Provosointia Yleltä?

Noin kl 10.20 tänään 29.12 2015 sain 3 eri uutisilmoitusta pelkästään arabian kielellä Ylen uutisvahdilta. Ei suomen sanan sanaa.
Mistäköhän kysynmys.
Otin screenshotin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vosin lisätä että kaikki nämä kolme ylen uutisten ilmoitusvahtipalvelu olivat erilaisia sisältööltään.

Äänestä
  • Selvisi asia kun menin Ylen kotissivuille:
    "Yle julkaisee kolme kotoutumista käsittelevää artikkelia arabiaksi"
    Jahaa. Se siitä.
    Nythän se on sitten todistettu; Yle ei olekkaan uutistoimisto vaan sossutoimisto.
    Tiesimmehän tämän jo aikasiemmin mutta nyt Yle on itse varmistanut asian.
    Siis oli provosointi Yleltä.

    Äänestä

Pitäähän nyt turvapaikanhakijoiden nähdä uutiset omalla kielellään ennen kuin oppivat mongertamaan Suomea. Heille hyvä kertoa miten omassa maassa menee, onko omat ISIS-joukot tappiolla vai häviöllä sekä muutoinkin pitää ajan tasalla missä mennään. Suomen poliittisestakin tilanteesta voi kertoa sen, että persut ovat mamuttaneet heidät tänne, vaikka ennen vaaleja puhuivat aivan toista. Sitä voivat ihmetellä kun Allah ei valehtele. Eivät ehkä siksi käännyt hevillä tähän meidän uskoon ja yrittävät pysyä politiikasta kaukana.

Äänestä

Ja nyt ei kun kaikki opiskelemaan arabiaa. Eiköhän se olekin jo hallituksen seuraava kärkihanke!

Äänestä

Olen sanaton!!!Kenen päätös???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oolannista kirjoitti:

Noin kl 10.20 tänään 29.12 2015 sain 3 eri uutisilmoitusta pelkästään arabian kielellä Ylen uutisvahdilta. Ei suomen sanan sanaa.
Mistäköhän kysynmys.
Otin screenshotin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu