Somalialainen perhe esikuvana

vihaistettulintukas

En tunne hyvin kulttuuria. Somali on muslimi.

Mitä olen oppinut, kerron tässä:

Eräällä somalilla on 2-3 vaimoa. Valitin että Lännessä vaimot eroavat ja jättävät isiä lapsetta. Somalinuorukainen kertoi, että myös heidän naisensa tahtovat kulkeutua erilleen. Somali vaikutti jääneen ryhmästä.

Suomi punnitsee tarkasti ihmissuhteita. Kristitty arvostaa yhtä avioliittoa, vaikka Raamatussa perheen isällä saattoi olla monta vaimoa. Biologit kertovat, että ihmiselle sopisi 3-4 vaimoa. Koraani sallii 4 vaimoa. Valkoisen ihmisen ajattelumentaliteetti on putkiaivoinen, rationaalinen, hidas, materialisitinen, mutta jotenkin kristillisen vilpitön.
Nyt valkoinen ihminen tuli pisteesee, missä tuumii, että miksi 50% ihmisistä eroaa. (Kuulin, että toisessa maassa on 70% eroja).

Somalit ovat nopeita, älykkäitä, intuitiivisia, energisia, elämän janoisia, positiivisa, humaanisia. Tämä johtuu paljon perhepolitiikasta ja moraaliarvoista. Uskonto opettaa hyvyyttä ja aikainen lasten teko pitää terveenä mieltä ja kehoa. Elämänjano ja ilo syntyy tästä, sekä vahvasta perheen tuesta, mihin muslimin identiteetti perustuu. Länsi suosii individualismia. Olemme loppuun asti yksinäisiä. Huostaanotot eivät ole hyväksi. Korkeakoulutus erottaa perheitä. Uskon, että sama kohtalo odottaa Somaleita kun naiset opiskelevat ja tradition rikkoutuvat. Älä suomalainen painostaa heitä, koska kipu on kovaa.

Kun on monta vaimoa, niin sydämen arvo laskee. Miestä voi kierrättää. Samassa looginen, tarkka, pohtiva asenne väistyy spontannille, nopealle toiminnalle. Uskon että moniavioisuus tekee meistä sosiaalisia ja se samassa laskee loogista ajattelua, joka painuu takaraivoon vaistommaiselle sektorille, vaikka valkoinen ihminen on luonnostaan valkoinen, eikä käännöstä voi tehdä muuten kuin sekakulttuuriavioliitoissa, jossa molempien kulttuurien kohtaaminen näkyy.

Valkoisella ihmisellä on tunnon tuskia, koska hän on tunteeltaan impotentti. Hän ei osaa kässätä nopeasti ja paljon tunteita, vaan myi itsensä ratiolle, tieteelle, jotta rakentaisi koneita. Ja kun kotiin on kannettu KONE, robotti, niin se kylmetti ihmissuhteita. Onneksi Pohjoisen Valtameren takana on vain Jäänapa, joka sulaa ja sen paikkana siirtyy eteenpäin, jotta perhelaitos ei vedettäisiin roskapönttöön siis geeniaborttina. Pallomme on pyöreä. Ja se pyörii hitaasti, etteivät ihmiset munii samoja juttuja.

Kysymys: Voiko valkonaama omistaa 4 vaimoa? Mitä toiset valkonaamat miettivät, kokevat? Me petämme kyllä toisiamme jo nyt, mutta emme asetu samaan taloon neljän vaimon kanssa. Miksi? Jo nyt perhepolitiikassa perhe rikkoutuu, jäsenet avioituvat uudelleen ja lapsista tulee loputonta riitaa ja kuskaamista edes ja takaisin. Valtio väsyi nopeasti tähän ja päättii sulkea kaikkia erilleen laitoksiin. Tämä siksi, että moderni juutalainen traditio ei sallii moniavioisuutta. Miksi emme sallisimme kun maahan saapuvat pyhitetyt islamistit. Miksi emme lue Koraania koulussa vapaaehtoisesti? Kun vaimot sopisivat keskenään rauhan ja rakkauden sanomaa, niin lapsetkin eläisi yhdessä, vaikka valkoinen ihminen kärsisi rakkauden halpenemista. Uskon siis, että sieluntoveri, joka elää vain sinua varten, sellainen traditio esiintyy vain valkonaamoilla. Juutalaisilla on se perinteessä, mutta Intialaisilla ei ole. Eli jos päädymme moniavoisuuteen, niin kysyn: Hälveneekö rakkaus?

Toinen kysymys on: Mitä vittua sitten Sosiaalitoimisto haluaa erottamalla perheeni?

16

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sori_en_käsitä

      Jos suomalaista yhteiskuntaa on kovin vaikea ymmärtää, Somalia saattaa sinulle olla parempi vaihtoehto asuinpaikaksi.

      • vihainenelävälentokone

        en kestä valkonaamoja
        ne ovat tyhmiä egoja
        ruokaa on kylliksi, mutta ei rakkautta
        en kestä valkoista naista, joka on välinpitämätön
        ei rintaruokintaa
        ei halauksia
        ei huolenpitoa
        ei ruoanlaittoa
        ei vastuuta
        ei tajua
        ei jumalaa
        en kestä kun he varastavat lapsiani
        lapset ovat yksin

      • RAISIONLASTENSUOJELUSSA
        vihainenelävälentokone kirjoitti:

        en kestä tyhmiä viranomaisia

        en kesktä yksinhuoltajuutta

        en kestä yhäriruikkuja

        en kestä lapsen vieraannuttamista vanhemmastaan

        en kestä lapsen manipulointia

        en kestä valkoista naista, joka on välinpitämätön

        ei rintaruokintaa

        ei halauksia

        ei huolenpitoa

        ei ruoanlaittoa

        ei vastuuta

        ei tajua

        ei jumalaa

        en kestä kun he varastavat lapsiani

        lapset ovat yksin

        äiti on poissa

        lastensuojelu on sairas

        suomi on mafiavaltio

        yhteiskunta on sairas

      • Ei-tätä-päivää
        vihainenelävälentokone kirjoitti:

        en kestä valkonaamoja
        ne ovat tyhmiä egoja
        ruokaa on kylliksi, mutta ei rakkautta
        en kestä valkoista naista, joka on välinpitämätön
        ei rintaruokintaa
        ei halauksia
        ei huolenpitoa
        ei ruoanlaittoa
        ei vastuuta
        ei tajua
        ei jumalaa
        en kestä kun he varastavat lapsiani
        lapset ovat yksin

        Millaisella panoksella olet itse osallistunut suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen? Oletko saanut itse enemmän kuin mitä olet antanut vaiko päinvastoin?

      • samallapanoksella
        Ei-tätä-päivää kirjoitti:

        Millaisella panoksella olet itse osallistunut suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen? Oletko saanut itse enemmän kuin mitä olet antanut vaiko päinvastoin?

        kuin RAISION KAUPUNGIN PERHEPALVELUT JA SEN LASTENSUOJELU,
        JOKA EI OLE ANTANUT YHTEISKUNNALLE YHTÄÄN MITÄÄN.. AINOAS-TAAN SAANUT VALEHDELLESSAAN TUOMIOISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEET PERÄTTÖMÄSSÄ LAUSUMASSAAN, SAIRAUDESSAAN..

      • bemböle
        Ei-tätä-päivää kirjoitti:

        Millaisella panoksella olet itse osallistunut suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen? Oletko saanut itse enemmän kuin mitä olet antanut vaiko päinvastoin?

        Ei-tätä-päivää
        25.12.2015 16:42

        ei kannata olla liian ylpeä sosiaaliturvasta, koska se keksittiin saksassa 1800 luvun lopussa. EU:ssa maksetaan tukia kanssa.

        Sinun kysymää kysymystä olen pohtinut paljon itse vaikeina hetkinä kun muutin Suomeen, että jos jäisin kotimaahan, niin olisinko saanut parempaa elämää kuin tässä ja nyt.

        Ei voi verrata liikoja häntä, joka elää koko elämänsä samassa paikassa ja joka on uusi asukas. Alkeita voi tuntea kun muuttaa uudelle paikkakunnalle.

        Molemmassa tapauksessa on puolensa, jotka ovat hyödyllisiä ja oikeutettuja kun jää ja kun lähtee.

        Että antaa yhteiskunnalle "riittävästi" ei ole helppo juttu ymmärtää.

        1) antoiko amerikan intiaani riittävästi henkeä kun portugalialaiset saapuivat
        2) antoiko virolainen tarpeeksi raksalla kun työt tekee alipalkalla
        3) antoiko ulkomaalainen poliitikko tarpeeksi eduskunnassa, jolle pitää olla rakennettuna kolmet huvilalinnat ja turvattuna vartijakaartia sekä hienostunutta ruokaa, autoa, mammoona, koska poliitikolla on arvostettua vaikutusvaltaa.... Suhdeluku kasvaa nyt toiseen suuntaan.

        ---------------------------------------------------------------------------------------------

        Ja kun puhumme rikkaista ja köyhistä, niin se on oma kysymyksensä, jolle syntyy uusia ulottuvuuksia maahanmuuton seurauksena.

        Köyhällä maahanmuuttajalla on paljon annettavaa tasaarvon kehittymisessä.

      • Ei-tätä-päivää
        bemböle kirjoitti:

        Ongelma on erilainen kuin luulet.

        Olet tullut uuteen toimintaympäristöön, uuteen maahan. Edustat vähemmistöä. Kylmä tosiasia on se, että vähemmistön on kaikesta huolimatta aina sopeuduttava enemmistön tahtoon. Haikailu siitä, miten asiat voisivat olla, on turhaa.

        Tämä tosiasia koskee niin minua kuin sinuakin. Jos yhdestä maasta lähdet pois siksi, että siellä ei ole hyvä, sinun on kyettävä joustamaan. Saavut uuteen maahan ja kulttuuriin olettaen, että kaikki jatkuu kuten ennenkin? Valitan, ei onnistu. Suomen kaltainen nykyaikainen kehittynyt länsimaa on jotakin muuta kuin Somalia. Luulisi sinun ymmärtävän sen?

        Pelin henki on se, että Suomessa talousongelmista huolimatta jokainen saa yhteiskunnalta palveluja ja tukea. Siksi me veroja maksamme! Monilta suomalaisiltakin pelin henki on hämärtynyt, mutta siitä huolimatta jotakin niiden palvelujen eteenkin on tehtävä! Siksi kysyin sinultakin siitä, mitä olet itse tehnyt. Ei minkäänlainen hyvinvointi ilmaista ole! Joku jossakin raottaa kukkaronnyörejään, jotta järjestelmä toimii! Esim. Somalian tapaisessa kehitysmaassa ja sodan keskellä järjestelmä ei toimi. Siksi perheyhteisöt ja läheiset ovat erittäin tärkeitä.

        "ei kannata olla liian ylpeä sosiaaliturvasta, koska se keksittiin saksassa 1800 luvun lopussa. EU:ssa maksetaan tukia kanssa."

        Jos et satu tietämään, Suomi on osa EU:ta.

        "Että antaa yhteiskunnalle "riittävästi" ei ole helppo juttu ymmärtää.

        1) antoiko amerikan intiaani riittävästi henkeä kun portugalialaiset saapuivat

        2) antoiko virolainen tarpeeksi raksalla kun työt tekee alipalkalla"

        Intiaaneille kävi huonosti monista eri syistä johtuen. Kansoja on tuhottu läpi ihmiskunnan historian. Mitään hienoa siinä ei tietenkään ole. Toki on niinkin, että olisi vaikea kuvitella intiaanien enää elävän muinaisilla tavoillaan 2000-luvulla. Joka tapauksessa muutoksia maailmassa aina tulee.

        Se alipalkattu virolainen saa kaikesta huolimatta parempaa palkkaa kuin saisi kotimaassaan. Kukaan Suomessa tuskin haluaa, että virolainen rakennusmies vie suomalaisen työt. Markkinatalous vain toimii niin, että halpaa halutaan. Ongelmia ulkomaalaisesta halpatyövoimasta Suomessakin on tullut.

        Niiden köyhien ulkomailta muuttaneiden ihmisten kannattaa ottaa Suomen järjestelmästä irti kaikki mahdollinen. Täydellinen tämä maa ei ole, mutta siitä huolimatta täällä voi jokainen opiskella itselleen ammatin ja edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Jos ongelmia on, voi peiliinkin katsoa. Olen itsekin lähtöisin vaatimattomasta tausta enkä ymmärrä turhaa kitinää.

        Se on sanottava, että nykyaikaiseen maallistuneeseen yhteiskuntaan ääriuskonnollisuus iskostuu hyvin huonosti. Jos lähdet määrittelemään maailmaasi hyvin vahvasti uskonnon kautta, joudut marginaaliryhmään. Tämä on kylmä fakta.

      • bemböle

        Uuteen paikkaan on sopeuduttavaa.
        Samassa osa uudesta paikasta tulee kuulumaan uudelle asukkaalle.

        Ja loppujen lopuksi Maa Äiti ei ole ihmisen.
        Sen todistaa luontokatastroofi.

        Nykyme joudumme kadottamaan melkeinpä kaiken : suku, ikä, rotu, yhteiskunta asema. Se on elämää - luopumista, riippumatta missä asuu, kuka on.

        Hyvinvointia on uhattu Seinäjoella.

        Olemme aikamme lapsia.

        Virolainen maksaa veroja Suomeen.

        Jokainen paikka on pyhää. Kantasuomalaisilla on perinnetietoa. Ulkomaalaisilla on uudistumistaitoa. Emme ole kumpaakaan, vaan vain ihmisiä.

        Jeesus eli noin 2 tuhatta vuotta sitten. Hänen viitoittama kausi on tullut täyteen. Muuttuuko Kristin usko? Kyllä. Varaudumme siihen.

        Mikähän tämä on tämä mystinen "Maa Äiti", johon viittaat?

        "Jokainen paikka on pyhää. Kantasuomalaisilla on perinnetietoa. Ulkomaalaisilla on uudistumistaitoa. Emme ole kumpaakaan, vaan vain ihmisiä.

        Jeesus eli noin 2 tuhatta vuotta sitten. Hänen viitoittama kausi on tullut täyteen. Muuttuuko Kristin usko? Kyllä. Varaudumme siihen."

        Kovasti omituisia nämä juttusi ovat. Hieman puutteellinen suomenkielen taitosi valitettavasti sotkee keskusteluamme. Se on kyllä kovasti kyseenalaista, onko kaikilla ulkomailta tulleilla oikeasti uudistumistaitoa. Hyvin suhteellista se ainakin on.

        Kaikenlainen ääriuskonnollisuus on pahasta. Maallistuminen on ollut hyväksi länsimaillekin.

      • omituisiaovat

        RAISION KAUPUNGIN SAIRAIDEN LASTENSUOJELUVIRANOMAISTEN JA LASTENVALVOJAN JUTUT; VALEHDELLESSAAN TUOMIOISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEET, TOIVEET JA LAUSUNNOT PERÄTTÖMÄSSÄ LAU-
        SUMASSAAN SIITÄ MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT; MITÄ LASTEN-VALVOJALLA YHDESSÄ SOVITTU, MITÄ VIRANOMAISET OVAT ITSE ÄI-DILLE LAPSEN EDUN MUKAISENA LAUSUNEET JA SUOSITTANEET ELI VANHEMPIEN YHTEISHUOLTO JA LAPSEN LAAJAT TAPAAMISOIKEU- DET/ VUOROASUMINEN VANHEMPIENSA KANSSA ELI MYÖS ISÄLLÄÄN!

      • bömbelö

        Äiti Maa olet sinä, nainen.

        Ihmiset ovat aina liikkuneet paikasta paikkaan.

      • bömbelö
        Ei-tätä-päivää kirjoitti:

        Mikähän tämä on tämä mystinen "Maa Äiti", johon viittaat?

        "Jokainen paikka on pyhää. Kantasuomalaisilla on perinnetietoa. Ulkomaalaisilla on uudistumistaitoa. Emme ole kumpaakaan, vaan vain ihmisiä.

        Jeesus eli noin 2 tuhatta vuotta sitten. Hänen viitoittama kausi on tullut täyteen. Muuttuuko Kristin usko? Kyllä. Varaudumme siihen."

        Kovasti omituisia nämä juttusi ovat. Hieman puutteellinen suomenkielen taitosi valitettavasti sotkee keskusteluamme. Se on kyllä kovasti kyseenalaista, onko kaikilla ulkomailta tulleilla oikeasti uudistumistaitoa. Hyvin suhteellista se ainakin on.

        Kaikenlainen ääriuskonnollisuus on pahasta. Maallistuminen on ollut hyväksi länsimaillekin.

        jos olet se valkotukkainen vanha nainen joka hoidit lastani, niin herätä tunnon tuskia, koska toit kipua monelle henkilölle, lapselle

        suomen naisilla ei tunnon tuskia näy olevan

      • omituisiaovat
        bömbelö kirjoitti:

        jos olet se valkotukkainen vanha nainen joka hoidit lastani, niin herätä tunnon tuskia, koska toit kipua monelle henkilölle, lapselle

        suomen naisilla ei tunnon tuskia näy olevan

        RAISION KAUPUNGIN SAIRAIDEN LASTENSUOJELUVIRANOMAISTEN JA LASTENVALVOJAN JUTUT; VALEHDELLESSAAN TUOMIOISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEET, TOIVEET JA LAUSUNNOT PERÄTTÖMÄSSÄ LAU-

        SUMASSAAN SIITÄ MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT; MITÄ LASTEN-VALVOJALLA YHDESSÄ SOVITTU, MITÄ VIRANOMAISET OVAT ITSE ÄI-DILLE LAPSEN EDUN MUKAISENA LAUSUNEET JA SUOSITTANEET ELI VANHEMPIEN YHTEISHUOLTO JA LAPSEN LAAJAT TAPAAMISOIKEU- DET/ VUOROASUMINEN VANHEMPIENSA KANSSA ELI MYÖS ISÄLLÄÄN!

    • Kysynvain

      Pakko kysyä, jos jokainen mies nyt jotenkin onnistuisi saamaan sen neljä ämmää, nii jääkö jotkut jätkät kokonaan ilman vai uhrataanko ne? Vai saako naisetkin sitten 4 puolisoa, vai onko se sitä että mies saa mutta nainen ei?

      En tiiä muista, mut mä en ainakaan halua jakaa.

      • bemböle

        Tilanteessa on epäilemättä ongelmakohtia. Luonnostaan naisen moraaliarvo on neljä sydänrakasta. Tätä todistivat pyhitetyt islamistit pitkällä historiallaan.

        Nykyaikaisesti kun naiset ovat vapautumassa yhteiskuntaan, niin mietin samaa kuten tekin, että pyrkiikö nainen neljään mieheen. Painotan, että naisen kasvattamat uudet sukupolvet, jotka kasvoivat ilman äitiä, rintamaitoa, syntyivät keisarileikkauksella, käyneet korkeakoulutuksia, eivätkä tahdo luontoa, niin he ovat vahvoja 4-mies kandidaattia naisten ajamaan tasaarvoon.

        Ihmiskuntaa pelastavana asiana on se, että Nainen Äiti synnyttää. Valitettavaa on se, että tieteilijat ovat muuttamassa tätä järjestystä kun he oppivat keinotekoista synnytystä akvaariokaloina. Tuskin kuitenkin vielä aikaan näin tapahtuu. Kloonamisessa ja tieteellisessa ihmissynnytyksessä on tilaajaa kun astronautti matkustaa vuosisadoiksi ulkoavaruuteen.

        Siksi pitää olla horoskooppituntemusta, että tietää kuka on ihmisenä. Toiset lähtisivät maasta pakoon ja toiset jäisivät luomu viljeilijoiksi.

        Ja Vesimies on rationaalista aikaamme. (wikipedia)

    • samallapanoksella

      kuin RAISION KAUPUNGIN PERHEPALVELUT JA SEN LASTENSUOJELU,
      JOKA EI OLE ANTANUT YHTEISKUNNALLE YHTÄÄN MITÄÄN..
      AINOASTAAN SAANUT VALEHDELLESSAAN TUOMIOISTUIMESSA
      LAPSEN OLOSUHTEET PERÄTTÖMÄSSÄ LAUSUMASSAAN, SAIRAU-
      DESSAAN..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe