Itä_Häme 29122015
Olen esittänyt julkisesti Heinolan kaupunginhallitukselle ja kulttuuritoimistolle oleellisia kulttuurin ja talouden kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Ehdotin avointa keskustelua. Kysymyksistäni yhteen, tiedotukseen liittyvään, vastasi asiallisesti yksi virkamies. Oli arvattavaa ettei vastauksia tule, keskustelusta puhumattakaan. Heinolan kulttuuritoimistossa ei ole ainoatakaan kulttuurialan koulutuksen saanutta ammattilaista töissä.
Heinolan virkamiehet piiloutuvat rahan taakse – mutta rahasta ei ole kyse. Sillä rahaa Heinolassa on ja sitä palaa. Katse joulukaupungin latvaan: Heinolan kaupunginjohtajan kuukausipalkka on 9500 euroa eli lähes sama kuin Helsingin kaupunginjohtajalla. Olen tavannut kummatkin useasti. Edellisestä ei irtoa ajatuksia eikä aloitteita, kysymyksiin hän ei vastaa. Tutustuminen Heinolan lähihistoriaan kertoo miksi on näin. Edellinen kaupunginjohtaja kysyi järkeviä ja ehdotti muutoksia mm. alimitoitetun Heinolan taidemuseon rahoitukseen. Hänen ajolähtönsä oli karmiva – ja lopulta oikeus totesi kaupunginjohtajan irtisanomisen laittomaksi. Heinolalaiset maksoivat satojen tuhansien korvaukset. Kuinkahan moni palkkansa eteen työtä tekevä koulutettu ammattilainen on saanut saman kohtalon? Kuka johtaa Heinolan kaupunkia? Ilmeisesti ei yksikään kaupunginjohtaja. Mitä ihmettä Heinolassa tapahtuu? Tätä kysyy jo koko Suomi.
Heinolalaiset toki saavat mitä vaaleissa tilaavat. Heinolan henki on ollut yhtä kauan hapetta kuin kaupunkilaiset ovat sallineet ammattilaisten karkottamisen, heidän maineensa turmelemisen, sukulaisten suosimisen ja taitavasti rasvatut sisäpiiripäätökset palkintovirkoineen. Toimeliaisuuden sivutuotteena Heinola on kadottanut sekä kotiseutuylpeytensä että kotiseuturakkautensa. Heinola on vajonnut välinpitämättömyyteen, tuohon krooniseen masennukseen. Mutta me kaikki olemme täysin päteviä hoitamaan Heinolan masennusta.
Me allekirjoittaneet, eri alojen yrittäjät, olemme tutustuneet Heinolan henkeen vuosien ajan. Ainoa virkamies, joka on ylpeänä esitellyt kaupunkia, kutsunut tilaisuuksiin ja tarjonnut yhteistyötä, on Heinolalle elämäntyönsä antanut, pitkään kiusattu ja nyt savustettu Kari-Paavo Kokki. Lieneekö kohtelun syynä se tosiasia että hän on Suomen kansallisaarre? Ruotsin kuninkaan Kaarle XIV Kustaan antama harvinainen Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki ja kamarineuvoksen arvonimi kertovat osaltaan hänen elämäntyönsä poikkeuksellisesta arvostuksesta.
Kokin elämäntyöstä voi vielä hetken iloita Heinolan kaupunginmuseossa sillä esillä on Suomen upein joulunäyttely. Kokin ja Heinolan taidemuseon ystävien kaupungille lahjaksi hankkimien aarteiden äärellä voi miettiä kannattaako savustaa... ja riittääkö Heinolan kulttuuriksi ympärivuotinen lintutarha ja yksi isolla rahalla mainostettu, ohueksi hiipunut kesäteatterinäytös, jolla ei ole mitään muuta yhteyttä Heinolaan, eikä Suomen elinvoimaiseen teatteritaiteeseen kuin se valta, jolla sitä vuodesta toiseen pyöritetään – kulttuurin, taiteen ja nuorisotoimen kustannuksella.
Rahoista kiinnostuneille tiedoksi että Heinola maksaa vuosittain farssin esitysoikeuksista ulkomaille 70 000 euroa – oman kulttuurin tuki on 25 000 euroa. Heinolan kulttuuria ohjaavat päätökset tekee itsenäisesti osastopäällikkö Saija Jäppinen. Vaikka Jäppisellä ei ole kulttuurialan koulutusta, hän nauttii suurempaa palkkaa kuin kansainvälisesti arvostettu museonjohtaja Kokki. Kesäteatterin näyttelijäpiiriin kuuluu vuodesta toiseen Jäppisen oma aviomies. Jos Jäppinen on itse vaikuttamassa näyttelijöiden valintaan, rikotaan hallintolain säännöksiä virkamiehen esteellisyydestä. Julkisuudessa esitystä ja Jäppistä arvioivat kriitikoiden sijasta samat palkatut näyttelijät. Taiteessa ei toimita näin mutta taiteesta ei olekaan kysymys – eikä ilmiselvästi myöskään kaupungin rahapulasta. Saija Jäppisen äiti on kaupunginhallituksen vaikutusvaltainen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Raili Hildén (yo. merkonomi). Hän totesi julkisuudessa vastikään että ”demokratialla on hintansa”.
Jos olette edelleen välinpitämättömiä, vilkaistaanpa tulevaisuuteen. Heinolan kaupunginhallituksen ja kulttuuritoimen linjauksia etsivälle on tarjolla Voi veljet –viihdenäytöksen mainoksia, joten vuodelle 2016 ”on luvassa vauhtia ja hillittömiä hätävalheita.” Samaan aikaan lakisääteiset kulttuuri, taide ja nuorisotoimi ajetaan yksityisten toimijoiden varaan. Teemme toki parhaamme. Mutta demokratian mahdollistama toimintatapa on köyhdyttänyt Heinolan, rampauttanut sen hallinnon ja mustannut kaupungin maineen – yksityisten ihmisten kärsimyksistä puhumattakaan.
Olisiko jo aika muuttaa toimintatapoja? Kotikaupunkimme on juuri sitä mitä me siitä teemme. Heinola voi muuttua ja parantua – kaupunkikin voi korjata huonot tapansa. Jokainen voi päivittäin tehdä hyvää kotikaupunkinsa eteen. Virkamiesten kanssa olemme eri mieltä - rahasta tässä ei ole kyse, vaan rakkaudesta, johon jokaisella on varaa. Myös Heinolassa.
Marita Liulia, Jari Kolehmainen
Olen esittänyt julkisesti Heinolan kaupunginhallitukselle ja kulttuuritoimistolle oleellisia kulttuurin ja talouden kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Ehdotin avointa keskustelua. Kysymyksistäni yhteen, tiedotukseen liittyvään, vastasi asiallisesti yksi virkamies. Oli arvattavaa ettei vastauksia tule, keskustelusta puhumattakaan. Heinolan kulttuuritoimistossa ei ole ainoatakaan kulttuurialan koulutuksen saanutta ammattilaista töissä.
Heinolan virkamiehet piiloutuvat rahan taakse – mutta rahasta ei ole kyse. Sillä rahaa Heinolassa on ja sitä palaa. Katse joulukaupungin latvaan: Heinolan kaupunginjohtajan kuukausipalkka on 9500 euroa eli lähes sama kuin Helsingin kaupunginjohtajalla. Olen tavannut kummatkin useasti. Edellisestä ei irtoa ajatuksia eikä aloitteita, kysymyksiin hän ei vastaa. Tutustuminen Heinolan lähihistoriaan kertoo miksi on näin. Edellinen kaupunginjohtaja kysyi järkeviä ja ehdotti muutoksia mm. alimitoitetun Heinolan taidemuseon rahoitukseen. Hänen ajolähtönsä oli karmiva – ja lopulta oikeus totesi kaupunginjohtajan irtisanomisen laittomaksi. Heinolalaiset maksoivat satojen tuhansien korvaukset. Kuinkahan moni palkkansa eteen työtä tekevä koulutettu ammattilainen on saanut saman kohtalon? Kuka johtaa Heinolan kaupunkia? Ilmeisesti ei yksikään kaupunginjohtaja. Mitä ihmettä Heinolassa tapahtuu? Tätä kysyy jo koko Suomi.
Heinolalaiset toki saavat mitä vaaleissa tilaavat. Heinolan henki on ollut yhtä kauan hapetta kuin kaupunkilaiset ovat sallineet ammattilaisten karkottamisen, heidän maineensa turmelemisen, sukulaisten suosimisen ja taitavasti rasvatut sisäpiiripäätökset palkintovirkoineen. Toimeliaisuuden sivutuotteena Heinola on kadottanut sekä kotiseutuylpeytensä että kotiseuturakkautensa. Heinola on vajonnut välinpitämättömyyteen, tuohon krooniseen masennukseen. Mutta me kaikki olemme täysin päteviä hoitamaan Heinolan masennusta.
Me allekirjoittaneet, eri alojen yrittäjät, olemme tutustuneet Heinolan henkeen vuosien ajan. Ainoa virkamies, joka on ylpeänä esitellyt kaupunkia, kutsunut tilaisuuksiin ja tarjonnut yhteistyötä, on Heinolalle elämäntyönsä antanut, pitkään kiusattu ja nyt savustettu Kari-Paavo Kokki. Lieneekö kohtelun syynä se tosiasia että hän on Suomen kansallisaarre? Ruotsin kuninkaan Kaarle XIV Kustaan antama harvinainen Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki ja kamarineuvoksen arvonimi kertovat osaltaan hänen elämäntyönsä poikkeuksellisesta arvostuksesta.
Kokin elämäntyöstä voi vielä hetken iloita Heinolan kaupunginmuseossa sillä esillä on Suomen upein joulunäyttely. Kokin ja Heinolan taidemuseon ystävien kaupungille lahjaksi hankkimien aarteiden äärellä voi miettiä kannattaako savustaa... ja riittääkö Heinolan kulttuuriksi ympärivuotinen lintutarha ja yksi isolla rahalla mainostettu, ohueksi hiipunut kesäteatterinäytös, jolla ei ole mitään muuta yhteyttä Heinolaan, eikä Suomen elinvoimaiseen teatteritaiteeseen kuin se valta, jolla sitä vuodesta toiseen pyöritetään – kulttuurin, taiteen ja nuorisotoimen kustannuksella.
Rahoista kiinnostuneille tiedoksi että Heinola maksaa vuosittain farssin esitysoikeuksista ulkomaille 70 000 euroa – oman kulttuurin tuki on 25 000 euroa. Heinolan kulttuuria ohjaavat päätökset tekee itsenäisesti osastopäällikkö Saija Jäppinen. Vaikka Jäppisellä ei ole kulttuurialan koulutusta, hän nauttii suurempaa palkkaa kuin kansainvälisesti arvostettu museonjohtaja Kokki. Kesäteatterin näyttelijäpiiriin kuuluu vuodesta toiseen Jäppisen oma aviomies. Jos Jäppinen on itse vaikuttamassa näyttelijöiden valintaan, rikotaan hallintolain säännöksiä virkamiehen esteellisyydestä. Julkisuudessa esitystä ja Jäppistä arvioivat kriitikoiden sijasta samat palkatut näyttelijät. Taiteessa ei toimita näin mutta taiteesta ei olekaan kysymys – eikä ilmiselvästi myöskään kaupungin rahapulasta. Saija Jäppisen äiti on kaupunginhallituksen vaikutusvaltainen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Raili Hildén (yo. merkonomi). Hän totesi julkisuudessa vastikään että ”demokratialla on hintansa”.
Jos olette edelleen välinpitämättömiä, vilkaistaanpa tulevaisuuteen. Heinolan kaupunginhallituksen ja kulttuuritoimen linjauksia etsivälle on tarjolla Voi veljet –viihdenäytöksen mainoksia, joten vuodelle 2016 ”on luvassa vauhtia ja hillittömiä hätävalheita.” Samaan aikaan lakisääteiset kulttuuri, taide ja nuorisotoimi ajetaan yksityisten toimijoiden varaan. Teemme toki parhaamme. Mutta demokratian mahdollistama toimintatapa on köyhdyttänyt Heinolan, rampauttanut sen hallinnon ja mustannut kaupungin maineen – yksityisten ihmisten kärsimyksistä puhumattakaan.
Olisiko jo aika muuttaa toimintatapoja? Kotikaupunkimme on juuri sitä mitä me siitä teemme. Heinola voi muuttua ja parantua – kaupunkikin voi korjata huonot tapansa. Jokainen voi päivittäin tehdä hyvää kotikaupunkinsa eteen. Virkamiesten kanssa olemme eri mieltä - rahasta tässä ei ole kyse, vaan rakkaudesta, johon jokaisella on varaa. Myös Heinolassa.
Marita Liulia, Jari Kolehmainen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Todella hyvä kirjoitus. Siinä on tiivistetty erinomaisesti Heinolassa vallitseva surullinen tilanne.
Hyvä että joku pukee sanoiksi sen mitä niin moni ajattelee!
Kuinka moni? Ei todellakaan moni, vaan muutama.
Näin se on ja parantamisen varaa on teknisellä toimella myös. Yrittäjän valittavat että hommat ei hoidu eikä mikään asia mene joustavasti . Ei sitten ihme jos ei tänne uusia yrityksiä synny. Tarkoitan niitä työllistäviä yrityksiä ei yhden ihmisen putiikkeja.