Aloiitti 45 palstalla Ellin boksissa vokotellen häiriköksi sittemmin maanaamansa mukaan. Kun ei lähtenyt niin ruuneperi sefu mukaan ja kun siihen liittyivät nuo "kanamummot"
Häirinnässä mukana sittemmin Skillan-nikilläkin esiintyvä.
Maalaismies syytti ALVAR K murhasta ja tähän syyttelyyn innolla
"prutkut" liittyivät. Nytkin kiitellään maalaismiestä hyvänä kirjoittajana
vaikka sama ukkeli on! !
Ruuneperin, msslsismiehen ja "prutkujen" kanssa tulivat perässä 80 palstalle jolle siirryimme vapun aikaan 2004.
Eivät ainoatakaan keskustelua avasnneet koskaan vaikkaikäkin sopii.
PALSTAHÄIRIKÖT
19
<50
Vastaukset
- kopsanteri
Kahvipirtin "rauhanenkelit?"
ovat olleet jo toistakymmentä vuotta melkoisia keskustelujen häiritsijöitä.
Otan esimerkkinä senora Lyylin, joka oli jo Ellin Boksissa 45 palstalla,
mutta hän ei tunnistanut edes kumpi on Sanelma ja Selema?
Nyt kahvipirtissä rauhanenkelinä esiintyvä Ruotsissa? asuva MULTINIKKEILIJÄ
MdK rekisteröi itselleen puolenkymmentä nikkiä muutaman päivän aikana
ja oli heti alussa pahin häirikkö joka ilmeisesti puskista aloiitti jo tuolloin törkeilynsä
ollen ruuneperin sefuna ollessa erityissuojeluksessa.
70 palsta avattiin jotta hajupoika jää yksin 60 palstalle. Dokumentit kertovar vaikka monwt poisettu.
2004 uudenvuoden tervehdys on ensimmäinnen tälä palstalla.
Minun lisäkseni MdK ja ruuneperi toivat omat tervehdyksensä.
Kenen tervehdykseen vastattiin?
Senora Lyyli toivotti erityisesti tervetulleeksi 5.1.2004 ruuneperi ei sietänyt moista vaan tuli törkeilemään.
Dokumentit arkistostossa lienee. - siantonkimaa
Ruuneperi sanoi HYVÄSTI kun ei kukaan esittänyt häntä sheriffiksi eikä tukenut hänen esitystään MdK:n valitsemiseksi tehtävään.
- Sika söi tuolloinkin eväänsä kuten aina!! - taaksemme-kun-onnemme
jäääää,
---
suutele armas mua vielää,
https://www.youtube.com/watch?v=S2_1GBIhZQM- hoosiannaah
1972 ei liene vanhan ylösnostoa.
JOULURAUHAA
ri ollut edes ensimmäisenä jouluna, jos ei tuota edes ! "kaikkivaltias#
halunnut tai kyennyt enkelisotilaineen valvomaan
kun antoi murhauttaa jopa 14.000 alle kaksivuotiasta poikalasta.
Caavid tappoi Raamatun mukan ainakin kymmeniätuhansia
jopa omia sotilaitaan vain saadkseen naida lesken.
Vihollissotilaitten esinahat vei kuninkaalle huomenlahjana
- HOOSIANNAAA....
- kiteenkirkasX
Sumppikuppilassa ei kunnon tarjoilua koskaan.
Nurkkakaapilta hakee ukkopahatkin jotain "lientä"? - vaalierkki
Mitähän kopsanteri, jos vaikka vaihtaisit unulevysi johonkin uudempaan, saisit ehkä paremmin unen päästä kiinni, nykyinen levysi rahisee aika pahasti.
Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Suurin osa kirjoittajista on niitä, jotka ovat olleet mukana vasta 60-70 ikäisinä. Ei heillä ole aavistustakaan näistä 40 v takaisista asioista, ja olisi kyllä armeliasta asianomaistenkin jo siirtyä tälle vuosituhannelle. Sitäkin on jo kulunut 15 vuotta.
Onko suomalainen yleensäkin näin pitkävihainen ja kaunainen? Eikö joillakin ole muuta elämää kuin Suomi24? Tulee ihan huono olo, kun ajattelee, kuinka ahdistavaa on kantaa kaunaa yli 40 vuotta, ja vain harmittomaksi tarkoitetun kirjoituspalstan takia.Ikävää, että tästä sairaasta yksilöstä emme pääse eroon, kunnes joku meistä kuolee, siis hän, mutta kuka meistä enää on näkemässä sitä päivää, että ei aina tulisi esiin nuo kirjoitukset, mitä silloin "ammovainaan aikaan tapahtui"?
Itse voin olla vain kiitollinen, että tuollainen harhaisuus ei ole päässyt liiemmin valloilleen, siis ainakaan ei kukaan ole siitä huomauttanut. Kamalaa olisi tuollainen muisti, sillä pikemminkin ilmeisesti dementiakin olisi parempi?
Ainahan on toivottu, että sairaita on pakko ymmärtää, mutta minun ymmärrys ja myötätunto ei riitä enää hänelle. Hakeutuisi edes hoitoon, koska täällä ei ilmeisesti enää ketään kiinnosta hänen kopiointinsa joistain vanhoista riidoista?
Molemmat riitapukarit myös kehuvat siitä, kuinka kauan ovat olleet kirjoittelijoita ja olen tainnut itsekkin mainita joskus, että jo Surfin aikaan olin minäkin ja silloin lapseni oli kehittelemässä näitä sivustoja testaten minun tietoja, kuinka iäkkäät ymmärtävät mitäkin asiaa?- asiatonhäirintänne
Kristiina,
sinä kuten muutkin tietävät jo aD MM rekisteröityneenä
eli ensimmäiisten mukana suomi24.fi forumille eikä milloinkaan ole tullut asianmukaista huomautusta miltään taholta.
Sensijaan ex. sheriffitkin ovat alvariinsa rikkonneet kekkskustelujen sääntöjä vielä kun ovat jättäneet pestinsä.Esim. kirjastossakin henkilökunta on vaitiolovelvollinen vielä jätettyään virkansa. - vastuuttomille
Kristiina23 kirjoitti:
Ikävää, että tästä sairaasta yksilöstä emme pääse eroon, kunnes joku meistä kuolee, siis hän, mutta kuka meistä enää on näkemässä sitä päivää, että ei aina tulisi esiin nuo kirjoitukset, mitä silloin "ammovainaan aikaan tapahtui"?
Itse voin olla vain kiitollinen, että tuollainen harhaisuus ei ole päässyt liiemmin valloilleen, siis ainakaan ei kukaan ole siitä huomauttanut. Kamalaa olisi tuollainen muisti, sillä pikemminkin ilmeisesti dementiakin olisi parempi?
Ainahan on toivottu, että sairaita on pakko ymmärtää, mutta minun ymmärrys ja myötätunto ei riitä enää hänelle. Hakeutuisi edes hoitoon, koska täällä ei ilmeisesti enää ketään kiinnosta hänen kopiointinsa joistain vanhoista riidoista?
Molemmat riitapukarit myös kehuvat siitä, kuinka kauan ovat olleet kirjoittelijoita ja olen tainnut itsekkin mainita joskus, että jo Surfin aikaan olin minäkin ja silloin lapseni oli kehittelemässä näitä sivustoja testaten minun tietoja, kuinka iäkkäät ymmärtävät mitäkin asiaa?KRISTIINA/MAKRIINA
voisitteko keskustella omissa ympyröissänne ja oikaisupyynnöt lähettää omista julkisista posteistanne omat yhteystietonnekin ilmoittaen. Puskista viesteillessänne viranomaisilla on oikeus selvittää henkilöllisyytenne eli vastuu säilyy. vastuuttomille kirjoitti:
KRISTIINA/MAKRIINA
voisitteko keskustella omissa ympyröissänne ja oikaisupyynnöt lähettää omista julkisista posteistanne omat yhteystietonnekin ilmoittaen. Puskista viesteillessänne viranomaisilla on oikeus selvittää henkilöllisyytenne eli vastuu säilyy.Nimimerkkini on rekisteröity.
- aD.MM
Olen toki aina tiennyt, mutta kirjoittelunne tarkoitushakuista räksätystä eli ainoatakaan dokumenttia ette ole osoittanut
häiriköksi leimaamanne kleskusteluittenne häirinnästä milloinkaan.
Minua kauemman suomi24.fi palstoilla rekattuna ollutta eei ole.
Laita meilinä havaitsemasi häirinnät. - tyhjättynnyrit
Makriina kirjoitti:
Nimimerkkini on rekisteröity.
Makriina&co on yhtä tyhyjän kans. Samaa höpötystä sumppikuppilas ja nurkkakaapissa tyhjiä pulloja.
- korpikirjaikuusen
Makriina kirjoitti:
Nimimerkkini on rekisteröity.
Sudenmorsian pistää sinisirkut poskeensa hiukopaloina ja nurkkakaapista löytyy palanpaineeksi aina tilkka tikkuviinaa.
- prätkähdys
Kristiina23 kirjoitti:
Ikävää, että tästä sairaasta yksilöstä emme pääse eroon, kunnes joku meistä kuolee, siis hän, mutta kuka meistä enää on näkemässä sitä päivää, että ei aina tulisi esiin nuo kirjoitukset, mitä silloin "ammovainaan aikaan tapahtui"?
Itse voin olla vain kiitollinen, että tuollainen harhaisuus ei ole päässyt liiemmin valloilleen, siis ainakaan ei kukaan ole siitä huomauttanut. Kamalaa olisi tuollainen muisti, sillä pikemminkin ilmeisesti dementiakin olisi parempi?
Ainahan on toivottu, että sairaita on pakko ymmärtää, mutta minun ymmärrys ja myötätunto ei riitä enää hänelle. Hakeutuisi edes hoitoon, koska täällä ei ilmeisesti enää ketään kiinnosta hänen kopiointinsa joistain vanhoista riidoista?
Molemmat riitapukarit myös kehuvat siitä, kuinka kauan ovat olleet kirjoittelijoita ja olen tainnut itsekkin mainita joskus, että jo Surfin aikaan olin minäkin ja silloin lapseni oli kehittelemässä näitä sivustoja testaten minun tietoja, kuinka iäkkäät ymmärtävät mitäkin asiaa?Mikä tämä Kristiina mahtanee olla?
Sirkkujako vai haukkoja lienee.
Räkättirastaita täällä on jo kotitarpeiksi. - kopsasinmalliksi
Kummalista sekoilua nikillä ja nikille vastattua:
- - -
kristiina on persiistä
kori_taalasmaa
17.9.2015 17:12
menis toi lehmä vittuuun koko sarjasta
vitun läskinaama ihan paska hahmo
kohta on ismon perässä juoksemassa kun tietäää ipi ei ole murhaaja
- jopa.niinkin
Erä demetoinut mummeli aina kehaisi että iän myötä muisti eikun paranee. Muisti vanhat asiat, mutta kulumassa oleva päivä, kellonaika ja vuodenaikakin olivat hakusessa. Eilisestäkään ei muistanut mitään.
- sumpitta
Makaroonien maahan tai Makeroniaan joutain tykin ruoaksi
sumppilaisten mukana. - teerenpelittäkin
Havumetsien miehelle lienee metsurin ammattikin outo
kuten siellä poimijaa odottavat luonnonantimet.
Vuosikausia täälläkin hän kuten nuo ikinuoret "senora#-titteleineenkin kun 45 ellinbokseissa steppailivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks545549Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si784302Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut443566Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623343Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023332Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.43040- 1102839
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri612269Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1292264Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu361741