Ikuinen kiusa
Jouluaatto ja lapselleni en saa edes soittaa. Lapseni asuu minun ja mieheni kanssa. Lähdin lapseni kanssa pakoon turvakotiin kun lapseni oli reilu vuoden vanha. Siihen asti olin täysin alistettu lapseni kanssa. Koin fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Raiskauksia. Uhkailuja jos lähden tulen kärsimään enkä nää lastani ikinä.tehtäväni oli miellyttää ja jos en miellyttänyt siitä koitui harmia. Ei omaa rahaa, ei kotiavaimia etten lähtisi kotoonta lapsen kanssa edes kyläilemään. Sitten alkoi se mitä pelkäsinkin, loputon kiusa. Pahoinpitelysyytettä ei nostettu koska ei ollut lääkärintodistusta.uhkailut, syytökset, valheet vaan jatkuu ja jatkuu. Biologiselle isälle lapsi on kappale jonka avulla tehdä kiusaa. Lapsi alistettu. Lapsi ei uskalla ottaa edes lelua, vaihto vaatteita, puhelinta mukaan tapaamiseen koska se revitään hänen kädestä ja heitetään maahan. Ja kaiken tämän on myös nähnyt biologisen isän oma isä joka ei puutu asiaan vaan antaa oman poikansa tehdä niin. Katselee ylpeänä kuinka poika tekee kiusaa, ei pelkästään minulle äidille, aviomiehelleni,myös lapselle. Jouluaattona yritin soittaa lapselleni onko pukki jo käynyt, ei vastausta joten soitin biologisen isän äidille joka on sanonut että saan soittaa lapseni kuulumisia tapaamisen aikana. Mutta jouluaattona sainkin vastaukseksi isänäidiltä että "mitä sinä tänne oikein soittelet, me täällä odotetaan pukkia ja sinä soittelet tänne, itse olet aiheuttanut että asiat on näin" mitä olen aiheuttanut? Sen että jätin hänen poikansa ja pakenin oman ja lapseni puolesta, oikeudessa päätetty lapsen asuminen äidin luokse.Meidän luokse. Lapsella koti jossa rakastetaan. Olemme pyytäneet isovanhempia lapsen syntymäpäiville, olemme pyytäneet käymään, emme koskaan ole kieltänyt lapselle soittamasta mutta siltikään ei koskaan puhelua lapselle ei käyntiä lapsen kotona. Tässä elämästäni ja joulusta joka toistuu joka toimen vuosi. Olen narsistin uhri ja narsistin perheen uhri, biologisen perhe uskoo isän valheita, tukee häntä mm. Valmiita valehtelemaan poikansa puolesta.biologinen isä osaa näytellä ja uskotella viranomaisille kuinka hyvä isä hän on ja kuinka rakas lapsi on hänelle. Totuus on toinen mutta viranomaiset ei sitä nää. He näkevät vaan hyväkäytöksisen isän ja hankalan äidin joka ei suostu monista raiskauksista, pahoinpitelyistä, uhkailuista huolimatta yhteiseen tapaamiseen. mutta niin on myös mieheni uhri, jota biologinen isä syyttää virallisille tahoille narkomaaniksi ja äärimmäisen väkivaltaiseksi ihmiseksi joka pitäisi poistaa lapsen elämästä. mieheni on paras mahdollinen minulle ja lapselle. Mieheni on kestänyt rinnallamme syytöksistä ja valheista huolimatta. Lapseni ei uskalla antaa biologisen isän nähden minulle tai isäpuolelle haleja koska biologinen isä suuttuu siitä. Onko tervettä? Ei. Saammeko apua mistään? Emme. Lastenvalvojilla ei minkään näköisiä valtuuksia puuttua tälläisiin asioihin kuten sanomaan että lapsi saisi soittaa äidilleen jos haluaa tapaamisen aikana. Tällaiset pienetkin asiat pitäisi hoitaa oikeudessa. Poliisi ei voi asioille mitään. Näin Suomessa. Kiusa se on pienikin kiusa mutta kun kiusanteko jatkuu vuosia niin usko viranomaisiin on mitätön. Toivon että lapseni ei vahingoitu näistä kiusanteoista eikä ottaisi mallia narsisti isästään vaan olisi juuri sellainen kuin itse haluaa ja luottaa itseensä eikä anna kenenkään alistaa itseään. Kaikkeni sen eteen teen jotta lapseni oppii mikä on oikein ja mikä väärin. Toivottavasti Suomessa puututtaisiin siihen että kiusanteko missään muodossa ei olisi sallittua.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Voimia sulle,narsistiin ei auta kuin taistele tai pakene sääntö ja mahdotonta se onkin koska lapsella on oikeus molempiin vanhempiin,ja välit pitäis jotenki säilyttää.Viranomaset on tällasis asiois kädettömiä aina pitää jotakin ikävää tapahtua ennenkun toimitaan ja pitää olla todisteita,en ole varma mut onkohan vainoaminen tällä hetkellä laissa rikos.Koeta saada itsellesi hyvät ja kannustavat taustajoukot jotka ovat puolellasi.En voi kuin halveksia sellaisia expuolisoita jotka kiusaa vuosikaudet eikä hanki omaa elämää.Älä koskaan alistu pidä aina lapsesi ja itsesi puolia.
ex-puolisoni ja RAISION KAUPUNGIN LASTENSUOJELUVIRANOMAISET
TEHDESSÄÄN ISÄSTÄ TARKOITUSHAKUISESTI NARSISTIN, MIELENVIKAISEN
NS. "HULLUN" PERÄTTÖMIN LAUSUMIN JA SELVITYKSIN..
