvemmältä. Siirtomaa-ajan perinnöstä? Patriarkaatin asettamista ehdoista naisen ulkonäolle? Median manipuloinnista ja ulkonäköön liittyvän teollisuuden tuotemarkkinoinnista (olet sen arvoinen!)
USA:ssa yksi kahdestakymmenestä naisesta leikkauttaa parantaakseen ulkonäköään. Etelä-Koreassa (kauneusleikkauksien mekka) yksi viidestä, Thaimaassa yksi seitsemästä. Intiassa, Kauko-Idässä, Afrikassa, Etelä-Amerikassa naiset valkaisevat vaarallisia kemikaaleja sisältävillä voiteilla ihoaan.
Vaaleus ja suurisilmäisyys on tavoitteena.
Minulla on luonnostaan kiharainen tukka, ei afrikkalaista verta. Tietääkseni Hehe.Vai ei paloma tähdännyt minnekkään ,ainakin mulle tuli ketjuu lukies ihan erilainen mielikuva.
Mikset muuten ottanut H&m ketjuu esimerkiks ,sentään nykysen kotimaas arvokkain brändi?
Se on saanut mailmalla ilmesesti enemän pahaa aikaan ku eloveena brändi.
V25 kun eloveena tuli myllyosakeyhtiö elosta ja tieteellisestä nimestä avena sativa tuskin mietittiin ketä sillä sorrettais.
Kun miettii onko eloveena liitettävissä rasismiin niin jo pitää olla vilkas mielikuvitus jos sen siihen liittää melkein sanoisin et ,väkisin vänkätty valkonen mustaksi.
20 luvulla suomes oltiin innostuneita urheilusta ja heit ihailtiin ja kehuttiin mailman parhaiks ja olivatkin , eloveena oli muonituspuolel ja nätti nainen puuronkeittäjänä innosti ukot syömään .
Eloveena oli terveysvalistaja keripukin riivaamalle kansalle ,melkein äiti-teresa jolla ei todellakaan oo rasisimin kans tekemistä.- bessie-
koti-kiusattu kirjoitti:
Vai ei paloma tähdännyt minnekkään ,ainakin mulle tuli ketjuu lukies ihan erilainen mielikuva.
Mikset muuten ottanut H&m ketjuu esimerkiks ,sentään nykysen kotimaas arvokkain brändi?
Se on saanut mailmalla ilmesesti enemän pahaa aikaan ku eloveena brändi.
V25 kun eloveena tuli myllyosakeyhtiö elosta ja tieteellisestä nimestä avena sativa tuskin mietittiin ketä sillä sorrettais.
Kun miettii onko eloveena liitettävissä rasismiin niin jo pitää olla vilkas mielikuvitus jos sen siihen liittää melkein sanoisin et ,väkisin vänkätty valkonen mustaksi.
20 luvulla suomes oltiin innostuneita urheilusta ja heit ihailtiin ja kehuttiin mailman parhaiks ja olivatkin , eloveena oli muonituspuolel ja nätti nainen puuronkeittäjänä innosti ukot syömään .
Eloveena oli terveysvalistaja keripukin riivaamalle kansalle ,melkein äiti-teresa jolla ei todellakaan oo rasisimin kans tekemistä.Vain mainos, ei sen enempää. Niin hyvä ja lähes kaikkien tuntema, ettei ole ihme että on syntynyt käsite elovenatyttö, jolla viitataan luonnonkauniiseen, vaaleatukkaiseen nuoreen suomalaiseen naiseen. Paulatyttö taas on ruskeatukkainen, mutta suomalaisessa kansallispuvussa hänkin. Elovenatytön näköinen Armi Kuuselakin taisi hakea Paulatytöksi.
koti-kiusattu kirjoitti:
Vai ei paloma tähdännyt minnekkään ,ainakin mulle tuli ketjuu lukies ihan erilainen mielikuva.
Mikset muuten ottanut H&m ketjuu esimerkiks ,sentään nykysen kotimaas arvokkain brändi?
Se on saanut mailmalla ilmesesti enemän pahaa aikaan ku eloveena brändi.
V25 kun eloveena tuli myllyosakeyhtiö elosta ja tieteellisestä nimestä avena sativa tuskin mietittiin ketä sillä sorrettais.
Kun miettii onko eloveena liitettävissä rasismiin niin jo pitää olla vilkas mielikuvitus jos sen siihen liittää melkein sanoisin et ,väkisin vänkätty valkonen mustaksi.
20 luvulla suomes oltiin innostuneita urheilusta ja heit ihailtiin ja kehuttiin mailman parhaiks ja olivatkin , eloveena oli muonituspuolel ja nätti nainen puuronkeittäjänä innosti ukot syömään .
Eloveena oli terveysvalistaja keripukin riivaamalle kansalle ,melkein äiti-teresa jolla ei todellakaan oo rasisimin kans tekemistä.:)
minä lähinnä halusin kommentteja ohjelmasta jonka olin juuri katsonut ja mitä ajatuksia se katsojassa herättää.
Aikuinen, noin nelikymppinen ruotsalaisreportteri (nainen) kyllä sai minut vakuuttuneeksi siitä että kysymys on rasistisesta perinteestä assialaisnaisten ja afrikkalaisnaisten keskuudessa. Omat kokemukseni vahvasti puolustavat hänen tulkintaansa tästä ihonvaalentamismaniasta.
Viitteeni elovenatyttöön oli tarkoitettu herättämään keskustelua siitä onko meidän länsimaalainen/suomalainen kauneusihanteemme myöskin rasistiseen ja luokkayhteiskuntamenneisyyteen kytketty.
Paulatytön muistan myös: ruskeahiuksinen ja ruskeasilmäinen ja jotenkin karjalaistytön oloinen, vaikka kansallispukua en muista minkä maakunnan. Käsitettä hänestä ei kuitenkaan tullut samalla tavalla.
- eppu2
Toisilla itsetunto on sen verran heikonlainen, että sitä yritetään pönkittää ulkoisin keinoin. Vaikka olisi kaikki normaalia rotuunsa verraten.
Muistanko väärin, että se Michael Jacksonkin ihonvaalennusta harrasti.
Nykyään on tietysti paljon enemmän keinoja, aineita ja leikkauksia.
Sanovat toisten jääneen ihan koukkuun.
Sitten on näitä muoti-ilmiöitä. Twiggyä ja Barbieta ynnämuuta. Hiuspidennettä, rastaa, rakennekynsiä.
Rahaahan kaikkeen siihen tarvitaan.
Kauneusihanteethan muuttuu ja ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa.
Tuo reportterin rasismin vetäminen tähän asiaan on kyllä kaukaa haettu.
Enemmän on kysymys muodista.Minä taas olen taipuvainen uskomaan että länsimaisessa yhteiskunnassa kysymys on muodista ja markkinataloudellisesta ihmisten huonon itsetunnon manipuloinnista, mutta nimenomaan näissä kehitysmaissa missä on ollut (tai edelleenkin on) valkoihoinen eliitti vallassa on kysymys ainakin osittain rasismista. Thaimaalainen tv-toimittaja selitti asian siten että maassa (joka on luokkayhteiskunta) on ollut pitkään vallassa valkoihoinen etninen kiinalaiseliitti ja siksi ihon vaalentaminen on ollut tärkeää jos haluaa menestyä ammatissaan tai varallisesti.
Thaimaassakin on muodostunut ryhmiä jotka vastustavat tätä ihin vaalennusta ja kehoittavat ihmisiä olemaan ylpeitä omasta ulkonäostään vaikka se ei vastaisikaan mitään länsimaista ihannetta. Kolonialismin perinne oli vahva argumentti, mitä reportteri esitti ohjelmassa.
Minulla on samaan viittaavia omakohtaisia kokemuksia Etelä-Amerikasta, jossa vaaleaihoisuuteni ja eurooppalaisuuteni avasi minulle kaikki portit (hehehe paljasjalkainen elovena Suomen korvesta ;)- eppu2
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä taas olen taipuvainen uskomaan että länsimaisessa yhteiskunnassa kysymys on muodista ja markkinataloudellisesta ihmisten huonon itsetunnon manipuloinnista, mutta nimenomaan näissä kehitysmaissa missä on ollut (tai edelleenkin on) valkoihoinen eliitti vallassa on kysymys ainakin osittain rasismista. Thaimaalainen tv-toimittaja selitti asian siten että maassa (joka on luokkayhteiskunta) on ollut pitkään vallassa valkoihoinen etninen kiinalaiseliitti ja siksi ihon vaalentaminen on ollut tärkeää jos haluaa menestyä ammatissaan tai varallisesti.
Thaimaassakin on muodostunut ryhmiä jotka vastustavat tätä ihin vaalennusta ja kehoittavat ihmisiä olemaan ylpeitä omasta ulkonäostään vaikka se ei vastaisikaan mitään länsimaista ihannetta. Kolonialismin perinne oli vahva argumentti, mitä reportteri esitti ohjelmassa.
Minulla on samaan viittaavia omakohtaisia kokemuksia Etelä-Amerikasta, jossa vaaleaihoisuuteni ja eurooppalaisuuteni avasi minulle kaikki portit (hehehe paljasjalkainen elovena Suomen korvesta ;)Tuossa aloituksesta ymmärsin, että oli kysymys kauneusihanteista ja sen jäljittelemisestä, kuvitellun kauneuden vuoksi.
Motiivihan on vähän eri, jos ajatellaan, että siten saa menestystä ammatissaan ja omaisuuden haalimisessa.
En kyllä näe tätä minään yleismaailmallisena ilmiönä.
Epäilen, että toimittajan juttu on ollut tarkoitushakuinen.
Entä kiinalaiset, intialaiset, leikkelevätkö hekin itseään länsimaisen näköiseksi.
Se vaan on tuo rasismi nyt niin muotia, että jutun juurta kaivetaan mistä vaan. eppu2 kirjoitti:
Tuossa aloituksesta ymmärsin, että oli kysymys kauneusihanteista ja sen jäljittelemisestä, kuvitellun kauneuden vuoksi.
Motiivihan on vähän eri, jos ajatellaan, että siten saa menestystä ammatissaan ja omaisuuden haalimisessa.
En kyllä näe tätä minään yleismaailmallisena ilmiönä.
Epäilen, että toimittajan juttu on ollut tarkoitushakuinen.
Entä kiinalaiset, intialaiset, leikkelevätkö hekin itseään länsimaisen näköiseksi.
Se vaan on tuo rasismi nyt niin muotia, että jutun juurta kaivetaan mistä vaan.Haastatelluista naisista monet toivat esille juuri tuon että ulkonäon on oltava enemmän "länsimaalainen" jos haluaa menestyä. Näyttelijät jotka ovat tummaihoisia eivät saa kutsua kokeisiin. Operoiduille avautuvat ovet ja he menestyvät paremmin työelämässä ja urallaan.
Tilanne on luonnollisestikin eri omassa yhteiskunnassamme jossa ulkonäko ja johinkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuuluminen ei ole ratkaisevaa esim. työnsaannissa tai urankehityksessä. Vai onko? Elovenan vaalea heleys ja kirkkat silmät edustivat senajan kauneuskäsitettä, mutta oliko se kansallisromanttisen piilorasismin luomaa?eppu2 kirjoitti:
Tuossa aloituksesta ymmärsin, että oli kysymys kauneusihanteista ja sen jäljittelemisestä, kuvitellun kauneuden vuoksi.
Motiivihan on vähän eri, jos ajatellaan, että siten saa menestystä ammatissaan ja omaisuuden haalimisessa.
En kyllä näe tätä minään yleismaailmallisena ilmiönä.
Epäilen, että toimittajan juttu on ollut tarkoitushakuinen.
Entä kiinalaiset, intialaiset, leikkelevätkö hekin itseään länsimaisen näköiseksi.
Se vaan on tuo rasismi nyt niin muotia, että jutun juurta kaivetaan mistä vaan.Kaikki rakastavat voittajaa ja vaaleaihoiset ja fyysisesti kauniit ihmiset luokitellaan vaistomaisesti ja sukupolvelta toiselle perittyjen ennakkoluulojen ja kauneusihanteiden mukaan eliittiin. Mielestäni tämä on oiva esimerkki sosiaalisesta darwinismista; survival of the fittest. Ne geenit mitä halutaan omaan sukuun, omiin jälkeläisiin, sekä fyysisesti että psyykisesti ovat ne jotka vetävät puoleensa myös puolison valinnassa.
Miksi työhakemuksiin jossain kehitysmaassa on PAKKO liittää tuore valokuva hakijasta? Miksi jo työpaikkailmoituksessa lukee "representative" ulkonäkö ja ikähaarukka (yleensä alle 30)? Nämä valikkokriteerit ennenkuin pääsee edes haastatteluun ovat iärkeitä usein vaikka hakija olisin muodollisesti pätevä ja hänellä olisi alalle sopivaa työkokemusta. MUTTA....vaaleaihoinen, länsimaalaisen näköinen, nuori ja sievä ajaa ohi.
Mun FB sivu on taas tänä aamuna ollut täynnä uutisia ja kuvia viime yönä valitusta Miss Universumista,. voittaja Miss Filippiinit ei edusta paikallista naiskauneutta taaskaan, mutta väliäkö hänellä. Mietin vain tuota kommenttia miten nämä leikellyt ja silikonilla ja botoxilla turvotetut neidot olisivat jotenkin heikkoja tai tyhmiä....saan itse aivan päinvastaisen kuvan heistä: vahvoja, kunnianhimoisia, vuosikausia tätä tilaisuutta varten treenattuja ja muokattuja nuoria naisia; lähes kaikki joko opiskelijoita tai jo ammattiin valmistautuneita. Älykkyysosamäärältään uskoisin keskitasoa tai siin laidasta laitaan kaikkea.- ent.siivoojaparka
Paloma.se.co kirjoitti:
Kaikki rakastavat voittajaa ja vaaleaihoiset ja fyysisesti kauniit ihmiset luokitellaan vaistomaisesti ja sukupolvelta toiselle perittyjen ennakkoluulojen ja kauneusihanteiden mukaan eliittiin. Mielestäni tämä on oiva esimerkki sosiaalisesta darwinismista; survival of the fittest. Ne geenit mitä halutaan omaan sukuun, omiin jälkeläisiin, sekä fyysisesti että psyykisesti ovat ne jotka vetävät puoleensa myös puolison valinnassa.
Miksi työhakemuksiin jossain kehitysmaassa on PAKKO liittää tuore valokuva hakijasta? Miksi jo työpaikkailmoituksessa lukee "representative" ulkonäkö ja ikähaarukka (yleensä alle 30)? Nämä valikkokriteerit ennenkuin pääsee edes haastatteluun ovat iärkeitä usein vaikka hakija olisin muodollisesti pätevä ja hänellä olisi alalle sopivaa työkokemusta. MUTTA....vaaleaihoinen, länsimaalaisen näköinen, nuori ja sievä ajaa ohi.
Mun FB sivu on taas tänä aamuna ollut täynnä uutisia ja kuvia viime yönä valitusta Miss Universumista,. voittaja Miss Filippiinit ei edusta paikallista naiskauneutta taaskaan, mutta väliäkö hänellä. Mietin vain tuota kommenttia miten nämä leikellyt ja silikonilla ja botoxilla turvotetut neidot olisivat jotenkin heikkoja tai tyhmiä....saan itse aivan päinvastaisen kuvan heistä: vahvoja, kunnianhimoisia, vuosikausia tätä tilaisuutta varten treenattuja ja muokattuja nuoria naisia; lähes kaikki joko opiskelijoita tai jo ammattiin valmistautuneita. Älykkyysosamäärältään uskoisin keskitasoa tai siin laidasta laitaan kaikkea."""Miksi työhakemuksiin jossain kehitysmaassa on PAKKO liittää tuore valokuva hakijasta?"""
Teit nyt sitten Ruotsistakin kehitysmaan.
Täällä oli joskus (kauan sitten) keskustelua kaupan kassoista ja niitten käyttäytymisestä. Silloin laitoin kyseenalaiseksi sen, että jotkut kaupat laittavat henkilökunnanetsimisilmoitukseen vaatimuksen valokuvasta. Muistaakseni olit yksi niistä, jotka sanoivat valitsevansa kaupassa mieluummin miellyttävän näköisen kassan kuin jonkun hapannaaman.
Mutta balleriina on balleriina ja tekee piruetteja...
- Luomuparasta
Leikellyt, tatuoidut ja silikonilla tursotetut naiset ovat sukupuolensa heikoimpia lenkkejä, suurin osa latvastansa sairaita. Kun näkee tällaisen naisen niin suuri säälin tunne valtaa mielen, kuinka nainen voi vihata itseänsä niin paljon että haluaa tärvellä oman kehonsa. Monet nykynaiset (eivät kaikki) ovat mieleltään heikkoja päänsä sekoittaneita lehdistön ja mainostajien typeriä uhreja.
Niin, olihan Halva-mainoskin rasismia.
http://www.svtplay.se/korrespondenterna
Spela Korrespondenterna 29 min
Säsong 12 - Avsnitt 10
Publicerades tis 15 dec
Del 10 av 10. Det vita skönhetsidealet. Runt om i världen lever främst kvinnor med det rasistiska arvet att vitt och västerländskt är lika med vackert. I Sydkorea opererar var femte kvinna om sig, även hudblekning är otroligt vanligt i både Asien och i Afrika. Men i Thailand så finns det de som nu kämpar emot vithetsidealet.Vaaleus on Suomalaisen miehen silmän kaunistus aina.
Mitä nuorempi mies, sen kauniimpi on nainen vaalea.
Elämä juoksee, kuten 60 elämäkin.
60 loppuu, elämä ei.
Joten...
Kuten Jesse kysyessäni sanoi:
Mitä välii hei?
Helppoahan Jessen on sanoa, pahuksen musta-tukkainen kerettiläinen.
Jesse hiljeni kuitenkin, kun jostain kaukaa kumusi ukkosen ääni.
Harmaa-päiset pilvetkin nousivat uhkaavasti.
Thor, peekele, totesi Jesse.
Se on faijan hyvä kaveri.
Mikä sun parturi on?
H.Tuosta tuli mieleen republikaanien uskonnollinen mainos, jossa Jeesus oli jossain tilaisuudessa kertomassa matkastaan Jerusalemiin " ja siellä minä olin, ainoa valkoihoinen mies Jerusalemissa ..."
***
Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi. Mistähän syystä?
***
Suomalainen mies pitää vaaleaa naista kauniimpana kuin tummatukkaista.??? Elovena-myytti elää, mutta se on hiipumassa. Onneksi. Embrace your uniqueness..
The Force Awakens.....Paloma.se.co kirjoitti:
Tuosta tuli mieleen republikaanien uskonnollinen mainos, jossa Jeesus oli jossain tilaisuudessa kertomassa matkastaan Jerusalemiin " ja siellä minä olin, ainoa valkoihoinen mies Jerusalemissa ..."
***
Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi. Mistähän syystä?
***
Suomalainen mies pitää vaaleaa naista kauniimpana kuin tummatukkaista.??? Elovena-myytti elää, mutta se on hiipumassa. Onneksi. Embrace your uniqueness..
The Force Awakens....."Paloma.se.co"
"Aito Jesse on kuin kimalteleva kuusi.
väreillen kaikille toivo uusi."
Ihmisen osana on vain piirrellä, väritellä omia kuviaan.
Olisit kehunut suoraan minua:
"Elämä juoksee, kuten 60 elämäkin.
60 loppuu, elämä ei."
Turhaan kirjailit kopiosi hiipumisesta.
Hold your tongue my love
You head-applicated Jar Jar Binks
H.- veikkausvaan
Paloma.se.co kirjoitti:
Tuosta tuli mieleen republikaanien uskonnollinen mainos, jossa Jeesus oli jossain tilaisuudessa kertomassa matkastaan Jerusalemiin " ja siellä minä olin, ainoa valkoihoinen mies Jerusalemissa ..."
***
Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi. Mistähän syystä?
***
Suomalainen mies pitää vaaleaa naista kauniimpana kuin tummatukkaista.??? Elovena-myytti elää, mutta se on hiipumassa. Onneksi. Embrace your uniqueness..
The Force Awakens....."Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi"
Ehkä siksi että Osama on muslimi eikä kristitty?
Ehkä se vaalea kauneusihanne säilyy vielä pitkään juuri siksi että se on päivä päivältä yhä harvinaisempaa? veikkausvaan kirjoitti:
"Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi"
Ehkä siksi että Osama on muslimi eikä kristitty?
Ehkä se vaalea kauneusihanne säilyy vielä pitkään juuri siksi että se on päivä päivältä yhä harvinaisempaa?"veikkausvaan"
"Elämä juoksee, kuten 60 elämäkin.
60 loppuu, elämä ei."
Turhaan kirjailit kopiosi harvinaistumisesta
H.
.veikkausvaan kirjoitti:
"Jeesus kuvataan aina kaikessa uskonnollisessa taiteessa enemmän Bradd Pittin kuin Usama Bin Ladenin näköiseksi"
Ehkä siksi että Osama on muslimi eikä kristitty?
Ehkä se vaalea kauneusihanne säilyy vielä pitkään juuri siksi että se on päivä päivältä yhä harvinaisempaa?Uskonto ei periydy geeneissä, etnisyys sen sijaan tekee sen. Miten sinä olit ajatellut? Että Jeesus olisi ollut enemmän anglosaksin kuin juutalaisen näköinen? (Juutalaiset ja arabit ovat etnisesti samaa ryhmää tai ainakin hyvin lähellä)
Paloma.se.co kirjoitti:
Uskonto ei periydy geeneissä, etnisyys sen sijaan tekee sen. Miten sinä olit ajatellut? Että Jeesus olisi ollut enemmän anglosaksin kuin juutalaisen näköinen? (Juutalaiset ja arabit ovat etnisesti samaa ryhmää tai ainakin hyvin lähellä)
"Paloma.se.co"
"Aito Jesse on kuin kimalteleva kuusi.
väreillen kaikille toivo uusi."
H.
- hytinäx1
No jos katsoo esim tämän vuoden miss universum, miss world ym kansainvälisten kauneuskilpailujen osallistujia niin eipä paljon etnistä kauneutta löydy. Kaikki naiset melkein leivottu samaan muottiin.
Mutta se minusta on kamalinta että täytyy muuttaa nimensä jotta tulisi hyväksytyksi esimerkiksi työmarkkinoille.- hytinäx1
hunksz kirjoitti:
"hytinäx1 "
Ei Jessen tarvitse.
H.Niin tarvitse mitä? Selventäisitkö kun en pysy ajatustesi kärryillä.
hytinäx1 kirjoitti:
Niin tarvitse mitä? Selventäisitkö kun en pysy ajatustesi kärryillä.
"hytinäx1 "
Muuttaa nimeään.
H.- hytinäx1
hunksz kirjoitti:
"hytinäx1 "
Muuttaa nimeään.
H.No tuskinpa hän töitä etsiikään.
- Sasseniille
Miten jonkun ihmisen luonnollinen ulkonäkö voisi olla rasismia :)))))))
Se kyllä on Jumalan pilkkaa, jos joku ei ole tyytyväinen eikä tykkää omasta ulkonäöstään.
Joka tapauksessa jälkeläisille periytyy oikeat geenit."sasseniille"
Joten...
Kuten Jesse kysyessäni sanoi:
Mitä välii hei?
Helppoahan Jessen on sanoa, pahuksen musta-tukkainen kerettiläinen.
Jesse hiljeni kuitenkin, kun jostain kaukaa kumusi ukkosen ääni.
Harmaa-päiset pilvetkin nousivat uhkaavasti.
Thor, peekele, totesi Jesse.
Se on faijan hyvä kaveri.
Mikä sun parturi on?
H.Ohjelmassa haastateltiin thaimaalaista äitiä joka oli hyvin vaaleaihoinen ja jonka poika oli huomattavasti tummempi iholtaan. He saivat aina kuulla huomautuksia kuten "oi miten ihana poika, vahinko vain ettei hän ole saanut sinulta ihonväriään"...ja niin edelleen; tämä äiti on aktiivisesti mukana taistelemassa tätä vaalennusvillitystä vastaan.
En minä jumalien pilkasta tiedä ei kai niillä ole mitään tekemistä ihionvärimme kanssa. Eiköhän nämä ennakkoluulot ja kauneusihanteet ole ihan inhimillinen konstruktio.
Geenit periytyy ja siksihän ohjelman naiset valkaisivat ihoaan ja leikkelivät kasvojaan ja kroppaansa. Osittain siitäkin syystä että saisivat hankittua "oikean" miehen ja parannettua geeniperimäänsä. Oh aikoja!
Kuinka monta kertaa minäkin kuulin maassa jossa asuin, jossa 65% ovat valkoisen ja intiaanin sekoituksia, mestiisejä, 15 prossaa etnisiä afrikkalaisia, loput puhtaita intiaaneja ja eurooppalaisperäisiä valkoihoisia, miten meitä siellä tarvitaan "parantamaan rotua".- Sasseniille
Paloma.se.co kirjoitti:
Ohjelmassa haastateltiin thaimaalaista äitiä joka oli hyvin vaaleaihoinen ja jonka poika oli huomattavasti tummempi iholtaan. He saivat aina kuulla huomautuksia kuten "oi miten ihana poika, vahinko vain ettei hän ole saanut sinulta ihonväriään"...ja niin edelleen; tämä äiti on aktiivisesti mukana taistelemassa tätä vaalennusvillitystä vastaan.
En minä jumalien pilkasta tiedä ei kai niillä ole mitään tekemistä ihionvärimme kanssa. Eiköhän nämä ennakkoluulot ja kauneusihanteet ole ihan inhimillinen konstruktio.
Geenit periytyy ja siksihän ohjelman naiset valkaisivat ihoaan ja leikkelivät kasvojaan ja kroppaansa. Osittain siitäkin syystä että saisivat hankittua "oikean" miehen ja parannettua geeniperimäänsä. Oh aikoja!
Kuinka monta kertaa minäkin kuulin maassa jossa asuin, jossa 65% ovat valkoisen ja intiaanin sekoituksia, mestiisejä, 15 prossaa etnisiä afrikkalaisia, loput puhtaita intiaaneja ja eurooppalaisperäisiä valkoihoisia, miten meitä siellä tarvitaan "parantamaan rotua".Ei tuo mitään rasismia ole kuitenkaan!
Laittaahan länsimaiset vaaleat naiset isot silikonitissit. Rasismiako haluta olla isotissinen?
Rikas ja terve on kiva olla myös. Viihdyn. Omia omituisia geenejäni periytin, minkä kerkesin, ja hyvin pyyhkii jälkeläisilläkin sekä naima-asioissta että taloudellisesti!
Niin hyvin menee, että että jotkut leikkelee ja maalailee itsensä meidän suvun näköisiksi. - sussiunakkoon
Sasseniille kirjoitti:
Ei tuo mitään rasismia ole kuitenkaan!
Laittaahan länsimaiset vaaleat naiset isot silikonitissit. Rasismiako haluta olla isotissinen?
Rikas ja terve on kiva olla myös. Viihdyn. Omia omituisia geenejäni periytin, minkä kerkesin, ja hyvin pyyhkii jälkeläisilläkin sekä naima-asioissta että taloudellisesti!
Niin hyvin menee, että että jotkut leikkelee ja maalailee itsensä meidän suvun näköisiksi.Hui kauhee, sinähän ihan hirmu rasisti olet ;)
Sasseniille kirjoitti:
Ei tuo mitään rasismia ole kuitenkaan!
Laittaahan länsimaiset vaaleat naiset isot silikonitissit. Rasismiako haluta olla isotissinen?
Rikas ja terve on kiva olla myös. Viihdyn. Omia omituisia geenejäni periytin, minkä kerkesin, ja hyvin pyyhkii jälkeläisilläkin sekä naima-asioissta että taloudellisesti!
Niin hyvin menee, että että jotkut leikkelee ja maalailee itsensä meidän suvun näköisiksi.Taisi olla aika vaikea aihe tai sitten en ole osannut esittää asiaa tarpeeksi selvästi.
Sorry!- Sasseniille
Paloma.se.co kirjoitti:
Taisi olla aika vaikea aihe tai sitten en ole osannut esittää asiaa tarpeeksi selvästi.
Sorry!Et voi selittää rasismiksi sitä, mikä ei ole rasismia!
Jankuta miten paljon vaan, niin vaalea Elovena-tyttö-ulkonäkö ei koskenut kaikkia. Ei! Mun esiäidit olivat kaikki tummia ja korioita. Minulla on tietoa heistä heidän itsensä ja muiden aikalaisten kertomana paljon.
"Taisi olla vallitseva kulttuurihistoriallinen suuntaus joka koski kaikkia, koko yhteiskuntaa, kaikissa pohjoismaissa, jopa Suomessa. Sata vuotta sitten." Sasseniille kirjoitti:
Et voi selittää rasismiksi sitä, mikä ei ole rasismia!
Jankuta miten paljon vaan, niin vaalea Elovena-tyttö-ulkonäkö ei koskenut kaikkia. Ei! Mun esiäidit olivat kaikki tummia ja korioita. Minulla on tietoa heistä heidän itsensä ja muiden aikalaisten kertomana paljon.
"Taisi olla vallitseva kulttuurihistoriallinen suuntaus joka koski kaikkia, koko yhteiskuntaa, kaikissa pohjoismaissa, jopa Suomessa. Sata vuotta sitten.""Taisi olla vallitseva kulttuurihistoriallinen suuntaus joka koski kaikkia, koko yhteiskuntaa, kaikissa pohjoismaissa, jopa Suomessa. Sata vuotta sitten."
Edelleenkin, puhun vallitsevasta yleispohjoismaisesta standardista ja kauneusihanteesta. En SINUSTA ja sinun suvustasi. Tummia ja kauniita ihmisiä on ollut maailman sivu, ei he poikkea normista. Sillä ei ole rasismin kanssa mitään tekemistä, ei MEIDÄN yhteiskunnassaame. Hupsista...tulee kuin kaikuna vastaan.- Sasseniille
Paloma.se.co kirjoitti:
"Taisi olla vallitseva kulttuurihistoriallinen suuntaus joka koski kaikkia, koko yhteiskuntaa, kaikissa pohjoismaissa, jopa Suomessa. Sata vuotta sitten."
Edelleenkin, puhun vallitsevasta yleispohjoismaisesta standardista ja kauneusihanteesta. En SINUSTA ja sinun suvustasi. Tummia ja kauniita ihmisiä on ollut maailman sivu, ei he poikkea normista. Sillä ei ole rasismin kanssa mitään tekemistä, ei MEIDÄN yhteiskunnassaame. Hupsista...tulee kuin kaikuna vastaan.Paloma.se.co "Edelleenkin, puhun vallitsevasta yleispohjoismaisesta standardista ja kauneusihanteesta."
Mutta kun se ei voi olla mikään vallitseva, kun tunsin pilvin pimein tummia naisia, jotka eivät normaaleissa elämänsä ympyröissä yhtään kaipailleet vaaleammiksi.
Koskenlaskijan morsiamet http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/koululauluja5.htm
[Suomalainen kansansävel. A. Oksanen = Karl August Engelbrekt Ahlqvist, 1826-1889.]
1. "Äl', armas Annani, vaalene,
Vaikk' Pyörtäjäkoski pauhaa;
Sen voimaa en tosin vallitse,
Ei löydä se koskaan rauhaa,
Vaan kellä sen kalliot tiedoss' on,
Niin sille se nöyr' on ja voimaton." Sasseniille kirjoitti:
Paloma.se.co "Edelleenkin, puhun vallitsevasta yleispohjoismaisesta standardista ja kauneusihanteesta."
Mutta kun se ei voi olla mikään vallitseva, kun tunsin pilvin pimein tummia naisia, jotka eivät normaaleissa elämänsä ympyröissä yhtään kaipailleet vaaleammiksi.
Koskenlaskijan morsiamet http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/koululauluja5.htm
[Suomalainen kansansävel. A. Oksanen = Karl August Engelbrekt Ahlqvist, 1826-1889.]
1. "Äl', armas Annani, vaalene,
Vaikk' Pyörtäjäkoski pauhaa;
Sen voimaa en tosin vallitse,
Ei löydä se koskaan rauhaa,
Vaan kellä sen kalliot tiedoss' on,
Niin sille se nöyr' on ja voimaton.""kun tunsin pilvin pimein tummia naisia, jotka eivät normaaleissa elämänsä ympyröissä yhtään kaipailleet vaaleammiksi. "
Sata vuotta sitten, kansallisromanttisena aikakautena johon elovena-stereotyyppi perustuu?
Olet pikäikäistä sukua, iloitse siitä. Ehkä se on tummissa geeneissäsi ;)
(Minäkin tunnen pilvinpimein tummia naisia jotka ovat menestyneet ja olleet onnellisia, ennyt ihan sadan vuoden ajalta, mutta enemmän nykyajalta. Siitäkin huolimatta, Suomi-neito mielletään edelleenkin vaaleakutiseksi ja sinisilmäiseksi, elovenaperinnön pohjalta.
Mutta vaikka esiäitimme Elovena kaurahiutalepaketin kyljestä olikin rasistinen stereotyyppi, hän edusti kuitenkin senaikaista perisuomalaista kauneusihannetta ja edustaa monelle vieläkin.- Sasseniille
Paloma.se.co kirjoitti:
"kun tunsin pilvin pimein tummia naisia, jotka eivät normaaleissa elämänsä ympyröissä yhtään kaipailleet vaaleammiksi. "
Sata vuotta sitten, kansallisromanttisena aikakautena johon elovena-stereotyyppi perustuu?
Olet pikäikäistä sukua, iloitse siitä. Ehkä se on tummissa geeneissäsi ;)
(Minäkin tunnen pilvinpimein tummia naisia jotka ovat menestyneet ja olleet onnellisia, ennyt ihan sadan vuoden ajalta, mutta enemmän nykyajalta. Siitäkin huolimatta, Suomi-neito mielletään edelleenkin vaaleakutiseksi ja sinisilmäiseksi, elovenaperinnön pohjalta.
Mutta vaikka esiäitimme Elovena kaurahiutalepaketin kyljestä olikin rasistinen stereotyyppi, hän edusti kuitenkin senaikaista perisuomalaista kauneusihannetta ja edustaa monelle vieläkin.Kyllä tunsin reippaasti yli sata vuotta sitten syntyneitä naisia, jotka elivät omaa nuoruuttaan sata vuotta sitten. Mun lapsuudessa kertoivat paljon entisistä ajoista ja ajatuksistaankin. Ei tarvitse olla pitkäikäistä sukua. Omituista, kun et ole oman lapsuus- ja nuoruuselinympäristösi ihmisiin tutustunut.
Kerrohan sinäkin esimerkkejä ihmisten oikeasta elämästä sata vuotta sitten. Todista, että on ollut kyse "yleispohjoismaisesta standardista ja kauneusihanteesta" kansan keskuudessa.
Sinä yrität yleistää "kansallisromanttisena aikakautena johon elovena-stereotyyppi perustuu?" "Suomi-neito mielletään edelleenkin vaaleakutiseksi ja sinisilmäiseksi, elovenaperinnön pohjalta." "Mutta vaikka esiäitimme Elovena kaurahiutalepaketin kyljestä olikin rasistinen stereotyyppi, hän edusti kuitenkin senaikaista perisuomalaista kauneusihannetta ja edustaa monelle vieläkin."
@sasseniille,
ei kenenkään luonnollinen ulkonäkö ole rasismia; ajatuksenakin aivan mahdoton, eikä kysymys olekkaan siitä. Aivan konkreettisesti: aloitukseni otsikko viittaa vaan kansallisromanttiseen suomalaiseen kauneusihanteeseen Elovena-tyttö joka on vuosisadan alun kauneusihanteiden perustella muodostunut stereotyyppi; ideahistoriallisesti lähisukua arjalaiselle rotuopille joka oli kovasti muotia esim. natsi-Saksassa, Ruotsissa jne.- Sasseniille
Paloma.se.co "aloitukseni otsikko viittaa vaan kansallisromanttiseen suomalaiseen kauneusihanteeseen Elovena-tyttö joka on vuosisadan alun kauneusihanteiden perustella muodostunut stereotyyppi; ideahistoriallisesti lähisukua arjalaiselle rotuopille joka oli kovasti muotia esim. natsi-Saksassa, Ruotsissa jne."
Kellä oli muotia, kellä ei.
Jotain tuollaista kansallisromantiikkaa viljeli muutama hörhö. Kansalla oli täysi työ leivän hankkimisessa. Sasseniille kirjoitti:
Paloma.se.co "aloitukseni otsikko viittaa vaan kansallisromanttiseen suomalaiseen kauneusihanteeseen Elovena-tyttö joka on vuosisadan alun kauneusihanteiden perustella muodostunut stereotyyppi; ideahistoriallisesti lähisukua arjalaiselle rotuopille joka oli kovasti muotia esim. natsi-Saksassa, Ruotsissa jne."
Kellä oli muotia, kellä ei.
Jotain tuollaista kansallisromantiikkaa viljeli muutama hörhö. Kansalla oli täysi työ leivän hankkimisessa.:)
Taisi olla vallitseva kulttuurihistoriallinen suuntaus joka koski kaikkia, koko yhteiskuntaa, kaikissa pohjoismaissa, jopa Suomessa. Sata vuotta sitten.
Jos vaalea heleä iho on kärjessä kauneusihanteena, miksi monet vaaleat kärventävät ihoaan auringossa mahdollisimman tummaksi?
Koskaan ei ole hyvä, joko liian vaalea tai liian tumma, liian pienet silmät, milloinka vinot pienet silmät tulevat muotiin, tätä rotua edustavia on kuitenkin hyvin paljon.
Nyt ei nainen ole koskaan liian laiha, ei ole kovin pitkä aika siitä kun lihavammat olivat ihanne naisia.
Silmät töhritään mustalla värillä ympäriinsä, kasvoilla sottaista värivoidetta, huulipunan käytön vielä ymmärrän. Olen varmasti fossiili joka ei ymmärrä mitään. Kun puhtaalle iholle levitetään värivoidetta ei iho enää ole puhdas, vaikka käyttäisi kuinka korkealaatuisia aineita. Huvittavaa katsoa elokuvissa itkeviä naisia, silmämeikkiä pitää varoa kovankin tunnekuohun aikana.Vaalea, heleä iho on kauneusihanne maissa joissa se ei ole normi, kuten meillä. Maissa joissa on kolonialismitausta, valkoihoinen, johtava, varakas eliitti, hallitseva yhteiskuntaluokka, luokkayhteiskunta joka perustuu osittain ihonväriin ja etnisiin ominaisuuksiin.
Tämä EI ole sama asia kuin länsimaalaisen naisen turhamaisuus ja muodin seuraaminen. Eikä sama kuin eurooppalaisten ja amerikkalaisten markkinatalouden luomien tarpeiden tyydyttäminen oman ulkonäkönsä suhteen. (Aika huvittavaa juuri tuo itsensä auringossa paahtaminen ja rusketuksen hankkiminen: sata vuotta sitten auringossa paahtunut iho oli osoitus huonosta yhteiskunnallisesta asemasta: maatyöläiset olivat ruskeita ja ....köyhiä.)
En sinänänsä tuomitse meikkaamista tai tukan värjäämistä enkä ole sataprosenttisesti kauneusleikkauksiakaan vastaan. Mietin vain sievää, tummahkoa eteläafrikkalaista naista joka levittää koko kropalleen ja kasvoilleen valkaisuainetta kaksi kertaa viikossa että hänet edes huomattaisiin, että hän tulisi näkyväksi, että hän saisi parempaa työtä hotellilla (jossa hän saa vain siivota vessoja???) että hänet hyväksyttäisi vaaleampien kavereiden keskuudessa täysivertaisena. Rasismin otetta kehittyvissä yhteiskunnissa ja miten se vaikuttaa tavallisen kadunnaisen elämään. Sarjassa naisen elämän raadollisuutta ei-länsimaisessa yhteiskunnassa.- bessie-
Paloma.se.co kirjoitti:
Vaalea, heleä iho on kauneusihanne maissa joissa se ei ole normi, kuten meillä. Maissa joissa on kolonialismitausta, valkoihoinen, johtava, varakas eliitti, hallitseva yhteiskuntaluokka, luokkayhteiskunta joka perustuu osittain ihonväriin ja etnisiin ominaisuuksiin.
Tämä EI ole sama asia kuin länsimaalaisen naisen turhamaisuus ja muodin seuraaminen. Eikä sama kuin eurooppalaisten ja amerikkalaisten markkinatalouden luomien tarpeiden tyydyttäminen oman ulkonäkönsä suhteen. (Aika huvittavaa juuri tuo itsensä auringossa paahtaminen ja rusketuksen hankkiminen: sata vuotta sitten auringossa paahtunut iho oli osoitus huonosta yhteiskunnallisesta asemasta: maatyöläiset olivat ruskeita ja ....köyhiä.)
En sinänänsä tuomitse meikkaamista tai tukan värjäämistä enkä ole sataprosenttisesti kauneusleikkauksiakaan vastaan. Mietin vain sievää, tummahkoa eteläafrikkalaista naista joka levittää koko kropalleen ja kasvoilleen valkaisuainetta kaksi kertaa viikossa että hänet edes huomattaisiin, että hän tulisi näkyväksi, että hän saisi parempaa työtä hotellilla (jossa hän saa vain siivota vessoja???) että hänet hyväksyttäisi vaaleampien kavereiden keskuudessa täysivertaisena. Rasismin otetta kehittyvissä yhteiskunnissa ja miten se vaikuttaa tavallisen kadunnaisen elämään. Sarjassa naisen elämän raadollisuutta ei-länsimaisessa yhteiskunnassa.Vaaleamman ihon ihannointi liittyy myös kolonialismiin, mutta esiintyy sitä muutenkin. Yhteiskuntaluokista tavallaan on kuitenkin aina kysymys. Esimerkiksi Intiassa jossa ihon vaalentaminen on todella yleistä kastittomat ovat hyvin tummaihoisia. Kiinassa vähän sama juttu, vaaleampi iho kertoo ylempiin sosiaaliluokkiin kuulumisesta. Orjat ovat olleet tummaihoisempia, mutta esim. Liberiassa orjien jälkeläiset muodostivat eliitin.
- ent.siivoojaparka
Paloma.se.co kirjoitti:
Vaalea, heleä iho on kauneusihanne maissa joissa se ei ole normi, kuten meillä. Maissa joissa on kolonialismitausta, valkoihoinen, johtava, varakas eliitti, hallitseva yhteiskuntaluokka, luokkayhteiskunta joka perustuu osittain ihonväriin ja etnisiin ominaisuuksiin.
Tämä EI ole sama asia kuin länsimaalaisen naisen turhamaisuus ja muodin seuraaminen. Eikä sama kuin eurooppalaisten ja amerikkalaisten markkinatalouden luomien tarpeiden tyydyttäminen oman ulkonäkönsä suhteen. (Aika huvittavaa juuri tuo itsensä auringossa paahtaminen ja rusketuksen hankkiminen: sata vuotta sitten auringossa paahtunut iho oli osoitus huonosta yhteiskunnallisesta asemasta: maatyöläiset olivat ruskeita ja ....köyhiä.)
En sinänänsä tuomitse meikkaamista tai tukan värjäämistä enkä ole sataprosenttisesti kauneusleikkauksiakaan vastaan. Mietin vain sievää, tummahkoa eteläafrikkalaista naista joka levittää koko kropalleen ja kasvoilleen valkaisuainetta kaksi kertaa viikossa että hänet edes huomattaisiin, että hän tulisi näkyväksi, että hän saisi parempaa työtä hotellilla (jossa hän saa vain siivota vessoja???) että hänet hyväksyttäisi vaaleampien kavereiden keskuudessa täysivertaisena. Rasismin otetta kehittyvissä yhteiskunnissa ja miten se vaikuttaa tavallisen kadunnaisen elämään. Sarjassa naisen elämän raadollisuutta ei-länsimaisessa yhteiskunnassa.Eikö sinun olisi aika palata tälle vuosituhannelle, eikä jumittua siihen, mitä sata vuotta sitten on ollut vaikka kuinka ihannoit natseja.
Aika rasistiselle alkaa kuulostaa tuo ihmisen ihon väriin fixautuminen.
Jos sinä tunsit Kolumbiassa olevasi muita ylempänä "Elovenatyttönä" (mitä ruskeasilmäinen ja vaaleanpunaruskeatukkainen ei missään nimessä edusta), niin älä kuvittele kaikkien toisten ajattelevan yhtä rasistisesti.
Pikkuveljeni hölväsi itsensä tervalla, kun kerroin hänelle nähneeni ensimmäisen kerran ihan mustan miehen Jyväskylän rautatieasemalla.
Erikoisuus on aina viehättänyt sellaisia, jotka haluavat tulla huomatuksi ja siksi monet vaaleatukkaiset koulukaverinikin halusivat värjätä hiuksensa mustiksi, että erottuisivat joukosta.
Aina on ollut joku hapitus meneillään, että olisi erilainen kuin toiset ympäristössä, hipit, punkkarit, emot..., kunnes kaikki samassa ikäluokassa ovat alkaneet olla samannäköisiä ja sitten on keksitty uusi hapitus.
Vielä tuosta, kun luokittelet Kauko-Idän aasialaiset tummaihoisiksi. Keltaisia he ovat eikä tummaihoisia.
Likka oli aupairina perheessä, missä isä oli ruotsalainen ja äiti taikku. Kerran äiti laittoi lapset kylpyyn ja alkoi siunailemaan, että vesi on ihan keltaista. Niitten isä urahti vain rauhallisesti, että noh, lapsethan ovat keltaisia. - eppu2
Paloma.se.co kirjoitti:
Vaalea, heleä iho on kauneusihanne maissa joissa se ei ole normi, kuten meillä. Maissa joissa on kolonialismitausta, valkoihoinen, johtava, varakas eliitti, hallitseva yhteiskuntaluokka, luokkayhteiskunta joka perustuu osittain ihonväriin ja etnisiin ominaisuuksiin.
Tämä EI ole sama asia kuin länsimaalaisen naisen turhamaisuus ja muodin seuraaminen. Eikä sama kuin eurooppalaisten ja amerikkalaisten markkinatalouden luomien tarpeiden tyydyttäminen oman ulkonäkönsä suhteen. (Aika huvittavaa juuri tuo itsensä auringossa paahtaminen ja rusketuksen hankkiminen: sata vuotta sitten auringossa paahtunut iho oli osoitus huonosta yhteiskunnallisesta asemasta: maatyöläiset olivat ruskeita ja ....köyhiä.)
En sinänänsä tuomitse meikkaamista tai tukan värjäämistä enkä ole sataprosenttisesti kauneusleikkauksiakaan vastaan. Mietin vain sievää, tummahkoa eteläafrikkalaista naista joka levittää koko kropalleen ja kasvoilleen valkaisuainetta kaksi kertaa viikossa että hänet edes huomattaisiin, että hän tulisi näkyväksi, että hän saisi parempaa työtä hotellilla (jossa hän saa vain siivota vessoja???) että hänet hyväksyttäisi vaaleampien kavereiden keskuudessa täysivertaisena. Rasismin otetta kehittyvissä yhteiskunnissa ja miten se vaikuttaa tavallisen kadunnaisen elämään. Sarjassa naisen elämän raadollisuutta ei-länsimaisessa yhteiskunnassa.Tuo eloveena-aika taitaa olla jo taakse jäänyttä aikaa, ainakin täällä.
Ainakin hiuksia näkee, vaikka minkä värisiä.
Kauan sitten naiset käyttivät myrkyllisiä naamioita (muistaakseni lyijyä) kalpeuden saavuttaakseen.
Hienoston naisilla oli päivänvarjot kasvoja suojaamaan, että onhan se tietysti niiltä ajoilta lähtenyt ihanne.
Nykyäänhän näillä leveysasteilla kysytään kovin kalpealta tyypiltä ´´voitko huonosti´.
Minusta Jeesusta kuvataan sellaisena, miltä miehet näyttivät siihen aikaan, sillä alueella.
Minulla, kun on tuo 4-osainen väriraamattu, missä on paljon kuvia maalauksista, miehet ovat samaa tyyppiä ulkonäöllisesti kuvissa.
Täällä ei ainakaan saa enää laittaa sellaisia työpaikkailmoituksia, mikä voidaan tulkita ikä- tai sukupuolirasismiksi. eppu2 kirjoitti:
Tuo eloveena-aika taitaa olla jo taakse jäänyttä aikaa, ainakin täällä.
Ainakin hiuksia näkee, vaikka minkä värisiä.
Kauan sitten naiset käyttivät myrkyllisiä naamioita (muistaakseni lyijyä) kalpeuden saavuttaakseen.
Hienoston naisilla oli päivänvarjot kasvoja suojaamaan, että onhan se tietysti niiltä ajoilta lähtenyt ihanne.
Nykyäänhän näillä leveysasteilla kysytään kovin kalpealta tyypiltä ´´voitko huonosti´.
Minusta Jeesusta kuvataan sellaisena, miltä miehet näyttivät siihen aikaan, sillä alueella.
Minulla, kun on tuo 4-osainen väriraamattu, missä on paljon kuvia maalauksista, miehet ovat samaa tyyppiä ulkonäöllisesti kuvissa.
Täällä ei ainakaan saa enää laittaa sellaisia työpaikkailmoituksia, mikä voidaan tulkita ikä- tai sukupuolirasismiksi.Ohjelma oli tehty nimenomaan Kauko-Idän ja Etelä-Afrikan naisten kauneusihanteesta ja miten paljon se vaikuttaa heidän elämäänsä ja pääsemiseen eteenpäin elämässä. Me olemme etuoikeutettuja verrattuna kehitysmaiden (vaikka oikeesti ei esim. Etelä-Korea ei ole kehitysmaa, eikä myöskään Japani missä silmäleikkaukset ovat jokapäiväisiä kauneusleikkauksia) naisiin; eloveenamme saa olla tumma tai vaalea, ihonvärikin saa olla vaaleampi tai tummempi (tiettyjen rajojen sisällä) ja yhteiskunnallinen asemamme ei ole ratkaiseva tekijä uran muodostamisessa tai työnhaussa.
(Selvennykseksi: käytän elovenaa vain synonyyminä suomitytölle. )
Uskonnollinen taide on AINA kuvannut Jeesusta länsimaalaisen kauneusihanteen mukaan. Sinunkin väriraamattusi kuvat perustuvat tähän traditioon. Värejä ollaan hieman ehkä tummennettu, mutta useimmiten Jeesus on kuvattu sinisilmäisenä ja ruskeahiuksisena. Kuinka monta Lähi_Idän juutalaista (puhdasveristä) tunnet joilla on siniset silmät ja vaaleanruskea tukka ja parta?
http://www.differentspirit.org/
Perinteinen kuvamme Jeesuksen ulkonäöstä perustuu renesanssitaiteilijoiden maalauksiin. (Italia)- eppu2
Paloma.se.co kirjoitti:
Ohjelma oli tehty nimenomaan Kauko-Idän ja Etelä-Afrikan naisten kauneusihanteesta ja miten paljon se vaikuttaa heidän elämäänsä ja pääsemiseen eteenpäin elämässä. Me olemme etuoikeutettuja verrattuna kehitysmaiden (vaikka oikeesti ei esim. Etelä-Korea ei ole kehitysmaa, eikä myöskään Japani missä silmäleikkaukset ovat jokapäiväisiä kauneusleikkauksia) naisiin; eloveenamme saa olla tumma tai vaalea, ihonvärikin saa olla vaaleampi tai tummempi (tiettyjen rajojen sisällä) ja yhteiskunnallinen asemamme ei ole ratkaiseva tekijä uran muodostamisessa tai työnhaussa.
(Selvennykseksi: käytän elovenaa vain synonyyminä suomitytölle. )
Uskonnollinen taide on AINA kuvannut Jeesusta länsimaalaisen kauneusihanteen mukaan. Sinunkin väriraamattusi kuvat perustuvat tähän traditioon. Värejä ollaan hieman ehkä tummennettu, mutta useimmiten Jeesus on kuvattu sinisilmäisenä ja ruskeahiuksisena. Kuinka monta Lähi_Idän juutalaista (puhdasveristä) tunnet joilla on siniset silmät ja vaaleanruskea tukka ja parta?
http://www.differentspirit.org/
Perinteinen kuvamme Jeesuksen ulkonäöstä perustuu renesanssitaiteilijoiden maalauksiin. (Italia)Katselimpa tuon raamatun ensimmäisen osan kuvia (muut osat maalla).
Kaksi isoa kuvaa Jeesuksesta missä silmät näkyivät, olivat ruskeat.
Yhdessäkään miehiä kuvaavassa kuvassa ei näkynyt sinistä silmissä.
Luulempa, että Jeesuksella oli oikeasti ruskea tukka. - ent.siivoojaparka
Paloma.se.co kirjoitti:
Ohjelma oli tehty nimenomaan Kauko-Idän ja Etelä-Afrikan naisten kauneusihanteesta ja miten paljon se vaikuttaa heidän elämäänsä ja pääsemiseen eteenpäin elämässä. Me olemme etuoikeutettuja verrattuna kehitysmaiden (vaikka oikeesti ei esim. Etelä-Korea ei ole kehitysmaa, eikä myöskään Japani missä silmäleikkaukset ovat jokapäiväisiä kauneusleikkauksia) naisiin; eloveenamme saa olla tumma tai vaalea, ihonvärikin saa olla vaaleampi tai tummempi (tiettyjen rajojen sisällä) ja yhteiskunnallinen asemamme ei ole ratkaiseva tekijä uran muodostamisessa tai työnhaussa.
(Selvennykseksi: käytän elovenaa vain synonyyminä suomitytölle. )
Uskonnollinen taide on AINA kuvannut Jeesusta länsimaalaisen kauneusihanteen mukaan. Sinunkin väriraamattusi kuvat perustuvat tähän traditioon. Värejä ollaan hieman ehkä tummennettu, mutta useimmiten Jeesus on kuvattu sinisilmäisenä ja ruskeahiuksisena. Kuinka monta Lähi_Idän juutalaista (puhdasveristä) tunnet joilla on siniset silmät ja vaaleanruskea tukka ja parta?
http://www.differentspirit.org/
Perinteinen kuvamme Jeesuksen ulkonäöstä perustuu renesanssitaiteilijoiden maalauksiin. (Italia)Eihän Jeesus Raamatun mukaan ollutkaan puhdasverinen juutalainen. Hänen äitinsä oli juutalainen, mutta isänsähän oli ...(?).
Muistat kai omankin uskontunnustuksesi ripille päästessäsi: "...joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta..."
e.sp (lähes pappi) - ent.siivoojaparka
Paloma.se.co kirjoitti:
Ohjelma oli tehty nimenomaan Kauko-Idän ja Etelä-Afrikan naisten kauneusihanteesta ja miten paljon se vaikuttaa heidän elämäänsä ja pääsemiseen eteenpäin elämässä. Me olemme etuoikeutettuja verrattuna kehitysmaiden (vaikka oikeesti ei esim. Etelä-Korea ei ole kehitysmaa, eikä myöskään Japani missä silmäleikkaukset ovat jokapäiväisiä kauneusleikkauksia) naisiin; eloveenamme saa olla tumma tai vaalea, ihonvärikin saa olla vaaleampi tai tummempi (tiettyjen rajojen sisällä) ja yhteiskunnallinen asemamme ei ole ratkaiseva tekijä uran muodostamisessa tai työnhaussa.
(Selvennykseksi: käytän elovenaa vain synonyyminä suomitytölle. )
Uskonnollinen taide on AINA kuvannut Jeesusta länsimaalaisen kauneusihanteen mukaan. Sinunkin väriraamattusi kuvat perustuvat tähän traditioon. Värejä ollaan hieman ehkä tummennettu, mutta useimmiten Jeesus on kuvattu sinisilmäisenä ja ruskeahiuksisena. Kuinka monta Lähi_Idän juutalaista (puhdasveristä) tunnet joilla on siniset silmät ja vaaleanruskea tukka ja parta?
http://www.differentspirit.org/
Perinteinen kuvamme Jeesuksen ulkonäöstä perustuu renesanssitaiteilijoiden maalauksiin. (Italia)Tässä nyt ei näy silmien väriä. (Saanko näkymään kuvaakaan)
https://twitter.com/jeesus_kristus
- JiiVeeGeetä
" kaikkee mä oo kuullu hulluks mua on luultu
muttei mulla pleksit ihan pienest huurru
hommat valkenee ni naamat kalpenee
mutta beibi kyllä täällä tarkenee" - näin
Kokonaisuus merkitsee ihmisessä kaikki muu on turhuutta, en edes pohdi moista hälynpölyä onneksi on muuta ajateltavaa.
- 60vuotiasko
Ovatko tämän ketjun kirjoittajat jo aikuisia? Vaikuttaa teini-ikäisten lässytykseltä.
- viisaintapoistua
Eikö nuo lie palstan typeryksiä jokka tunkee joka alotukseen hölmöyttään esittelemään.
- hytinäx1
Täältäpä teille japanilaista kauneutta:
https://youtu.be/sLcbfF9ypmM - joulutullajollll
Miten te jaksattekin samaa vänkytystä aina vaan?
Eikö edes näin joulun alla ole muuta tekemistä?- Asiallinen.vastaus
S24 palstoilla on ns. rosenttikirjoittajia, yllyttävät ja härnäävät huimia vastailemaan kaikennäkösiin kummallisiin alotuksiin. Tämä paloman alotus on tosin asiallinen, mutta ne monet muut;DD
- en.uskalla.ajatella
Kerran pari päivässä vikaisen naamaani pelistä voi hitto jos sieltä katsoisi vieras naama, mitä tekisin.
- ent.siivoojaparka
Minulle sekin on tapahtunut. Ei mukavaa, ei.
- luuvaloko
Pälvikalju paistaa, naama turvoksissa, kaksoisleuka, lonttaposki, silmäpussit, aknetta ja kaikki peilissä näkyvässä naamassa, että tähän on tultu.
- suvenkorento12
Mitä rasismia se nyt on, aikamoinen kärjistys. Kyllä meillä sentään joitain perinteitä saa olla. Elovena-tyttöhän on sellainen supisuomalainen, saunapuhtaan, viattoman näköinen kaunokainen, jollainen suomalainen tyttö parhaimmillaan on. Samaa naistyyppiä edustavat suomalaistytöt ovat menestyneet hyvin maailmalla valokuvamalleina. Antakaa nyt sentään jotain omaa, omintakeista säilyä.
Vietin juuri 3 kk Espanjassa. Kylläpä siellä on kauniita ihmisiä, mustahiuksisia,
kaunissilmäisiä, ylpeitä itsestään ja omasta kulttuuristaan. Sellaisia toivoisin meidänkin olevan, siis ylpeitä itsestämme juuri sellaisina kuin olemme.Espanjalaisissa minuakin viehättää se vahva omaleimaisuus, tietoisuus siitä ketä he ovat ja vahva kansallinen itsetunto. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan, mutta minun kriteerini mukaan kauniit ihmiset eivät ole stereotyyppi eikä muuttuvassa maailmassa edes perinne voi kartoittaa mikä fenotyyppi (näkyvät ominaisuudet) edustaisi jotain kansallisuutta. Meidän nuoruutemme vaalea suomineito (elovena-mainoksen kansallisromanttinen ihanne) on kaunis, mutta ei ainutlaatuinen.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi: maailma on täynnä maita joissa asuu ja elää kauniita ihmisiä jotka ovat ylpeitä itsestään. Siksi juuri tämä ohjelma jonka näin kosketti ja puhutti.- bessie-
"Elovena-tyttöhän on sellainen supisuomalainen, saunapuhtaan, viattoman näköinen kaunokainen, jollainen suomalainen tyttö parhaimmillaan on."
No jooo... Vai vielä saunapuhdas ja VIATTOMAN näköinenkin pitäisi olla ollakseen suomalainen tyttö parhaimmillaan. Mielestäni tuo ei tunnu ollenkaan suomalaiselta ajatukselta. Meillä kun ei koko suvun kunnia ole sidottu tyttölapsen tai naisen "viattomuuteen", vaan me tasa-arvoiset, vahvat ja usein korkeasti koulutetut suomalaisnaiset näytämme juuri siltä miltä itse haluamme.
Maailmalla menestyneet suomalaismallit harvemmin näyttävät elovenatytöiltä, enemmän sitä tyyppiä näkee katalogimalleina ja ei kovin paljon niissäkään.
Parhaiten menestyneissä misseissäkään ei kovin montaa elovenatyyppiä ole. - suvenkorento12
Paloma.se.co kirjoitti:
Espanjalaisissa minuakin viehättää se vahva omaleimaisuus, tietoisuus siitä ketä he ovat ja vahva kansallinen itsetunto. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan, mutta minun kriteerini mukaan kauniit ihmiset eivät ole stereotyyppi eikä muuttuvassa maailmassa edes perinne voi kartoittaa mikä fenotyyppi (näkyvät ominaisuudet) edustaisi jotain kansallisuutta. Meidän nuoruutemme vaalea suomineito (elovena-mainoksen kansallisromanttinen ihanne) on kaunis, mutta ei ainutlaatuinen.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi: maailma on täynnä maita joissa asuu ja elää kauniita ihmisiä jotka ovat ylpeitä itsestään. Siksi juuri tämä ohjelma jonka näin kosketti ja puhutti.Minusta tuo itse ohjelma kuulosti rasistiselta.
Sille, mitä jonkin kaukaisen maan ja rodun ihmiset pitävät kauniina ja ihanteena, me emme voi mitään. Olen tavannut maailmalla paljon kauniita ihmisiä, kaiken värisiä ja rotuisia.
- Entinentumma
Oletteko huomanneet lähipiireissänne että miehet usein valitsevat huomaamattaan mielitiettyä sen perusteella onko oma äiti vaalea vai tumma. Onkohan tämä seikka vaikuttamassa myös naisiin niin että valitsevat puolison isän värin perusteella tiedostamattaan. Tehkääs omassa suvussanne pikatutkimus nyt kun jouluaikaan on sukua koolla enemmänkin. Elikkäs vaalean naisihanteen suosituimmuus voi ollakin pelkkää mutua ja kauraryyniä myyvien mainosmiesten ovelaa vedätystä :D.
Entinentumma
Hyvä idea, jota jäin miettimään.
Isäni oli kalju(ennen aika tumma) jo 30-v mennessään avioon äitini kanssa ja äitini oli silloin aika vaalea, mutta muuttui maantienharmaaksi, kuten minäkin, siis olin lapsena melkoinen blondi, kunnes hiukseni tummuivat, kun taas siskoni sai jostain perimästä tummat, luonnonkiharaiset hiukset. Arvaa, harmittiko?
Äitini veljillä oli myös "eloveena" vaaleat hiukset ja luonnonkiharat, joten suurin osa serkuistanikin sai tämän perintönä.
Mieheni vanhemmat olivat enempi tummia, mutta kaksi lasta sai vaaleat luonnonkiharaiset hiukset, joista minä sen pojan nappasin, jolla on luonnonvaaleat (ovat pysyneetkin) hiukset ja harmikseni myös luonnonkiharat.
En tiedä, kuinka mieheni minut valitsi, koska itse olin värjätty blondi mennessämme kihloihin, mutta hääkellojen soidessa olin tummanruskea, joka väri on pysynyt, kun muistan ahkerasti värjätä. Lapsistamme toisesta tuli tämä "eloveena", mutta toisen lapsen hiukset tummuivat ja hän on ollut vaihtelevalla menestyksellä joskus aika tumma, mutta nyt on taas "elovena".
En jaksa uskoa tuohon teoriaan ainakaan omalta kohdaltani, koska valintamme oli "kotikylän lapset", jotka yhdessä matkustivat pääkaupunkiseudun asunnosta, sinne kotiin, koska ei vuokra-asunto koskaan ollut koti.
Jos taas ajattelen tytärtäni, jonka isä, siis mieheni on vaalea, niin miehensä on tummanruskea ja appensa melkein musta. Tyttären (siis tyttäreni lapsi)hiukset tummuu pika vauhtia, kun taas toisen lapsen hiukset voi jäädä jopa vaaleaksi?
Harmi on kuitenkin, jos Suomesta katoaa tämä ns. "eloveena" rotu, mutta liian sisäsiittoiseksi tulisi esim. äitini suku, joista suurinosa on luonnonkiharaisia, viljapellon vaaleita hiuksisia.
- poljento
Kaks eukkoa on ollut, ja molemmat vaaleita rotunaisia. Iho kuin maidossa kylpeneitä, oljenvaaleat kutrit, iso povi ja lantio että runsas peräsin taanneet hyvän naisperimän.
- sisselikö
Suorastaan kantakirjassa.
Ensimmäinen mieheni ja lasteni isä oli taiteellinen insinöörityyppi ja kielitieteilijä. Hän valitsi minut kun astuin alas hänen maalaamastaan taulusta joka esitti nuorta sinipukuista naista jolla oli pitkä, vaalean kastanjanvärinen tukka ja vaalea hipiä. (Inspiraationa oli ollut nähtävästi impressionismi ja Edgar Degas). Taulun hän oli maalannut opiskeluaikoinaan, noin kolme vuotta ennen tapaamistamme.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks545549Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si784302Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut443566Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623343Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023332Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.43040- 1102839
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri612269Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1292264Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu361741