Olin isäni ja kaverini kanssa rinkkavaelluksella silloisella Saariselällä. Löysin komeat Hirvensarvet ja toin ne rinkassani IVL:n lentoasemalle. Hieman lentoemot katselivat oudoksuen matkatavaraani, mutta kiitos henkilökunnan sain tämänkin pakaasin tänne. On yhä jäljellä sarvet. Arvostan kotomaisen lentoyhtiömme toimintaa ja tiedän, että sehän on maailman vanhimpia yhä toimivia lentoyhtiöitä. Näköjään A-350 on siirretty Kaukoidän reiteille, kun alussa oli Euroopan routeilla. Olen itse harrastanut lentämistä pienkoneella nuorena, jolloin oli töitä (ylitöitäkin runsaasti).
Oman kotimaisen lentoyhtiömme toiminta on kunniakysymys ainakin minulle ja kiitettävän arvosanan annan koko Finskin henkilökunnalle.
Toivorikasta Uutta Vuotta näin jo eläkkeelllä olevalta ystävältä.
Terv Olavi Heinonen
Muisto Finnairin tumppiysin lennolla IVL-EFHK, -73
DC-tumppiysi
2
123
Vastaukset
- Dc-9
Route from IVL airport to Helsinki -73
- Rysselinherroille
Kotimaan ja euroopan reiteillä harjoitellaan uusien koneiden kanssa vähän aikaa, ennen kaukolentoja. Isommilla koneilla lennetään joitakin "ruuhkavuoroja" mm. Brysseliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996