Taloyhtiö kielsi omassa huoneistossa piereskelyn

Tällaisen viestin sain:

"Voimakas pierun haju on hiljattain levinnyt porraskäytävään ja edelleen asuntoihin. Käry on

tiivistynyt ylempiin asuinkerroksiin ja usein myös henkilöhissiin. Haju on epämiellyttävä ja aiheuttaa

pahimmillaan astma-allergikolle hengitystieoireita. Asiasta on siis valitettu.

Kaupungin terveystarkastajan mukaan jätelakiin liittyvä, kerrostaloja koskeva ohjeisto sallii

asunnossa piereskelyn, mutta hajua ei saa tulla portaikkoon tai naapuriasuntoihin. Asukkaat

voivat vaatia ja taloyhtiön on niin toimittava, että porraskäytävän ilma säilyy hajuttomana eikä hajun

leviämistä naapuriasuntoihin tapahdu. Jos kiellosta ja varoituksista huolimatta asunnossa piereskely

aiheuttaa haittaa kielletyllä tavalla, on terveystarkastajan mukaan taloyhtiöllä viime kädessä keinona

asunnon haltuunotto. Jätelaki uudistuu vuonna 2016. Uuteen lakiin on tulossa muun muassa

säädökset parvekepiereskelystä.

Tilanne voisi jossain määrin parantua, jos niissä asunnoissa, joissa piereskellään, tiivistettäisiin

huolellisesti asunnosta käytävään johtava ovi(t). Tämän lisäksi auttaa jos piereskelijä tuulettaa hajun

suoraan ulos. Jotta päästäisiin terveystarkastajan edellyttämään tilanteeseen on hallituksen

varauduttava teettämään haitat kartoittava tutkimus parannusehdotuksineen ja toteuttamaan

korjaustoimenpiteet (ilmastointi, tiivistämiset ym.). Em. voi kertyä huomattava lasku ja kustannukset

joudutaan perimään taloyhtiön osakkailta. Oikeudenmukaista olisi kuitenkin noudattaa

aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti perintä saattaisi kohdistua pääsääntöisesti niihin asuntoihin,

joista haitta aiheutuu. Pyydämme siis, että jokainen osakkeenomistaja/ asukas lopettamaan

huoneiston sisällä piereskelyn. Näin voimme kaikki välttää turhat tutkimis- ja korjauskulut.

Hallitus vetoaa siis osakkaisiin ja asukkaisiin, että tämä ongelma otettaisiin vakavasti ja saatettaisiin

ilman jatkotoimenpiteitä asialliseen, ohjeiden mukaiseen ratkaisuun."

Puhelimessa kiellettiin myös parvekepiereskely! Minun käskettiin joko lopettaa tai siirtyä pihalle pieremään, koska hallitus kielsi sekä asunnossa että parvekkeella piereskelyn.

Mitä mieltä olette, toimiko taloyhtiö oikein?
2499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene nyt vitsipalstalle länkyttämään TROLLI PEKKA, niin samaa juttua jatkuvasti, saat vissiin kicksejä näistä pieru ja peräjutuistasi, hieman uskottavuutta tuohon epäuskottavaan sontaan jota kirjoitat aamuyöllä!

Äänestä
  • Pieru voi pelastaa siinä kuin jeesus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieree_hän kirjoitti:

Tällaisen viestin sain:

"Voimakas pierun haju on hiljattain levinnyt porraskäytävään ja edelleen asuntoihin. Käry on

tiivistynyt ylempiin asuinkerroksiin ja usein myös henkilöhissiin. Haju on epämiellyttävä ja aiheuttaa

pahimmillaan astma-allergikolle hengitystieoireita. Asiasta on siis valitettu.

Kaupungin terveystarkastajan mukaan jätelakiin liittyvä, kerrostaloja koskeva ohjeisto sallii

asunnossa piereskelyn, mutta hajua ei saa tulla portaikkoon tai naapuriasuntoihin. Asukkaat

voivat vaatia ja taloyhtiön on niin toimittava, että porraskäytävän ilma säilyy hajuttomana eikä hajun

leviämistä naapuriasuntoihin tapahdu. Jos kiellosta ja varoituksista huolimatta asunnossa piereskely

aiheuttaa haittaa kielletyllä tavalla, on terveystarkastajan mukaan taloyhtiöllä viime kädessä keinona

asunnon haltuunotto. Jätelaki uudistuu vuonna 2016. Uuteen lakiin on tulossa muun muassa

säädökset parvekepiereskelystä.

Tilanne voisi jossain määrin parantua, jos niissä asunnoissa, joissa piereskellään, tiivistettäisiin

huolellisesti asunnosta käytävään johtava ovi(t). Tämän lisäksi auttaa jos piereskelijä tuulettaa hajun

suoraan ulos. Jotta päästäisiin terveystarkastajan edellyttämään tilanteeseen on hallituksen

varauduttava teettämään haitat kartoittava tutkimus parannusehdotuksineen ja toteuttamaan

korjaustoimenpiteet (ilmastointi, tiivistämiset ym.). Em. voi kertyä huomattava lasku ja kustannukset

joudutaan perimään taloyhtiön osakkailta. Oikeudenmukaista olisi kuitenkin noudattaa

aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti perintä saattaisi kohdistua pääsääntöisesti niihin asuntoihin,

joista haitta aiheutuu. Pyydämme siis, että jokainen osakkeenomistaja/ asukas lopettamaan

huoneiston sisällä piereskelyn. Näin voimme kaikki välttää turhat tutkimis- ja korjauskulut.

Hallitus vetoaa siis osakkaisiin ja asukkaisiin, että tämä ongelma otettaisiin vakavasti ja saatettaisiin

ilman jatkotoimenpiteitä asialliseen, ohjeiden mukaiseen ratkaisuun."

Puhelimessa kiellettiin myös parvekepiereskely! Minun käskettiin joko lopettaa tai siirtyä pihalle pieremään, koska hallitus kielsi sekä asunnossa että parvekkeella piereskelyn.

Mitä mieltä olette, toimiko taloyhtiö oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu