Mikä on asemavaltuutus?
Asemavaltuutus on nimensä mukaan henkilön asemasta seuraava kelpoisuus toimia toisen lukuun. Valtuutuksen olemassaoloa määrittää lainsäädäntö ja yleinen tapa. Esimerkiksi yrityksen toimitusjohtajalla on valtuudet toimia yrityksen lukuun ja yrityksen ostopäälliköllä on valtuudet tehdä yritykselle vaihto-omaisuus hankintoja asemansa perusteella.
Asemavaltuutus on nimensä mukaan henkilön asemasta seuraava kelpoisuus toimia toisen lukuun. Valtuutuksen olemassaoloa määrittää lainsäädäntö ja yleinen tapa. Esimerkiksi yrityksen toimitusjohtajalla on valtuudet toimia yrityksen lukuun ja yrityksen ostopäälliköllä on valtuudet tehdä yritykselle vaihto-omaisuus hankintoja asemansa perusteella.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuka Loviisan organisaatiossa kyselee asemavaltuutuksen perään? Ei kait kaupunginjohtaja, joka on antanut palaa yli 200 000 euroa veronmaksajien varoja omiin puolustusasianajokuluihinsa?
"Tällöin kyseessä ovat yleensä taloudelliselta arvoltaan vähäiset sopimukset. Esimerkiksi kaupan kassatyöskentelijä on asemansa puolesta oikeutettu tekemään sopimuksen eli myymään tuotteet tiettyä vastinetta vastaan kaupassa asioivan ostajan kanssa."
http://www.minilex.fi/a/mitä-tarkoittaa-asemavaltuutus
Saako Olavi Kaleva tehdä omin päin nimissään kaupunkia sitovia sopimuksia "asemavaltuutuksen" perusteella ja lahjoittaa samalla 5000 euroa vastapalveluna siitä vaan? Eikö kaupunginhallituksen tai valtuuston pitäisi aina käsitellä ja vahvistaa kaupunkia sitovat sopimukset virallisiksi päätöksillä?
Mikä ihmeen veronmaksajien rahojen jako on taas meneillään? Todella hävytöntä, jos kovalla työllä tienattuja veroeuroja lahjoitetaan sinne tänne. Ensin Monorin virkistysmatka ja nyt tämä! Fyrkkaa lienee poltettu yhteensä kymppitonnin verran?
Hallintosäännöstä ei löytyne sellaista pykälää, että kaupunginjohtaja voisi tehdä kaupunkia sitovia sopimuksia? Onko tapahtunut toimivallan ylitys? Olkaa huolettomia, koska hallituksen puheenjohtaja kaupunginjohtajan esimiehenä kyllä selvittää sen, että onko pykäliä noudatettu. Asiasta on jo epävirallisesti keskusteltu meidän ryhmässämme.
Jatkakaa keskustelu ja selvitystä, olette päässeet kiinni oikeasti luottamushenkilöiden kyvyttömyyden ja virkamiehen ymmärtämättöömyyden ja mielivallan jäljille. Raatihuoneen viereisessä H.burgerissa kuulin, miten kaapista löytyneellä pystillä saatiin naapurista 5000 euroa ja hyvä diili. Laskivat pitkän naurun jutun päätteeksi; heh, heh, hip hei ja huraa!
Halukkaat voivat tutkia joulupukkiviranhaltijan valtuuksia tehdä 500euron lahjoituksia ja sopimuksia ilman toimielinten käsittelyä. Kylpä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajien ja valtuuston pitäisi herätä pitäisi valvomaan valtuudet ylittävää rahanjakoa ja sopimusten tekoa!
Hallintosääntöä,
6. LUKU KAUPUNGINJOHTAJAN YLEISET TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA
21 § Kaupunginjohtajan yleiset tehtävät
Kaupunginjohtaja vastaa kaupungin ylimpänä viranhaltijana kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tavoitteiden ja päätösten toteutumisesta sekä johtaa kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta kaupungin toimintaa kuntalain määräysten mukaisesti. Kaupunginjohtaja johtaa kaupungin kehittämis- ja elinkeinotoimintaa kaupunginvaltuuston asettamien strategisten tavoitteiden mukaisesti.
Kaupunginjohtajan tehtäväalueen hoitamisesta sovitaan tarkemmin
kaupunginhallituksen hyväksymässä johtajasopimuksessa.
22 § Kaupunginjohtajan ratkaisuvalta
Kaupunginjohtaja
päättää vapautuksen myöntämisestä kunnallisveron suorittamisesta niin
kuin siitä on erikseen säädetty
päättää viestintää ja markkinointia koskevien avustusten ja
sponsorointitukien myöntämisestä, kun myönnettävä määrä on alle
5 000 euroa
päättää kaupungin edustustilaisuuksien järjestämisestä
kaupunginhallituksen hyväksymien perusteiden mukaisesti ja hyväksyy
edustustilaisuuksista aiheutuvat menot maksettavaksi
on läsnä tai huolehtii siitä, että kaupungin edustaja on läsnä kaupungin
edustustilaisuuksissa ja edustaa tai määrää jonkun edustamaan
kaupunkia kokouksissa ja neuvotteluissa, jollei kaupunginhallitus
yksittäistapauksessa toisin päätä
valvoo kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten
toimintaa sekä ryhtyy toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
seuraa kaupunginhallituksen ja jaostojen, lautakuntien ja toimikuntien
sekä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden/työntekijöiden päätösten
laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, ja ryhtyy tarvittaessa laissa
tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen
käsiteltäväksi
antaa kaupunginhallituksen puheenjohtajaa kuultuaan
kaupunginhallitukselta pyydettyjä sellaisia lausuntoja ja selvityksiä, jotka
eivät merkitykseltään edellytä kaupunginhallituksen käsittelyä
Päätösvalta henkilöstöasioissa on määrätty 9. luvussa ja talousasioissa
11. luvussa.
Ensi kertaa on sellainen erittäin osaava puheenjohtaja, joka suoraan käskyttää alaistaan!
Ohjeista viis ja fyrkkaa on jaettu 205 000 egua siis!
Onko tuo raha lahjaa tai muuten verotettavaa saamista? Annetaan verottajalle ratkaistavaksi. Ilmeisesti samaan paikkaan myös kysymys Monorin ilmaisista huvimatkoista.
Jossain muualla Suomessa KRP tutkii vastaavaa touhua petoksena. Tämä taitaa täyttää jo törkeän tunnusmerkistön.
Julkisuuteen ja myös valtuustolle on pyritty antamaan sellainen kuva, että asemavaltuuksella voitaisiin ohittaa hankintaohjeen määräykset, joiden mukaan hankinnoista tulee olla kirjallinen hankintapäätös. Se ei pidä paikkansa, koska asemavaltuuksella ei voida ohittaa esim. hankintaohjeen määräyksiä. Myöskään kukaan luottamushenkilö tai edes kaupunginhallitus ei voisi sopia viranhaltijoiden kanssa, ettei esim. hankintaohjeen määräyksiä tarvitse noudattaa. Julkisuudessa olleista tiedoista päätellen on siis tehty noin 200 000 eurolla palveluhankintoja, joista ei löydy hankintapäätöksiä?
Ei löydy ei. Kannattaa lukaista kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 15.6.2015 miten tämä on käytännössä mahdollista.