Mietiskelen vaan sellaista, että jos kyseessä olisi ollut katastrofi, joka olisi koskettanut vain kaukoidän ihmisiä (esim. 50000 thaimaalaista kuolee, mutta ei ketään länsimaalaista), olisimmeko me näin shokissa?!
Jotenkin outoa, että ihmishenki sinänsä ei meille paina paljoa, mutta heti kun tuho koskettaa meitä (ylpeitä) länsimaalaisia, paniikki on valmis.
Miksei me surra joka vuosi esim. niitä 120000 etiopialaista lasta, jotka menehtyvät ruoan puutteeseen?
Jotenkin outoa, että ihmishenki sinänsä ei meille paina paljoa, mutta heti kun tuho koskettaa meitä (ylpeitä) länsimaalaisia, paniikki on valmis.
Miksei me surra joka vuosi esim. niitä 120000 etiopialaista lasta, jotka menehtyvät ruoan puutteeseen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Katso tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000862&posting=22000000005999534
HERÄÄ KYSYMYS ETTÄ JATKETAANKO THAIMAAN.SRI LANKAN.INTIAN MATKOJA ENÄÄ
Jeps jeps, samoilla linjoilla. Ihan alusta asti, ja samaan olen kiinnittänyt huomiota aiemmin. Kismitti kovasti sinä päivänä, kun Prinsessa Diana kuoli. Silloin ohimennen kerrottiin uutisissa, että jokin lautta aasiassa (intia muistaakseni, en ole varma) oli kaatunut mereen ja 500 ihmistä menehtyi saman tien. Mutta se oli yksi lause, ja Dianastä jäkätettiin vielä kuukausitolkulla jälkeenpäin.
Mutta kaiketi on hyvä, että edes joku asia kolahtaa.
Kyllä minäkin muistan päivän, jolloin Diana kuoli. Sitä on kaiketi niin turtunut "tuhansiin kuolleisiin" mutta heti kun kuolema saa kasvot (hyvin tutut kasvot esim. Dianan tapauksessa) asia sävähdyttää ihan eri tavalla
Ihmisen huolenpito lähtee järjestyksessä: minä, perhe, suku, kyläkunta, maa, maanosa, maailma.
Kyllä minä olisin aivan tämä järjestyksen mukaisesti huolissani onnettomuustilanteessa. Ensiksi varmistaisin oman terveyteni, sitten perheeni, sitten sukuni....
Jos sinä sanot tekeväsi toisin, voisin väittää sinua epärehelliseksi.
Kylläpä kyllä. Kaikki mitä ihminen tekee, ajattelee tms. on toki luonnollista.
Siis kyllä minunkin oma (perheen napa) on kaikkein lähinnä sydäntä ja sitten pitkän välin jälkeen kaikki muu....
valottava esimerkki: jos voisit valita pelastatko oman lapsesi (siis yhden kappaleen) vaiko kymmenen vierasta? vastaus kaiketi on selvä, mutta mietityttää vain tämä ihmisen luonnollisuus
Tottakai vaikuttaa onko uhri sukulainen, naapuri tai saman kulttuurin ihminen.
Itse suren nyt tulleita uhreja suurinpiirtein tässä järjestyksessä:
Pienet suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset lapset. Sitten muut eurooppalaiset lapset. Suomalaiset , ruotsinsuomalaiset, kaikki pohjoismaalaiset, muut eurooppalaiset ja sitten muut.
Suru on yhteistä kaikille, mutta pelkistä ihmisuhreista monet hyökyaallon alle jääneistä valtioista, selviää paljon helpommin kuin me.
Intiassa esimerkiksi tuo n.15000 ihmistä, ei matemaattisesti merkitse mitään, siellä alle viikossa väkiluku kasvaa ainakin tuon verran.
Ei muillakaan alueen mailla ole syntyvyysongelmia, vaan ehkäisyongelmia.
250 suomalaista vastaisi Intiaan suhteuttuna sitä, että Intiassa olisi kuollut n.75000 ja Intia korvaisi tuon ihmistappion pienessä hetkessä.
Suomalaisten osuus max 0.2% uhreista. Eli kissanpissan verran.
totta!
Ihminenhän katsoo aina ensin omaa napaansa ja mitä kauempana tapahtuu, sitä välinpitämätön asia on. Tärkeimpänä on nyt saada suomalaiset ja skandinaavit pois sieltä. Seuraavaksi tulevat keski- ja eteläeurooppalaiset. Paikalliset saavat olankohautuksia ja muutama australialainen sukeltaja ei edes niitäkään. Näin se valitettavasti menee.
Kyllähän nuo Thaimaan ja Etiopian ihmishenkien menetykset koskettavat. Ihminen vaan alistuu ja ehkä jotenkin kyynistyy kun ei vaan voi tehdä asialle juuri mitään. Kaiketi se suurin kauhistus silloin kun kuolee suomalaisia, tai yleensä naapurimaiden kansalaisia, tulee siitä että uhri olisin voinut aivan hyvin olla minä itse tai joku läheisistäni. Eli silloin kun tuntee että omakin elämä voi olla loppujenlopuksi aika pienestä kiinni. Lisäksi uskon ettei se sureminen ole kansalaisuudestakaan kiinni; varmaan moni suomalainenkin tänään suree myös jonkun Thaimaalaisen tuttavan/ystävän johdosta. Kohdistettu suru tunkee vielä kohtalaisen vahvankin kyynisyyden panssarin läpi.