Tällaisen viestin sain:
"Voimakas tupakansavun haju on hiljattain levinnyt porraskäytävään ja edelleen asuntoihin. Savu on
tiivistynyt ylempiin asuinkerroksiin ja usein myös henkilöhissiin. Haju on epämiellyttävä ja aiheuttaa
pahimmillaan astma-allergikolle hengitystieoireita. Asiasta on siis valitettu.
Kaupungin terveystarkastajan mukaan tupakkalakiin liittyvä, kerrostaloja koskeva ohjeisto sallii
asunnossa tupakoinnin, mutta savunhajua ei saa tulla portaikkoon tai naapuriasuntoihin. Asukkaat
voivat vaatia ja taloyhtiön on niin toimittava, että porraskäytävän ilma säilyy savuttomana eikä hajun
leviämistä naapuriasuntoihin tapahdu. Jos kiellosta ja varoituksista huolimatta asunnossa tupakointi
aiheuttaa haittaa kielletyllä tavalla, on terveystarkastajan mukaan taloyhtiöllä viime kädessä keinona
asunnon haltuunotto. Tupakkalaki uudistuu vuonna 2016. Uuteen lakiin on tulossa muun muassa
säädökset parveketupakoinnista.
Tilanne voisi jossain määrin parantua, jos niissä asunnoissa, joissa tupakoidaan, tiivistettäisiin
huolellisesti asunnosta käytävään johtava ovi(t). Tämän lisäksi auttaa jos tupakoija tuulettaa savun
suoraan ulos. Jotta päästäisiin terveystarkastajan edellyttämään tilanteeseen on hallituksen
varauduttava teettämään haitat kartoittava tutkimus parannusehdotuksineen ja toteuttamaan
korjaustoimenpiteet (ilmastointi, tiivistämiset ym.). Em. voi kertyä huomattava lasku ja kustannukset
joudutaan perimään taloyhtiön osakkailta. Oikeudenmukaista olisi kuitenkin noudattaa
aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti perintä saattaisi kohdistua pääsääntöisesti niihin asuntoihin,
joista haitta aiheutuu. Pyydämme siis, että jokainen osakkeenomistaja/ asukas lopettamaan
huoneiston sisällä tupakoimisen. Näin voimme kaikki välttää turhat tutkimis- ja korjauskulut.
Hallitus vetoaa siis osakkaisiin ja asukkaisiin, että tämä ongelma otettaisiin vakavasti ja saatettaisiin
ilman jatkotoimenpiteitä asialliseen, ohjeiden mukaiseen ratkaisuun."
Puhelimessa kiellettiin myös parveketupakointi! Minun käskettiin joko lopettaa tai siirtyä sähkötupakkaan, koska hallitus kielsi sekä asunnossa että parvekkeella tupakoinnin.
Mitä mieltä olette, toimiko taloyhtiö oikein?
Taloyhtiö kielsi omassa huoneistossa tupakoinnin
32
1039
Vastaukset
- halljäsen22
Ihan oikein toimii. Kuten tekstistäsi näet, on yhtiön ryhdyttävä toimiin, ettei savua kulkeudu asunnoista rappukäytävään. Sisällä tai parvekkeella tupakointia yhtiö ei tällä hetkellä pysty kieltämään. (voi kieltää, mutta mitään rangaistuksia ei voi siitä antaa).
Tuossa tekstissähän yhtiö ilmoittaa, että kuluja aihettaviin muutoksiin joudutaan ryhtymään, jos sisällä tupakointi jatkuu. Nämä muutoksethan maksavat sitten kaikki osakkaat yhtiövastikkeessa. Niitä ei pystytä keräämään pelkästään tupakoitsijalta.
Toisaalta voisi olla ilman savua muutenkin järkevää järjestää ilmanvaihto kunnolliseksi yhtiössä. Jos ilmanvaihto toimii oikein, niin asunnot ovat alipaineisia rappukäytävään verrattuna. - ihan-näin
Minkä takia jonkun pitää vetää korsi suussa paskaa sisäänsä, ulos vain polttamaan, tupakkapaikka roskiksen viereen, tämä saatava lailla voimaan!!!!!!!!
- kkkkqqqqååöoplko
Talossa taitaa ilmanvaihto olla päin peetä. Tai sitten asukkaat pitävät ikkunoitansa auki alvariinsa.
Kielletäänkö myös voimakastuoksuisten ruokien laitto? Kaalikeitto on herkkua, haju valmistusvaiheessa ei kaikkien mieleen.
Ota tarvittaessa hyvä asianajaja ja vie juttu oikeuteen. Voitat varmasti.
Ihmisellä täytyy olla oikeus omaan elämäänsä asunnossaan.
Sähkötupakalla onnistuin lopettamaan "oikean" tupakoinnin. Kannattaa kokeilla sitä.
Ei haise, on halvempaa ja monipuolisempaa. Lisäksi terveellisempää?
Laita selaimeen haku höyrypään käsikirja. Lue se. Keskustelupalstalla hyviä neuvoja.
Äläkä usko kaikkea sivuilta lukemaasi. Käytä järkeä.
Sivuilla on nimittäin samanlaisia pipipäitä kuin kerrostaloissakin.- MuutenTeräsvatsa
Esimerkkinä minulla kääntyy vatsa oitis ympäri, kun kaalikeitto haisee. Onneksi ei ole ketään samassa rapussa asuvaa, joka olisi ihastunut valmistamaan sitä.
- MuutenTeräsvatsa
MuutenTeräsvatsa kirjoitti:
Esimerkkinä minulla kääntyy vatsa oitis ympäri, kun kaalikeitto haisee. Onneksi ei ole ketään samassa rapussa asuvaa, joka olisi ihastunut valmistamaan sitä.
Ja tupakanhaju ei haittaa yhtään vaikka en itse tupakoi...
- zlen
"Äläkä usko kaikkea sivuilta lukemaasi. Käytä järkeä."
Koko tarina on joulusatu:))
- ROISTOT
TUPAKANPOLTTO KIELLETTÄVÄ TANA,SE ON TÄYSIN SYVÄLTÄ.
- Hajuhaitat
Epäasiallinen kirje, puututaan tupakointiisi uhkaamalla ja annetaan ymmärtää, että sinun olisi syytä maksaa ulko-oven tiivistämisestä ym. aiheutuvat kulut. Näinhän se ei mene. Kulut kuuluvat taloyhtiölle eli kaikki osakkaat maksavat. Niin kauan kuin tupakkaa myydään laillisesti Suomessa, sen polttaminen on laillista omassa kodissa, jollei taloyhtiön säännöissä ole erikseen kielletty tupakointia. Tupakan haju ei ole miellyttävää. Mutta vastaavia hajuhaittoja syntyy esimerkiksi naisten parfyymeistä ja muista hajusteista, jotka jäävät leijumaan hisseihin ja porraskäytäviin ja aiheuttavat niin ikään pahimmillaan allergia- ja astmakohtauksia.
- tupakointi_älytöntä
"... Kulut kuuluvat taloyhtiölle eli kaikki osakkaat maksavat..."
Näinhän tuossa kirjeessä sanottiin, jos vain tarkasti maltoit lukea:
"...voi kertyä huomattava lasku ja kustannukset joudutaan perimään taloyhtiön osakkailta. "
- Hyi_tuoksut
Sitten ei saa paistaa silakoita eikä tedä sianlihakastiketta sipulilla,haiseva piereminenkin kielletään.
- Älähän_yritä
Nuo mainitsemasi tuoksut eivät aiheuta kenellekään terveydellistä vaaraa. Toisin on tupakan savun laita.
- MikäOnTerveyshaitta
Älähän_yritä kirjoitti:
Nuo mainitsemasi tuoksut eivät aiheuta kenellekään terveydellistä vaaraa. Toisin on tupakan savun laita.
Passiivinen tupakointi on asumista vapaasti tupakoivan kanssa samassa huoneistossa tai samalla työpaikalla pienessä huoneessa. Tästä passiivisesta tupakoinnista voi olla terveyshaittaa.
- ojnne
Älähän_yritä kirjoitti:
Nuo mainitsemasi tuoksut eivät aiheuta kenellekään terveydellistä vaaraa. Toisin on tupakan savun laita.
Tupakansavun tuoksusta ei ole kukaan sairastunut,vaikka se paskalta haiseekin.
- Niin_varmaan
ojnne kirjoitti:
Tupakansavun tuoksusta ei ole kukaan sairastunut,vaikka se paskalta haiseekin.
Et sitten ole kuullut ns. passiivisen tupakoinnin haitoista?
- niinmutku_
Niin_varmaan kirjoitti:
Et sitten ole kuullut ns. passiivisen tupakoinnin haitoista?
Et sitten malttanut ajatella hetkeäkään ennen kommentointia;)
- esimerkki_t
Ihan oikein! LOPETA TUPAKOINTI! Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse kärsiä toisten tupruttelusta! Pilaa oma terveytesi roskiksen vieressä ulkona! Sisällä tupakointi on yhtä typerää kuin parvekkeella! Kyllä partsilta savu leviää joka paikkaan muille asukkaille! Sisällä poltettaessa kaikki haju ja käry leviää ilmanvaihtoa pitkin muihin kämppiin ja rappu haisee kun sä et kuitenkaan asu ilmatiiviissä bunkkerissa josta ainoa ilmatie on suoraan katolle!
Et pelkästään tuota itsellesi vahinkoa tolla röökaamisella vaan olet tulevien tupakasta johtuvien vaivojen takia kärkkymässä kalliita sairauspalveluja omalla huonolla tavallasi! Veronmaksajien rahasta! HEI- TIEDÄN MISTÄ PUHUN! Älä urpo valita siellä vaan pistä röökit roskiin ja aloita uusi savuton ja terve elämä!!!! - ZZZZZZZZZZZZ_ZZZZZZZZZZZ
esimerkki_t kirjoitti:
Ihan oikein! LOPETA TUPAKOINTI! Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse kärsiä toisten tupruttelusta! Pilaa oma terveytesi roskiksen vieressä ulkona! Sisällä tupakointi on yhtä typerää kuin parvekkeella! Kyllä partsilta savu leviää joka paikkaan muille asukkaille! Sisällä poltettaessa kaikki haju ja käry leviää ilmanvaihtoa pitkin muihin kämppiin ja rappu haisee kun sä et kuitenkaan asu ilmatiiviissä bunkkerissa josta ainoa ilmatie on suoraan katolle!
Et pelkästään tuota itsellesi vahinkoa tolla röökaamisella vaan olet tulevien tupakasta johtuvien vaivojen takia kärkkymässä kalliita sairauspalveluja omalla huonolla tavallasi! Veronmaksajien rahasta! HEI- TIEDÄN MISTÄ PUHUN! Älä urpo valita siellä vaan pistä röökit roskiin ja aloita uusi savuton ja terve elämä!!!!"kalliita sairauspalveluja omalla huonolla tavallasi! Veronmaksajien rahasta! HEI- TIEDÄN MISTÄ PUHUN!" Tupakoimattomat aiheuttavat per nokka enemmän kustannuksia terveydenhoidolle kuin tupakoivat per nokka.
- aivanperseestä
Tupakansavu kerääntyy seiniin, kattoihin jne. Se paitsi likaa ja mustaa esim. seinät, mutta myös se tupakansavu pinttyy niihin seiniin. Ajan kuluessa sitä pinttynyttä tupakansavun likaa ei saa millään seinistä pois, joten seinät on maalattava uudelleen. Sinun tupakanpolttosi takia siis talon seinät menevät pilalle, ei vaan oman asuntosi seinät vaan myös rappukäytävän sekä muiden asuntojen seinät, katot, huonekalut yms. Oletko valmis kustantamaan maalauksen koko kerrostaloon? Taloyhtiönhan pitää maalauttaa koko kerrostalo sisältäpäin ja mietipä itse paljonko se maksaa.
Sen lisäksi tupakansavu tarttuu ihmisten vaatteisiin, hiuksiin, huonekaluihin jne. Passiivinen tupakanpoltto viattomille ihmisille on erityisen voimakas terveyshaitta. Tupakka aiheuttaa syöpää, tulehduksia, allergiaa, astmaa, flunssia, kuolemia.Tupakansavu vie passiiviselta tupakoitsijalta paitsi maku- ja hajuaistin, se lisää poskiontelutulehduksia, influenssia jne. Tästä koituu myös kuluja työnantajille, kunnille, valtiolle. Sen lisäksi, että pilaat oman terveytesi, pilaat myös toisten, viattomien ihmisten terveyden. Tästä aiheuttuu yhteiskunnalle mittavia kuluja. Sairaana ihmisenä ei voi enää käydä töissä, sairaalakulut yhteiskunnalle ovat mittavat. Jos haluat välttämättä pilata hitaasti oman terveytesi, tee se niin, ettei siitä viattomat ihmiset joudu kärsimään, yhteiskunta ja taloyhtiö maksamaan.
Tupakointi on tyhmien, alaluokkaisten ihmisten sivistymätön tapa.- RehellisempääKeskustelua
Voitko oikeasti olla noin tyhmä, viesti ei varmasti ole lähellekkään normaaliälyisen tekstiä!
Naapurin tupakointi ei voi vaikuttaa muiden asuntojen taikka käytävän maalaustarpeeseen. Ilmanvaihto tuo asuntoon ulkoa puhdasta/raikasta ilmaa, toki huoneistoon voi päästä myös hieman ilmaa käytävästä falskaavan oven kautta. Lika, savu ja hajut kulkevat siis käytävästä asuntoon, eikä päinvastoin kuin sinä väität.
Aivan naurettavaa verrata naapurin omassa asunnossa polttoa passiiviseen tupakointiin, joka tarkoittaa altistumista SAMASSA TILASSA olevan tupakoijan aiheuttamalle tupakan savulle. Edes tämän oikean passiivisen tupakoinnin haittoja ei ole pystytty selvittämään, kun vaikutukset ovat sen verran vähäiset, ettei niitä voida täysin erottaa muista haittatekijöistä. Jatkuvan OIKEAN passiivisen tupakoinnin tiedetään kuitenkin olevan terveydelle vaarallista, riskin suuruutta ei ole pystytty selvittämään. Riskin tiedetään kuitenkin olevan aivan marginaalinen omaan tupakointiin verrattuna.
PS. Tulipahan vastattua asiallisesti, vaikka viestisi olikin pelkkä provo. En usko, että voisit oikeasti olla niin äärimmäisen vähä-älyinen kuin viestisi antaa ymmärtää. - Komppaniaa
RehellisempääKeskustelua kirjoitti:
Voitko oikeasti olla noin tyhmä, viesti ei varmasti ole lähellekkään normaaliälyisen tekstiä!
Naapurin tupakointi ei voi vaikuttaa muiden asuntojen taikka käytävän maalaustarpeeseen. Ilmanvaihto tuo asuntoon ulkoa puhdasta/raikasta ilmaa, toki huoneistoon voi päästä myös hieman ilmaa käytävästä falskaavan oven kautta. Lika, savu ja hajut kulkevat siis käytävästä asuntoon, eikä päinvastoin kuin sinä väität.
Aivan naurettavaa verrata naapurin omassa asunnossa polttoa passiiviseen tupakointiin, joka tarkoittaa altistumista SAMASSA TILASSA olevan tupakoijan aiheuttamalle tupakan savulle. Edes tämän oikean passiivisen tupakoinnin haittoja ei ole pystytty selvittämään, kun vaikutukset ovat sen verran vähäiset, ettei niitä voida täysin erottaa muista haittatekijöistä. Jatkuvan OIKEAN passiivisen tupakoinnin tiedetään kuitenkin olevan terveydelle vaarallista, riskin suuruutta ei ole pystytty selvittämään. Riskin tiedetään kuitenkin olevan aivan marginaalinen omaan tupakointiin verrattuna.
PS. Tulipahan vastattua asiallisesti, vaikka viestisi olikin pelkkä provo. En usko, että voisit oikeasti olla niin äärimmäisen vähä-älyinen kuin viestisi antaa ymmärtää.Komppaan. Tuli asiatekstiä ketjuun. Minua viehätti erityisesti tuo "ei varmasti ole lähellekkään normaaliälyisen tekstiä!"
- yksi_päätelmä
Komppaniaa kirjoitti:
Komppaan. Tuli asiatekstiä ketjuun. Minua viehätti erityisesti tuo "ei varmasti ole lähellekkään normaaliälyisen tekstiä!"
Taidat olla tupakoitsija...
- NoSmoking
yksi_päätelmä kirjoitti:
Taidat olla tupakoitsija...
Minä ainakaan en ole tupakoija, ja komppaan myös silti.
Nimimerkin "aivanperseestä", kirjoitus oli aivan perseestä. Tekstissä pistettiin fysiikan laitkin uuteen uskoon, viestin kirjoittaja näyttää myös olevan patologonen valehtelija. - positiivinen-idea
Himotupakoijalle voidaan suositella siirtymistä haja-asutusalueelle jonkin autiotorpan vuokralaiseksi. Vuokra lienee sama, röökata saa vapaasti askikaupalla joka päivä. Ja koska epäilen että työntekokaan ei tähän asti ole haitannut tupakointiharrastusta, ratkaisu olisi oikein hyvä kaikille osapuolille, mukaanlukien nykyiset naapurisi.
- aivanperseestä
RehellisempääKeskustelua kirjoitti:
Voitko oikeasti olla noin tyhmä, viesti ei varmasti ole lähellekkään normaaliälyisen tekstiä!
Naapurin tupakointi ei voi vaikuttaa muiden asuntojen taikka käytävän maalaustarpeeseen. Ilmanvaihto tuo asuntoon ulkoa puhdasta/raikasta ilmaa, toki huoneistoon voi päästä myös hieman ilmaa käytävästä falskaavan oven kautta. Lika, savu ja hajut kulkevat siis käytävästä asuntoon, eikä päinvastoin kuin sinä väität.
Aivan naurettavaa verrata naapurin omassa asunnossa polttoa passiiviseen tupakointiin, joka tarkoittaa altistumista SAMASSA TILASSA olevan tupakoijan aiheuttamalle tupakan savulle. Edes tämän oikean passiivisen tupakoinnin haittoja ei ole pystytty selvittämään, kun vaikutukset ovat sen verran vähäiset, ettei niitä voida täysin erottaa muista haittatekijöistä. Jatkuvan OIKEAN passiivisen tupakoinnin tiedetään kuitenkin olevan terveydelle vaarallista, riskin suuruutta ei ole pystytty selvittämään. Riskin tiedetään kuitenkin olevan aivan marginaalinen omaan tupakointiin verrattuna.
PS. Tulipahan vastattua asiallisesti, vaikka viestisi olikin pelkkä provo. En usko, että voisit oikeasti olla niin äärimmäisen vähä-älyinen kuin viestisi antaa ymmärtää.Tupakansavu kulkeutuu parvekkeelta naapurin parvekkeille, pääosin alhaalta ylös ja sivuilta sivuille. Jos taas avoimesta ikkunasta polttelee tupakkaa, tupakansavu nousee ylöspäin seuraaviin kerroksiin, josta ikkunanraoista pääsee kulkeutumaan sisälle. Lisäksi jos talossa on sellainen ilmanvaihto, että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. Lisäksi naapuri ei koskaan voi pitää ikkunoita auki eikä parveketta auki, koska tupakansavu kulkeutuu sisälle. Tämä taas aiheuttaa naapurin asunnolle sen, että ei hirveän usein voi tuulettaa asuntoa, joten pitkässä juoksussa voi syntyä kosteusvarioita sisälle sekä muutoksia rakenteisiin esim. jos suihkun tai pyykin kuivaamisen yhteydessä ei koskaan voi pitää parveketta tai ikkunaa auki. Jos taas tupakoitsija tupakoi liesituulettimen alla ja laittaa sen vielä päälle, kaikki tupakansavut leviävät rappukäytävään sekä muiden asuntoihin vai mihin luulet tupakansavun kulkeutuvan, suoraan avaruuteen vai? Tupakansavu ensisijaisesti likaannuttaa pitkässä juoksussa oman asunnon seinät, huonekalut, verhot yms. kalusteet, sen lisäksi se kulkeutuu raoista rappukäytävään sekä muihin asuntoihin liaten pitkällä aikavälillä valkoiset seinät mustiksi. Tietysti, ethän sinä tätä kenties osaa ajatella, kun tupakoitsijat vaan osaavat ajatella ilmeisesti ainoastaan tätä päivää, ei suinkaan vuosia eteenpäin saati sitten muiden ihmisten näkövinkkelistä asiaaa.
Jos väität, että lika, savu yms. kulkeutuvat vain asuntoon muualta, mutta eivät asunnosta ulos laisinkaan, niin miten laikainen kuvittelet asuntosi olevan jos kaikki lika, savu, tupakka kulkeutuavat vain sisälle, mutta ei ollenkaan ulos? Silloinhan ne kaikki jämähtävät sinne asuntoon sisälle!
Huomaa, että sinulla ei ole kokemusta asiasta naapurin näkökulmasta, ehkä itse olet tupakoitsija, ajattelet vain asiaa omasta näkökulmasta etkä näe asiaa muiden näkökulmasta.
Tavallista ilmanvaihtoa, vaikka se olisikin toimiva, ei ole tarkoitettu jatkuvan ja runsaan tupakansavun poistamiseen.
Jos tupakansavusta ei olisi haittaa kenellekään, miksi luulet tupakoinnin olevan kiellettyä monessa paikassa? Jos tupakointi ei aiheuta minkäänlaisia terveyshaittoja, niin miksi niin moni on kuollut tupkakoinnista aiheutuviin sairauksiin? Miksi niin moni passiivisesti tupakoitsija esim. työntekijä on kuollut tupakoinnista aiheutuviin sairauksiin?
Sinun oma kirjoituksesi lienee todella provo ja kärsit näemä alemmuudenkompleksista kun täytyy omaa egoa tuolla tavoin pönkittää. - tupakoimaton_olen
aivanperseestä kirjoitti:
Tupakansavu kulkeutuu parvekkeelta naapurin parvekkeille, pääosin alhaalta ylös ja sivuilta sivuille. Jos taas avoimesta ikkunasta polttelee tupakkaa, tupakansavu nousee ylöspäin seuraaviin kerroksiin, josta ikkunanraoista pääsee kulkeutumaan sisälle. Lisäksi jos talossa on sellainen ilmanvaihto, että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. Lisäksi naapuri ei koskaan voi pitää ikkunoita auki eikä parveketta auki, koska tupakansavu kulkeutuu sisälle. Tämä taas aiheuttaa naapurin asunnolle sen, että ei hirveän usein voi tuulettaa asuntoa, joten pitkässä juoksussa voi syntyä kosteusvarioita sisälle sekä muutoksia rakenteisiin esim. jos suihkun tai pyykin kuivaamisen yhteydessä ei koskaan voi pitää parveketta tai ikkunaa auki. Jos taas tupakoitsija tupakoi liesituulettimen alla ja laittaa sen vielä päälle, kaikki tupakansavut leviävät rappukäytävään sekä muiden asuntoihin vai mihin luulet tupakansavun kulkeutuvan, suoraan avaruuteen vai? Tupakansavu ensisijaisesti likaannuttaa pitkässä juoksussa oman asunnon seinät, huonekalut, verhot yms. kalusteet, sen lisäksi se kulkeutuu raoista rappukäytävään sekä muihin asuntoihin liaten pitkällä aikavälillä valkoiset seinät mustiksi. Tietysti, ethän sinä tätä kenties osaa ajatella, kun tupakoitsijat vaan osaavat ajatella ilmeisesti ainoastaan tätä päivää, ei suinkaan vuosia eteenpäin saati sitten muiden ihmisten näkövinkkelistä asiaaa.
Jos väität, että lika, savu yms. kulkeutuvat vain asuntoon muualta, mutta eivät asunnosta ulos laisinkaan, niin miten laikainen kuvittelet asuntosi olevan jos kaikki lika, savu, tupakka kulkeutuavat vain sisälle, mutta ei ollenkaan ulos? Silloinhan ne kaikki jämähtävät sinne asuntoon sisälle!
Huomaa, että sinulla ei ole kokemusta asiasta naapurin näkökulmasta, ehkä itse olet tupakoitsija, ajattelet vain asiaa omasta näkökulmasta etkä näe asiaa muiden näkökulmasta.
Tavallista ilmanvaihtoa, vaikka se olisikin toimiva, ei ole tarkoitettu jatkuvan ja runsaan tupakansavun poistamiseen.
Jos tupakansavusta ei olisi haittaa kenellekään, miksi luulet tupakoinnin olevan kiellettyä monessa paikassa? Jos tupakointi ei aiheuta minkäänlaisia terveyshaittoja, niin miksi niin moni on kuollut tupkakoinnista aiheutuviin sairauksiin? Miksi niin moni passiivisesti tupakoitsija esim. työntekijä on kuollut tupakoinnista aiheutuviin sairauksiin?
Sinun oma kirjoituksesi lienee todella provo ja kärsit näemä alemmuudenkompleksista kun täytyy omaa egoa tuolla tavoin pönkittää."...että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. "
No ei varmasti tule. Savun haju ehkä,mutta ei savu.
"...voi syntyä kosteusvarioita sisälle sekä muutoksia rakenteisiin esim. jos suihkun tai pyykin kuivaamisen yhteydessä ei koskaan voi pitää parveketta tai ikkunaa auki."
Et ole koskaan asunut kerrostalossa.
"...se kulkeutuu raoista rappukäytävään sekä muihin asuntoihin liaten"
Kts.edellinen.
Sinä olet pihalla kuin lintulauta:)))))) - oma_kokemus
tupakoimaton_olen kirjoitti:
"...että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. "
No ei varmasti tule. Savun haju ehkä,mutta ei savu.
"...voi syntyä kosteusvarioita sisälle sekä muutoksia rakenteisiin esim. jos suihkun tai pyykin kuivaamisen yhteydessä ei koskaan voi pitää parveketta tai ikkunaa auki."
Et ole koskaan asunut kerrostalossa.
"...se kulkeutuu raoista rappukäytävään sekä muihin asuntoihin liaten"
Kts.edellinen.
Sinä olet pihalla kuin lintulauta:))))))"...että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. "
No ei varmasti tule. Savun haju ehkä,mutta ei savu."
"Et ole koskaan asunut kerrostalossa."
Ikävä kyllä savu ja ja savun haju ovat tulleet asuntoihimme ikkunoiden tuuletusventtiileistä naapurihuoneistoista sekä aiemmin kerrostalossa, että nykyään rivitalossamme. Ja avonaisista ikkunoista tietysti vielä tehokkaammin naapurimme tupakoidessa parvekkeellaan tai pihallaan.
"tupakoimaton_olen"
Jotenkin juttusi ja asenteesi kyllä viittaavat aivan päinvastaiseen. aivanperseestä kirjoitti:
Tupakansavu kulkeutuu parvekkeelta naapurin parvekkeille, pääosin alhaalta ylös ja sivuilta sivuille. Jos taas avoimesta ikkunasta polttelee tupakkaa, tupakansavu nousee ylöspäin seuraaviin kerroksiin, josta ikkunanraoista pääsee kulkeutumaan sisälle. Lisäksi jos talossa on sellainen ilmanvaihto, että ikkunoiden yläpuolella on raot, joista tarkoitus on ilman vaihtua, niin niistä roista tosiasiassa tupakansavu tulee sisälle. Lisäksi naapuri ei koskaan voi pitää ikkunoita auki eikä parveketta auki, koska tupakansavu kulkeutuu sisälle. Tämä taas aiheuttaa naapurin asunnolle sen, että ei hirveän usein voi tuulettaa asuntoa, joten pitkässä juoksussa voi syntyä kosteusvarioita sisälle sekä muutoksia rakenteisiin esim. jos suihkun tai pyykin kuivaamisen yhteydessä ei koskaan voi pitää parveketta tai ikkunaa auki. Jos taas tupakoitsija tupakoi liesituulettimen alla ja laittaa sen vielä päälle, kaikki tupakansavut leviävät rappukäytävään sekä muiden asuntoihin vai mihin luulet tupakansavun kulkeutuvan, suoraan avaruuteen vai? Tupakansavu ensisijaisesti likaannuttaa pitkässä juoksussa oman asunnon seinät, huonekalut, verhot yms. kalusteet, sen lisäksi se kulkeutuu raoista rappukäytävään sekä muihin asuntoihin liaten pitkällä aikavälillä valkoiset seinät mustiksi. Tietysti, ethän sinä tätä kenties osaa ajatella, kun tupakoitsijat vaan osaavat ajatella ilmeisesti ainoastaan tätä päivää, ei suinkaan vuosia eteenpäin saati sitten muiden ihmisten näkövinkkelistä asiaaa.
Jos väität, että lika, savu yms. kulkeutuvat vain asuntoon muualta, mutta eivät asunnosta ulos laisinkaan, niin miten laikainen kuvittelet asuntosi olevan jos kaikki lika, savu, tupakka kulkeutuavat vain sisälle, mutta ei ollenkaan ulos? Silloinhan ne kaikki jämähtävät sinne asuntoon sisälle!
Huomaa, että sinulla ei ole kokemusta asiasta naapurin näkökulmasta, ehkä itse olet tupakoitsija, ajattelet vain asiaa omasta näkökulmasta etkä näe asiaa muiden näkökulmasta.
