Varokaa Sanerallia Oulun seudulla

Laatuako

Kokemuksia Sanerall(/H2Oulu)-nimisestä ulkoremppafirmasta:

Edustaja antoi etukäteen asiallisen ja jämerän kuvan yrityksestä ja lupaili jopa asioita joita ei itse ollut hoksannut edes pyytää, joten kaikki vaikutti lupaavalta. Mutta heti kun nimet oli papereissa niin kaveriin ei enää juuri saanut yhteyttä. Sitten varsinaisen remontin koittaessa asentajien työ oli enimmäkseen kiireessä tehtyä puolihuolimatonta hutilointia, jo ennakkoon sovituista asioista täytyi kaikista vielä erikseen vääntää kättä, materiaalit ei olleet sitä mitä oli moneen kertaan sovittu ja suuri osa lupauksista jäi toteutumatta. Reklamaatioon vastattiin ja reagoitiin todella hitaasti, nihkeästi ja epäammattimaisesti - mitään virheitä ei varsinaisesti suoraan myönnetty vaikka muutamia paikkailuja lopulta joten kuten tehtiinkin...

En voi suositella kenellekään.

86

23916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 711

      Tekivät naapuriin Kajaanissa kattoremontin. Seppä taisi mitata pikkuiseen piippuun kattokulman väärin ja runttasi sen sellaisenaan paikalleen. On muuten piippu niin solmussa kuin vain voi olla. Siellä se piippu on ollut Sanerallin mainoksena kesästä saakka vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa.

      • Ihmeellistä

        Hakivat kesällä Sanerallille just uutta peltiseppää, mutta ei kuulemma tullut yhtään hakemusta. Luulisi että tällaisina aikoina on paljon ihan jopa osaavaakin porukkaa työtä vailla, mutta eikö sitten työ kiinnosta vai eikö työ kiinnosta juuri tässä firmassa.


    • Vak

      Hei!

      Olemme pahoillamme huonosta asiakaskokemuksestasi. Meille tyytyväinen asiakas on sydämmenasia. Jotta voimme hoitaa asian kuntoon pyydän pikaisesti ottamaan yhteyttä: info(ät) sanerall.fi.

      • hehhehee

        Ja nyt kaikki nyökyttelemme hyväksyvästi ja taputtelemme innokkaasti käsiämme yhteen: kyllä, tässäpä vilpittömältä vaikuttava ja asiakasta herkällä korvalla ja sydämmellä kuunteleva toimitusjohtaja!


      • Herkälläkö

        Mullakin on huono asikaskokemus tästä virmasta. Olen kahen vuoden ajan ainakin kolmesti pyytäny korjaamaan puutteen joka johtui heistä. Eipä oo kuulunu korjaajaa. Siis en ole heidän sydämmenasiansa. Tätä virmaa ei voi todellakaan suositella kellekkään.


      • Huomasin

        Huomasin että nykyään niillä on yks heppu ihan työpäällikön tittelilläkin (asentajat sen sijaan ei enää näy nettisivuilla, vaihtunevat niin tiheään). Oisko tj vak ja kumppanit pikku hiljaa heränneet siihen että työn laadussa ois varaa parantaa ja asentajien puuhailut vaatii vähän seurantaa. Hirvittää että koko ajan värväävät uutta porukkaa eli pyrkimys kasvuun on kova, panostasivat nyt kumminkin ennemmin laatuun kun sitä niin mainostavat.


      • Anonyymi
        Herkälläkö kirjoitti:

        Mullakin on huono asikaskokemus tästä virmasta. Olen kahen vuoden ajan ainakin kolmesti pyytäny korjaamaan puutteen joka johtui heistä. Eipä oo kuulunu korjaajaa. Siis en ole heidän sydämmenasiansa. Tätä virmaa ei voi todellakaan suositella kellekkään.

        Täysin samaa mieltä sinunkans!!!!!!!


      • Anonyymi
        Herkälläkö kirjoitti:

        Mullakin on huono asikaskokemus tästä virmasta. Olen kahen vuoden ajan ainakin kolmesti pyytäny korjaamaan puutteen joka johtui heistä. Eipä oo kuulunu korjaajaa. Siis en ole heidän sydämmenasiansa. Tätä virmaa ei voi todellakaan suositella kellekkään.

        Samanlainen kokemus meidänkin taloyhtiössä. On todellakin epäluotettava kattorakentaja. Siihen vielä firma nimeltä WSP valvomaan, niin voitte olla varmoja, että kaikki menee pieleen. Saneral ei tehnyt sovittuja asioita ja WSP:ltä porukka ei käynyt valvomassa. Raha kyllä kelpaa. 🤯🤬


    • josolisintiennyt

      Meilläkin hommat kesken ja lasku lähetetty, josta soitin ja sanoin, etten maksa. Laku tuli luottoyhtiön kautta, vaikka olin sanonut, että maksan kerralla homman pois. No enpä pidä kiirettä laskullakaan, josta soittelin luottoyhtiöön. Ovelasti kaveri teki sen luottosopparin, kun luulin, että haluaa tietoja vain siksi, että voi tarkistaa meidän luottotiedot, että uskaltavat aloittaa työt. Valkeni, että ovat luultavasti saaneet rahaa Op:ltä eikä siksi ole mikään kiire lopettaa töitä. Jos eivät ensi viikolla ilmesty tekemään loppujakin niin tilaan Sanerallin laskuun paikalliset miehet tekemään työn loppuun. Meillä on hyvin tehty katto, mutta vaihtui sitten miehet, jotka käväisivät tontilla ja sen jälkeen ei ole kuulunut eikä näkynyt eikä isoista asioista ole enää kyse.

    • Kateus

      Ei paremmin kattoremppa voi mennä Sotkamossa kävivät mulle vaitamassa mineriitti katon ruukin cassik. Ahkeriamiehiä kyllä homma pelas.Kateelisten panettelua .

      • Neuvos

        Kanattaisko opetellla oikein kirjotus?


      • Pasikukkila

        Iliman asbestilupia tiedän. Sinäkin kuolet keuhkoahtaumaan


    • YksKatteellinen

      Mulle tekivät ulkoverhouksen. Piti olla pintakäsitelty niin että yks maalauskerta riittää, no ei pitäny paikkaansa. Ja naulat ammuttu lautoihin miten sattuu, osa tosi syvälle, samaan läjään, oksankohtiin, naaraspontin laitaan=lauta halki...jne. Tutuille teki pari kirvesmiestä vastaavan rempan ja jälki aivan toista luokkaa.

      Ei Sanerall varmaan ihan huonoin tekijä ole alallaan, mutta parempaan jälkeen ei ihmeitä tarvita. Nää firmat ei vaan tajuu että ihmiset vois oikeesti arvostaa huolella tehtyä työtä, tehdään vaan kiireellä alta pois että päästään seuraavaan rahastuspaikkaan.

      • Amatöörientekosia

        Noin ne teki naapurissakin. Piti olla kahteen kertaan maalattu. Naulauksen jälkeen jättivät maalaamatta toiseen kertaan, Oli vissiin kiire u-veljien työmaalle?


    • suttajasekundaa

      onko lestojen firma?

    • LarsLeeviLesottaja

      Lessuja koko poppoo

    • Päteväasen

      Mineriitti katto ruukin classic :DD

    • Sanerallpaskaa

      Luokaton työn jälki yhistettynä olemattomaan reklamaatioiden hoitoon, lisättynä tähtitieteellisiin hintoihin!

      Sanerall on paskafirma!

      • Anonyymi

        OnkoTommi ja Tuomas siellä töissä ? He tekevät ainakin sutta ja sekundaa.


    • eikannata

      Tehkää parannus parannus koroilla elämisestä älkääkä uhriutuko sonerarallissa.

    • tekijänäsanerall

      Meillä teki myös Sanerall kattorempan. Mielestäni kaikki meni niin kuin sovittiin, osasimme lukea sopparin ja jos jotain asiaa emme ymmärtäneet, kysymyksiimme vastattiin. Ei mikään huono kokemus, tosin vertaulupohjaa ei ole, ei kattoremppaa niin usein tehdä, että sitä tulisi. Ainoa asia, mistä kritisoin, jättivät sahausjätteet, purut, välikatolle, mistä tuuli niitä heitteli pihaan pitkät ajat. Jos firma lupaa siivota jälkensä, siihen pitäisi kuulua myös katteen alle jäävä jäte. Arvosanaksi 9.

      • Peltilastut

        Mulla leikkelivät surutta kattopeltejäkin katolla sellasella nakertajalla ja metallilastut jäi aluskatteen päälle, ei varmaan ihan oikeaoppista. Jälkeenpäin sitten alakautta kopistelin aluskatetta niin että purut (puu ja varsinkin ne metalli) varisi räystäiltä maahan.


    • RkmEiUskovainen

      Tämä on vain sitä samaa jatkumoa kuten Remontti-Alexit, Rusthollit ynnä muut.
      Ison teltan porukka on niin päässyt leveämään.
      Itse alan ammattilaisena tiedän kaikki L -firmat joista varoittelen asiakkaita...

    • Noinsemenee

      Saa kattoa ja sitten katua!

      • Oiskotuosatottuus

        Paremminkin... pelekääkkö nää kattua, jos et niin saat, jäläkeenpäin katua kauppoja.


    • Vastuutonta

      Mielestäni työ porukka vaihtunut kyseisessä firmassa.
      Työntekijät siellä sen työn tekee, firma toki vastaa siitä.

    • Pakanako

      Työturvallisuudessa luotetaan jumalaan ei tarvitse kaiteita katto hommissa .

      • katto-massinen

        Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen kun täällä kommentteja lukee on, että moniko negatiivisista palautteista tulee kilpailevilta yrityksiltä. Ei siinä kaikki toki vastaa mitä firmaa lopulta käyttää.


      • Kattoja

        Edellisen nimmarista tuli mieleen toinen "mainio" firma jolta joskus kyselin tarjousta, Kattola. Kaveri puhui ihan puutaheinää, ja tarjous oli jo epäilyttävän paljon halvempi kuin muilla tarjoajilla. Kun kerroin sille tämän, niin siinä vaiheessa alkoikin kummasti löytyä ihmeellisiä lisäkustannuksia, tämä ja tuo ei oikeastaan kuulunutkaan pakettiin vaikka oli siellä mainittu jne... Just joo.


    • semmottiii

      Köyhiä v**uttaa ku lessut tekee fyrkkaa xD
      Ps. ekisitte itekkin töitä, suomi24 päivittämisen sijaan, niin pystytte joku päivä samaan :)

      • Semmost

        Kun työntekijöitä vaihtuu, oli firma mikä hyvänsä, kertoo vähintään yhtä paljon kuin asiakkaiden reklamaatiot.


      • Anonyymi

        Jos tekkee 4,2 milj. liikevaiholla 21 t. € tappiota (2017), niin ompahan palanu rahhaa. Oisko menny omistajan lakkariin. Tai sitten bisnes on ihan kuralla.


      • Anonyymi

        Pisaron, sanerall groupiin kuuluva firma teki 2,4 milj. liikevaihdolla 1,1 milj. tappiota (vuosi 2018). Omistajien taskuun menny rahat?


    • virve

      Teetin minäkin kattoremontin Sanerallilla. Kaikki meni niinkuin olii ennakkoon sovittu. Työn jälkeenkin olen tyytyväinen. En viiti alkaa turhaa moittimaan.

    • Einari

      Ei moittimista. Hankala ja moniulotteinen katto, jota eivät muut kattofirmat, joilta tarjous pyydettiin, alkaneet tekemään. Saneralla teki. Pieniä korjauksia jouduttiin tekemään jälkikäteen, mutta muutoin ollaan tyytyväisiä.

    • Henkkaoi

      Sanerall on todella huono hyväksikäyttöfirma siellä ei asennustyönjohtaja tai myyjät ja toimitusjohtaja tiedä katon teosta mitään, koittavat lypsää rahaa ahneuksissaan.. Ja mitä muuta hirveyttä ne lestanaiset joutuvat kokemaan hyh.. Ostin katon, eivät oikasseet lainkaan ja jouduin muutenki tekemään uuden itse, kun eivät rekkulana korjanneet... Amatöörimäinen putki/ilmastointi tietämys. Terveisin konesauma-ammattilainen

    • Eero1975

      Minulle ainakin tekivät Oulussa katon, pyysin useita tarjouksia joista päädyin Sanerall iin. Olivat tehneet tutulle ja hyvin oli mennyt niinkuin meni meilläkin. Voin suositella.

    • Tyytyväinen

      Hyvä työnjälki kun meille tekivät katon oulussa. Olen seurannut kun naapureihin on muut firmat tehny, kaikilla ollut jotain ongelmia. Meilläkin aika monimutkainen katto ja äijät suoriutu tosi hyvin. Vois suositella kaikille

      • Tuskastunut

        Jättävät märät vanhat villat katolle ja sotkevat niin pirusti muutenkin. Valvontakaan ei pelaa niin kuin piti.


    • Kotila

      Joo, en suosittele kyseistä virmaa.Katto luvattiin kahdessa päivässä mutta meni viikko tehdessä ja työmiehet vaihtui päivittäin.Otsalautojen katkaissut ja jiirit puoliksi repimällä,naulaukset upotettu pyssyllä miten sattuu, siis ei kirvesmiehen taitoa.Loppusiivoukset jäi itselle,sahanpurua lentelee vähitellen räystäiden alta alas,kattoruuveja sai keräillä pihalta monta päivää.Näin Kempeleessä lokakuussa 18.

    • Kusetuksen_uhri

      Näkeehän sen jo Sanerall Group Oy:n yhteistyökumppaneista, tai ainakin siitä että siellä on Pisaron oy, että paskaa, sutta ja sekundaa syntyy...jos ylipäätänsä syntyy yhtään mitään.

      Siinä firmassa (Pisaron) ainoa ammattitaito on myynnin puolella, sen jälkeen asiakas jää oman onnensa nojaan. Työt hoidetaan puoliammattimaisesti, jos ylipäätänsä hoidetaan. Eivät vastaa tiedusteluihin, eikä reklamaatioihin. Kaipa tuoa Sanerall:kin sen tietää, ja juuri siksi on yhteistyöhön lähtenyt. Kusetetaan asiakkailta rahat, ja työt jää tekemättä, mikäs sen parempi. Tupla tuotto, kun ei ole menojakaan. Ja sitten kun alkaa taas olemaan yksi OY mustamaalattu, niin uutta nimeä vaan kehiin.

