Fin - FR: Uusi verosopimus työn alla!

EU_

Suomi on saanut allekirjoitetuksi uuden verosopimuksen Espanjan kanssa mm. eläkkeitä koskien ja Portugali on edelleen työn alla.

Ranskan kerrotaan nyt myöskin olevan työn alla. Kuitenkin Ranskassa on nyt Hollanden aikana verotus voimakkaasti kiristynyt ja kohdistuu yhä enempi keski- ja hyvätuloisiin, sekä rikkaisiin niin, että mahdollisella veromuutoksella saattaa olla vain marginaalinen vaikutus (?).

***

31.12.2015

"Suomi neuvottelee paikallisten viranomaisten kanssa Ranskaan muuttaneiden suomalaisten lisä- ja työ eläkkeiden verottamisesta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat (HS)."

"– Alustavia tunnusteluja on jo ollut Ranskaan. Maata koskevat samat ongelmat kuin Espanjaa ja Portugalia, valtiovarainministeriön hallitusneuvos Antero Toivainen kertoo HS:lle."

- http://www.taloussanomat.fi/raha/2015/12/31/hs-ranskan-suomalaiselakelaiset-seuraavaksi-verottajan-syyniin/201517306/139


***

Espanja

"Suomen ja Espanjan välinen verosopimus allekirjoitettiin"

"Lisäksi on sovittu kolmen vuoden siirtymäajasta, jonka aikana sovelletaan nykyisen sopimuksen eläkeartiklaa. Nykyisen eläkeartiklan soveltamisen ehtona kuitenkin on se, että asuinvaltio verottaa eläkettä."

"Jos asuinvaltio ei verota eläkettä, uutta sopimusta aletaan soveltaa ilman siirtymäaikaa."

- http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomen-ja-espanjan-valinen-verosopimus-allekirjoitettiin?_101_INSTANCE_3wyslLo1Z0ni_groupId=10623&utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter


"Uusi verosopimus vaatii vielä Suomen ja Espanjan parlamenttien hyväksynnän. Asiasta kertoi valtiovarainministeriö tiedotteessaan."

- http://www.taloussanomat.fi/oma-raha/2015/12/15/espanjan-veroale-elakelaisille-talle-tuli-nyt-loppu/201516646/139

3

877

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A_fidi

      Kannattaisikohan Suomen mieluummin alkaa keksiä keinoja, joilla maa saataisiin ulkomaalaisten näkökulmasta kiinnostavammaksi paikaksi asua, yrittää ja sijoittaa.

      Pitäisi saada aikaiseksi sellainen Suomi, minne muuttaisi Espanjalaisia, Ranskalaisia ja Portugalilaisia varakkaita eläkeläisiä enemmän kuin mitä sieltä muuttaa Suomalaisia pois.

      Jaa, no, silloinhan Suomi varmaankin alkaisi olla sellainen mistä ei edes haluttaisi muuttaa pois, käytäisiin vain etelän lomilla silloin tällöin ;)

    • Käynyt

      Veropolitiikalla pitäisi olla jokin muukin kannuste kuin kateus. Tällä hallitusneuvos Toivaisella ei tunnu muuta olevan. Puheet ainakin ovat sen suuntaisia, että henkilöä on syytä epäillä sosialidemokraatiksi.

      • A_fidi

        Sehän se vasta olisi oikeanlaista demokratiaa, kun kaikilla olisi mahdollisuus, niin halutessaan muuttaa Suomesta pois ja Suomeen, itse elämisensä kustantaen, myös eläkeläisten. Suomi-kuva ei parane maailmalla jos Suomi puukottaa selkään omia pois muuttaneita kansalaisiaan. Ihmiset lukevat uutisia ja muodostavat oman laisensa käsityksen maasta nimeltä Suomi (ei tukipaketeille, ei pakolaisille, ei olemassa oleville verosopimuksille, ei hyvinvoivia kansalaisia). Valtion virkamies ei itse taitaisi päästä verosopimusten mukanaan tuomista eduista nauttimaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe