Millainen äiti sinusta olisin teinille?

mariannnekarkki

Asetan nyt itseni siihen herkimpään muottiin... Eli kun olen nainen, äidillinen ja yksi asia joka satuttaa naista eniten, on se jos hänen taitojaan vanhempana olossa arvostellaan rumasti.

Eipä mulla nyt ole muutakaan tekemistä, joten teen tämän. :) ja se miksi valitsin kohteeksi juuri teinit, niin sen takia koska se on vaikein ikä ajatellen kasvatuksellisia asioita. Pikku lasten kanssa on paljon helpompi toimia, mutta teini on aikuiseksi kasvava nuori eli ei enää lapsi mutta ei vielä mikään aikuinenkaan.

13-15v säännöt:
- Kotiintulo aika arkisin klo 20. Mutta jos koulusta on menty suoraan kaverille tai muualle ja läksyt on tekemättä, kotiin tultava silloin klo 18 ja ruvettava suoraan tekemään läksyjä. Viikonloppuisin 13-14v saa olla ulkona klo 22 asti, 15v klo 23 asti. Vanhemmat ovat tietoisia lastensa kaveripiiristä, suurin piirtein myös että missä päin liikkuu, kännykkä on mukana lapsella jotta saa soitettua tai laitettua viestiä jos tulee hätä ja vanhemmat saa tarvittaessa lapseen myös yhteyden.

Pyrin myös siihen että jos aikataulut vaan sallii, niin joka päivä kotona syötäisiin keittiön pöydän ääressä päivällistä koko perhe klo 16-17 aikoihin ja se olisi arjessa yksi rauhoittumisen ja nautiskelun hetki, vanhemmat kyselee lapsilta kuulumisia ja käydään yleistä keskustelua.

- Pelata ja olla tietokoneella saa olla ihan vapaasti, niissä ei ole mitään aika rajotuksia, kunhan läksyt tulee hoidettua, keskityttyä kokeisiin lukuun, käytyä ulkona, että on muutakin elämää kuin se pelaaminen ja dataaminen. 12-vuotiaasta lähtien annan lapsen halutessaan pelata k16 pelejä ja 13-vuotiaasta lähtien k18 pelejä, samat rajoitukset myös elokuvien ja tv-ohjelmien kanssa, jos lapset ymmärtävät että mitä niissä tapahtuu, ei ole todellisuutta ellei toisin sanota ja asioista on käyty kattava keskustelu. Jos huomataan että kyseisistä peleistä ja ohjelmista on lapselle haittaa, esim. painajaisia, lapsen ei anneta enää katsoa kyseisiä ohjelmia tai pelata pelejä, niitä siirretään parilla vuodella eteenpäin ja katsotaan sitten uudestaan, jos lapsi haluaa vielä kyseisiä pelejä pelata uudestaan tai katsoa niitä ohjelmia joista painajaisia tuli.

Syy miksi minä en nipota pilkulleen ohjelmien ja pelien ikärajoista on se, että mulla ei koskaan ollut mitään rajoja. Olen vapaan kasvatuksen tulos. Mutta vaikka olen saanut pienestä pitäen katsoa vaikka mitä kauhuleffoja yms, niin olen nähnyt niistä vaan elämässäni painajaista 2 kertaa! Yleensä painajaiset ovat liittyneet tosi elämässä tapahtuneisiin asioihin, esimerkiksi kiusaamiseen. Vaikka olen ollut pieni, olen silti käsittänyt että nuo ohjelmat eivät ole todellisuutta ja juuri siksi en varmasti ole pelännytkään ja sen takia ei ole myöskään tullut painajaisia! Enkä koe että kyseisten elokuvien katsominen olisi vaikuttanut minuun muutenkaan negatiivisesti näin aikuisiällä. Silti en anna lasteni liian nuorina katsoa väkivalta ohjelmia, koska haluan olla lapsilleni enemmän äiti kuin kaveri, mutta murkku ja teini-ikäinen on kyllä jo sen verran iso että voi katsoa!

- Meikkaamaan saa alkaa 13v ja pukeutumaan naisellisemmin. Aion opettaa miten meikataan kauniisti ja miten pukeudutaan tyylikkäästi naisellisesti ja seksikkäästi, jotta ei näytetä halvalta pornotähdeltä. Aion opettaa myös miten toimitaan ihmissuhteissa oikein, jotta ei tee samoja kipeitä virheitä mitä äiti teki aikoinaan.

- Alkoholi on ehdottomasti kielletty 16v asti, tupakka 18v asti, huumeet koko elämän ajaksi! 13v voin antaa kotona maistaa vähän alkoholia ja tupakkaa, jotta ei tartte sitten vedota jos jää perskänneistä kiinni tai tupakan polton aloittamisesta ettei niitä ois saanu muka kokeilla! Tupakan polttoakaan ei tarvitsisi koskaan alottaa, sillä itsekään en polta ja eihän se ole kenellekään hyväksi.

Sallin 16v alkoholin käytön siksi koska on jo sen verran iso eli enää muutaman vuoden päässä täysi-iästä, voi myös asua jo omillaan jos saa esimerkiksi oppisopimus paikan ja kyllä, voisin antaa 16v muuttaa myös kotoa jos kykenee kustantamaan oman elämänsä, itsekin lähdin tuon ikäsenä ja jos se omillaan asuminen ei suju, niin aina saa palata kotiin takaisin. Itse join alkoholia myös tuon ikäisenä, alotin jo 13v ja omia vanhempiani ei koskaan kiinostanut se, kohtuudella olen osannut kuitenkin aina ottaa ja jos nuorenikin juo vaan 2-4 olutta joskus niin ei siitä terveydellistä haittaa tule. Jos se juominen lähtee käsistä, et on siinä kunnossa ettei kykene pitämään huolta itestään, ankara raja alkoholin kanssa pysyy 18v asti! Tai jos ylä-asteella saadaan jo riidellä liikaa alkoholin käytöstä, niin ankara raja pysyy 18v asti! 16v saattaa myös seurustella jonkun 18-21v kanssa niin jos he ovat bileissä ja kumppani siellä juo, niin voi sitä sanoa että 16v saa ottaa myös muutaman.

Ensiksi pitää kuitenkin näyttää että osaa ottaa vastuuta elämästään, jotta sitä voi saada.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mariannnekarkki

      - 16-17v ei ole enää myöskään kotiintulo aikoja. Viikonloppuisin saa mennä niin pitkään kuin haluaa, kunhan on kännykkä mukana ja kunhan arkisin osaa tulla ajoissa kotiin ja hoitaa koulu/työ jutut loistavasti.

      18v onkin sitten täys-ikänen, eikä vanhemmilla ole enää sanavaltaa! :)

      Jos ja kun ala-ikäinen nuori tekee rikkeitä, käytän rangaistus keinoina kotiarestia, tietokoneen ja kännykän pois ottoa, mukavien menojen perumista. En koskaan voisi käyttää mitään fyysistä väkivaltaa; lyömistä, luunappia, tukkapöllyä jne!

      Luotan rangaistuksien lisäksi vakavaan ja rauhalliseen keskusteluun, jos nämä asiat ei toimi, ääritapauksissa yhteydenotto lastensuojelu viranomaisiin ja lapsi kokeilemaan vaikka kuukaudeksi jossain laitoksessa asumista extra tiukilla säännöillä, niin voi nopeasti tulla kotiin ikävä!

      En suosi pumpulikasvatusta. Olen itse joutunut käymään kovan elämänkoulun korkeimman kantapään kautta, haluan että lapsistani tulee myös varhaiskypsiä, mutta ei sen kivun kautta mitä minä olen joutunut käymään. Haluan myös olla suojelevainen äiti ja että lapseni eivät joudu kokemaan liian nuorina liikaa, vanhemmuus ei ole todellakaan helppo laji, kun yrittää tasapainotella kaikkien asioiden kanssa miten olisi mahdollisimman paras äiti!

      Lähes jokainen vanhempi on kuitenkin varmasti paras vanhempi omalle lapselleen!!

      Äitinä hyviin puoliini kuuluu huolehtivaisuus, keskustelutaito, avoimuus, ymmärtäväisyys, hellyys, rakkaus, samalla jämptiys ja sopivasti myös rentous. :)

      • jatärkein

        lopettaa lapsen vieraannuuttaminen viranomaisten kanssa lapsen
        isästä ja kasvaa aikuiseksi..


    • Villakangastakki

      Kamala. Herra jee ite en oo mikää vapaan kasvatuksen tulos, mielestäni pärjään ihan hyvin. Meillä kotiintuloaika sovitaan aina menokohtaisesti, on yhteinen ruoka-aika, muttei se ole kiveen kirjoitettu. Olen nyt siis 15. K16-elokuvia olen saanut katsoa elokuvakohtaisella luvalla, K18 en ollenkaan. Vanhemmat kutakuinkin tietää mun kaverit ja missä suunnilleen oon aina. Mua ei pakoteta tekemään läksyjä tai lukemaan kokeeseen, koska yläkoulussa mun pitää opiskella itseäni eikä vanhempiani varten. Päihteet on ehdottomasti kiellettyjä, tosin rippikoulun käynyt saa tässä taloudessa juoda pihvi-illallisella puoli lasillista viiniä.

      Ja tuohon meikkaus-, ihmissuhde-, pukeutumis- ja kuuntelujuttuun. Tekisin varmaan itsemurhan, jos oma äiti tulisi neuvomaan. Saan pukeutua miten haluan, kuitenkin hyvän maun rajoissa (=ei paljastelevasti), meikata Saan ihan miten haluan, koska meikit maksetaan ihan itse. Meillä äiti ei ryhdy neuvomaan isoja ihmisiä, ellei pyydetä. En vietä aikaa vanhempieni kanssa oikeastaan ollenkaan, koska se ei oo niin tärkeetä. Yhdesti olen käynyt vaivaannuttavan keskustelun pojista, sen jälkeen ei olla kahden kesken tuolla tavalla keskusteltu. Omat asiat jaan yleensä kavereille tai siskolle, joista jälkimmäinen ei kyllä ikinä kuuntele. :'D

      Ei pahal mut tahal.
      Terveisin itsensä nolannut Villakangastakki.

    • jatärkein

      lopettaa lapsen vieraannuuttaminen viranomaisten kanssa lapsen
      isästä ja kasvaa aikuiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2266
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2074
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      170
      1873
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      170
      1687
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      32
      1339
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1178
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1178
    Aihe