    • Anonyymi

      Sanerall Oy, minulle soitettiin sieltä vesikatto asioilla, myyjä saapui sovittuna aikana kattomaan meidän kattoa ja laski tarkasti mitat kahteen kertaan, jonka jälkeen istu kahville ja kerto rehellisesti katon tilanteen minkä olin jo itse käyny tarkistamassa. Hyvää ja rehellistä palvelua. Katto tehtiin sovittuna aikana ja kahdessa päivässä oli 175 neliön katto valmis. Loppusiivous tapahtui niinku sovittiin ja palvelu oli mainio. Samat asentajat näytti olevan mitä kaksi vuotta sitten, kun tekivät sotkamossa myös naapuriin remontin. Kaikki myyjät ammattitaitoisia ja eivät tule tyrkyttämään palvelua. Lestoja suurin osa, mutta mieluummin luotan näihin ihmisiin ketkä elävät uskossa mitä niihin ketkä tulee krapulassa töihin. Kiitos sanerall Oy, meillä ei enää katto vuoda eikä ole huolta tulevaisuudessa sen uusimisesta, Terv Sotkamon tyytyväinen asiakas

    • Onks tää niitä ainoon oikeen uskonlahkon virmoja eli pisneksiä?

      • Anonyymi

        Meinaatko SRK:n poikia???


    • Anonyymi

      Sanerall Oy:ltä tuli nuori mies ovelle, kertoi että voi laskea tarjouksen meidän vesikaton uusimisesta. Kävi ottamassa katolta mitat ja kävi välikatolla ottamassa kuvia ja kävi jokaisen asian siellä läpi, sen jälkeen pyysin miehen kahvi pöytään ja tämä laski hinnan samalla mulle kertoen yrityksestä ja työnteosta. Siinä, kun oltiin jonku aikaa rupateltu tämä nuori mies kertoi rehellisesti katon uusimisen hinnan ja näytti jopa koneelta tarkasti mistä se hinta koostuu, työosuus ja materiaali oli siinä summissa mitä olin ite ajatellukki. Erittäin rehellistä ja suoraa palvelua! Ei valitettavasti vielä päästy kauppoihin, kun joudun edellisen omistajan kanssa vielä tästä talosta neuvottelee. Kohtelias nuori mies, rehellinen ja ei mitään myyntipuheita edes pitänyt. Tykkäsin tästä yrityksestä, en sitten tiedä miten muualla toimiivat, mutta Kajaanissa tämä oli hyvä kokemus

      • Anonyymi

        Joo no sehän on myyntimiehen tehtävä antaa mahdollisimman hieno kuva firmasta. Minäkin menin siihen vipuun että uskoin niitä Sanerallin edustajan myyntipuheita. Varsinainen remonttityö ja sen lopputulos taas riippuu ihan siitä työporukasta minkä sattuvat lähettämään. Omalla kohdallani niillä oli aivan hirveä kiire (aloitus myöhästyi ja seuraavat keikat jo vissiin painoi päälle), niin että välillä tontilla piti pyöriä useampaakin tiimiä jotka kaikki teki hommia vähän eri tyyleillä ja miten sattuu. Lopussa alkuperäisen tiimin tekijä vaihtui vielä aloittelijaan jonka jälki oli jopa surkeampaa kuin edeltäjänsä. Mutta kaipa niiltä tuurilla voi ehkä löytyä ihan päteväkin tiimi.


    • Anonyymi

      Tuli ovelle saneralin edustaja, hetki juteltiin ja käytiin asiat läpi. Kilpailutin kattoremontin kaikilla Kajaanin virmoilla ja Sanerall teki parhaan tarjouksen, piipunki muuras sammaan rahaan. Loistava työ, loistava palvelu ja pieni muutos tuli kesken rempan niin joustivat ja päästiin jatkaa hommaa. Suosittelen kaikille ja mukava että saatiin Kainuuseen lisää toimintaa, niin on monipuolisemmin tarjontaa remontti alalla. Elkää ihmiset täällä haukkuko yrityksiä mitkä maksaa veroja paljon ja tuovat työllisyyttä teidän kaupunkeihin. Arvostakaa ja rohkaiskaa kaikkia yrityksiä!

      • Anonyymi

        Hah, itse ainakin koen melkeinpä velvollisuudeksi varoitella tällaisista firmoista.
        Omasta Sanerallin tekemästä remontista on jo vähän aikaa ja ovat toki voineet sittemmin panostaa työn laatuun, mutta hiukka epäilen. Asenne työhön oli tekijöillä surkea, virheitä ja puutteita (osa vakaviakin) oli todella paljon.
        Eli joko edellisellä kommentoijalla on tosiaan ollut hyvä tuuri ja sattui saamaan pätevän remppatiimin jolla oli riittävästi aikaa eivätkä tehneet mitään virheitä (tai ne jäivät kirjoittajalta huomaamatta), tai sitten tuo oli maksettu mainos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah, itse ainakin koen melkeinpä velvollisuudeksi varoitella tällaisista firmoista.
        Omasta Sanerallin tekemästä remontista on jo vähän aikaa ja ovat toki voineet sittemmin panostaa työn laatuun, mutta hiukka epäilen. Asenne työhön oli tekijöillä surkea, virheitä ja puutteita (osa vakaviakin) oli todella paljon.
        Eli joko edellisellä kommentoijalla on tosiaan ollut hyvä tuuri ja sattui saamaan pätevän remppatiimin jolla oli riittävästi aikaa eivätkä tehneet mitään virheitä (tai ne jäivät kirjoittajalta huomaamatta), tai sitten tuo oli maksettu mainos.

        Meille teki Sanerall kattorempan kemiin. Edullinen hinta kilpailijoihin nähden ja suositukset naapurista saivat meidät päätymään Sanerallin urakkatarjoukseen. Kaikki meni niinkuin sovittiin ja työntekijät olivat ammattilaisia myyjästä rännimiehiin! Laskukin tuli vasta kuukausi töiden valmistumisen jälkeen. Suosittelen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah, itse ainakin koen melkeinpä velvollisuudeksi varoitella tällaisista firmoista.
        Omasta Sanerallin tekemästä remontista on jo vähän aikaa ja ovat toki voineet sittemmin panostaa työn laatuun, mutta hiukka epäilen. Asenne työhön oli tekijöillä surkea, virheitä ja puutteita (osa vakaviakin) oli todella paljon.
        Eli joko edellisellä kommentoijalla on tosiaan ollut hyvä tuuri ja sattui saamaan pätevän remppatiimin jolla oli riittävästi aikaa eivätkä tehneet mitään virheitä (tai ne jäivät kirjoittajalta huomaamatta), tai sitten tuo oli maksettu mainos.

        Kannattaa todella varoittaa tuota kyseistä SANERALL virmaa...... Todella noin tekivät minulleki kattotyöt ja kovan hinnan vielä perivät!!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa todella varoittaa tuota kyseistä SANERALL virmaa...... Todella noin tekivät minulleki kattotyöt ja kovan hinnan vielä perivät!!!!

        Kyllä on kyseessä hinta-laatusuhteeltaan Pohjois-suomen yksi parhaista kattourakoitsijoista. 5 tarjousta pyydettiin ja 2 oli edullisempia kuin sanerall mutta saneralilla oli kattavampi paketti ja vanhat pellit saimme pitää itsellä. Työ oli siisti ja nopea, 30-40 vuotiaita miehiä oli työporukka. En voi valittaa kiitos pojat


    • Anonyymi

      Oululaisten kattofirmojen kanssa on ongelmia aina vain..

    • Anonyymi

      Saneeralin porukka teki meille kempeleeseen katon, huippunopea työ ja pisimmät takuut! Työnjälki siistiä

      • Anonyymi

        No nyt kyllä vitsin murjasit....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt kyllä vitsin murjasit....

        taas ne puhelimet pirisee, milloin näistä päästään eroon. voisko tähän tulla joku lakikielto?

        ei edes auta vaikka on salainen numero tai laittanut msrkkinointikiellon....

        potuttaa tämmöinen jatkuva tyrkyttäminen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taas ne puhelimet pirisee, milloin näistä päästään eroon. voisko tähän tulla joku lakikielto?

        ei edes auta vaikka on salainen numero tai laittanut msrkkinointikiellon....

        potuttaa tämmöinen jatkuva tyrkyttäminen

        Oulun seudulta tulee kelmejä kattofirmoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulun seudulta tulee kelmejä kattofirmoi

        Samma mieltä. Sanerall on aavassa juuri näitä firmoja. Nuoria pojan kloppeja joiden osaaminen on alaarvoista. Tänään 31.5. oli iso juttu Kalevassa varoittamassa holtittomista katto firmoista. Itellä erittäin huono kokemus Sanerallista. Pomo lupasi ummet ja lammet. toteutus aiheutti laajat vesivahingot ja työn jälki sekä väärät materiiaalit olivat lopputulos. Toinen yritys korjas jäljet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samma mieltä. Sanerall on aavassa juuri näitä firmoja. Nuoria pojan kloppeja joiden osaaminen on alaarvoista. Tänään 31.5. oli iso juttu Kalevassa varoittamassa holtittomista katto firmoista. Itellä erittäin huono kokemus Sanerallista. Pomo lupasi ummet ja lammet. toteutus aiheutti laajat vesivahingot ja työn jälki sekä väärät materiiaalit olivat lopputulos. Toinen yritys korjas jäljet.

        Tässä linkki juttuun: https://www.kaleva.fi/oululainen-aarno-taskila-tutki-kattoremontteja-oul/3643381


    • Anonyymi

      Tämmöiset firmat joutuu roskaluokitukseen

      • Anonyymi

        Muista keltä ostat !


    • Anonyymi

      Ei kannata tänne tulla hoitamaan asioitaan

    • Anonyymi

      Saneralista kannattaa pysyä kaukana. KUN sitä reklamaatiota tulee, aikuiset miehet käyttäytyvät kuin akat. Kattoremontti tehtiin jokunen vuosi sitten ja puutteista kärsitään vieläkin. Erään suuren firman "valvonnasta" en edes aloita. Kuten joku aiemmin totesikin, ei ilmanvaihtotietämystä näillä kavereilla häävin ole. Suunnitteluttakaa katto ja myös koko yläpohja ja sen toimivuus jollain ammattilaisella ja pyytäkää sen pohjalta ammattilaisilta tarjouksia. Näiltä ei.

    • Anonyymi

      Varokaa myös Laatutrio-maalausfirmaa, ellette kuulu samaan L-uskoiseen ryhmään. Sen seurakunnan ulkopuolisille laitetaan töihin kokemattomia pojankloppeja.

      • Anonyymi

        L-positiivisia firmoja Oulu täynnä


    • Anonyymi

      Yhteydenpito toimii nopeasti siihen asti kun on nimet paperissa. Nyt kohta vuosi mennyt ja vastaanottoraportti ei vielä valmis. Kysymyksiin tulee ympäripyöreitä vastauksia, joka tietysti herättelee lisää kysymyksiä.
      Jos päädytte tähän firmaan laittakaa sopimukseen kirjallisesti kaikki suullisesti luvatut asiat, myös itsestäänselvyydet kuten esim. aluskatteen roikotus.
      Kesällä tietenkin kattofirmalle on nopeus valttia, että pääsee aloittamaan seuraavan kohteen...

    • Anonyymi

      Olisi pitänyt lukea tämä keskustelu ennenkuin tilasin kattoremontin tästä puljusta( sanerall oy). Ensimmäinen talvi ja katon läpivienti kumossa ja katossa 20x20 reikä ja vedet sisään. Ei ota minkäänlaista vastuuta asiasta, syyttää asiakasta ja luonnonvoimia. Kuvankin lähettäisin tähän jos olisi mahdollista.

      • Anonyymi

        Reklamaatioon tällainen vastaus.
        Hei

        Sopimusehto: 11.3. Takuun piiriin eivät kuulu ennalta arvaamattomien luonnonkatastrofien ja myrskyvahinkojen tai näihin rinnastettavien tapahtumien tai jonkin ulkopuolisen aiheuttamat vahingot tai takuuehtojen laiminlyönnistä johtuvat vahingot eikä lumikuorman ja jään aiheuttamat vauriot.
        Olisin asennuttanut lumiesteet myös toiselle puolen kattoa jos joku ammattiosaaja olis neuvonut.


      • Anonyymi

        Jaa että sellainen 10 vuoden asennustakuu. Ammattilaisten olisi kyllä pitänyt osata tehdä läpivienti niin että pysyy pystyssä ja kestää luonnonvoimat. Ja Kaski varmaan vaan naureskelee partaansa, vaikka eipä niiden asennusporukoita ja -autoja enää juuri näe, joten luulis hymyn hiljalleen hyytyvän. Hyvän tilin lienee henk.kohtaisesti kuitenkin ehtinyt tienata firman tekemillä pommeilla, jotka pikkuhiljaa paljastuvat asiakkaille.


    • Anonyymi

      Justiinsa. Kävivätkö korjaamassa takuuseen?

      Vieläpä mainostavat että 15 vuotta tehneet kattoja. Tuo ei pidä paikkaansa, kylläkin vuodesta 2013 ovat tehneet kattoja.

      Talouslukujenkin valossa läpi velkainen yhtiö on perustettu 2007. Tämä ei tarkoita kattojen asentamista tai ylipäätään urakointia 15vuotta.

      Hieman kannattaa faktoja sekä taustoja selvittää kun katon tekijää valitsee. Vaikuttaa siltä että puhuvat puuta heinää.

      On uskomatonta miten tämän kaltaisia yrityksiä voi edes olla olemassa.

      Onko muilla tietoa tai kokemusta tästä yrityksestä?

      • Anonyymi

        Saneralin porukka tekivät mulle katon ja kaikki toimi niinkuin pitikin ja erityiskiitos hyvästä käytöksestä ja ystävällisestä ,välittävästä palvelusta kaikilta tekijöiltä toimitusjohtajasta asentajineen.Voin suositella täydestä sydämmestäni,kiitos kaikille saneralin "pojille"hyvästä työstä,en kyllä todellakaan komppaa moittijoita,ehkä heidän pitäisi kattoa peiliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saneralin porukka tekivät mulle katon ja kaikki toimi niinkuin pitikin ja erityiskiitos hyvästä käytöksestä ja ystävällisestä ,välittävästä palvelusta kaikilta tekijöiltä toimitusjohtajasta asentajineen.Voin suositella täydestä sydämmestäni,kiitos kaikille saneralin "pojille"hyvästä työstä,en kyllä todellakaan komppaa moittijoita,ehkä heidän pitäisi kattoa peiliin.

        Elä höpötä, sammaa porukkaa taidat olla


    • Anonyymi

      Uudenmaan alueella en voi suositella Laatutrio-maalausfirmaa ja Helsingin vesijohtoliikettä putkiremonttiin. Ensin Helsingin vesijohtoliikkeen piti tehdä putkiremonttia taloyhtiön kellaritiloissa ja lupasivat, että peittelevät kunnolla, kun siellä juuri maalattu uusiksi seinät ja lattiat. Hallituksen jäsen kävi kerran välissä katsomassa työn jälkeä ja kysymässä, miten remppa etenee. Kun hän siinä näki samalla, ettei lattioitakaan oltu suojattu millään tavalla, työmies oli yksin tekemässä kahden luvatun putkiremppaajan sijaan työtä ja lattioilla oli putkista tullutta ruosteista vettä, hän ehdotti miehelle, että voisiko hän laittaa alle edes tyhjiä sankoja, kun niitä kerran oli olemassa toisessa kellaritilassa, ettei putkien ruosteinen vesi valu lattialle. Tämä työntekijä alkoi vain huutaa, ettei kellariin saa tulla. Kun sitten remppa oli muka valmis, niin loppusiivouskin jäi heiltä tekemättä ja lattiat olivat täynnä tummaa/ruosteista mönjää (joka ei pesemälläkään moneen kertaan irronnut lattiasta), naarmuja ja kuoppia, jopa seiniltä löytyi pari kuoppaa ja irronnutta maalia. Putkistakin puuttuu kannakkeita niin, että yksi putki heiluu aina, kun siitä tulee paineella yläkerroksista päin vettä läpi ja yksi kattopaneeli rikottiin. Viime kesänä remppa alkoi, eikä ole vieläkään tultu korjaamaan heidän rikkomia juttuja, eivätkä aikoneet edes myöntää tehneensä näitä naarmuja sun muita, joten taloyhtiö joutui pidättämään loppulaskun kohdalla monen tonnin summan, mutta eivät suostuneet edelleenkään muuhun kuin, että lattiaa tulee joku maalaamaan ja taloyhtiö joutuu paikkaamaan itse seinät ja maalaamaan ne uudelleen. Kattopaneeli piti heidän tuoda, muttei ole näkynyt, eikä uusia kannakkeitakaan. No sitten mukaan kuvioon tuli Laatutrio, jonka piti hioa, paikata ja maalata lattiat, koska sellaista joka paikasta naarmuuntunutta lattiaa ei voinut enää paikkamaalata kuin yhdestä taloyhtiön tilasta, jossa olivat irrottaneet asbestin purun yhteydessä lattiamaalin vetämällä liian lujaa lattiasta irti siinä olleen teipin. Laatutrion kohdalla kävi sitten niin, että eivät hioneet ollenkaan lattiaa, eivätkä paikanneetkaan, vaan pesivät lattian ja maalasivat suoraan päälle. Lisäksi kaikkia maalattavia kellaritiloja ei tehty, vaan vain puolet ja paikkamaalattavan tilan kohdalla vedettiin irronneen lattiarakenteen kohdalle aivan eri värisellä maalilla raitainen maaliviiva lattiaan paikkaamatta ja tasoittamatta edes ensin lattiaa. Firma ei ole kyllä nimensä vertainen, kun sellaisen erivärisen raidan voisi 5-vuotias lapsikin vetää maalitelalla lattiaan ihan ilmaiseksikin. Isännöitsijälle hallitus on antanut tiedon muutama kuukausi sitten, ettei tällaista työtä voi kuin osittain hyväksyä ja antanut aikaa korjata asian kuntoon, mutta mitään ei ole tapahtunut, joten nyt hallitus päätti, että tehdään talkoilla ja talossa asuvan maalarin avulla asia kuntoon ja johan alkoi nyt asiat toimia.

    • Anonyymi

      Selvittäkää aina onko Firman omistus lestatiolaisilla ennenkuin sovitte mitään. Itse en yhteistyöhön alkaisi jos omistus on uskonveljillä.

      • Anonyymi

        Hei , ei aina pidä paikkaansa. Meillä kyselin Oulun seudulla kv-lv remonttifirmoja, kallein tarjous tuli lestadiolaisfirmasta. Otin tämän, syystä että asenne ja osaaminen oli priimaa . Kaksi nuorta putkaria tekivät homman kahdessa 16 h päivässä. En ollut tyytyväinen pesuhuoneen katossa olleeseen "käärmeenpesään", putket vedetty vauhdilla ja miettimättä. Tästä reklamoin, firma teki ratkaisuna viimeisen päälle koteloinnin ja kipurahoina hommasivat pannu huoneeseen Oumanin parhaimman automatiikan,asennettuna ja opastettuna. Eli homma perfekt täydellisen hyvin hoidettu, vaikkakin oli uskovainen yrittäjä. Ei ole vääryys että ovat rahalle persoja, näitä huijaus tapauksia en silti hyväksy alkuunkaan, ja näitä on liikaa tuossa uskonporukassa. Mutta pointti on se ettei jokainen tapaus mene "reisille".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei , ei aina pidä paikkaansa. Meillä kyselin Oulun seudulla kv-lv remonttifirmoja, kallein tarjous tuli lestadiolaisfirmasta. Otin tämän, syystä että asenne ja osaaminen oli priimaa . Kaksi nuorta putkaria tekivät homman kahdessa 16 h päivässä. En ollut tyytyväinen pesuhuoneen katossa olleeseen "käärmeenpesään", putket vedetty vauhdilla ja miettimättä. Tästä reklamoin, firma teki ratkaisuna viimeisen päälle koteloinnin ja kipurahoina hommasivat pannu huoneeseen Oumanin parhaimman automatiikan,asennettuna ja opastettuna. Eli homma perfekt täydellisen hyvin hoidettu, vaikkakin oli uskovainen yrittäjä. Ei ole vääryys että ovat rahalle persoja, näitä huijaus tapauksia en silti hyväksy alkuunkaan, ja näitä on liikaa tuossa uskonporukassa. Mutta pointti on se ettei jokainen tapaus mene "reisille".

        No oliko osaaminen priimaa, jos väsäsivät käärmeenpesän, putket vedetty vauhdilla ja miettimättä? Ja peittelivät sitten reklamoituasi tekosensa koteloimalla? Ei kuulosta täydellisesti hoidetulta, asenne ja osaaminen on pielessä jos jälkeenpäin pitää paikkailla ja peitellä.


    • Anonyymi

      16vuotta!!!

      Tämä virma on tehny katto kylläkin 10vuotta.

      Vittu mitä paskaa

      Mitä muuta tämä yritys valehtelee?

    • Anonyymi

      Hei,

      Olen kattoa uusimassa ensivuonna.

      Osaako sanerallin edustajista joku kertoa tarkemmin täällä tästä asennus vuosi asiasta?

      Kauanko olette kattoja asentanut?

      • Anonyymi

        Aika niukasti tulee faktaa tähän asiaa.

        On tainnut selkäranka katketa ettei kulissit kaadu.


    • Anonyymi

      Toimari vaimoineen vaikuttaa aktiivisilta somettajilta, tästä voisi päätellä että vastaisi yritystään koskeviin kysymyksiin keskustelupalstoilla.

    • Anonyymi

      Jouduttiin kyseisen firman uhriksi (Sanerall Oy)... Tekivät meille teon, jota kukaan muu firma ei ole tehnyt, ja kärsitiin siitä. En suosittele missään tapauksessa.

    • Anonyymi

      Suosittelen toimimaan tämän firman kanssa samoin kuin turistit reissuillaan... Kaikki museot tuli kierrettyä... Mutta kaukaa.

      Siis... Kiertäkää tämä Sanerall Oy kaukaa. Kokemusta on (huonoa).

    • Anonyymi

      Sanerall uusi meidän asuin alueella kolme kattoa. Nyt kun remonteista on kulunut reilu vuosin, niin on yhteenvedon paikka. Sanerall ei tunne viranomaismääräyksiä, he eivät tiedä milloin palokatkot tulee tehdä tai milloin kattosillat tulee asentaa.
      Yrityksen joka toimii tällä alalla tulee tarjousvaiheessa kertoa näistä asioista.
      Yrityksen toiminnasta paistaa jatkuva kiire ja ammattitaidottomuus.
      Kiire aiheuttaa reklamaatioita ja niiden korjaukset venyy ja venyy.
      Älkää maksako laskua, ennenkuin kaikki on todella kunnossa. Eräpäivitä ei kannata välittää. Sopimuksessa lukee, että ensimmäinen erä 98 % maksetaan, kun työ on VALMIS, pitäkää siitä kiinni.

    • Anonyymi

      Jos Sanerallin ammattitaito ja laatu olisivat kunnossa, niin tämäkin palsta olisi paljon lyhyempi, ei suomalaiset helpolla marise ja valita.
      Ei ole savua ilman tulta.

    • Anonyymi

      Olisi pitänyt lukea tämä palsta, ennen kun alettiin heidän kanssa tekemisiin. Oltaisi säästytty monelta murheelta. Kyllä nykyaikainen tiedonkulku ja netti on ihmeellinen maailma. Kaikki moitteet osoittautui todeksi, mitä täällä kirjoitellaan.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe