Innolla vai kauhulla eläkkeelle?

Kauheeta. Kamalaa. Ihanaa. Inhottavaa. Hurmaavaa.

Paras kun alat nyt jo laskea päiviä ja ihan oikeasti ja alkaa ajattelemaan et kohta on ihanaa alkaa vapaus, minulle kävi niin et tunsin itseni "luuseriksi" jouduin ihan oikeasti vakuuttelemaan itselleni et sinulla on jo oikeaus vain olla ja nauttia vapaudesta, kun yli 40v työputki on takana otti se ensin tosi koville, tunsin itseni tarpeettomaksi ja huonoksi, katselin ikkunasta töihin kiiruhtavia ihmisiä ja olin melkein "kateellinen", nyt kun katselen näitä työhön kiiruhtavia tunnen myötätuntoa ja "kunnioitusta" on upeaa et me kukin vuorollamme huolehdimme et talous pyörii ja rattaat raikaa.
Siis ihan oikeasti tämä on ihanaa, voi suunnitella matkustelua (huom. kirjoitin ensin lomia niin "istuu" tiukassa nuo työvelvoitteet vieläkin) siis voi suunnitella matkoja ja menojansa ihan milloin vain, voi aamuisin tehdä joka päivälle oman ohjelman tai sit vain olla ja mennä tai tehdä mitä mieleen juolahtaa.
Mitään kattavia varasuunnitelmia ei kannata tehdä, siin voi käydä niin et sit tuntee huonoa omaatuntoa jos niitä ei pystykään noudattamaan, tervetuloa nauttimaan "oloneuvottaren/oloneuvoksen päivistä, tää on kivaa usko pois.

Eläköityminen. Normaali jatkumo elämässä. Sitä on turha dramatisoida.
Vanhuuseläkeikä ei tule kenellekään yllätyksenä.
Työttömyyden aiheuttama vastentahtoinen vetäytyminen on epämiellyttävää mutta jättää mahdollisuuksia.
Ainoa pohdintaa aiheuttava on eläköityminen sairauden johdosta.

Liittyen viimeeksi mainittuun niin älkää eläkö "sitku" elämää! Sairaus voi muuttaa suunnitelmia.

Odotan oloneuvosaikaa ja toivon, ettei sitä tarvitsisi yksin elää.

Kansalaisaloitteella vaikuttamaan työeläkkeisiin!

Eläkkeelle on mukava jäädä. On vihdoin aikaa tehdä mitä haluaa ja mistä on haaveillut. Joillekin saattaa tulla yllätyksenä kuitenkin se eläkkeen suuruus tai pienuus.
https:www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591

Ole ystävällinen ja allekirjoita aloitus. KIITOS.

Harkiten ja varautuen! Aloittaessani 53-vuotisena pätkätyö- / työttömyysjaksovuodet otin aina hiukankaan pitemmän työrupeaman jälkeen työeläkelaskelman.
Mitään ei tullut yllätyksenä ja ko. vuodet olivat sopivaa aikaa totutella tulevaan muutokseen ja valmistella elämää sen mukaan.

Jäin eläkkeelle samaan aikaan mieheni kanssa, eläkevakuutuksen turvin kaksi vuotta ennen aikojani reilu vuosi sitten. Hetkeäkään en ole katunut, eikä ole tullut aika pitkäksi. Olen suuresti nauttinut siitä, että voin itse päättää ajankäytöstäni, tehdä mitä haluan milloin haluan, mennä minne haluan milloin haluan ja välttää ruuhka-aikoja liikenteessä. Rahallisesti muutos ei ole iso, koska vaikka tulot vähenivätkin, myös menot ovat pienemmät kuin työssäollessa.

Kun pistin luudan yritykseni oven eteen luulin se on tässä. Mutta koinkin ylläryksen en päässytkään eläkeputkeen vaikka olin 57-vuotias. Yrittäjillä kun ei ollut samoja oikeuksia kuin työntekijöillä. Minun oli tehtävä kolme vuotta ns. kolmannen sektorin otohommia.

Kun täytin 60-pääsin eläkkeelle. Olin aloittanut työnteon jo yläasteella hoitamalla iltapäivisin sisareni ystävättären lasta. Onneksi tein työtä 60-luvun lopulla myös Ruotsissa, jonka ansiosta saan sieltä eläkettä, vuosilta jolloin eläke ei olisi kertynyt Suomessa.

Opiskelin ja tein työtä rintarinnan yli kymmenen vuotta. Työnkuvani vaihtui opiskelujeni edetessä, työntekijästä esimieheksi ja opettajasta yrittäjäksi.

Viimeiset vuodet olivat raskaimpia pienyrittäjänä. Toimenkuvani oli laaja ja samoin työaikani 24/7.

Joskus ajattelen, että ihmiset, jotka pelkäävät jäädä työnsä pois ovat päässeet helpommalla. Kahdeksasta neljään kuten pruukataan sanoa. Jos työ vielä on ollut sut kevyttä kynänäilyä voi olla, että työtä jää kaipaamaan.

Tein toki eläkeiän alkuvuosina keikkaa, se oli kivaa, mutta keikan jälkeen huilasin päivän tai kaksi. Vaikka päivät olivat mielenkiintoisia ihmisten kanssa jutustelua, myyntityötä se vei voimia, oli rasittavaa seistä kuusi tuntia kauppojen vetoisilla käytävillä tuoteesittelijänä.

Nykyisin en kaipaa edes noita aikoja vaan jos haluan jotain ns. työtä tehdä menen auttamaan ystävätärtäni hänen toimistoonsa.

Harrastukset ovat hyvä apu sopeutua eläkepäiviin. Ymmärrän kyllä, että jos ei ole koskaan mitään harrastanut voi joutua tyhjän päälle.

Ihaninta on nukkua aamulla pitkään ; )

En tiedä eläkkeellejäämistä, millä mielellä ajattelee.
Mutta katsoin päivän lehden.
Nykyiin tulee katsottua kuolinilmoitukset. Siellä oli yksi ainakin samanikäinen, pari muutaman vuoden nuorempia, ja vanhempia.
Että ei tässä ikuisia olla. Ja jäljellejääneiden huomio aikanaan. " no niin, tuokin on sitten kuollu".

En juuri pohdi asiaa vielä vaikka pitäisi..Sen olen päättänyt että en tule tekemään töitä siihen viralliseen eläkeikään asti vaan heitän vapaalle aiemmin,maksoi mitä maksoi ja ihan sama vaikka rahaa ei tulekkaan lähellekkään samaan tahtiin kuin työssä käydessä.
Tuntuisi että tekemistä ja harrastuksia kyllä riittää eläkkeelläkin,kun nyt vielä työ haittaa harrastuksia.
Sosiaalinen puoli tuottaa vähän mietteitä kun yhteyksiä on paljolti työn kautta,eikä niinkään vapaalla tule treffailtua ystävien kanssa.Viikonloputkin menee lähinnä levätessä tai erämökissä rauhoittuessa.
Tjaaa..Jospa alan erakoksi eläkkeellä ;)

Ei innolla eikä kauhulla, vaan realistisesti tietäen, että se on edessä. Ei vanhan ihmisen tunne-elämä heittelehdi kuin jonkun teini-ikäisen pissiksen.

Talous heikkenee. Mutta aamulla voi nukkua useita tunteja pitempään. Puolensa ja puolensa.

En myöskään usko jaksavani ainakaan tällä tahdilla varsinaiseen eläkeikään. Kun alkaa tosissaan suunnitella poishyppäämistä työelämästä, pitänee alkaa myös muu elämä suunnitella sen mukaiseksi. Kuulostaa yksinkertaiselta. Eihän se vaadi muuta kuin rohkeita päätöksiä ja vyön kiristämistä, asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista.

Jaa-a... Mulla on vielä pari ipanaa kotona, kauhulla odotan sitä kun jään yksin. Vielä kauheampi ajatus on olla yksin ilman mitään, ei töitä eikä lapsia.
Pitää toivoa että ehtii sopeutua yksinoloon ennen kuin eläke iskee. Toisaalta pääsisin muutaman vuoden jälkeen osa-aikaeläkkeeseen, kun sellainen tuli joskus säästettyä. Se vois olla ihan kivaa.

Minä olen aloittelemassa vapaaehtoistyön kautta taas kerran uutta "uraa", ainoa ero aiempiin on, ettei palkkaa makseta. Jään lähiaikoina vanhuuseläkkeelle. Tosin minulla on myös yksi aikaavievä harrastus.

Jos vanhuuseläke olisi vähän isompi, niin ei harmittaisi yhtään aloittaa taas kerran alusta. Kaikki työpaikan ja alanvaihdot on olleet virkistäviä!

Ja aika monella varmaan omat vanhemmat jotka tarvii apua tai lapsenlapsia, ei tule aika pitkäksi.
Aina on jotain tekemistä eläkkeellä.Itseään ei saa unohtaa ja pitää osata levätä,ihan hyvällä omallatunnolla.

Mitään varasuunnitelmaa ei tarvita, taatusti ei tarvi ihmetellä, että mitäs nyt. Eli enemmänkin kuin innolla, vaikka siihen viralliseen "uuden elämän" alkuun vielä onkin monta vuotta, liian monta. No, muutaman kuukauden kuluttua pääsen kuuskymppisiin, jos sitten alkaisi tuntumaan enempi siltä, että se onnen hetki vielä oikeasti joskus tulee kun pääsee vapaaksi "pakkotyön" ikeestä.

Mistä ihmeen töistä te pääsette eläkkeelle noin nuorina, kuudenkympin korvilla?
Itse olen kuntasektorilla töissä ja minun varsinainen eläkeikä on 64 v. ja 5 kk.
Toki voisin jäädä aiemminkin eläkkeelle, mutta eläke tippuu todella tuntuvasti.
Sitä kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa (saanut perintöjä), elämässä on ollut menoja aiheuttamia juttuja ja jäätyäni leskeksi sekin vaikuttaa elämiseen niin koen, ettei minulla "ole varaa" jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle.
Haluan, että minulla on mahdollisuus nauttia elämästä ja vähän matkustellakin kun se vapaa koittaa.
Olen nyt 58 v ja onneksi todella hyväkuntoinen etten vielä eläkkeelle hinkuakaan. Minulla on onneksi hyvä työyhteisö ja töihin on ilo mennä.