Mukavaa joulun odotusta vain kaikille palstalaisille.
Näin joulun alla on hyvä muistella menneitä vuosia. Tuolloin 99 valmistuin ammattikoulusta ja siitä siitä sitten suomen puolusvoimien hommiin heinäkuussa. Tammikuussa sitten pääsin töihin ja maaliskuussa 2000-ostin kerrostalo kaksion. Hinta oli silloin 13500markkaa eli euroissa 22500. Omistussuhde laitettiin tyttöystävän kanssa 51/49. Tuossa asustettiin muutaman vuoden, kunnes ostettiin rivitalokolmio 67000eurolla. Kaksio jäi vuokralle. Nyt tyttöystäväni omisti 51% asunnosta. No alkoihan lapsiakin ilmaantuumaan, joten naimisiin ja vuonna 2007 myin sitten tuon velattoman kerrostalon pois, silloiselle vuokralaiselle, joka oli asunut siinä jo vuodesta 2005, maksaen kuukausittain 650euroa minulle. Hän sai asunnon siihen hintaan, jota pyysin, tykkäsi seudusta ja asunnosta, vaikka yhtiöön oli tulossa kallis julkisivu, ikkuna, putki, yms remontit. Asunnosta sain 62000euroa. Muutama vuosi meni ja poikamme sai pikkusiskon. Aloimme katselemaan isompia taloja, ja silmämme osuivat 190m2 omakotitaloon. 50-luvulla rakennettu, hyvälllä kädellä pidetty. Asunnosta oli ihmiset kiinnostuneet, sillä se myytiin pyydettyyn hintaan. 140000euroa. Oli pankki meinaan myymässä sitä ja kaverilla oli rahat loppuneet. No mepä oltiin sitten ainoat jotka pystyivät talon ostamaan, kun velkaa ei ollut ja tilillä rahaa. Moni siinä jäi nuolemaan näppejään. Muutto ja rivari vuokralle, vuokraksi 1200euroa/kk. Vuoden pidimme asuntoa vuokralla ja laitoimme myyntiin. Pyysimme enemmän, kuin muut naapurit olivat omistaan pyytäneet, että tinkivaraa oli 20tuhatta euroa. 10tinkasi eräs nuoripari ja he saivat asunnon 126700euroon. Jo vuonna 2000 kaverit sanoivat minulle, että hullua ostaa nyt asunto, kun ne kohta halpenevat. He olivat väärässä. Moni heistä asuu edelleenkin vuokralla ja muutama uskalsi ostaa asunnon väärään aikaan vuonna 2013 ja 2014.
Tässä talossa on hyvä viettää leppoisia päiviä, kun on oma 1200m2 tontti, koulut 2km säteellä, kauppoja löytyy ja bussit kulkee.
Tänään pitää lähteä tilaamaan uusi Toyota verso, kun vaimo ilmoitti aamusti, että olisi taas pikkuinen tulossa.
Nyt sitten saunaan ja leivinuuniin jouluateriat paistumaan.
Rahallista joulua ja velatonta uuttavuotta!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ajoissa kun ostaa, niin paljon säästää.