Senhän Eerikankin tappoi oma isä ja äitipuoli, jotka olivat viranomaisten mielestä niin hienoa väkeä, isän äitikin korkeassa asemassa sosiaalivirastossa. Ei mistään mitään apua saa ennenkuin tulee ruumiita, niin ja sittenhän on jo myöhäistä.
ja mistä kaikki sai alkunsa; kuten muistakin vastaavista asioista äidin ja LASTENSUOJELUVIRANOMAISTEN YHTEISPELISTÄ, LAPSEN TARKOITUS HAKUISESTA VIERAANNUTTAMISESTA OMASTA ISÄSTÄÄN JA MITEN
OIKEASTI ÄITI JA VIRANOMAISET OVAT TOIMINEET.. JOLLEI VIERAAN
NUTETA NIIN SITTEN ÄIDIN TOIMESTA PAKASTELLAAN JA VIRANOMAI SET EIVÄT OTA VASTUUTA OMASTA SOSSIMISESTÄÄN VALEHTELUSTA
JA PERÄTTÖMISTÄ LAUSUMISTA LAPSEN OLOSUHTEISTA MITEN OVAT OIKEASTI PUOLUSTUSKYVYTTÖMIÄ LAPSIA JA LASTEN ISÄÄ ÄIDIN KANSSA TARKOITUSHAUISESTI YHDESSÄ KOHDELLEET PERÄTTÖMIN LAUSUMIN JA SELVITYKSIN PITÄÄKÖ AINA SITTEN ODOTELLA; SITÄKÖ RAISION KAUPUNGIN LASTENSUOJELUVIRANOMAISET ODOTTELEVAT, ETTÄ JOKIN NOUTAJA TULEE..
Sitähän se on äidit tai isät jotka tekee kiusaa monia vuosia, ei nää että siinä kärsii eniten lapsi!! Miksi ei voi olla edes lapsen takia yhteistyökykyinen? Ja meillä on todisteita asioista koska joudun monia kertoja puolustelemaan minua ja miestäni kaikista syytöksistä, poliisit soittaa ja ilmottaa että Bio. Isä tehnyt syytteen kotirauhanrikkomisesta.. Se romuttaa ainakin minut!! Onneksi asia ei edennyt mihinkään koska oli todistaja joka on nähnyt minut hakevan lastani 10 minuuttia liian aikasin, soitin 2 kertaa ovikelloa ja sen jälkeen odotin autossa. Tasan klo 17.00 avattiin ovi ja huudettiin perään että tapaaminen päättyy 17.00 eikä 16.50. Jos lapsi tullut kipeäksi viikonlopputapaamisen aikana ja laitan viestiä että onko lapsella ollu kuinka kauan 39 astetta kuumetta niin saan vastaukseksi että lapsi vaan oirehtii kun joutuu pahan äidin ja pahan isäpuolen luokse. Jos annan vaihtovaatetta mukaan isä heittää ne minun jalkojen juureen ja sitten kuulen miehen sukulaisen työpaikalta kuinka olen hirveä äiti kun en anna vaatteita mukaan ja niitä vaatteita ei saa edes käyttää isän luona. Joudun vaihtelemaan työpaikallani työvuorojani lapsen vaihdon mukaan koska isä ei hyväksy että vaihdossa lapsen ottaa vastaan mieheni joka hoitaa muutenkin lapsen viennin kouluun koska minä olen päivätyössä. Työpaikallani tullut jo hankaluuksia kun joudun tämän tästä vaihtamaan vuoroa, mutta isään vain tästä nauttii.. Pyysin lastenvalvoja että kysyisi voiko mies välillä ottaa vastaan niin vastauskirje olikin sitten mieheni haukkumista kuinka päihtynyt hän on ja väkivaltainen ja todellisuus on muuta
yksinhuoltaja; koska noin käyttäytyy tai et anna lasten asua vuoroviikoin isällään, lisäksi taidat saada sitä elatusapua ja taas ongelmia; kaikein pa- ras ratkaisu riitaisuuksien välttämiseksi on ettei vie lapsia koskevia asioi- ta viranomaistahoille/ lastenvalvojalle, vahvistetaan yhteishuolto ja vuo-roasuminen yhteisellä hakemuksella käräjäoikeudessa ja ettei elatukses-
ta sovita yhtään mitään vaan molemmat huolehtii lapsen elatuksesta vuorollansa ollessaan itse lapsensa kanssa omalla viikolla.
En ole yksinhuoltaja enkä myöskään halunnut ikinä oikeuteen, saan itse haasteita millon mistäkin. Samoin mieheni joutuu kovien syytöksien uhriksi. Toivon että saisin edes jotain neuvoja miten toimia?? Haluaisin että lapsi saisi vapaasti soittaa kotiin jos haluaa ja myös lapselle saa kotiin soittaa tai voisi edes sanoa hei kun lasta hakee eikä vaan nostaa rivellyksistä lapsi autoon ja kaahata äkkiä pois. Ja sitten en kerkeä mitään infoa antamaan mistään. Jos puhun saan osakseni käsimerkkejä lapsen nähden tai nauramista, pilkkaamista.
et anna lasten asua vuoroviikoin isällään, lisäksi taidat saada sitä elatus
apua ja taas ongelmia; kaikein paras ratkaisu riitaisuuksien välttämiseksi
on ettei vie lapsia koskevia asioita viranomaistahoille/ lastenvalvojalle, vahvistetaan yhteishuolto ja vuoroasuminen yhteisellä hakemuksella käräjäoikeudessa ja ettei elatuksesta sovita yhtään mitään vaan molem-
mat huolehtii lapsen elatuksesta vuorollansa ollessaan itse lapsensa
kanssa omalla viikolla.