Mietityttää vaa

Noni nyt saa kukkahattutädit tekemistä.
Olen 14 v tyttö ja olen ihastunut 19 vuotiaaseen poikaan /mieheen. Tiedän ikä ero on VIISI vuotta. Ajattelin nähdä miehen julkisella paikalla uudestaan. Kyseisen ihmisen kanssa olen jutellut tästä ja hän vaikuttaa aidosti kunnolliselta. En toki itse voi sitä tietää.
Ja olen sanonut tarkasti että ei seksiä (ainakaan seuraavaan vuoteen) en nyt tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kaksi päivää tätä ikäeroa pohtinut enkä osaa ottaa ajatuksistani selvää. Osa minusta antaisi vaan mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta toinen puoli toppuuttelee. Help
Olisi myös mukava kuulla toisten samankaltaisista suhteista kokemuksia.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuon ikäiset miehet ei ajattele muuta kuin seksiä noin nuoren tytön kanssa. En ole kukkahattu täti mutta miehillä on paljon lauseita jotka saattaa kuulostaa rakkaudekta mutta ovat vain seksin perässä

Äänestä

Viisi vuotta on nuorelle parille suuriikäero, mutta 18v tyttö ja 23v poika on ihan normaalia. Sitten siihen kukkahattuosioon. En jaksa uskoa että hän etsii sinusta mitään useaa vuotta kestävää parisuhdetta ja kaikella todennäköisyydellä myös oma makusi vaihtuu kunnes täytät 16v joka on suomessa suojaikäraja. Se tarkoittaa että sen ikäinen saa seksiä vaikka kuinka paljon vanhemman kansssa ja se on ihan laillista. Kuitenkin sitä (16v) nuorempia suojelemiseksi tehty ikäraja tarkoittaa, että yli 16 vuotias ei saa harrastaa seksiä alle 16v kanssa. Se on laitonta.

Poikkeuksena siihen on se, että molemmat ovat henkisesti lähellä samaa ikää (käytännössä sitä että toinen on vain hieman yli 16 ja toinen lähellä 16). Se 19 vuotias ei ole lain silmissä, ja tuskin sinunkaan silmissä 14 vuotiaan pojan tasolla. Se ei myöskään ole 15 vuotiaan henkisellä tasolla ollessaan 20v (jos suunnitelmasi odoittamisesta toteutuu) ja siten kyseessä on alaikäiseen sekaaantuminen siitäkin huolimatta että molemmat tahtovat sitä. Suojaikäraja siiis sanoo että alle 16 vuotiaana et voi harrastaa seksiä vanhemman henkilön kanssa, vaikka samanikäisen (henkinen ikä) kanssa se on lain silmissä ihan ok.

Sinun tapauksessasi se 19v olisi se joka syyllistyy rikokseen ja rangaistus, niin kuin alaikäisen hyväksikäyttö myös rikoksena, on varsin vakava.

Jospa harjoittelisit sitä seukkailua oman ikäryhmäsi kanssa ja kun olet 16 niin voit puolestani, kuin myös lain puolesta, seurustella vaikka 60 vuotiaan kanssa, enkä sitä moralisoisi.

Äänestä
  • Harvemmin sitä kuitenkaan kiinni jää, jos vanhemmat on suhteesta tietoisia. Kyllä meillä seksiä oli, kun itse olin 15 ja poikaystävä 19. Ei kai kenenkään vanhempi meinaan oleta, että seksiä odotettaisiin 2v kunnes homma olis laillista?

    Äänestä

Mä olin ite ihastunu 19 vuotiaaseen poikaan ja oon viistoist, mut jos se on tuonu seksiä jotenki teijän keskusteluis esille ni unohtaisin koko jutun

Äänestä

Anna mennä vaan, kunhan varaudut siihen, että toi suhde ei välttämättä tule kestämään, koska teillä on tuossa aika merkittävä ikäero (itse et saa ajaa vielä ees mopoautoa, kun mies pääsee baareihin, laivalle yms.). Ja jos miehelle on ihan ok. että seksiä harrastetaan sitten kun sulle sopii, eli mahdollisesti vasta vuoden parin päästä, niin se tuskin olis ihan vaan pillun perässä. Ei pahalla kenellekään, itsellä ei ole varaa ketään tässä asiassa tuomita, mutta eiköhän monelta teiniltä helpommin irtois, jos mies pillua haluais. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmäteini kirjoitti:

Noni nyt saa kukkahattutädit tekemistä.
Olen 14 v tyttö ja olen ihastunut 19 vuotiaaseen poikaan /mieheen. Tiedän ikä ero on VIISI vuotta. Ajattelin nähdä miehen julkisella paikalla uudestaan. Kyseisen ihmisen kanssa olen jutellut tästä ja hän vaikuttaa aidosti kunnolliselta. En toki itse voi sitä tietää.
Ja olen sanonut tarkasti että ei seksiä (ainakaan seuraavaan vuoteen) en nyt tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kaksi päivää tätä ikäeroa pohtinut enkä osaa ottaa ajatuksistani selvää. Osa minusta antaisi vaan mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta toinen puoli toppuuttelee. Help
Olisi myös mukava kuulla toisten samankaltaisista suhteista kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu