Valtion lentoasemayhtiön Finavian -10 000 000 eur

Valtion lentoasemayhtiön Finavian toimitusjohtaja kertoi keskiviikkona, että vuosina 2009 ja 2010 tehdyt johdannaiset aiheuttivat arviolta ”alle kymmenen miljoonan euron” vahingon Finavialle. Liikenneministeri Anne Bernerin linjaus vahvistaa lopullisesti sen, että nämä tappiot jäävät Finavian eli veronmaksajien maksettavaksi.

Berner ei kutsu koolle Finavian yhtiökokousta päättämään kanteista miljoona­tappioiden perimiseksi
Liikenneministeri haluaa odottaa poliisin, Fivan ja VTV:n selvityksiä johdannaisista. Vuoden 2011 johdannaistappioiden kanteista päätös myöhemmin.


http://www.hs.fi/talous/a1450848110040?jako=3ef30980a2202a5adbe4e1fc2a9da81d&ref=tw-share

TALOUS 23.12.2015 15:49 Päivitetty: 23.12.2015 19:23
Tuomo Pietiläinen
HELSINGIN SANOMAT
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ovelan näköinen juonikas ja kiero

Äänestä

Alkoiko Bernerin lähtölaskenta?

Liikenneministerin puuttuminen Finavian tutkintaan oli ennenkuulumatonta.


23.12.2015 16:15 | Päivitetty 23.12.2015 16:40

Politiikka Valtionyhtiöt

Finaviassa johdannaisjärjestelyjä ja niistä aiheutuneita jättitappioita koskevat tutkimukset keskeytyivät liikenneministeri Anne Bernerin yhteydenottoon. Ministeri rikkoi hyvää hallintotapaa puuttumalla suoraan yhtiön toimintaan.



http://www.kauppalehti.fi/uutiset/alkoiko-bernerin-lahtolaskenta/WLaHByDc




Liikenneministerin puuttuminen Finavian tutkintaan oli ennenkuulumatonta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on alkanut selvittää valtion lentokenttäyhtiö Finavian hallituksen ja liikenneministeri Anne Bernerin toimia, jotka liittyvät Finaviassa tehtyihin johdannaiskauppoihin vuosina 2009-2011.

Asiasta kertoi eilen Helsingin Sanomat.

Liikenneministeri Berner vihelsi yllättäen pelin poikki, kun poliisi ja syyttäjä olivat alkaneet tutkia Finaviassa tehtyjä johdannaisjärjestelyitä ja niistä aiheutuneita 34 miljoonan euron tappioita.

Jättitappiot syntyivät koronvaihtosopimuksista, joille ei ole löytynyt mitään järjellistä perustetta. Ilmeisesti niitä tehtiin puhtaasti spekulatiivisista syistä.

Bernerillä itsellään ei ole mitään tekemistä johdannaisjärjestelyiden kanssa. Sen sijaan hänen yhteydenottonsa jälkeen Finavian hallitus luopui korvausvaatimuksistaan niin Finavian entistä johtoa kuin tilintarkastusyhtiö Deloitte & Touchea kohtaan.

Ministeri rikkoi hyvää hallintotapaa puuttumalla suoraan yhtiön toimintaan ja mahdollisesti esti veronmaksajien edun toteutumisen.

Bernerin yhteydenotosta tuohtuneina Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi ja hallituksen jäsen Pirkko Salminen jättivät paikkansa.

Finavian sotkuissa on monta kysymysmerkkiä. Valtiontalouden tarkastusvirasto vaati jo pari vuotta sitten valtio-omistajaa selvittämään Finanvian johdon ja hallituksen vastuut johdannaiskaupoissa, mutta mitään ei tapahtunut.

Finavian hallitus heräsi asialle lopulta viime keväänä, mutta jätti päätöksentekonsa kanteista aivan kanneoikeuden päättymisen rajoille, kuluvan vuoden lopulle.

Kummallista on myös se, että johdannaiskaupoista johtajapostilla vastannut Kirsti Lehtovaara-Kolu sai jatkaa Finavian talousjohtajana aina vuoteen 2014 saakka.

Vuosina 2003-2005 Lehtovaara-Kolu toimi toimitusjohtajana valtion hankintayhtiö Hanselissa, josta hän sai äkkilähdön ilman selityksiä. Sama nainen työskenteli talousjohtajana entisessä valtion teleyhtiössä Sonerassa, kun yhtiö teki miljardien tappiot kuuluisissa UMTS-kaupoissaan.

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) joutui aikanaan jättämään paikkansa UMTS-sotkujen takia. Heinonen kantoi kaupoista poliittisen vastuun, vaikka oikeuskansleri Paavo Nikula katsoi, ettei ministeri eivätkä ministeriön virkamiehet toimineet lain vastaisesti asiassa tai rikkoneet virkavelvollisuuttaan.

Berneriä voi vielä odottaa sama kohtalo. Bernerin puuttuminen ministerinä valtionyhtiön tekemään tutkintapyyntöön on näet ennenkuulumatonta.

Erityisen ongelmallista on, että keskustan mandaatilla toimiva ministeri keskeytti toimet, joihin eduskunnan alainen Valtiontalouden tarkastusvirasto oli yritystä nimenomaan patistanut.

Bernerin yrittäjänä luulisi myös ymmärtävän, mille tontille ja minkälaisin menettelyin poliittinen ohjaus voi yritystoiminnassa tulla.

Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa. Nyt tämä riskiä kaihtamaton nainen häärii Metsähallituksessa talousjohtajana.

Kirsti Lehtovaara-Kolun urapolku valtionyhtiöissä on oma lukunsa.”

Jaa juttu

211
Kauppalehti Twitterissä Kauppalehti Facebookissa

Kommentoi juttua

Äänestä

jatkuvasti, valtion asiat ovat olleet jo piiiiiiiiiiiiiiiiiiittkääääääääääääääään rosvojen käsissä,
se eniten tympii, ku asioita kaunistellaan ja vähätellään ja puhutaan niin helekutin varovasti että ei voi muuta kuin nauraa
mieten kaikki menee hölmöön kansaan täydestä ,

----
JOOOO; siinä jutussaki ilmeisesti joku pisti mijoonia omaan taskuunsa,
ja veronmaksajat pannaan maksamaan kierojen rosvojen rötökset,
kyllä ne kusipääst osaa huijata suomen kansaa tullen mennen,
siitäki sotkusta puhutaan niin helekutin varoovasti, sanosivat suoraan että finnavissa on tehty suurenluokan kavallus,
--
saisivat ne edes kiinni,
ottasivat edes joskus oikeat rosvot ja huijarit kiinni,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin-aina kirjoitti:

Valtion lentoasemayhtiön Finavian toimitusjohtaja kertoi keskiviikkona, että vuosina 2009 ja 2010 tehdyt johdannaiset aiheuttivat arviolta ”alle kymmenen miljoonan euron” vahingon Finavialle. Liikenneministeri Anne Bernerin linjaus vahvistaa lopullisesti sen, että nämä tappiot jäävät Finavian eli veronmaksajien maksettavaksi.

Berner ei kutsu koolle Finavian yhtiökokousta päättämään kanteista miljoona­tappioiden perimiseksi
Liikenneministeri haluaa odottaa poliisin, Fivan ja VTV:n selvityksiä johdannaisista. Vuoden 2011 johdannaistappioiden kanteista päätös myöhemmin.


http://www.hs.fi/talous/a1450848110040?jako=3ef30980a2202a5adbe4e1fc2a9da81d&ref=tw-share

TALOUS 23.12.2015 15:49 Päivitetty: 23.12.2015 19:23
Tuomo Pietiläinen
HELSINGIN SANOMAT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu