Otsikko kertookin jo pääidean, mutta selvennän asiaa vielä hiukan... Minulla ja miehelläni on 2 vuotias lapsi ja odotan parhaillaan toista lastamme. Anoppi on lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa lähestulkoon kaikessa eri mieltä kanssani. Listasta saisi vaikka kuinka pitkän, mutta kerron muutaman eniten mieltäni kaihertavan asian esimerkein:
1. Lapsemme on todella huono syömään. On aina ollut. Kaikki herkut kyllä maistuisivat, mutta ns. oikea ruoka ei. Olemme siksi anopillekin kertoneet, että lapsellemme ei saa antaa esim. leipää ennen kuin ruuasta on syöty edes muutama lusikallinen, sillä leivästäkin nuollaan voit pois ja/tai syödään kinkku ja juusto, mutta itse leipään ei kosketa... Anoppi "säälii" lasta ja antaa ruokapöydässä lapsemme eteen kinkkuja, juustoja, kurkkuja ja tomaatteja yms. jos lapsi pikkuisenkin kiukkuaa, että ei rupea syömään. Jos hänelle asiasta mainitsee, hän raivostuu: "Kyllä lapsen pitää syödä!" Sama toistuu herkkujen kanssa. Anoppi antaa lapselle salaa keksejä, jäätelöä, suklaata ja muuta hyvää silloin kun en satu huomaamaan, vaikka lapsi olisi herkkuja jo saanut ja minä kieltänyt niitä lisää enää antamasta. Vastaus tähän on yleensä, että anoppi sanoo lapselle: "Kun tuo sinun äitisi ei taaskaan anna lupaa..." Muutenkin minulla ja miehelläni on periaate, että ruokapöydässä ei pelleillä (esim. leipä ei ole auto tai hevonen ja lusikalla ei heitellä ruokaa). Anoppini mielestä tällainen käytös on täysin sallittua ja hän on monesti minua ojentanut, jos olen lastani komentanut huonosta käytöksestä. Myöskin, jos lapselleni ei kelpaa annettu ruoka alkaa anoppi kantaa hänen eteensä kaikkea muuta, mikä voisi maistua, sillä "lapsi ei saa olla nälässä!"
2. Anopilla on ulkokoira, joka on pihalla häkissä. Kyseinen koira on luonnevikainen ja sen tiedetään varmuudelle yrittäneen hyökätä yhden pienen lapsen kimppuun. Syy tuntematon. Tästä syystä olen anopilleni usein sanonut, että hän ei saa viedä lastani koiran luokse. Kielloistani huolimatta anoppi vie lapsen lähes joka kerta koiran luokse. Jos mainitse asiasta, vastaus on äkäinen: "Kyllä minä oman koirani tunnen, ei se ole vihainen!" tai "Kyllä minä tässä välissä olen varmistamassa, että se ei pääse puremaan!"
3. Anoppila sijaitsee maalla, mutta vilkkaan tien vieressä. Anoppi on vakaasti päättänyt, että hän ostaa lapsellemme ensi kesäksi sähkömönkijän, jolla lapsemme sitten voisi ajella. Itse tunnen lapseni sen verran hyvin, että tiedän että hän ei "karkuun" päästyään tule luokse ja läheisen vilkkaan tien läheisyys kauhistuttaa minua. Kun mainitsin anopille, että minä en ainakaan sähkömönkijää jaksa juosta kiinni ja 2 vuotiaalle ei ole mitään järkeä sellaista ostaa, mutta hän pitää pintansa. Hänen vastauksensa asiaan, kun mainitsin, että lapsi voi ajaa auton alle: "Minä laitan koiran talutushihnan kiinni lapsen paitaan, niin ei se kauaksi pääse ajamaan!"
4. Anoppi tuntuu välillä unohtavan roolinsa, eli olevansa mummo, ei äiti. Hän on useamman kerran leikkinyt imettävänsä 2 vuotiastamme. Hän on ottanut lapsen syliinsä selälleen ja vetänyt paitansa ylös niin että koko tissi on näkynyt paljaana ja leikkinyt imettävänsä lasta. Tilanne on joka kerta minusta niin kiusallinen ja ällöttävä, että en ole pystynyt sanomaan mitään.
Anoppi suuttuu silmittömästi, jos hänelle mainitsee jostakin lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Minua hän ei kuuntele. Tilanne on johtanut siihen, että 2 vuotias raivoaa minulle anoppilassa ollessamme ja yksinkertaisetkaan asiat eivät onnistu, sillä lapsi ilmeisesti vaistoaa anopin halveksunnan ja epäkunnioituksen minua kohtaan: "mummokaan ei kunnioita eikä tottele äitiä, joten minunkaan ei tarvitse."
Olen siinä pisteessä, että olen valmis katkaisemaan välit kokonaan tähän talipää anoppiini, vaikka tiedän sen lastani satuttavankin... Olisiko kenelläkään mitään neuvoja? Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? En enää tiedä mitä tehdä, jos hyvällä sanominen ei tehoa... eikä pahallakaan.
1. Lapsemme on todella huono syömään. On aina ollut. Kaikki herkut kyllä maistuisivat, mutta ns. oikea ruoka ei. Olemme siksi anopillekin kertoneet, että lapsellemme ei saa antaa esim. leipää ennen kuin ruuasta on syöty edes muutama lusikallinen, sillä leivästäkin nuollaan voit pois ja/tai syödään kinkku ja juusto, mutta itse leipään ei kosketa... Anoppi "säälii" lasta ja antaa ruokapöydässä lapsemme eteen kinkkuja, juustoja, kurkkuja ja tomaatteja yms. jos lapsi pikkuisenkin kiukkuaa, että ei rupea syömään. Jos hänelle asiasta mainitsee, hän raivostuu: "Kyllä lapsen pitää syödä!" Sama toistuu herkkujen kanssa. Anoppi antaa lapselle salaa keksejä, jäätelöä, suklaata ja muuta hyvää silloin kun en satu huomaamaan, vaikka lapsi olisi herkkuja jo saanut ja minä kieltänyt niitä lisää enää antamasta. Vastaus tähän on yleensä, että anoppi sanoo lapselle: "Kun tuo sinun äitisi ei taaskaan anna lupaa..." Muutenkin minulla ja miehelläni on periaate, että ruokapöydässä ei pelleillä (esim. leipä ei ole auto tai hevonen ja lusikalla ei heitellä ruokaa). Anoppini mielestä tällainen käytös on täysin sallittua ja hän on monesti minua ojentanut, jos olen lastani komentanut huonosta käytöksestä. Myöskin, jos lapselleni ei kelpaa annettu ruoka alkaa anoppi kantaa hänen eteensä kaikkea muuta, mikä voisi maistua, sillä "lapsi ei saa olla nälässä!"
2. Anopilla on ulkokoira, joka on pihalla häkissä. Kyseinen koira on luonnevikainen ja sen tiedetään varmuudelle yrittäneen hyökätä yhden pienen lapsen kimppuun. Syy tuntematon. Tästä syystä olen anopilleni usein sanonut, että hän ei saa viedä lastani koiran luokse. Kielloistani huolimatta anoppi vie lapsen lähes joka kerta koiran luokse. Jos mainitse asiasta, vastaus on äkäinen: "Kyllä minä oman koirani tunnen, ei se ole vihainen!" tai "Kyllä minä tässä välissä olen varmistamassa, että se ei pääse puremaan!"
3. Anoppila sijaitsee maalla, mutta vilkkaan tien vieressä. Anoppi on vakaasti päättänyt, että hän ostaa lapsellemme ensi kesäksi sähkömönkijän, jolla lapsemme sitten voisi ajella. Itse tunnen lapseni sen verran hyvin, että tiedän että hän ei "karkuun" päästyään tule luokse ja läheisen vilkkaan tien läheisyys kauhistuttaa minua. Kun mainitsin anopille, että minä en ainakaan sähkömönkijää jaksa juosta kiinni ja 2 vuotiaalle ei ole mitään järkeä sellaista ostaa, mutta hän pitää pintansa. Hänen vastauksensa asiaan, kun mainitsin, että lapsi voi ajaa auton alle: "Minä laitan koiran talutushihnan kiinni lapsen paitaan, niin ei se kauaksi pääse ajamaan!"
4. Anoppi tuntuu välillä unohtavan roolinsa, eli olevansa mummo, ei äiti. Hän on useamman kerran leikkinyt imettävänsä 2 vuotiastamme. Hän on ottanut lapsen syliinsä selälleen ja vetänyt paitansa ylös niin että koko tissi on näkynyt paljaana ja leikkinyt imettävänsä lasta. Tilanne on joka kerta minusta niin kiusallinen ja ällöttävä, että en ole pystynyt sanomaan mitään.
Anoppi suuttuu silmittömästi, jos hänelle mainitsee jostakin lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Minua hän ei kuuntele. Tilanne on johtanut siihen, että 2 vuotias raivoaa minulle anoppilassa ollessamme ja yksinkertaisetkaan asiat eivät onnistu, sillä lapsi ilmeisesti vaistoaa anopin halveksunnan ja epäkunnioituksen minua kohtaan: "mummokaan ei kunnioita eikä tottele äitiä, joten minunkaan ei tarvitse."
Olen siinä pisteessä, että olen valmis katkaisemaan välit kokonaan tähän talipää anoppiini, vaikka tiedän sen lastani satuttavankin... Olisiko kenelläkään mitään neuvoja? Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? En enää tiedä mitä tehdä, jos hyvällä sanominen ei tehoa... eikä pahallakaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinä olet äiti ja mummo olkoon nuhteessa jos haluaa perheeseen päästä. älä anna pilata lasta. Tuo tissijuttu kuulostaa aika sairaalta