Saattaisin saada ilmaiseksi aikuisen yorkshirenterrierin. Olen nähnyt hirveän pitkäkarvaisia ja rusetti päässä. Olen myös nähnyt toisennäköisiä. Mistään oppaasta en ole oikein löytänyt tietoa, miten on tämän rodun turkin laita. Voiko sen leikata lyhyeksi? Olen jo yli 70 eikä oikein tuollaisen pitkän turkin hoitaminen oikein käy nivelille. Ja minulle on sanottu, että tuo rotu ja yli 6 vuotias koira ei kapaisi hirveäasti liikuntaa. Miten oikein on?
Minulla on ollut vuodesta 1990 asti koira, olen aina ottanut uuden kun entinen kuoli. Viimeisin koira kuoli helmikuussa ja ajattelin, että en enää koiraa ota. Mutta vajaan vuoden sisällä asia on mennyt niin pahaksi, että melkein itken kun näen koiran, oli se sitten mitä rotua tahansa. Siksi nyt taas mietin koiran ottamista. Mutta en oikein ihan pentua jaksaisi ottaa, siinä on pienenä niin paljon hommaa.
Yorkshirenterrieri
3
291
Vastaukset
- emese
Minkä tahansa koiran turkin voi keritä, ellei aio viedä näyttelyihin. Yorkki on niin pienikokoinen, että sen liikunnantarpeen kyllä pystyy täyttämään vanhempikin ihminen.
Onko koirassa jotain vikaa, jonka takia se annetaan pois? Jos se ei ole sisäsiisti niin siinä vasta hommaa riittääkin. Toivottavasti ei näin ole, vaan saisit kivan koirakaverin.- kaipaankoiraa
Koira on ilmeisesti kennelissä ja käytetty pentujen tekemiseen. Nyt ei enää koiralla teetetä pentuja ja se annetaan pois. Tämä on erään koiratuttavani (koirien kasvatta, ei tämä rotu) vinkki, joten on varmaan luotettava,koska hän tuntee nämä ihmiset.
- yorkki5v
Hei! Meillä on 5 vuotias yorkki uros, ja sen turkki on leikattu länsiylämaan terrierin tyyliin, eli päältä lyhyeksi ja vatsan alta ja jaloista hieman pitemmäksi, toki turkin voi leikkauttaa ihan lyhyeksikin jos niin haluaa. Tosin lyhyt turkkisella voi olla talvella kylmä, eli ulos mennessä kannattais ehkä pukea villapaita päälle. Meidän yorkki ei halua tehdä pitkiä lenkkejä, tykkää enemmänkin haistella joten lenkit lyhyitä ja hitaita johtuen lukuisista pysähtymisistä haistelemaan. Mutta toki luonteilla on eroja. Ota selvää mihin tämä yorkki on tottunut niin tiedät enemmän mitä sen kanssa olisi tiedossa ja näin ollen voisit miettiä jaksatko sen kanssa. Tsemppiä, mitä sitten päätätkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112942Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461921Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411703SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011703Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin761428- 71981
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11908Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä185856- 54792
- 17764