Lahtelaisyrityksen joululahja pakolaisille: Sata Muumi-kirjaa
Yrittäjät -
Ahti Vesalainen Oy on saanut myös muita yrityksiä mukaan tempaukseensa.
Ahti Vesalainen Oy on ostanut ruotsalaiselta Dar Al-Muna -kustantajalta sata kappaletta arabiankielisiä Tove Janssonin Taikatalvi-romaaneja jotka se lahjoittaa joulutervehdyksenä Suomeen saapuneille pakolaiskeskuksien asukkaille.
Ahti Vesalainen Oy haluaa painottaa suomalaisia arvoja kuten tasa-arvoa lukutaitoa mahdollisuutta kouluttautumiseen työntekoon luonnon ja toistemme kunnioitukseen sekä toistemme tukeminen niin ylä- kuin alamäissä.
Yrityksen mukaan Muumien Taikatalvessa nämä elementit ovat kaikki mukana.
− Tiedämme ettei arabiankielistä kirjallisuutta ole Suomessa paljoa tarjolla eikä ainakaan niin että sitä riittäisi lukemiseksi vastaanottokeskuksiin tai ryhmäkoteihin. Siksi olemme iloisia että löysimme joululahjaksi Taikatalvi-romaanista arabiankielisen versio Ahti Vesalainen Oy:n Jaakko Vesalainen sanoo.
Hänen mukaansa arabiankielistä tekstiä oli vaikea löytää. Lopulta yritys sai yhteyden ruotsalaiseen Dar Al-Muna -kustantamoon jonka valikoimasta löytyy Muumien Taikatalven lisäksi muitakin tuttuja tarinoita. Yhteinen sävel löytyi heti ja kirjat saatiin tilattua lyhyellä varoitusajalla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mamuille sopivampia kirjoja olisivat mm. possun seikkailut, possu herkut, joulukinkun paisto-ohjeet ja porsaan kasvatus kotioloissa.
Mutta mitä suomalaisille rasistireppanoille kun kirjoissa ei ole tavuviivoja?
Älä ole katkera, voi olla että sinäkin vielä joskus ymmärrät, miten sinua on viety. Silloin vasta katkera olet.:D
En minä ole katkera. Vähän vain sääliksi käyvät rasistireppanat jotka eivät saa tasoistaan kirjallisuutta.
3000 tuhatta jo lähdössä irakiin takasin , etköhän lähde mukaan ku nin mukavia miehiä . Varo vaan kivittävät helposti pikku virheistä !
Mikäs helvetin yritys tuokin on? Vasarakatu 2 Jokimaalla näyttää olevan. Ei huono vaihtoehto olisi että vaikka palaisi mokoma paska tuossa joulunpyhinä. Kaikkia hulluja sitä onkin.