Tavallista ilmanvaihtoa, vaikka se olisikin toimiva, ei ole tarkoitettu jatkuvan ja runsaan tupakansavun poistamiseen.
Jos tupakansavusta ei olisi haittaa kenellekään, miksi luulet tupakoinnin olevan kiellettyä monessa paikassa? Jos tupakointi ei aiheuta minkäänlaisia terveyshaittoja, niin miksi niin moni on kuollut tupkakoinnista aiheutuviin sairauksiin? Miksi niin moni passiivisesti tupakoitsija esim. työntekijä on kuollut tupakoinnista aiheutuviin sairauksiin?
Sinun oma kirjoituksesi lienee todella provo ja kärsit näemä alemmuudenkompleksista kun täytyy omaa egoa tuolla tavoin pönkittää.Ainakaan kirjoittaja ei koskaan ole nähnyt asuntoa jossa olisi useita vuosikymmeniä asunut himotupakoitsija joka polttaa sisällä. Voin kokemuksesta kertoa, että seinät eivät mustu, vaan muuttuvat kellertävän ruskeiksi. Minulle tuli tuossa vuosia sitten (on varmaan ollut 2008 tai 2009) kuolinpesän omistama kaksio jossa vainaja oli asunut siitä lähtien kun talo oli rakennettu, ainoa paikka jossa ei oltu tupakoitu oli parveke (asunto oli siis kaikilta osin täysin alkuperäisessä kunnossa). Haju oli niin paha, että en voinut olla sisällä kun lyhyitä aikoja, tämä vaikka itse tupakoin. Valokuvauksen aikana hieman helpotti kun samalla veti röökiä, se jotenkin neutralisoi pinttyneen savun vaikutusta, esittelyiden aikana sitäkään ei tietenkään voinut tehdä. Asunto tosin myytiin parissa viikossa (onneksi) ja kuukautta kaupan jälkeen tupakan värjäämät seinät olivat hajuttomat ja vitivalkeat. Mutta röökamisen paikka ei ole huoneiston sisällä, vaan pihalla/parvekkeella.
- omianiapoltan
"Mutta röökamisen paikka ei ole huoneiston sisällä, vaan pihalla/parvekkeella."
Tupakka ja muut nautintoaineet nautitaan sisätiloissa mukavasti nojatuolissa istuen. Näin ainakin omistusasunnossa.
- tunarit2
Aivan, tupakka ei kuulu asuntoon, eikä taloon, jos haluaa itseään myrkyttää niin ULOS.
- LestatKuspäitä
Mistä voin ostaa opuksen, josta voin tarkistaa mikä kuuluu minnekkin? Minun on ainakin käsketty polttaa sisällä, kun taloyhtiö halusi kieltää tupakoinnin parvekkeella.
Näissä kerrostalokyttääjissä on oikeasti olemassa niin vittumaisia kusipäitä, että lähtevät riitelemään(ja häviämään) oikeudessa täysin mitättömistä asioista. No mikäpä siinä itsehän joutuvat korvaukset maksamaan, tupakoija saa pahimmassakin tapauksessa vain osan tupakkarahoistaan korvauksina takaisin.
Ei voi kuin ihmetellä näiden kyylien toimintaa, kun hallituksen puheenjohtaja kävi jopa postiluukusta haistelemassa/kuuntelemassa ja poistui yskien paikalta, vaikkei asunnossa ollut tupakan savua. Pälvikalju vain vilkkui, kun tämä lestakyylä poistui paikalta.
- lestuineen
LOPETA ÄÄLIÖ TUPAKANPOLTTO!!!!!!
- LestatKuspäitä
PUHEENJOHTAJAPA HERÄSI TÄNÄÄNKIN VÄÄRÄLLÄ JALALLA! LOPETA SE MUIDEN ASIOIHIN PUUTTUMINEN, ENNEN KUIN SAAT UUDEN TUOMION.
PS. NIMIMERKISSÄ PITI OLLA KYSYMYSMERKKI, MUTTEI SITÄ SALLITTU. NO EI SITÄ NÄKÖJÄÄN TARVITA, KUN ITSE TODISTAVAT KYSYMYKSEN KUITENKIN OIKEAKSI.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828