Olen miettinyt bc:n hankkimista jo pitkän aikaa, mutta rodun aktiivisuus mietityttää. Internnetin keskustelupalstat ovat jakautuneet kahtia, jossa toinen puoli sanoo, että ehdottomasti vain paimennukseen maalla ja toinen, että pitkät lenkit joku harrastus ja kerrostalossakin pystyy pitämään. Toki koirathan ovat yksilöllisiä ja paljon kasvatuksesta kiinni. Itse olen kiinostunut tokosta ja kouluttamaan koiralle mahdollisimman paljon, mutta agilitystä en ole kiinostunut. Koira toki saisi paljon liikuntaa juoksun ja leikkimisen muodossa kevät-syksy pitkiä patikkareissuja. Yksi työ mitä olen koiralle miettinyt voisi olla pelastustoiminta. Olisiko joitakin muita ammatteja mitä keksisitte koiralle?
Vaikka bc on ehdottomasti ykkösrotu itselle ei se kuitenkaan ole pakkomielle . Tärkeintä, että koira saa oikeanlaisen kodin.
Bordercollielle vaihtoehtoinen työ.
bcvaieibc
2
166
Vastaukset 2
- bcvaieibc
Vielä lisätä, että frisbee ja pallonheittelyä lenkeillä ei siis pelkkää kävelyä tai juoksua.
- Bortza
Katsele Euroopan kasvattajien linjat ja pentueet läpi. Kaveri haki keski-euroopasta oman sekalinjaisensa ja harrastaa tavoitteellisesti TOKO:a,canicrossia,pyöräilyä sekä hupi aksaa hallilla asuen kerrostalossa kaupungissa.
Vieraile ja kysele tarkkaan jotta oikea pentu sekä linjainen päätyy oikeisiin käsiin :)
Tuolla muutamia esimerkiksi: http://www.pets4homes.co.uk/search/?type_id=3&breed_id=97&advert_type=1&results=10&sort=pricehigh ja eurobreeder.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500- 47495
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477