Laitoin tuossa lanttulaatikot uuniin, pitää vielä tunti ootella.
Mitenkäs muut ovat hoitaneet lanttulaatikot?
Huomenna on sitten jouluaatto.
Hyvää joulua kaikille!
Jokos lanttulaatikot ovat valmiit?
2
105
Vastaukset
- KunhanKokeilen
Ostan nykyään valmiit, kuumennan vaan uunissa. Kahdelle hlölle ei enää viitti väkertää. Porkkanalaatikon ostin, samoin perunalaatikon, sen imelletyn.
Tänään kyllä tein rosollin sijaan ihan omatekoista, ei ruokatehdasvalmista, punajuurilaatikkoa ja lanttulaatikon sijaan päätin kokeilla bataattilaatikkoa. Molemmat nyt jäähtyvät tuolla kannet vuokien päällä. Saas kattoo onnistuuko. Tuntui että vois kokeilla jotain uutta. - hyvääuuttavuotta
Ostin 6 kiloa lanttuja ja tehtailin lanttulaatikot. Iso kattila vaan ja voi laittaa isoihin tulenkestäviin vuokiin omasyömät.
Laitoin reilusti mausteita ja hyvää tuli. Jaoin sitten tuttaville ja naapureille ja viemisiksi.
Hyvää oli, kaikki on loppu ny kaikilta! Kannattaa laittaa kunnolla valkopippuria.
No en paljon katsellut ohjeita, entisillä tiedoilla selvisin.
Ennen tein perunalaatikkoa, mutta nyt en.
Porkkana- ja maksalaatikoista en oo ikinä ollut kiinnostunut.
Kaalilaatikkoa tein, se alkaa olla mun vakioruoka, kun on niin helppo tehdä.
Ei ollutkaan riisiä kaapissa, joten laitoin ohraryyniä, täydestä meni.
Ensi jouluna ajattelin kokeilla tuota bataattilaatikkoa ja kukkakaalilaatikkoa.
Joo, ja vielä löytyi pakastimesta syksyllä tehtyä lanttulaatikkoa, eiköpä tässä välipäivinä hupene nekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755