ANNAN TIETOA PARIISIIN MUUTTAVILLE

MoiJeSuisParisienne

Bonjour / bonsoir ! Olen 18 henkilö jonka toinen koti on Pariisi, ja joka tuntee kyseisen kaupungin kulttuurin, tavat ja paljon muita asioita, hyvin. Joten jos teillä on haaveena Pariisiin muutto, annan neuvoja ja vastaan kaikenlaisiin ASIALLISIIN, Pariisiin liittyviin kysymyksiin mielelläni. EN ODOTA asiattomia/hyödyttömiä kysymyksiä/vastauksia liittyen esim. Ranskan "töykeään kulttuuriin", "kielitaidottomuuteen" tai muuhun vastaavaan!! Luonteeltani olen itse melko ranskalainen, eli kiehuu "vähän yli" jos joku haukkuu maan sellaisella tavalla mikä ei edes pidä paikkaansa!

Kielitaitoa minulla on suomen lisäksi oikeastaan vain ranskassa, mutta tietysti osaan myös jonkun verran englantia. Englanti kielenä kuuluu nykypäivään MYÖS Ranskassa, mutta on kuitenkin tavallista, että erityisesti vanhemman sukupolven ihmisillä on englannin kieli vähän hukassa. Lievästi sanottuna "vähän". Nuoret henkilöt kuitenkin kokeilevat mielellään englannin kielen taitoaan turistien kanssa! Ranskassa ei ns. oleteta että turistit puhuvat ranskaa, vaan vanhempien sukupolvien KOULUJÄRJESTELMÄ on saanut aikaan sen, että jotkut ihmiset eivät osaa englantia. Olen törmännyt vain muutamaan sellaiseen tapaukseen Pariisissa. Ei ole varsinaisesti ranskalaisten kadullakulkijoiden ongelma, etteivät he aina osaa muuta kieltä, vaan tässä asiassa he ovat täysin "siviilejä". Ranskalaista hallintoa tulisi syyttää tästä asiasta.

No, odottelen niitä kysymyksiänne :) Itse puhun siis suht.sujuvaa ranskaa. Vaikka olenkin englantia suomen kouluissa oppinut... Ranskassa en kovin mielelläni puhuisi englantia, mutta pakon edessä teen niin. En kuitenkaan oleta kaikkien turistien puhuvan ranskaa. Asunto-ilmoituksiakin lukiessa on muuten hyötyä jos osaa muutamiakin perussanoma ja/tai -lauseita ranskan kielestä ;)

À bientôt ! :)

8

1401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MoiJeSuisParisienne

      Siis anteeksi, olen 18v henkilö :'D

    • Pariisilainen

      Suunnilleen 15 vuotiaat harjoittelee englantia mielellään. Mutta 20-30 vuotiaissa on jo paljon niitä, jotka ei kieltä osaa. Harmi. Pärjään ranskankielellä vaihtelevasti, ja tosi usein pankeissa ja sairaaloissa ei puhuta englantia oli kyseessä 30 tai 60 vuotias ihminen. Ehkä et itse sitä huomaa kun puhut ranskaa sujuvasti.

      Sorry, tämä ei nyt ollut kysymys vaan toteamus.

    • Reissaavaurheilija

      Hei! Olen todennäköisesti muuttamassa Pariisiin joulukuussa, kun solmin pelaajasopimuksen Pariisilaisen joukkueen kanssa. Tulen asumaan siellä todennäköisesti noin 5 ja puoli kuukautta, joten mitä minun tulee ottaa huomioon? Entäpä budjetti? Töitä en pysty pariisissa tekemään, joten mitä kaikkea maksuja on odotettavissa, metrot, yleinen ruuan yms. Hintataso? Metrosta ja muista julkisista myös kysyn, miten nopeasti niitä oppii hyödyntämään, kartasta katsoin että hieman on monimutkaisempaa kuin meillä helsingissä.. Onko pariisissa mitään suomalaisyhteisöä yms johon voisin ottaa yhteyttä. Olen 18, joten olisi ihana tietää että siellä on edes jonkinlainen 'tuki ja turva'. :)

    • Madame_X

      En ole ap, mutta Ranskassa, Pariisissa asunut, ja usein siellä vieraileva, viime viikolla palasin sieltä nyt viimeksi.

      Pariisissa toimii Ranskan Suomi Seura, eli voit ollla varmasti netin kautta jo yhteydessä heihin. Itse muistan olleen mukana aikoinani toiminnassa, taisi olla esim. kirjasto, josta sai suomenkielistä kirjallisuutta yms. He järjestävät myös matkoja ja tapahtumia. yms.

      Pariisissa on tietysti myös Suomen suurlähetystö, jonne voit olla yhteydessä jos jotain suurempaa viranomaisiin liittyvää asiaa.

      Metroa oppii käyttämään, mutta siinä saa olla tarkkana kun vaihtaa. Joka linjalla on oma värinsä ja numeronsa. Idea on seurata metrossa tuota väriä, numeroa ja sitten valita suunta, jonne on menossa (eli linjan toinen pääteasema). Metrossa joutuu usein kulkemaan sisällä paljon, hissejä yms. ei ole. Pariisissa usein metrolla ja kävellen pääse nopeimmin perille. Eli mukaan useat hyvät kävelykengät tai lenkkarit.

      Liikennevälineitä varten kannattaa hankkia Navigo-kortti (Passe Navigo). Siihen tarvitsee kuvan, jonka voi otattaa asemilla olevassa valokuvakopissa. Kortille voi sitten ladata sopiville vyöhykkeille kuukauden matkat yms.

      Kun talveksi menet, niin sää on aika raaka. Kosteus ja saasteet käyvät hengitysteihin. Ja sisällä voi olla yllättävän kylmä. Mulla on talvella aina kunnon lämmin pyjama, yösukat ja aamutakki-setti sekä lämpöpullo. Ulos kannattaa olla tuulta ja sadetta pitävä puolipitkä takki, jossa on huppu.

      Kieltä kannattaa opiskella etukäteen, silloin on helpompi päästä elämään sisään. Nuoremmat kyllä tuntuvat nykyisin puhuvat englantia aika yleisesti.

      Hintatasosta on hyvä tietää, että se vaihtelee kaupunkipiirien eli arrondissementien mukaan. Kaupunkipiiriejä on 20. Osoitteen postinumerossa esim. 75009 tuo 09 on siis 9. kaupunkipiiri (ranskaksi merkitään 9ème). Tiedätkö jo mistä saat asunnon?

      Otetaan esimerkiksi hinnoista perinteinen kahvikuppi. Kahvilassa on monta eri hintaa kahvikupille: terassi on kallein, sitten sali, ja halvin hinta on juoda kahvi seisten tiskillä. Nämä hinnat tietenkin vaihtelevat sen mukaan missä arrondissementissä kahvila on ja millä kadulla.

      Hinnat siis voivat vaihdella aika paljon joten kannattaa korikortteli valita kohtuullisen edulliselta alueelta. Perussupermarketeissa esim. Franprix ja Monoprix hinnat ovat hyvinkin lähellä Suomen hintoja. Jos löytää omalta alueeltaan ns. arabikaupan (épicerie arabe) ne voivat olla halvempia ja usein myöhempään auki. Myös kannattaa etsiä tori, josta saisi laadukkaampia vihanneksia ja hedelmiä edullisesti.

      Jos haluaa syödä ulkona/valmisruokaa edullisesti ja nopeasti, etsi korttelistasi Traiteur-niminen kauppa/ravintola. Varsinkin aasialaiset (Traiteur asiatique) ovat edullisia. Siellä ruoka on valmiina astioissa ja ostat sen verran kuin haluat ja maksat kilohintoina. Voit syödä paikan päällä tai sitten take-awaynä.

      Ehkä tärkein pointti, joka monelta suomalaiselta jää tajuamatta, on käytöstavat.
      Ranskassa puhutellaan ihmisiä aina(!) Monsieur, Madame tai Mademoiselle -termeillä. Kauppaan, hotelliin tai ravintolaan yms. sisääntullessa tervehditään tyyliin "Bonjour, Madame tai Monsieur ..". Aina kun ojennat rahaa, sanotaan "Tenez, Madame" tms. ja kun sinulle annetaan jotain tai autetaan sanotaaan "Merci, Madame" tms. Jos joku seisoo edessäsi, et tunge vaan ohi kuten Suomessa, vaan pyydät päästä ohi sanomalla "Excusez-moi, Monsieur" ja jos tönaiset jotain, ei käy suomalainen "Oho" vaan "Pardon, Mademoiselle!". Jne... Ranskassa käytät kohteliaisuussanoja päivässä useammin kuin Suomessa vuodessa.

      Vaikka ei pystyisi puhumaan ranskaa, niin nuo kohteliaisuusmuodot kannattaa opetella, muuten vaikuttaa auttamattomasti juntilta. Vaikka solkkaisi englantia, mutta osaa sanoa Merci, Madame ja hymyillä päälle, asiat sujuvat ihan eri tavalla.

      Tuossa nyt ihan perusasioita.

      • reissaavaurheilija

        Kiitos todella paljon vastauksesta! Paljon semmoista tietoa, mitä en ole muualta löytänyt!


    • Harripappa

      Tulemme Pariisiin 14.7 9.40 paikallista aikaa lapsenlapsen 10 v kanssa,onko hyviä neuvoja cdg kentältälä hotelliin rue de l"amiral hamelin 44. Hyviä vinkkejä kaivataan

    • julkinenhelppo

      Wau! Ranskan kansallispäivä kannattaa kokea Pariisissa.

      Lentoasemalta kannattaa mennä RER-junalla Care du Nordille tai Chateletille ja vaihtaa siellä sopivaan metroon eli Nordilta 2 länteen ja Chatelelta 1 länteen ja jäädä sopivalla asemalla pois.

      Pariisin metrokartasta löytyy eri versioita http://parisbytrain.com/wp-content/uploads/2014/01/paris-metro-geo-2014.pdf

      • Harripappa

        Kiitos vinkistä, onko liikkeet ja esim. Eiffel avoinna?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      110
      6180
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe